maanantai 6. tammikuuta 2020

Kuinka onnistuin saamaan miljoona striimausta Spotifyssä

TL;DR: Aika pitkälti tuurilla. Ikävä tuottaa pettymys. Mutta on tässä kirjoituksessa oikeasti vähän asiaakin, vaikka itsestäänselvää onkin.


Tämä musiikkijuttu on tosiaankin se juttu, joka pääasiassa on minut pitänyt kiireisenä viimeiset puoli vuotta. Kesällä muistaakseni jonkin tekstin sivulauseessa mainitsin, että projektien ja harrastusten prioriteetti saattaa vaihdella. Tuolloin kautta rantain kiertäen tarkoitin, että supersalainen kakkosmusiikkiprojektini oli saanut hieman tuulta alleen.

No, se pieni leppoisa kesävire ei ollut mitään siihen puhuriin verrattuna, joka yllätti syyskuussa. Olin lomailemassa Saksassa (tästä ehkä joskus lisää), ja vilkaisin lounasta syödessäni soittotilastoja, kuten aika usein teen. Tällä kertaa kuitenkin hetken sai yskiä currywurstia pihalle henkitorvesta, kun huomasin oman kappaleeni saaneen ilman mitään varoitusta 15 000 soittokertaa edellisenä päivänä. Piakkoin tulikin Spotifyltä onnittelusähköposti siitä, kuinka kappale oli päässyt heidän omalle, 2,5 miljoonan seuraajan "Lo-Fi Beats" soittolistalle. Ihan kiva.



Luonnollisesti tällaisesta momentumista piti sitten yrittää repiä kaikki mahdollinen irti, ja seuraavaksi alkoikin sellainen promoyrittely, jollaista itse en ole koskaan kokeillut. Pyrin tunkemaan kappaletta jokaiseen mahdolliseen soittolistaan, blogiin ja influensseriin, joka sitä huoli. Ja monihan sen huoli (useampi toki ei). Striimausmäärät lähtivätkin Spotifyssä vielä himpun jyrkempään nousuun, ja muissakin palveluissa jonkinlaista, joskin huomattavasti pienempää, kasvua oli nähtävissä. Miljoona kuuntelukertaa Spotifyssä meni lopulta rikki joulukuun puolivälin tienoilla.

Mutta ei yhdellä kappaleella voi ikuisesti ratsastaa. Kaiken markkinoinnin keskellä pitikin sitten yrittää tehdä vielä uuttakin musiikkia. Ja vaikkei yksikään näistä muista teoksista ole ainakaan vielä yltänyt lähellekään samoja kuuntelumääriä, niin ainakin itse on voinut olla tyytyväinen kehittyneeseen tuotannon tasoon. Saa nähdä jääkö sitä yhden hitin ihmeeksi, mutta ei pitäisi kuitenkaan jäädä ainakaan yrityksen puutteesta kiinni.

Eli tähän puuhaan se kaikki aika on mennyt. Mutta omakehusta itse otsikon kysymykseen: miten saada miljoona striimausta Spotifyssä? Vaikka vastaus edelleenkin on "pitkälti tuurilla", niin voi tuuriinkin onneksi vaikuttaa. Kaikki alkaa luonnollisesti hyvästä musiikista. Vaikka hyvä onkin erittäin subjektiivinen asia, niin kannattaa pyrkiä tekeleissään omassa genressään vähintään vähän keskitasoa parempaan tuotokseen. Parempi on aina parempi, mutta kuten pop-musiikkikin aika usein todistaa, niin hyvin tehdyllä keskinkertaisuudella pääsee jo pitkälle.

Tämän jälkeen seuraa kappaleen tuuppaaminen Spotifyyn jonkin distribuuttorin kautta. Distrokidin olen itse havainnut toimivaksi. Spotify myös omistaa ilmeisesti pienen osan Distrokidistä, joten näiden kahden yhteispeli saattaa olla touhussa avuksi. Tai sitten ei. Kuitenkin, kappaleen uploadaamisen ja parin päivän prosessoinnin jälkeen pitäisi olla mahdollista Spotify for Artistsin kautta tuupata kappale Spotifyn kaikkivaltiaiden editorien kuultavaksi. Valitettavasti tämä harvemmin johtaa mihinkään. Itselläni se on toiminut tasan nolla kertaa. Mutta kyllä se silti kannattaa tehdä.

Julkaisun jälkeen on kuitenkin vielä mahdollista saada kappale listoille, mutta se vaatii, kyllä vain, tuuria. Kuitenkin, kyllä vain, tuuriin voi onneksi vaikuttaa. Lähinnä tämä vaikuttaminen tarkoittaa kappaleen itse tyrkyttämistä joka tuuttiin, josta se tavalla tai toisella päätyy toista reittiä kaikkivaltiaiden editorien kuultavaksi. Jotenkin tämän kiertotien kautta sitten päädyinkin syyskuussa Oikealle Listalle. Ja listalle päätyminen on erittäin oleellista, jos haluaa saada ne miljoona kuuntelukertaa.

Valitettavasti oikeastaan juuri kukaan ei tiedä miten listat tarkalleen ottaen toimivat. Paitsi sen, että yleensä ne eivät toimi niin kuin haluaisi. Avuksi on kuitenkin olla Spotifyn algoritmien mieleen. Spotify seuraa ainakin soittokertoja, kuuntelijoiden määrää, artistin seuraajia ja kappaleiden skippausten määrää. Ainakin. Todennäköisesti myös paljon muuta, mutta käytännössä seuraajamäärää pumppaamalla ei voi ainakaan pahasti mennä metsään. Jos ei mitään muuta, niin ainakin siitä saa faneja.

Toivottavasti tästä oli jollekin jotain hyötyä. Lopuksi, jos se minun listalle päätynyt musiikki kiinnostaa, niin tällä kappaleella sain ensimmäisen striimausmiljoonani (ei rahassa mitattuna):



PS: Tämän kirjoittamisen ja oikolukemisen välissä tapahtui kummia. Pääsin nimittäin toistamiseen viralliselle Spotify-listalle tällä tekeleellä:

 

Tapahtuman toistaminen ei kuitenkaan suoranaisesti minullekaan tuonut selvyyttä kysymykseen "miksi ja miten".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti