Kerrostaloasumisen iloja: naapurit

Saattaa sisältää vitsejä vähän kulahtaneesta aiheesta. Mutta toisaalta, eivätkö kulahtaneet aiheet ole vain "ikiaikaisia klassikoita"?

Kerrostalot ovat näppärä tapa kasata iso määrä ihmisiä pienelle alueelle suhteellisen tehokkaasti. Henkilö, joka on keksinyt käytännössä vain laittaa yhden talon toisen talon katolle, on todennäköisesti ollut nero. Ainakin tavallaan. Vaikka eihän tässä ideassa sinänsä ole mitään vikaa, ongelmia alkaa tulla vasta siinä vaiheessa, kun näitä kerrostaloja aletaan täyttää ihmisillä.

Eivät ne asukkaat tosin ole se pääongelma, vaan ohuet seinät. Toki jos alakerrassa tehdään asbestinpoistoa, niin siinä ei seinän paksuudella ole väliä, porauksen äänet päätyvät korviin aina aivan varmasti. Mutta hiukan jykevimmillä seinillä voisi estää kuitenkin enimmän naapureiden kolistelun, mutinan ja ennen kaikkea musiikin läpitunkemisen. EDM-innostuksen huono puoli onkin se, että joka igisessä pop-biisissä on tukeva ja tasatahtinen basso, joka on omiaan kaikumaan pahvisessa kerrostaloseinässä. En tosin tiedä, onko viime aikoina tapahtunut siirtymä hip-hopin puolelle yhtään sen parempi.

Joko tämä on äänekäs talo, tai se mukava australialainen talo

Kyllä tätä möykkää ihminen kuitenkin sietää, jos voi metelin yllättäessä nukkua eri huoneessa, jonne naapureiden älämölö ei kuulu. Yksiön omistajia käy sääliksi, vaikka ei se keittiön lattiallakaan nukkuminen herkkua ole. Vaihtoehtoisesti voi toki aina valittaa internetiin. Tai jättää heippalapun kerrostalon ilmoitustaululle. Meteliä voi kuitenkin onneksi kuunnella oman asunnon rauhassa. Elämä muuttuukin oikeasti kiusalliseksi vasta rappukäytävässä, paikassa, joka todistaa sen, että kerrostalo ei ole suomalainen keksintö.

Harva paikka nimittäin saa minua epäilemään omaa kelvollisuuttani ihmisenä samalla tavalla kuin rappukäytävä. "Olisiko tuolle mummolle pitänyt sanoa kovempaan ääneen terve? Olisiko minun pitänyt avata hissin ovi naapurille? Olisiko ehkä pitänyt laittaa tällä kertaa housut jalkaan?". Hisseistä puheen ollen, niiden henkilömääräsuositukset voi suosiolla jakaa kolmella. Tähän matemaattiseen perusteluun päädyin siksi, että asuttamani kerrostalon hissin maksimihenkilömääräsuosituksena on kolme ihmistä, enkä halua joutua sinne kenenkään muun kanssa.

"Hei, kuulin teiltä eilen ääniä."

Mutta on naapureissa hyviäkin puolia. Esimerkiksi edellisessä asunnossa yläpuolellani asui naapuri, jonka herätyskellon kuuli katon lävitse. Ei tarvinnut laittaa kelloa soimaan, sillä tämän oman elämänsä Katto-Kassisen vekkari kyllä herätti varmasti kuudelta joka aamu. Myöskin, jos on ongelmia keksiä mitä haluaa syödä, voi usein mennä rappukäytävään nuuhkimaan erilaisia tuoksuja. Joskus ilmassa on herkullista pannukakkua, toisinaan noutopitsaa. Satunnaisesti on tyytyminen johonkin voimakkaasti savustettuun, joka saattaa selittää paloautot pihalla.

Koskaan ei kuitenkaan tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi. Useimmiten jostain kuuluu puheensorinaa, tai ainakin askeleita ja epämääräistä kolinaa. Saattavat ne äänet kuulua päästäkin, mutta joskus, kun tuuri käy, saattaa oikeasti päästä osaksi sitä pyhintä toimitusta. Enkä tarkoita kakkosella käymistä, vaikka siitäkin tietynlaista loisketta lähtee (joka muuten lähes poikkeuksetta kuuluu naapuriin). Ei, tässä toimituksessa käytännössä sinutkin lisätään perheeseen.

Vielä mahtuu yksi lisää.

Ei minulla oikeasti ole mitään naapureita vastaan. He ovat kivoja niin kauan kuin pitävät suunsa kiinni ja antavat minun pitää suutani auki kaksiossani vapaasti. Isoin ongelmahan naapureissa on oikeasti se, että heitä ei tunne. Ties vaikka olisivat mukaviakin ihmisiä.