 |
| Lisää näin hyviä otsikoita, kyllä kiitos. |
Loppujen lopuksi en nimittäin tehnyt muuta kuin maannut sohvalla kolmisen tuntia ja syönyt sipsejä. Enkä edes saanut kokonaista pussia upotettua kitaani, kun vedin samalla keksejäkin, joita kyllä meni puolestaan sitten koko laatikko. Tai no, näin jälkikäteen mietittynä, kyllä se Meidän jääkiekon maailmanmestaruus varmaan hieman painoa nosti, eli muutuin kyllä hieman.
Finaalipeli itsessään oli loppuun asti jännittävä. En varmaan koskaan ole päästänyt yhtä paljon erilaisia tuskaisia äännähdyksiä ja ynähdyksiä hampaiden välistä pihalle puserrettuna. Kiva välillä myös nähdä, että Suomen perinteinen "pitkä päätyyn ja keskialueella kuvioluistelua"-taktiikka ei viimeisen vartin aikana kostautunut.
Ja olihan se turnauksen voitto tarinanakin hieno. Jämä-äijistä kasattu joukkue vie maailmanmestaruuden Kanadalta. Tosin tätä menoa jos pelaajien kieltäytymiset vuosi vuodelta kiihtyvät, viiden vuoden päästä varmaan minuakin pyydetään maajoukkueeseen. Pidinhän kuitenkin yläasteen liikkatunnilla nollapelin. Tai olisin pitänyt, jos vastapuolen hyökkääjä ei olisi kohottanut. Se oli kiellettyä.
Juhlinta jäi kuitenkin vähälle. Sen sijaan, että olisi tullut lähdettyä torille, tuli katsottua Oulun torin webkameraa. Ilmeisesti Oulun kiipeilykeskus on kuitenkin siirretty Toppilasta torille, sillä sen verran monta kapuamisyritystä Toripolliisiin päälle paikalla oli tapahtunut. Toivottavasti kohta on kuitenkin taas MM-kisat Slovakiassa, ja Jukka Jalonen valmentajana, sillä näillä eväillä saadaan suomalaisten kunto nousuun kiipeilyharrastuksella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti