-15 celsiusastetta

On monta pakkasrajaa. Ensimmäisenä tulee nolla, joka on teknisesti ottaenkin pakkasen raja, ja jolloin joutuu vaihtamaan välikausitakin kevyeen toppatakkiin. Sitten tulee miinus kymmenen, kun pitää vaihtaa kevyestä toppatakista tujumpaan toppatakkiin. -20 kohdalla saa kiskoa lämpökerrastoa, fleecekerrastoa ja teknistä kerrastoa takin alle että tarkenee. -30 on jo niin kylmä, että ainakin minun mielestäni asteikko pyörähtää ympäri ja on sama kulkea kesävaatteissa. Kylmä on kuitenkin.

"Kylmä sää on vain vaatetuskysymys"

On kai näitä rajoja muitakin, mutta henkilökohtaisella tasolla mikään muu pakkasraja ei kuitenkaan ole yhtä ikoninen kuin -15 astetta celsiusta. Silloin sai nimittäin yläasteella viettää välitunnit sisällä. Ala-asteelta en muista vastaavaa pakkasrajaa (vaikka sellainen varmasta oli), mutta silloin pihalla olikin sen verran tekemistä, että sinne suhteellisen mielellään meni.

Kun sitten siirryttiin yläasteelle, ja pulkkamäen ja muun reipashenkisen ulkotoiminnan korvasi lähinnä ringissä syljeskely, muuttui huomattavasti kiinnostavammaksi vaihtoehto varttitunnin istumisesta sisätiloissa. Olihan siellä kuitenkin lämpimämpi. Tuntui jotenkin myyttiseltä olla välitunti sisällä. Käytävien lämpö sulatti ihmisten sydämet, ja kaikki olivat kuin yhtä suurta perhettä. Lähinnä siksi, että sisällä nujakoinnista jäi helpommin kiinni.

Kaverilla oli Nokian 5210, jossa oli sisäänrakennettu lämpömittari. Aina, kun koki joutuneensa oikeusmurhan uhriksi ja päätyneensä pihalle pakkasesta huolimatta, piti varmistaa tästä superpuhelimesta, oliko pihalla oikeasti enemmän pakkasta kuin annettiin ymmärtää. Ikinä ei ollut. Tätä juttua varten tosin tein hieman tutkimusta ja sain tietää, että kännykkä mittasi lämpötilan akun sisältä, mikä varmasti saattoi vaikuttaa lopputulemaan.

Vaikka välitunnit olivatkin kivoja sisätiloissa, niin todellinen hyöty tästä lämpötilarajasta tuli kuitenkin liikuntatunneilla: jos maaginen -15 meni rikki, ei tarvinnut hiihtää. Sen sijaan pelattiin sählyä. Ja onneksi hiihtokausi ajoittuikin useimmiten samaan aikaan kovimman pakkaskauden kanssa. Joskus aamulla saattoi olla vain -13 astetta, mutta tässä tilanteessa piti jättää sukset varmuuden varalta kotia ja sanoa opettajalle "kyllä Junttiperällä oli -22 aamulla".

"En minä mikään meteorologi ole, mistä minä voisin tietää että päivällä on lämpimämpää kuin yöllä?"

Nyt aikuisena -15 ei enää merkitse niin kauheasti. Konttoria ei suljeta pakkasen vuoksi, ja vaikka suljettaisiinkin, niin sitten pitäisi vain tehdä etätöitä. Sisällä saa olla vaikka koko päivän jos siltä tuntuu. Mahdollisesti auton käynnistymistä joutuu jännittämään. Jos sellaista edes omistaisi. Mutta tietyllä tapaa mikään ei kuitenkaan ole ihan niin paljoa muuttunut. Minulla ei ollut autoa ala-asteikäisenäkään. En vieläkään pidä hiihdosta. Ja käytän edelleen tätä pakkasrajaa mahdollisuuksien mukaan tekosyynä, jos haluan jättää jotain tekemättä.

Mitä repustani löytyy

Tämä teksti ei sisällä tuotesijoittelua, vaikka niin saattaisi kuvitella

Olen joskus ollut kateellinen naisten käsilaukuista. Ne ovat näppäriä tavaratyhjiöitä, joiden avulla voi kuljettaa mahdottoman ison määrän asioita mukanaan minne vain. Karskilla miehellä ei ole tätä etuoikeutta. Tai näin ajattelin. Kun kuitenkin hävitin "äly"kelloni latausjohdon jo toisen kerran kuukauden sisään, ja löysin sen viikkoa myöhemmin repustani, tajusin tällaisen kateuden olevan turhaa: selkeästi omistin jo mukana raahattavan esinekuljettimen.

Tämä löydös pisti kuitenkin miettimään, mitä muuta reppuuni on mahtanut hävitä. En yleensä käy sitä nimittäin kovin tarkasti lävitse. Niinpä onkin aika tehdä tutkimusmatka polyesterkankaiseen ihmemaahan, joka kätkee sisäänsä toinen toistaan mystisempiä salaisuuksia:

Tärkeimpänä toki ensiksi löytyy kannettava tietokone. Mihinkään ei voi poistua ilman tietokonetta. Koskaan ei tiedä, jos vaikka pitää koodata jotain tai kirjoittaa jonkun hengen pelastava blogiteksti. Lisäksi työpaikka ei tykkää hyvää, jos töihin ilmaantuu ilman työkonetta.

Toiseksi tärkein asia on sitten lääkitys. Eli astmakiekko. Ilman tätä jäisi hyperventiloinnit erilaisten turhien pikkujuttujen suhteen tekemättä. Näitä kahta ensimmäistä tulee lähestulkoon päivittäin kaivattua, eivätkä ne ole kauhean jänniä, mutta syvempää penkomalla alkaa löytyä kiinnostavampaa tavaraa.

Esimerkiksi vanhan koulukunnan karvahattu. Lämpimin omistamani päähine, jota luonnollisesti kannattaa näin 25 asteen pakkasilla säilyttää repussa esimerkiksi oman palelevan pään sijasta.

Yksi sukka. Sen lisäksi, että pyykkikoneeni syö näitä, niin ilmeisesti repussa on reikä, jos toinen on kerran hävinnyt. Hyvä kuitenkin olla yksi siltä varalta, jos joskus hävittää kaikki vaatteensa ja pitäisi jollain peitellä sitä tärkeintä. En tosin ole varma riittäisikö tällainen varreton sukka, polvisukassa voisin tuntea oloni jo suhteellisen varmaksi.

Pahamaineinen kellon laturi on nyt hyvässä tallessa. Kunnes se taas seuraavan kerran häviää reppuun. Josta löydän sen seuraavan kerran. Jonne se taas häviää jne.

Sitten löytyy Bohemian Rhapsody-ranneke. Tämän itse asiassa sain, kun kävin katsomassa ensi-illassa viime marraskuussa Queen-leffan. Ehkä koru onkin jonkin sortin esimerkki siitä, kuinka harvoin reppua tulee loppujen lopuksi kunnolla pengottua.

Deodoranttia tarvitsee aina tiukan paikan varalle. Koskaan ei tiedä milloin koodarin hiki pääsee yllättämään, ja silloin hyvä olla Rexona, maailman suosituin antiperspirantti**, valmiina tositoimiin.

Toki kenenkään repun sisältö ei olisi täydellinen ilman nuorten käyttämiä muotipillereitä. Nämä kulkevat katukaupassa nimellä "purana", käytetään tilapäiseen kivunlievitykseen, kuumeen laskemiseen ja muutenkin "olon kohottamiseen".

Seuraavaksi löytyy miehisyyttäni koetteleva aniliininpunainen mustekynä (ei vaaleanpunainen, kuten ihmiset usein väärin sanovat). Onneksi se on sentään Varustelekan maskuliinisen ruskean Särmä-repun sisällä piilossa, josta kukaan ei sitä koskaan pääse näkemään.

Sitten on Graalin malja. Tästä on joskus kiva maistella viiniä.

Pohjalta löytyi myös kasa haalistuneita kuitteja, joissa oli yllättävän tylsiä ostoksia. Kiinnostavin oli varmaan mozzarellatikut, joita alkoi välittömästi tehdä mieli lapun lukemisen jälkeen. Vahvasti koti-illan fiilistä oli kuitissa, jolle oli kirjattu vain sikspäkki Kukkoa ja suklaalevy.

Viimeisenä on Droglicania, joka on kondroitiininatriumsulfaatti- ja glukosamiinihydrokloridivalmiste. Ainakin teorian tasolla. Tämä aski kuitenkin sisälsi vain karkkia, ilmeisesti kyseessä oli jonkin sortin mainos (tai sitten lääkkeiden makua on saatu kehitettyä huomattavasti). Makea sisältö tosin soveltui satunnaiseen herkutteluun paremmin kuin nivelrikkolääkitys.

Sellaista. Kyllä ilmeisesti minäkin saan kaikenlaista raijattua mukanani. Puolta näistä asioista en muistanut kantaneeni ympäriinsä. Graalin maljasta en edes muista, mistä sen olen löytänyt.

**lähde: Rexonan nettisivu

KHNM-viihdeimperiumi laajenee

TIEDOTE, VAPAA JULKAISTAVAKSI HETI

Vuosien saatossa Keksi hyvä nimi myöhemmin-konserni (tunnetaan myös lyhyemmällä KHNM-nimellä) on pitänyt ydintoimintoinaan blogia ja Facebook-sivua. Nyt yhtiö kuitenkin lähtee laajenemaan näistä uusille poluille, kahdella suurella avauksella.

Ensimmäisenä lisäyksenä on uusi sähköpostitili, keksihyvanimimyohemmin[ät]gmail.com. Tällä liikkeellä tavoitellaan uusien kommunikaatiokanavien avaamista jo olemassa olevien rinnalle.

KHNM - Connecting Humans

Toisena uutena aluevaltauksena on siirtyminen Instagram-markkinoille. Tämä lisäys näkyy selkeimmin blogisivun oikeassa laidassa olevana Instagram-feedinä. Päänavaus suoritettiin, sillä Instagram tarjoaa uudenlaista potentiaalia konsernin kasvuun keinoilla, joita Facebook-sivu ei enää mahdollista.

KHNM - Avain kasvuun

Yhtiön aiemmat toiminnot säilyvät ennallaan. Blogi pysyy edelleen ydinsisältönä, ja Facebook-sivua päivitetään tarpeen vaatiessa. Näillä uusilla, osittain aiempien päälle tulevilla toimilla pyritään kuitenkin saavuttamaan parempaa kommunikaatiota ja laajempaa viihdetarjontaa kuluttajille, samalla kasvattaen brändin arvoa.

KHNM - Hupia koko perheelle

Talven ihmemaa

En oikein pidä talvesta. Mielestäni olen usein jo valittanut kylmyydestä ja muusta sellaisesta tähän vuodenaikaan liittyvästä, mutta haluaisin uuden vuoden kunniaksi olla positiivinen, sillä kaikesta ruikuttaminen on kuitenkin niin 2018. Koska talvi on lähtökohtaisesti onneksi parempi kuin syksy, ja ehkä suhteellisen samalla tasolla kuin kevät, niin ei siitä oikeasti loppujen lopuksi edes ole kovin vaikea keksiä mukavaa sanottavaa.

Heti tulee mieleen, että parastahan talvessa on lumi. Sama aines on sitten surkein osa kevättä, kun joka paikka on täynnä sulavaa loskamössöä, josta todennäköisesti voisi värinsä ja koostumuksensa puolesta tehdä colaslushieita. Mutta talvella lumessa on vielä kiva tarpoa, kun yksinkertainen kaupassa käyntikin muuttuu Aapeli-talvimyrskyn myötä naparetkeilyyn verrattavaksi uroteoksi.

Pimeys on kai toinen asia, joka talvesta tulee usein mieleen. Ja vaikka äkkiseltään se tuntuukin aika nihkeältä, niin kyllä siitäkin puolensa löytyy. Esimerkiksi nukkuminen on helpompaa kuin keskikesällä, jolloin aurinko porottaa jokaisesta rööristä sisään vielä keskiyölläkin. Ja talvella aurinkorasvabudjetti on huomattavasti pienempi. Ja voi mennä piiloon helposti.

Ilmeeni, kun olen piilossa.

Pipotkin ovat kiva juttu. Aina on tekosyy huonosti oleville hiuksille. Pipo myös pehmentää mukavasti, kun liukastuu hiekoittamattomalla jalkakäytävällä (on muuten oiva reaktiotesti) ja kalauttaa kallonsa katuun. Talvi lisää muutenkin asioihin aivan uutta jännitystä: onko pyörästä jäätyneet vaihteet, käynnistyykö auto, tai saako kuolion oikean jalan varpaisiin? Olisipahan sitten viimein samaa paria vasemman puolen varpaiden kanssa.

Jatkuva pakkanen kasvattaa muutenkin hyvin luonnetta. Ja pistää miettimään, mikä on oikeasti tärkeää. Kun joutuu vetämään untuvatakin ja kolmet toppahousut että tarkenee pihalla, niin voi miettiä, että onko niillä roskilla loppujen lopuksi niin kiire roskikseen. Ehkä kannattaakin sen sijaan olla sisällä, ottaa rennosti ja elää hidasta elämää. Pakkanen onkin kaikin puolin hyvä tekosyy jättää tekemättä kaikkea, mikä ei kiinnosta.

Niin mukava hengailla kämpillä.

Opettavaisia ovat myös jatkuvat kuivasta ilmasta aiheutuvat staattiset sähköiskut. Ne antavat tärkeän läksyn elämästä: älä töki sormia mihin sattuu tai pian sattuu. Joskus tosin sattuu, vaikka tekisi kaiken oikein. Silloin ei auta kuin kärsiä, ja hankkia ensi kertaa varten Sievin antistaattiset ESD-sandaalit.

Kyllä talvessakin siis on selkeästi hyviäkin puolia. Kaikki on vain kiinni asenteesta, ja kyllä tästä pimeydestä ja kylmyydestä voi selvitä jälleen kerran. Onhan se kuitenkin oikeasti myös tavallaan kivaa, että toisinaan on vähän erilainenkin sää ulkona.

Vaikka ei se töihin raahustaminen aamuisin aina kauhean mukavalta tunnukaan.

Piti valita tämän ja Petri Nygårdin "Neljä Vuodenaikaa"-kappaleen välillä.

Kuulista, kellosta ja kirjoituskurrsista

Jo yli kuukauden ajan olen törmännyt Vihreisiin Kuuliin erinäisissä yhteyksissä. Lähinnä Suomi-Redditissä. Jostain syystä nämä jouluherkut kuitenkin jakavat ihmisten mielipiteitä, vaikka en itse ihan ymmärrä miksi. Käytännössähän ne ovat vain hyytelöityä sokeria. Mikä voisi olla sen parempaa? Ehkä rasvaisen voitaikinan päälle laittaminen ja uunissa paistaminen, jolloin siitä tulisi Vihreä Kuula-joulutorttu. Mutta ei kai kukaan tällaista oikeasti tekisi.

Vihreän Kuulan nimi on kuitenkin hieman harhaanjohtava. Ihminen, joka on tutkinut näitä makeisia tarkemmin, on saattanut havaita niiden koostuvan kahdesta puolipallosta yhden kokonaisen pallon sijasta. Kahdella puolipallolla ei kuitenkaan saada muodostettua kuulaa, sillä virallisesti kuula tarkoittaa "pallon rajaamaa osaa avaruudesta". Ehkä "vihreitä toisiinsa kiinnittyneitä puolipalloja" on hankala mahduttaa rasian kylkeen, mutta toivoisin pientä tarkkuutta tässä.

Toinen asia, joka muuten ärsyttää varmaan vuosi vuodelta enemmän, on Fazerin "Sininen ja valkoinen"-konvehdit. On henkisesti niin raskasta ostaa joulun jälkeisestä tarjousmyynnistä K-kaupasta puoleen hintaan suklaata, kun se ei ole puoliksi sinistä.

Otin käyttöön itseni aktivoinnissa motivaatiomässyt. Käytännössä siis ostin edellisessä kuvassa esiintyvän suklaalaatikon, ja palkitsen erinäisistä asioista ja onnistumisista itseäni tietyllä määrällä käärepaperia. Esimerkiksi uudesta Soundcloud-seuraajasta saa yhden, ja tämänkin tekstin mennessä julkiseksi nautiskelen jopa neljä suklaata. Toivottavasti luvassa on lihavia vuosia nerokkaan motivaatiokeinon parissa.

Muuten vuosi on kuitenkin alkanut aika tavallisissa merkeissä. Lähestulkoon jopa tylsissä merkeissä. Töissäkään ei oikein ole tapahtunut mitään jännittävää, tällä hetkellä lähinnä lasken jo päiviä kesälomaan. Ajattelin kirjoittaa kädessäni olevasta ihottumasta kiinnostavampien aiheiden puutteessa, mutta ehkä se olisi ollut jo liikaa infoa monelle lukijalle. En edes tehnyt uuden vuoden lupauksia, joista voisin kertoa. Asetin tosin pari tavoitetta tälle vuodelle, mutta en lupaa edes itselleni saavuttavani niitä, joten ne eivät ole lupauksia.

Ostin taannoin urheilukellon, jota koetin kehaista blogissakin. Tässä parin viime viikon aikana siitä on kuitenkin tullut vastaan kevyesti ärsyttävä ominaisuus: jos akku on vähänä, ei rannemittaus toimi harjoituksen aikana lainkaan, mikä tekee treenauksesta vaikeaa. Lisäksi yritin vältellä älykellon ostoa yhdestä hyvästä syystä: tiesin hukkaavani latausjohdon, ja päätyväni lopulta taas kellottomaan elämäntilanteeseen. Otin riskin, ja riski realisoitui vähän reilussa kuukaudessa.

Jotain tästä puuttuu.

Kuvassa muuten näkyy se kädessäni oleva ihottuma. Ei se kauheasti vaivaa, eikä ole kauhean näkyväkään loppujen lopuksi. Laittelen siihen pari kertaa päivässä hydrokortisonia, ja se auttaa. Aluksi laitoin 0.5% vahvuista, mutta se ei oikein tahtonut riittää, niin siirryin sitten suoraan toiseen ääripäähän, 2.5% vahvuiseen. Toimii se kyllä, mutta vähän kuiva pakkasilma meinaa aina palauttaa ihottuman. Ja jos unohtuu laittaa kortisonit, niin muutaman päivän päästä kyllä tuntuu myös se ihottuma palaavan. Eipä se toki elämää haittaa, mutta vähän ärsyttävää. Joskus hieman kirvelee, mutta se johtuu yleensä siitä, että on jäänyt ihonhoito muutenkin vähän vähemmälle. Mutta eteenpäin mennään, päivä kerrallaan. Palataan sitten entistä vahvempana.

Viime vuonna aloittamani kirjoituskurssikin jatkui nyt tammikuun puolella. Ilman minua. Totesin olevani jo liian hyvä tekstintuottaja, ja että kyseinen kurssi olisi vain rajoittanut nerouttani. Pystyn kirjoittamaan mistä vain, mitä vain ja milloin vain. Ainakin jos minua huvittaa. Eihän virtuoosia turhaan kannata hoputtaa.

Todellisuudessa olen nyt saanut vain itselleni "kansalaisopisto dropout"-tittelin, mikä ei kauheasti hyväile omanarvontuntoa.

Kuukauden soittolista: Joulukuu 2018

Hyvä tapa aloittaa uusi vuosi on hoidella viime vuonna tekemättä jääneitä hommia. Kuten julkaista soittolistateksti joulukuulta. Muistaakseni viime vuonna tein uudenvuodenlupauksen, että postaan nämä aina ajoissa. Ei kauas jäänyt, että olisin onnistunut. Tänä vuonna uusi yritys.



Children of Bodom - Under Grass and Clover
Bodom edelleen kuulostaa Children of Bodomilta. Ehkä joku minua kovempi metallipää osaa sanoa, onko tässä vanhaan tuotantoon verrattuna muuttunut muuta kuin biisin nimi. Hyvää räimettä edelleen.

The Vaccines - All My Friends Are Falling In Love
Spotifyn vuositilastojen mukaan The Vaccines oli eniten kuuntelemani bändi tälle vuotta 30 tunnin soittoajalla. Hyvä, että välillä tulee uusiakin biisejä, niin ei tarvitse vanhoja enää enempää loppuun kuluttaa.

Kätfish - Itkeminen on ihanaa
Vähän mietityttää, kehtaako näin kornin kuuloista skate punkia kuunnella. Sanoituksetkaan eivät yhtään auta asiaa, jos on yhtä iso miehinen ego kuin minulla.

HENRIK! - Lisää paskaa housuun
Huomattavasti samaistuttavampaa punkkia kuin edellinen kappale.

Dire Straits - Walk of Life
Kuukauden Shazam-löytö. Jokin aamu tuli salilla kajareista, ja päätin kerrankin selvitän missä biisissä on tämä klassinen syntikkaintro. Ei ehkä paras punttibiisi kuitenkaan.

Little Big - Skibidi
Ärsyttää, kun löytää jonkin mielestään siistin pienen jutun, mutta sitten vuonna 2014 Parhaan TV-ohjelman yleisöäänestyksestä Kultaisen Venlan voittanut TV-sarja tekee siitä ison jutun, ja lopulta kun itse sen jutun jakaa kaksi kuukautta myöhässä, on se jo puhkikulutettu juttu.

Jack Back - Grenade
Yllätyin, kun kuulin tämän olevan itse asiassa David Guettan tuotoksia. Tai en toki tiedä, miten iso tuottajajoukko kappaleen takana on häärinyt, mutta paras biisi mitä Guettan (sala)nimellä on pitkään aikaan ollut tarjolla.

Jeff Mills - The Bells (Blue Potential Version)
Tämän lähemmäs joululaulua ei tänäkään vuonna mennä. Eli orkestroitu versio Jeff Millsin klassisesta The Bells-kappaleesta, josta on joskus tehty internetiin Jingle Bells-remix:

Olipa pitkä aasinsilta. Eikä kukaan enää ole joululauluista muutenkaan kiinnostunut tässä vaiheessa vuotta.

Suvi Isotalo - Uusi
No tässä on nyt se joululahjaideoista tuttu Suvi Isotalo ihan kuunneltavaksi asti. Loppujen lopuksi parin kuuntelukerran jälkeen vähän samat fiilikset kuin aiemman pikakuuntelun perusteellakin: suht hyvä, mutta herkästi unohtuva.

Mars Motel - The Enemy
Colors Collide - Glow / Into the Storm
Night Winds - Snakes in the Grass
Redditissä oli yhteistyöllä rakennettu soittolista, johon musiikintekijät saivat lisätä oman kappaleensa jos sitoutuivat kuuntelemaan koko listan läpi. Tilanne päättyi hyvinkin ennustettavasti, kun listalle ilmestyi ennen lukitsemista reilu 900 kappaletta, joiden läpi kahlaamiseen kuluu noin 60 tuntia. Laitoin oman biisini listaan, joten olen velvoitettu kuuntelemaan ne kaikki. Vielä on 700 jäljellä. Alkupäästä nämä kolme kuitenkin kuulostivat hieman keskimääräistä antia paremmalta. Laadunvaihtelu on suoraan sanottuna ollut aika kovaa.

AikaPoliisi - Tahdon Kaatua Päällesi Öisin
Tämä on hyvä. Ei ihan niin hyvä, kuin edellinen AikaPoliisin biisi, ja kertosäkeen jälkeinen syntikkasoolo kaipaisi hieman työstöä, mutta muuten kyllä hyvä. Täydellisyydestä on toisaalta paha lähteä parantamaankaan.