Radikaalit ideat
No, yksi idea olisi tietenkin se, että kun vaalien jälkeen eduskunta on valittu, lukittaisiin heidät Arkadianmäelle taloon, jossa jokainen kulma on täytetty kameroilla. Kerran päivässä sitten joku leikkaisi kuvamateriaalista koosteen, joka näytettäisiin Subin illassa. Tasaisin väliajoin edustajat tekisivät kännissä joitain hassuja temppuja, ja neljän vuoden aikana tasaisesti porukasta äänestettäisiin sakkia pois. Viimeinen jäljelle jäänyt voisi palkintona hakea itselleen Tallinnasta silikonitissit.
Paneeliohjelmat tuntuvat nykyään olevan suosittuja. Konsepti on helppo, ja itse asiassa hyvin lähellä nykyistäkin eduskunnan toimintaa: modernisointia varten pitäisi vain laittaa yhden leveän pöydän ääreen kansanedustajat istumaan ja kertomaan hauskoja läppiä ajankohtaisista aiheista ja laeista. Juontajana voisi toimia viikoittain vaihtuva julkkistähti, joka korvaisi eduskunnan puhemiehen, joka on muutenkin aika turha virka.
Mutta ehkä toisaalta satunnainen suora demokratia voisi myös toimia. Jos esimerkiksi kaksi poliitikkoa ottaisi yhden tavallisen pariskunnan, jolla on ongelmia päättää, pitäisikö asioita muuttaa vai ei. Sitten poliitikot ehdottaisivat pariskunnalle omat, täysin erkanevat näkemyksensä asiasta, samalla hieman toisilleen naljaillen. Pariskunta sitten valitsisi toisen ehdotuksista, jolla lähdettäisiin asiaa viemään eteenpäin.
Tai vaaleissa valitun edustajiston valmistelemat lakiesitykset yms. voisi säilyttää varastossa, josta niitä saa vain päällisin puolin katsoa, ja sitten ihmiset paremmin asiasta tietämättä huutaisivat kilpaa siitä, kuka saa varaston ja sen sisältämän lakiehdotuksen itselleen hyväksyttäväksi tai hylättäväksi (jotakuinkin samalla pohjakäsittelyllä lakiehdotukset nuijitaan muuten nykyäänkin läpi). Huutokaupoista saadut tuotot voitaisiin laittaa orvoille vanhuksille ja sokeille lapsille.
Oikeasti, politiikan tekemisessä kiinnostavaksi on vain taivas ja TV-opas rajana. Koska eihän TV:ssä nyt tylsää sisältöä näytettäisi.
Maltillisemmat ideat
Yksi kohtuullisempi idea voisi tietty olla, että eduskunnan istunnot pidettäisiin jatkossa vähissä vaatteissa ja/tai kännissä. Koska seksi ja koheltaminen aina kiinnostaa. Tämä myös tuottaisi hieman vaihtelua normaaliin eduskunnan naamastoon, tai ehkä ennemminkin ruumiistoon, sillä suurinta osaa nykyisistä edustajista tuskin viitsii katsoa ilman pukua.
Monessa TV-ohjelmassa on nykyään Twitter-integraatio, eli ohjelmaan voi lähettää twiittejä, jotka sitten näkyvät telkkarissa. Tämä on tehnyt puuduttavankin tylsistä ohjelmista huomattavasti siedettävämpiä, ja muutenkin iso osa poliittisesta pätemisestä tapahtuu Twitterissä. Kuulostaisikin siis ainoastaan luontevalta lisätä täysistuntojen lähetyksiin palkki, jossa vilkkuisi hauskoja ja nokkelia twiittejä, joille voisi sitten naureskella kun jättää itse ohjelman huomiotta.
Täysistuntojen katsominen on kuitenkin kauhean raskasta, monta tuntia pelkkää asiasta paasausta. Siksi istuntoihin voisi lisätä mainoskatkoja. Mukavan sisällön tauottamisen ja keventämisen lisäksi ehkä ne hieman saisivat myös jotain tarkoituksen tuntua koko hommaan, kun saisi tasaisin väliajoin mieleensä jotain kulutettavaa. Mainokset ovat kuitenkin elämän suola. Ne tekevät elämästä elämisen arvoisia.
Lopulta kuitenkin isoin ongelma politiikassa on se, että se on todellista. Sitä ei käsikirjoita kukaan, joten 99% ajasta se on oikeastaan aika tylsää. Vaikka joku hassu läppäehdokas silloin tällöin pääseekin läpi, hän hukkuu äkkiä 199 muun tylsän tyypin sekaan. Siksi tarvittaisiinkin käsikirjoittaja-armeija tekemään muistakin kiinnostavampia. Lopputulos voisi olla vaikka vähän kuin Frendit, mutta kavereita olisi 33,3-kertainen määrä. Toisaalta, edustajiston tuntien varmaan 80% olisi silti Rosseja/Monicoita vaikka kuinka yrittäisi asioita kirjoittaa edes etäisesti kiinnostavaksi.
Vaikka montaa näistä tuskin saakaan toteutettua, ja politikointi säilyy ainakin toivottavasti vielä tovin virallisen kuivakkana, niin kannattaa tänään käydä pudottamassa paperia pönttöön jos ei sitä ole tehnyt vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti