1. Poistuminen talosta
1.1 Poistu oven kautta
Kun huomaat joutuneesi kummittelun kohteeksi, on aika liueta paikalta kiireen vilkkaan. Palaa reittiä, jota tulitkin, ja poistu paikalta ovesta, josta tulitkin. Jos syystä tai toisesta etuovi on lukittu, poistu takaovesta.
1.2 Poistu ikkunan kautta
Kun kuitenkin etu- ja takaovet ovat lukittu/suljettu "maagisen" voiman vuoksi, voit aina myös poistua ikkunasta.
![]() |
Helppo pakotie. |
2. Kummitusta pakeneminen
2.1 Hyväksy tilanne
Kun kuitenkin ikkunat on lukittu/suljettu "maagisen" voiman vuoksi, joudut vetämään syvään henkeä ja hyväksymään tilanteen, jossa sinun täytyy viettää kokonainen yö kummitustalossa. Vahvistaaksesi tunnetta, että sinulla ei ole mitään hätää, toista monta kertaa itsellesi kuiskaten "minulla ei ole mitään hätää".
2.2 Piiloudu
Järkeiltyäsi tilanteen jossain määrin itsellesi, mene piiloon. Älä kuitenkaan esimerkiksi mene kykkimään kellariin, tai paikkaan, jossa näit kummituksen viimeksi, tai huoneeseen, jossa tiedät jonkun kuolleen viimeisen 20 vuoden aikana. Aamulla tilanne varmasti ratkeaa itsestään, joten järkevintä on vain odotella.
2.3 Älä tee mitään tyhmää
Kummitustalossa selviytymisen kannalta oleellista on olla tekemättä tyhmyyksiä. Kun olet piilossa, ei esimerkiksi kovasti huutaminen ole yleensä hyvä idea. Tai lattialta sattumalta löytyneen, latinaa sisältävän, opuksen lukeminen ääneen.
![]() |
Ikinä ei ole mitään hyvää tapahtunut, kun on luettu satunnaisia pätkiä latinaa. |
3. Kummituksen kanssa pärjääminen
3.1 Hyväksy tilanne
Kun sitten kuitenkin teet jotain tyhmää, ja kummotus jatkaa ahdistelua entistä aktiivisemmin, hyväksy tilanne. Vahvistaaksesi tunnetta, että sinulla on hieman hätä, huuda kovaan ääneen "AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA"
3.2 Älä mene umpikujaan
Siinä vaiheessa, kun tajuaa olennon seuraavan sinua ja tahtovan sinulle pahaa, on tärkeää olla menemättä umpikujaan, jossa olisit helppo saalis. On helpompaa paeta, tai äärimmäisessä tilanteessa taistella, keskellä isoa huonetta kuin vaikkapa ahtaassa käytävässä. Kannattaa kuitenkin pysyä liikkeessä, sillä yliluonnollinen voima tietää tasan tarkasti koko ajan missä olet.
![]() |
Älä panikoi, ainakaan liikaa. |
4 Kummitusta vastaan taisteleminen
4.1 Tee jotain yllättävää
Valitettavasti yliluonnollisilta voimilta on hankala paeta talossa, josta ei pääse ulos. Todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin sinut ajetaankin johonkin huoneen nurkkaan. Kun joudut nokikkain kummituksen kanssa, on paras vaihtoehto tehdä jotain odottamatonta. Ainakin seuraavat ovat hyviä vaihtoehtoja:
- Repäise verho, mikä paljastaa nousevan auringon. Mikään yliluonnollinen juttu ei tykkää auringosta.
- Lyö hopeisella kynttilänjalalla. Hopea tepsii kaikkeen yliluonnolliseen.
- Nykäise rivakasti kummituksen pintaa. Hyvällä tuurilla se onkin vain talon asukas, joka on laittanut päälleen lakanan sinua jekuttaakseen.
![]() |
Vesi-ilmapalloa ei ole usein kokeiltu. |
5 Selviytyminen kokemuksesta
5.1 Poistu talosta
Kun kummitus häviää yhtä yllättäen kuin se ilmestyikin, huohota hetki syvään jossain nurkassa ja itke vähän. Lopulta, kun olo viimein helpottaa, nouse ylös ja kävele ulos aamuaurinkoon. Se lämmittää oloa ja kaltoin kohdeltua sieluasi. Hymyile tyytyväisenä, sillä viimeinkin voit jättää tämän hiuksia nostattavan kokemuksen taaksesi ja jatkaa elämääsi.
![]() |
Vai voitko? |
Tämä teksti on tulosta siitä, kun kokeilin WritingPrompts-subredditistä löytämääni kirjoituskehotetta(?). Valitsemani prompti oli "Write a horror story in the format of a Wikihow article". Toivottavasti kaikki kliseet tuli käytyä läpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti