Remontoinnista, osa 1/ei tää työmaa lopu ikinä

No niin, no niin. Voitte tyyntyä. Lukuisten kyselyiden (=yhden kyselyn) jälkeen olen "bäkissä", eli takaisin, ainakin hetkellisesti. Kävi vain niin, että tuli vähän kiire ja laiskuus yhtaikaa, mikä on harvinaisen huono yhdistelmä blogin pitkäaikaisen ylläpidon kannalta. Missä sitä on sitten viime kuukaudet tullut luuhattua? Lyhyt vastaus: en kerro. Pitkä vastaus: kerron seuraavassa tekstissä, mutta ensi hätään ainakin remonttia.

Remontoinnissa on hyviä puolia, kuten vaikkapa omilla käsillä tekeminen, asunnon muuntaminen vähän fiksumman näköiseksi ja ehkä pieni arvonkin nousu. Onhan kuitenkin uusi valkoinen maalipinta käytännössä aina vähän parempi kuin vanha valkoinen maalipinta. Mutta löytyy niitä huonoja puoliakin, kuten vaikkapa se, että remontti on pakko tehdä loppuun, jos sen erehtyy kerran aloittamaan.

Vaikka voihan sitä aina yrittää tähdätä moderniin loft-tyyliin.

Ja oman remontin aloittaminenhan onnistui varsin hyvin. Tapetit lähtivät seinästä kuin hauki rannasta. Lattialistat oli joku fiksu liimannut seinään kiinni, mutta ei se mitään. Nekin lähtivät vähän sorkkaraudalla hivuttamalla kuin hauki rannasta. Rahatkin hävisivät kuin kalaeläin rantavesistöstä, kun piti koko ajan jotain pientä työkalua hankkia.

Sitten paikkojen ja pankkitilin räjäyttämisen jälkeen iskikin se vähän vaikeampi vaihe. Vaihe, jossa pitäisi alkaa oikeasti tekemään jotain. Ensimmäinen tehtävä kävi onneksi pian selväksi: lasikuitutapetin päälle uuden tapetin vetäminen. Helppoa. Periaatteessa. Jokainen remontti-idea käy kuitenkin suunnilleen seuraavanlaisen "kokemuksen" läpi:

1. Idean suunnittelu
2. Viikkojen vitkuttelu
3. Idean vaihtaminen ja kohtaan 1 palaaminen

Eli aluksi valitaan tapetti. Sitten päätetään, että ei tapetoidakaan, vaan tasoitetaan ja maalataan.

Youtube-videoissa kaikki nimittäin näyttää helpolta. Eihän se ole kuin nakata telalla tasoite seinään, pikkuisen lastalla vedellä päältä ja lopulta maalata uskomattoman tasainen pinta. Paitsi jos ostaa väärää tasoitetta, joka on niin tanakkaa settiä, että siihen ei uppoa ei tela, kuuma veitsi tai Titanic. Siinä sitten lätkitään viskositeetiltaan muovailuvahaa muistuttavaa ainetta seinään ja toivotaan, että se asettuu ja suunnilleen tasaisesti.

Ihan hyvältä se näyttää kun laittaa silmät kiinni.

Ja kuten niiden ala-asteikäisenä puuhattujen muovailuvahaveistosten kanssa, ei jälki aikuisena puuhatun seinänkään parissa ihan täyttä priimaa ole. Aikoinaan sitä ei vain itse huomannut, mutta nyt huomaa. Viikon ajan voi hioa, tasoittaa ja toivoa parasta, mutta ainoa keino, jolla homma lopulta etenee, on lakata toivomasta ja antaa periksi. Kyllä ne murkulat pohjamaali sitten peittää.

Paitsi että ei peitä. Viikon ajan voi maalata, maalata uutta kerrosta ja toivoa parasta, mutta ainoa keino, jolla homma lopulta etenee, on lakata toivomasta ja antaa periksi. Kyllä ne kolot pintamaali sitten peittää.

Paitsi että ei peitä. Lopulta ainoa asia, joka estää aloittamasta alusta ja hiomasta, tasoittamasta, maalaamasta pohjamaalia, maalaamasta toista kerrosta pohjamaalia, odottamasta kuivumista, maalaamasta pintamaalia ja toivomasta parasta, on se fakta, että huoneesta jäljellä on vielä kolme muutakin seinää, ja joskus haluaisi elää normaaliakin elämää.

Eli remontti jatkuu. Mutta miten jatkossa sitten blogin kanssa? Vauhti pysynee edelleen hitaana, mutta toivottavasti jatkossa ei nyt ihan tyhjiä kuukausia pääsisi tulemaan. Vaikeaa tämä kirjoittaminenkin pitkän tauon jälkeen. Piakkoin toivottavasti ehtii kertomaan muista syksyn/talven kiireistä.

Kesäloman virallinen matkapäiväkirja, osa 2/2

Aikaisemmin tapahtunutta: kirjoitin osan yksi tästä matkapäiväkirjasta.

10.7.2019
Positiivista vähän tiukemmassa matka-aikataulussa on se, että jos yksi kaupunki alkaa kyllästyttää, niin pian pääsee kyllä vaihtamaan maiseman toiseen. Kreikasta matka jatkui bussimatkan muodossa kohti Pohjois-Makedoniaa. Thessalonikista, ja vähän Kreikasta ylipäätänsäkin, jäi loppujen lopuksi kuva hieman ränsistyneenä paikkana, joka elää pääasiassa historiansa voimalla. En aivan ymmärrä maan viehätystä turistikohteena, mutta ehkä olisi pitänyt käydä vähän etelämmässä.

Ihmiset sentään olivat pääasiassa mukavia, bussiaseman lipunmyyjää lukuun ottamatta. Oli kiinnostavaa seurata vierestä, kun joku toinen turisti kysyi tyypiltä jotain, ja kaveri pisti vain tupakaksi mitään vastaamatta. Tai jos erehtyi kysymään jotain englanniksi, niin vastaus oli "go somewhere else". Asiakaspalveluasenne kohdallaan.

Tein kuitenkin työtä käskettyä, ja menin jonnekin muualle. Pohjois-Makedoniaan.

Pohjois-Makedonia on maana vähän harvinaisempi matkakohde, mikä on ehkä hieman outoa. Paikka on kuitenkin paremmassa maineessa kuin se toinen "Pohjois-" alkuinen valtio (nolla mainetta on parempi kuin "hieman negatiivinen" maine). Lisäksi maan lippu jo itsessään on loimottava aurinko, mikä kuulostaa lähtökohtaisesti täydellisen turistikohteen merkiltä.

Kaiketi maassa on nyt myös massia päällä, ja se näkyy. Internet tietää kertoa, että paikkojen remonttiin on "jostain" löytynyt 200-500 miljoonaa Rahaa, mikä näkyy lähinnä keskustassa useina suihkulähteinä, patsaina ja hallintorakennuksina. Toki olisi voinut miettiä, mitä kaikkea muuta olisi tällä summalla saattanut saada, mutta ilmeisesti prioriteettinä on ollut tehdä vaikutus hölmöihin turisteihin.

Vau, "aitoja" pylväitä ja kolmionmuotoisia päätyjä. Tämä on juuri sitä arkkitehtuuria, jota etelänlomalta odotan.

Ja kyllähän se toimi hölmöön turistiin. Oli vakuuttava näky astella aukiolle, joka on päällystetty valkoisella kivetyksellä, jonka keskipisteenä möllöttää reilu 20 metriä korkea Aleksanteri Suuren patsas, joka on koristeltu suihkulähteillä. Toki toisaalta ymmärrän varsin hyvin myös mistä kaupungin saama lisänimi "kitschin pääkaupunki" tulee.

Aleksanteri Suuri taitaa olla Pohjois-Makedonian suurin julkkis, vuosittaista euroviisuedustajaa lukuun ottamatta.

Vardar-joen toisella puolen oli Aleksanterille naapurina nyrkkiään puiva ja huutava patsas. Missään ei kerrottu kuka hän on, mutta aika perusnaapurilta tällä kuvauksella tyyppi kyllä vaikuttaa.

(PS: Googletin mistä tässä on kyse, ilmeisesti heppu on Filippos II, eli Philip II of Macedonia. Todennäköisesti toiseksi suurin julkkis, ainakaan yhdellekään euroviisuedustajalle en kaupungista löytänyt tällaista patsasta.)

Kaupungin lähettyvillä olevan linnan päälle kiivetessä alkoi tuntua, että maan lipussa oli vähän huijattu. Aurinko ei nimittäin aina paistanut, itse asiassa päinvastoin. Erittäin raju sadekuuro pääsi yllättämään hyvin avoimella paikalla. Samana iltana oli tosin juuri taakseni jättämässä Thessalonikissa vähän kovempi raekuuro, joka tappoi kuusi, eli ei se vesisade ja kastuminen ihan niin ikävä asia loppujen lopuksi ollut.

Pete Parkkosen sanoin, "kohta sataa". Mutta erona on se, että täällä sataa vettä.

Äiti Teresan kirkko oli jo ulkopuolelta sen verran hapokas, että sisälle asti ei uskaltanut mennä. Arkkitehti varmaankin olisi kaivannut jonkin sortin siunausta mielelleen. Hieman tuli mieleen Haapaveden kirkko.

Kupolihan tästä puuttuu, eikä Haapavedeltä tiettävästi ole kauheasti julkkispyhimyksiä tullut, mutta vähän samaa hurmoshenkistä kulmien rakentelua on harjoitettu.

Läheisellä kukkulalla oli nähtävissä Pohjois-Makedonian avaruus-/ydinohjelmaan kuuluva raketti, ja jumalattoman iso risti. Ihan vain että pysyy Jeesus koko ajan mielessä, risti nimittäin näkyi aika lailla joka paikkaan.

Illalla söin makkaran.

11.7.2019
Skopjesta löytyy basaari, jolle kuulemma vetää vertoja vain Istanbulin vastaava. Eli jos ei täältä löydy sopivaa piraatti-Guccia, niin ei mistään. Paitsi Istanbulista. Tarjolla olikin kaikkea maan ja taivaan välillä, paprikoista irtonaisiin kaukosäätimiin ja sukista kauppiaiden itse tekemiin kopioihin Makedonialaisista klassikkoelokuvista. Basaarista löytyi myös näppärä löytötavaratoimisto, eli jos edellisenä päivänä oli sattunut häviämään kännykkä tai lompakko taskusta, sai sen täältä varmasti ostettua sopuhintaan takaisin.

Tämä ei ole kuva varsinaisesta basaarista, vaan sen viereisestä kauppakadusta. En uskaltanut ottaa basaarissa kännykkää esille, koska olin nössö äiä ja henkisesti varma, että se vietäisiin kädestäni. Todennäköisesti/toivottavasti turha pelko.

Ilmeisesti rahallakaan ei saa kaikkea, kuten vaikkapa lyhtypylväitä tai sähkömiehiä. Lupaan tarjota viisisataa Makedonian dinaaria sille, joka työntää kielensä ruskean johdon päähän.

Makedonian dinaareista puheen ollen, niiden ulkoasu viehätti omaa silmää. Kyseessä on varmasti myös yksi vaikeimmin löytämistäni valuutoista. Suomesta sitä ei saanut mistään, ja reissun päältäkin löytyi tasan yksi ainoa rahanvaihtotoimisto, joka näitä diilasi. Joutui sitten nostamaan paikan päältä.

Tämän kämpän rustiikkiseen sisustustyyliin oli tuskin satsattu yhtään miljoonaa. Varmaan se voisi silti toimia vielä Airbnb-kämppänä, ainakin jos ottaisi kuvat oikeasta kulmasta.

Matkan huonojen valintojen sarjaan meni illallinen, joka oli käytännössä puoli kiloa makkaraa, pihviä ja pekonia. Ja vähän perunaa kasvikseksi. Ei sinällään, että lihansyönti itsessään olisi huono idea, mutta kun sen jälkeen kuulee rasvan kohisevan päässä, voi katua tilanteeseen johtaneita valintojaan. Myöskin kunnon (kirjaimellisestikin) läskiateria veti mahan aika tehokkaasti jumiin.

Kun tarjoilija totesi, että tähteet saa ottaa mukaan mikäli ei jaksa kaikkea, oli henkinen pakko syödä kaikki. Ja kaikki meni. Tarjoilija todennäköisesti piti ihmistä sikana suorituksen jälkeen, mutta pitäköön. Eihän hän kuitenkaan ihan väärässä ollut.

Jumalattoman iso risti oli yöllä valaistu. Ihan vain että Jeesus pysyy mielessä yönkin riennoissa.

Aleksanteri Suuri jaksoi ajaa yölläkin hevosellaan.

12.7.2019
Negatiivista vähän tiukemmassa matka-aikataulussa on se, että jos yksi kaupunki alkaa tuntua kivalta, niin pian joutuu vaihtamaan maiseman toiseen. Tosin vaikka Skopje hieno kaupunki olikin, niin vähän alkoi loppua kohti epäilyttää, löytyisikö hienon ulkokuoren alta yhtä priimaa sisältöä. Toisaalta ilmiselvää turistitekemistä vielä jäi jäljelle, kuten esimerkiksi isoa ristiä olisi voinut käydä katsomassa lähempää. Siitä huolimatta, matka jatkui jälleen linja-auton muodossa, tällä kertaa kohti Bulgariaa.

Vähän vanhemman mallin mersubussin ikkunoissa oli sisäänrakennettuna näppärä blurrausefekti, kun ne oli jätetty pesemättä.

Instagramiin pitäisi saada Mercedes-filtteri ja Skopje-Sofia välille uusi bussi. Moottorista meinasi nimittäin loppua vääntö vähänkään jyrkemmässä ylämäessä.

Bulgarian tunnetuin matkakohde taitaa olla Sunny Beach, hyvässä ja pahassa. Kuitenkin sen verran pahassa, että en itse halunnut sinne. Maan pääkaupunki Sofia sen sijaan on ilmeisesti jossain määrin nouseva matkakohde, ja vaikkei olisikaan, niin onhan se pääkaupunki, jotka ovat yleensä ainakin pikavilkaisun arvoisia kohteita. Siinä missä Pohjois-Makedoniassa talsiessa tuli paikkojen kunnon puolesta vähän överiksi vedetty tunnelma, niin Bulgariassa ei ollut samasta asiasta samaa pelkoa.

Tässäkin kaupungissa oli taloja. Keskustaa oli täälläkin toki luonnollisesti ehostettu.

Spruittaava suihkulähde. Kuvasta jää se hieno pyörintä näkemättä, mutta se myös pyöri ympäriinsä.

Tavallinen suihkulähde. Se oli oikeassa elämässä vakuuttavampi, uskokaa pois. Sofia oli muuten kaupunki, jossa oli suihkulähteiden lisäksi todella isoja puistoja. Esimerkiksi isoin puisto, Borisova Gradina, oli pinta-alaltaan vähän reilu kolme neliökilometriä. Toki kun kaupungissa asuu 1.2 miljoonaa ihmistä, niin pitää sitä tilaakin olla.

Kun oli matkan aikana juonut kaljan siellä ja toisen täällä, teki lopulta mieli hörppiä enemmänkin. Paikallisten ohjaama baarikierros on aina ihan hyvä tapa harrastaa tätä aktiviteettiä. Tällä kertaa tuli esimerkiksi käytyä sähköttömässä, parin sivukujan taakse piilotetussa mysteerisalakapakassa ja "jossain äänestyksessä" Sofian parhaaksi valitulla klubilla, joka soitti breakbeattia. Hauska ilta, ja kun muut osallistujat eivät ihan yhtä paljon innostuneet tarjoiluista, jäi itselle enemmän ilmaista osallistumismaksuun kuulunutta juotavaa. Yhdelle osallistujalle oli kuulemma äiti jo aikoinaan opettanut, että "never mix Finnish people and cheap booze".

Töttöröö

13.7.2019
Joskus bulgarialaisten baarikierrosten jälkeen voi olla väsy, pää kipeä ja nälkä. Mutta suurin niistä on nälkä, nimenomaan kebabin nälkä. Koska koko päivää ei voinut löhötä sängyssä, piti lähteä pihalle etsimään sapuskaa. Ruokaa löytyi onneksi jo noin 30 metrin päästä hotellin etuovesta pohjoiseen päin katsottuna. Popsiessani bulgarialaista, chilikastikkeella kuorrutettua katukebabia ajattelin sitä leikkisästi vatsanjuoksuttimena

Kyllä lähtee

En tiedä johtuiko tästä annoksesta, vai kahdeksan tuntia aiemmin vetämästäni yökebabista, vai jostain muusta hyvästä syystä, mutta olin enemmän oikeassa kuin olisin halunnut. Skopjesta asti jumissa ollut pakki alkoikin pelata enemmän kuin hyvin. Ei sinällään Levolacci mitään muuten olisi haitannut, mutta harmikseni tämä osui keskelle kiinnostavaa (joskin vähän väsynyttä) kävelykierrosta Sofiassa.

Sveta Sofian patsas. Ilmeisesti tämän patsaan kultaisesta rintavaosta oli tullut paheksuntaa. Ei ole tissien esittely muka pyhimyksen arvolle sopivaa.

Sveta Nedelyan kirkko. Ilmeisesti 1900-luvun alussa kommunistit räjäyttivät katon, mikä aiheutti sekin paheksuntaa.

Kylpylä. Sofia on, tai ainakin oli, ilmeisesti tunnettu kylpylöistään, mikä aiheutti aikoinaan hyveksyntää.

Joku kämppä. Tässä vaiheessa ei enää kauheasti kyennyt kuuntelemaan, kun oli muut asiat mielessä.

Alexander Nevskyn katedraali. Iso lukaali yhdelle Aleksanterille. Kierrosoppaan mukaan jossain vaiheessa, vielä 2000-luvun puolella, tämä on ollut suurin ortodoksinen katedraali. Outoa tässä väitteessä on kuitenkin se, että en löytänyt mitään todistetta sille. Wikipediasta löytyi perustelu tasoa "joidenkin mielestä tuntui siltä, että", mutta lista aiheesta ei ainakaan tukenut tunnetta.

Ostarit ovat kiinnostavia paikkoja, ainakin ihmiselle, jolla on paljon rahaa tai mahdollisuuksia kuljettaa tavaraa ympäri maailmaa. Kun käytössä oli kuitenkin vain rajallinen rahallinen omaisuus ja käsimatkatavaralaukku, jäivät ostokset vähäisiksi, vaikka Mall of Sofia yksi hienoimmista näkemistäni ostareista olikin. Huomionarvoista on kuitenkin se, että paikasta löytyi reissun ensimmäinen rakkolaastareita myynyt apteekki. Ilmeisesti paikallisilla ei ole ongelmia rakkojen kanssa. Toisaalta, katukuvaa tarkkaillessa tämä ei kauheasti yllätä, sillä kaikki liikkuvat ympäriinsä lähinnä skoottereilla.

Koska olen tähänkin mennessä maininnut päivittäin mitä söin, niin tottahan samaa linjaa pitää jatkaa. Söin ensimmäistä kertaa elämässäni Dominosissa. Pitsa maistui samalta kuin Pizza Hutissa. Dominosissa piti muuten antaa myyjälle nimi, joka oli paketissa tällä kertaa käytännössä oikein: "Eca". Ilmeisesti kyrilissä kirjaimissa C vastaa S:ää. Myyjä osasi myös suunnilleen kolme lausetta englantia, mutta ääntäminen oli aika lähellä täydellistä, mikä oli hämmentävä yhdistelmä. Sai sitä kuitenkin pitsan tilattua.

14.7.2019
Tässä vaiheessa matkaa ei varmasti ketään kauheasti enää yllätä, että tämäkin, reissun viimeinen päivä, kului ympäriinsä tallustaessa. Joka päivä tuli muuten yli 20 000 askelta. Häämöttävän lopun kunniaksi tuli tehtyä kovaa vertailua siitä, kuinka kreikkalainen sodankäynti erosi bulgarialaisesta. Aika vähän loppujen lopuksi. Kummatkin huitoivat muita ja välillä itseäänkin miekoilla, ja sitten kun miekat kävivät vanhoiksi, siirryttiin pyssyihin.

Savesta tehty Trabant.

Pellistä tehty Trabant. Samat ajo-ominaisuudet kuin edellisessä.

Se on suoraan mylly, se on mylly, katotaa vaa se on suoraa mylly, varo vaaraa se on suoraa mylly.

Half-pipen nähtyäni iski sen verran kovasti Tony Hawk's Pro Skater-vaistot päälle, että teki mieli kaivaa Xboxin ohjain häkkivarastosta ja heitellä pitkästä aikaa kickflippejä, indyjä ja ysisatasia.

Tämä mies ei ollut ihan yhtä hienoa patsasta saanut kuin Aleksanteri Suuri. Hevonenkin oli vähän rauhallisempi. Enkä tiedä jaksoiko tämä patsas edes ratsastaa yöllä.

Jättimäinen betoninen yllätysmuna, jonka sisällä on yllätyksenä lisää betonia. Ei tule äkkiseltään mieleen yhtään asiaa, mikä muistuttaisi enemmän itäblokkia.

Viimeisenä päivänä podin edelleen jotain mystistä ruokamyrkytystä, enkä oikein syönyt mitään. Vaikka mielestäni suhteellisen paljon olenkin matkustellut, niin en muista kyllä aiemmin minkäänlaista mahatautia saaneeni, mistä olen ollut aika tyytyväinen. Nyt meni sitten täydellinen putki pilalle. En ollut tyytyväinen.

15.7.2019
Viimeinen päivä koostui aika pitkälti vain itsensä lentokoneeseen hommaamisesta. Välilaskulla joutui oikeasti juoksemaan pää hiessä, kunnes lopulta sai huomata lennon olevan muutenkin puoli tuntia myöhässä. Aika perustoimintaa Star Alliancelta. Lento Suomeen yllätti onneksi positiivisesti. Pitemmällä Ateena-Helsinki välillä sai nimittäin lämpimän ruoan, sitä pyytämättä. Vähän epäilytti ottaa, jos kyseessä olisikin ollut ansa, mutta ainakaan vielä ei ole tullut laskua perään.

Anyway, what's the deal with airline food?

Mutta! Matka Sofiasta ei päätynytkään kotia, vaan jatkui Poriin. Siitä sitten lisää jossain tulevassa tekstissä.

Kesäloman virallinen matkapäiväkirja, osa 1/2

Tänä vuonna en jaksanut raahata yhtä paljon paperiroskaa mukana kuin viime vuonna, joten koko reissusta on vain yksi kollaasi.

Äkkiä se kesäloma menee. Se alkaa, se jatkuu ja se joskus päättyykin. Joskus sitten kesälomavaihde jää vähän päälle, ja esimerkiksi blogien kirjoittaminen saattaa jäädä vähän vähemmälle. Silloin joutuu elokuun puolivälissä rustaamaan matkapäiväkirjaa reissusta, joka oli heinäkuun alkupuolella, ja josta muistikuvat alkavat olla vähän hatarat. Parempi silti myöhään kuin ei milloinkaan.

6.7.2019
Pääsin elämässäni kokeilemaan ensimmäistä kertaa Finnairin loungea Helsinki-Vantaalla kaverin tarjoamana. Vaikka loputon hana Koffia ja viiniä lentopelon lääkitsemiseen tuntuukin periaatteessa hyvältä, niin silti kultakorttiin vaadittavien 46 reittilennon hinta tuntuu vähän liian suolaiselta. Ennemmin pelkäänkin lentämistä kuin tyhjenevää pankkitiliä

Pakollinen kuva lentokoneesta.

Matkan ensimmäinen ulkomaanetappi oli Preveza Kreikassa. Kylän lentokenttä oli vähän hassusti nimetty Aktion lentokentäksi. Ylimääräistä actionia paikan päältä ei onneksi kuitenkaan löytynyt, vaikka taksikuskin paikallistietämys olikin tasoa "kysynpä kaverilta missä tämä paikka on". Preveza oli suhteellisen pieni kaupunki, eli sinne ei ollut liian helppoa eksyä, vaikka pimeää olikin.

Maamerkkien avulla suunnistaminen oli simppeliä. Esimerkiksi aina kun löysi kellotornin, tiesi olevansa kellotornin juurella. Ja paljonko kello on.

Paikalta varattu Airbnb oli kohtuullisen hulppea mesta, jossa itsessään olisi saattanut viettää yhden päivän, sieltä löytyi kuitenkin sen verran monenlaista kirjaa, lehdykkää ja levyä. Jopa englanniksi käännetty Kalevala oli tarjolla, sillä paikan omistaja oli ilmeisesti ollut jotain arkkitehtonista projektia puuhaamassa Suomessa.

Ye olde Väinämöinen

Ensimmäinen päivä päättyi kuitenkin tähän. Taksi oli perillä iltakymmeneltä, eli kauheasti ei jäänyt aikaa tutkailla muuta kuin omia silmäluomia.

7.7.2019
Mitä tekemistä sitten oli Prevezassa? Se on erittäin hyvä kysymys, johon ei oikein löytynyt vastausta paikan päältäkään. Itse paikka oli suhteellisen pikkuinen, eikä siellä mahdottomasti ollut puuhattavaa taikka edes nähtävää. Tämä oikeastaan kohotti kämpillä olleiden viihdeartikkeleiden viihdearvoa.

Niin paljon kaikkea.

Onneksi paikalla oli sentään tietysti jokaisen rantalomailijan ykkösasia, aurinko, joka kärvensi ihmisen nahan huolestuttavan paljon säteilytetyn hummerin väriseksi jo heti ensimmäisenä päivänä. Preveza tuntui kuitenkin olevan enemmänkin paikka, josta voisi helposti lähteä ympäröivälle alueelle, jossa olisi ollut tarjolla enemmän nähtävää. Muun muassa Acheron-joki suoraan Haadekseen. Voi kirjaimellisesti painua helvettiin.

Kreikan lämmössä tuntui kyllä siltä, että helvettiin olisi voinut lähteä vilvoittelemaan.

 
Jos ei mitään muuta, niin ainakin paikassa oli linnoja. Jopa kolme! Ensimmäinen näistä oli tosin armeijan käytössä, eli sinne ei päässyt. Toinen oli puolestaan muutettu parkkipaikaksi, mikä oli aika harmi. Ja kolmas oli jätetty oman onnensa nojaan. Muutama hyvä ranta sentään löytyi Prevezasta, ja iso osa päivästä menikin Välimeressä polskiessa.

Malliesimerkki siitä, kuinka linnaa ei kannata ylläpitää.

Tämä ei ollut yksi niistä kivoista rannoista, vaikka kiviä olikin.

Hiekkaisemmalla biitsillä kyllä kelpasi kölliä.

Illemmalla söin ravintolassa "pihvin". Mielenkiinnon herätti hieman väljähkö kuvaus siitä, mitä lihaa oli luvassa (ei kerrottu), yhdistettynä varsin sopuiseen hintaan (kuusi euroa). Possuahan se lopulta oli, eikä edes mikään kovin häävi pala. Yllätys.

Kreikassa oli myös välimerellisiä ravintolakatuja.

8.7.2019
Positiivista vähän tiukemmassa matka-aikataulussa on se, että jos yksi kaupunki alkaa kyllästyttää, niin pian pääsee kyllä vaihtamaan maiseman toiseen. Eli jo heti seuraavana päivänä oli bussilla matkan suuntana seuraava kaupunki, Thessaloniki.

Yritin ottaa Fordin traktorista kuvaa, mutta tämä auto tunki väkisin eteen.

Aina ei se maisemanvaihdos tosin ole täysin onnistunut, ainakaan välittömästi. Thessaloniki on miljoonakaupunki, ja toiseksi suurin pitäjä Kreikassa. Eli leppoisa pikku Preveza vaihtui isompaan Thessalonikiin. Ja isossa kaupungissa onkin ison kaupungin ongelmat, sillä heti kaupunkiliikenteen bussissa pääsi ihmettelemään kahden paikallisen vauhtiveijarin kinastelua. Vaikka ei siinä, alkoi itselläkin hieman lämmetä, kun ilma oli +35 astetta ulkona ja linjurin sisällä vähän enemmän.

Huonosti valotettua kaupunkimaisemaa. Näitä kuvia saattaisi löytyä muutama lisää kännykästä.

Kaupunki on perustettu vuoden 315 eaa. tienoilla, mikä näkyy siinä, että paikka on paikka paikoin aika raunioina. Hauska esimerkki tästä on Thessalonikin metro, jota on rakennettu jo vuodesta 2006 saakka. Ongelmaksi vain muodostuu aina kaivauksien tiellä olevat rauniot, joita tietenkään ei saa siirtää. 13 vuotta ja muutama miljardi euroa myöhemmin metron paikalla onkin lähinnä pelkkä monta kilometriä pitkä monttu.

"World War One, what do you mean one?"

Höhö kuvassa on kakkaava koira höhö. Ja Thessalonikin Hagia Sofia.

Illalla söin kalan. Edellisen illan kokemuksesta jotain oppineena tilasin tarkemmin kuvatun (kampela) ja arvokkaamman (10e) annoksen. Lopputulos olikin paljon parempi, vaikkei maasian lihaa ollutkaan.

9.7.2019
Kuten jo Prevezassa, yksi ensimmäisistä hoidettavista asioista Thessalonikissakin oli hankkia liput seuraavaan kohteeseen Pohjois-Makedoniaan. Valitettavasti hoksaamatta jäi se pieni detalji, että maasta toiseen matkustaessa pitää jo lippua ostaessa mukana olla passi. Aamun aikana tulikin Thessalonikin kadunpätkät välillä hotelli-linjuriasema tutuiksi, kun saman kahden kilometrin matkan sai kävellä neljä kertaa, kahdesti suuntaansa.

Tämäkään romahtanut hökkeli ei enää kolmannella jaksanut inspiroida.

Bussiasemalla oli kokista, jota oli lantrattu kahvilla. Ei hyvää, mutta erittäin pahaa.

Kahvista puheen ollen, kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Starbucksissa. Ilmeisesti siellä on tärkeää saada kuppi, johon on kirjoitettu oma nimi väärin. Pääsinkin heti ensimmäisellä kerralla suoraan kokemuksen ytimeen:

Niin lähellä, mutta silti niin kaukana.

Parhaita museoita ovat ne, joihin pääsee ilmaiseksi. Esimerkiksi sotamuseo. Itse olen tosin hieman kyllästynyt sotamuseoiden iänikuiseen toisen maailmansodan painotukseen. Kreikassakin olisi varmaan löytynyt vähän vanhempaakin keihästä, vaikka kyllä se 1800-luvun lopun historiakin jotain uutta opetti.

Tällä jätkällä oli niin kiire sotimaan, että aamutohvelit jäivät vielä jalkaan.

Sitten kun oli tutkinut museoita riittävästi sisäpuolelta (yksi riittää), saattoi siirtyä katselemaan rakennuksia ulkopuolelta:

Rotunda. Kaupungin vanhin rakennus, joka on toiminut muun muassa palatsin osana, kirkkona, ja nykyään turistirysänä. Ei pidä sekoittaa kaupungin toisella puolella olevaan Rotonda-hotelliin.

Galeriuksen kaari. Osa edellisessä kuvassa olutta Rotundaa, ainakin jossain vaiheessa historiaa.

Semijuustoinen... juustovene (ai siksikö sitä nykyään kutsutaan). Maistui hyvältä. Lähinnä juustolta. Ja maksoi alle neljä euroa.

How do you do, fellow cringe ass normies?

Jatko-osaa tuskin tarvitsee odottaa puoltatoista kuukautta, eli kannattaa käväistä välillä taas blogista vilkaisemassa, josko kertoisin miten meni seuraavissa kohteissa, Pohjois-Makedoniassa ja Bulgariassa.

Pyyntöihinne on vastattu! Toinen osa luettavissa!