Ruokapöydästä, rainoista ja rikastumisesta

Vakava inttijuttujen puute on vaivannut tätä blogia, mutta ei vaivaa enää. Töissä tapahtui nimittäin niin ikävästi, että taukohuoneessa olleet O'Boyn annospussit korvattiin Tazzan vastaavilla. Mikä on huono asia, sillä Tazza on pahaa. Käytännössähän kyseessä on annospakattua kaakaotiivistettä kunnon kaakaojauheen sijasta, mikä on todella tyhmä idea. Tämä ei kuitenkaan ollut se inttijuttu, vaan ne kauhut, jotka nämä Tazzat palauttivat mieleen.

Armeijassa nimittäin oli joskus lounaan/päivällisen yhteydessä tarjolla yksi suklaapatukka, mikä oli liian vähän. Onneksi aamuista pikakahvia sai ottaa niin paljon kuin halusi. Tasapuolisuuden vuoksi tarjolla oli myös teetä ja kaakaota, juurikin näitä Tazzoja. Nokkelana keräsin aamuisin taskut täyteen kaakaopussukoita, annoin hyytävän kylmän päivän tehdä tehtävänsä, ja illan päätteeksi sitten nautiskelin jäätynyttä kaakaota, joka oli riittävän lähellä suklaata. Ainoa hyvä käyttökohde Tazzalle. Nyt kun jälkikäteen miettii, niin ei oikeastaan ole ihme, että minulla nousi paino intin aikana.

Kauhean tästä tarinasta teki se, ettei aina saanut syödä paljon suklaata, vaikka olisi kovasti halunnut.

Isäm maan puollustaja kaakaota viilentämässä.

Kävin tässä päivänä eräänä hieman huonekaluliikkeissä. Nykyinen, aikoinaan roskalavalta saatu, pöytä alkaa uhkaavasti saapua käyttöikänsä päähän. Monen tunnin, ja neljän kaupan, jälkeen saavutin valaistumisen ja tulin lopputulokseen, että kaikki pöydät näyttävät oikeastaan samalta. Toki jossakin on pyöreää jalkaa, toisessa vähän terävämpää pöydänkulmaa, mutta loppujen lopuksi ne kaikki ovat sama asia. En ostanut mitään. Askartelen uuden sitten ensi syksynä itse kansalaisopiston puutyökurssilla. Kurssilla, josta pudottaudun kuitenkin puolessavälissä.

Pelasin elämässäni ensimmäistä kertaa Assassin's Creed-pelisarjan pelin läpi alusta loppuun. Syy, miksi en kerro tästä peliblogissani, on etten jaksa kirjoittaa sinne. Pitäisi klikata ainakin kolmea nappia, että teksti menisi sinne eikä tänne. Peli, jonka pelasin loppuun, oli Black Flag, joka oli loppujen lopuksi aika turhauttava kokemus. Tarpeettoman pitkäksi typerillä ja tylsillä kikoilla venytetty peli, häiritsevästi kirjoitettu juoni ja raivostuttavat kontrollit saivat pelin tuntumaan puolenvälin jälkeen pakkopullalta. Ja pakolla kyllä sen antiklimaattiseen maaliin väänsinkin.

"Jee"

Sen sijaan toinen blogi, joka voisi ottaa tuulta alleen, on tuleva sijoitusblogini. Hetken olen tässä ihmetellyt, miksi sijoittamisesta kirjoittavat blogit ovat niin suosittuja, mutta kun asiaa miettii, niin totta kai ne ovat suosittuja. Ketäpä ei raha kiinnostaisi. Ja sijoitusblogin kirjoittaminenkin on helppoa. Sen kun referoi lyhyesti paria suosittua kirjaa, tiivistää Kauppalehden "meneekö hyvin vai huonosti"-uutisista pätkiä, ja kertoo miten hyvin omilla sijoituksilla aina menee. Pienellä vaivalla kiinnostavaa sisältöä.

Tällä viikolla salkkuni tuotti 36%, kasvattaen sijoituksieni arvon kolmeen miljoonaan.

Tässä tovi sitten olin muutaman päivän kuumeessa, mikä oikeutti tietysti sairaslomaan. Kokeilin loman ratoksi täydellistä minkään tekemättömyyttä, eli makasin sohvalla ja katsoin Netflixiä. Kolmen tunnin jälkeen suorituskeskeisellä ihmisellä olikin jo viittä vaille hermoromahdus. Ongelmaan oli onneksi helppo ratkaisu: kun "Oman Listan" läpikäymisen otti suoritteeksi, sen kahlaaminen alkoi heti tuntua saavutukselta. Hauskuus hommasta toki väheni huomattavasti, mutta ainakin kaheli sai itselleen mielenrauhaa.

Ja ettei oman elämäni kärsimysnäytelmä jäisi vain aiemmin mainitsemaani pelien maailmaan, katsoin sairaslomalla myös huonon leffan. Tai ehkä jopa huonoimman, nimittäin Emoji-elokuvan. Fyysisesti pahaa tekevä tekele, joka ei tautia ainakaan parantanut. Jotenkin sopivaa, että päähahmo oli meh-emoji, sillä se kuvasti omaa reaktiotani elokuvaan erittäin hyvin. Ei elokuvalle oikeastaan jaksa edes olla vihainen. Paitsi sen verran, että teknisten seikkojen typeryys hieman ärsyttää. Esimerkiksi antivirusohjelmistojen käyttö emojien poistamiseen, mikä tuntuu jo lauseena järjettömältä.

Heitin muuten pitkästä aikaa DJ-keikan. Oikeasti pitkästä aikaa, suunnilleen puolitoista vuotta oli jo ehtinyt vierähtää edellisestä, mikä taitaa minulle olla pisin settien välinen aika sen jälkeen, kun ensimmäisen keikan aikoinaan tein. Luonnollisesti luvassa oli teknisiä murheita ja hermoilua, kuten aina, ja jotenkin tuntuu, että hiljalleen olen alkanut kasvaa ulos koko DJ-touhusta. Oman fiiliksen mukaan puuhasta ei saa enää ihan sitä samaa riemua, mitä joskus sai vuosia sitten. Silti vuoden päästä olen varmaan johonkin lavalle itseäni tunkemassa. Onneksi on blogi, joka on aina 100% hauskaa

"Jee"