Joulukalenterin 26. päivä

KHNM-blogin vuosittaisiin jouluperinteisiin kuuluu yhden luukun avaaminen joulukalenterista. Tähän mennessä aiempina vuosina on jo avattu luukut 19 ja 23. Tänä vuonna on vuorossa 26, joka on sen verran korkea luku, että sitä ei kaikista joulukalentereista löydy. Mutta toisaalta, onhan tämän blogin joulukalenterikin hieman keskimääräistä parempi. Kyse ei suinkaan ole siitä, että en ehtinyt/muistanut/viitsinyt kirjoittaa vuosittaista joulukalenterijuttua ajoissa.

Luukun 26. takaa paljastuu paljon jouluaiheisia haikuja, noita jokaisen helposti ymmärtämiä lyhykäisiä runoja. Esimerkiksi juurikin tällaisia:

Olisi haiku

Mi kertoen joulusta

Toisi se ilon

Kolme säettä, joissa pelataan tavujen määrällä. Yksinkertaista. Tämä seuraava runo kertoo siitä, kuinka on vaikea keksiä joululahjoja sille rakkaimmalle ihmiselle:

Joululahjoja
On vaikea keksiä
Ero edessä

Onneksi kaikkia lahjoja ei kuitenkaan tarvitse itse keksiä. On nimittäin eräs parrakas ja punanuttuinen kaveri, joka osaa kyllä auttaa pakettien kanssa tilanteessa kuin tilanteessa:

Joulupukki jou

Lupukki valkoparta

Vanha ukki ei-

Mutta vaikka monelle ihmiselle joulu onkin erittäin lahjakeskeistä aikaa, niin on hyvä muistaa, etteivät paketit ole se kaikista tärkein asia. Lahjaa tärkeämpi on sen takana oleva ajatus. Vaikka hevosenpää ei ole kummoinen lahja, niin kannattaa miettiä mitä lahjan antaja haluaa sillä sanoa.

Vaikka ulkona

Pauhaa paukkupakkanen

On sydän lämmin

Ilmeeni, kun olen herkkä runopoika.

Jouluun, ja ennen kaikkea sen odotukseen, kuuluvat myös erinäiset tapahtumat. On joulunavajaista, joulutoria ja muuta joulu-etuliitteistä kissanristiäistä. Seuraava haiku kertookin useita kaupunkeja (esimerkiksi Oulun) sekaisin pistäneestä Coca-Colan rekkakiertueesta:

Ilmainen cocis

Aa aa aa jumalauta

Aa ei helvetti

Jouluisin on juomisen lisäksi myös kiva syödä. Tämä runo onkin omistettu joulupöydän herkuille:

Laatikko kinkku
Rosolli puuro lohi

Konvehti torttu

Pitää muistaa kuitenkin kaiken tämän hiljalleen laantuvan touhotuksen ohella ne tärkeimmät: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

Maailmanrauha

Se tärkein joululahja

Maailmanrauha

Veikkaisin, että monelle on tämä runojen haikuformaatti tuttu (jos ei aikaisemmin ollut, niin nyt on), mutta moniko on kuullut tankasta? En nyt puhu niistä seksipöksyistä, vaan toisesta japanilaisesta runomuodosta. Formaatti on lähes sama kuin haikussa, mutta rivejä on kaksi lisää, ja säkeiden tavut menevät 5-7-5-7-7 mallilla. Askartelin yhden tällaisenkin joululomasuunnitelmistani:

Joululomani:

Kotiin joulupyhiksi

Välipäivät päisn

Darrassa takas töihin

Tai sitten rokulia

Minua saa haastaa siitä, kuinka monta tavua sanassa "päisn" on. Puolustaudun sanomalla, että minulla ei ole mitään havaintoa asiasta. Toivottavasti kuitenkin löydät näistä runoista jotain kaunista, jotain syvällistä, jotain sieluasi vavahduttavaa, jota voit sitten ensi jouluna muistella, koska tälle vuotta ei enää valitettavasti kauheasti kerkeä.

Ilmaisia joululahjoja, vielä ehdit!

Viimeisen kuukauden katatonisessa tilassa viettäneiltä on saattanut mennä ohitse, että huomenna on jouluaatto. Ja se tarkoittaa lähinnä yhtä asiaa: lahjoja.

Tänään alkavat olla viimeiset hetket hankkia näitä lähimmäisenrakkauden osoittamiseen tarkoitettuja taika-artifakteja. Mutta entä jos tili näyttää nollaa? Ei syytä huoleen. Sain nimittäin tällä viikolla Tori.fistä sähköpostiini viestin, jossa sanottiin, että aineeton lahja on joulun hittilahja (hassu kommentti sivustolta, jonka pointti on diilata vanhaa roinaa). Ei kukaan sellaista oikeasti halua, vaan pleikkarin. Onneksi loppuun vielä kuitenkin todettiin, että heidän sivuiltaan löytyy myös "Annetaan"-osio, josta voi tuurilla löytää ilmaiset joululahjat.

Ja tuuria todellakin on ilmassa. Ei ehkä ihan pleikkarin verran, mutta lähes yhtä hyviä ehdokkaita on tarjolla. Joten, tässä vielä viime hetken rahoitusongelmattomat joululahjavinkit:

Betonipilari

Jos edellisinä vuosina on tullut annettua turhan köykäistä roinaa paperinpainoksi, niin nyt on elämäsi tilaisuus antaa vähän jykevämpää tavaraa ja korjata vanhat vääryydet. Ja miten hienoa olisikaan antaa lahja, jonka ojentamiseen tarvitaan vähintään kolme ihmistä.

Uusi Testamentti x2

Tympäiseekö joulun maallisuus ja tuntuuko, että kaveri on suoraan saatanasta? Anna lahjaksi uusi testamentti (ja psalmit ja sanalaskut, miksei kukaan ikinä muista psalmeja ja sananlaskuja). Saatavana kaksin kappalein, joten hyvää kirjaa riittää jaettavaksi useammallekin pakanalle.

Retro uuni/hella

Vanhan tavaran kutsuminen retroksi on aina myyvää. Toisinaan tosin mietityttää, missä vaiheessa retroroina muuttuu arvoantiikiksi. Tämän hellan kohdalla jäi myös vaivaamaan, että onkohan kukaan oikeasti arkielämässään niin superkokki, että käyttäisi kaikkia neljää levyä hellasta yhtaikaa. Kolmella pärjää ihan hyvin.

Tabletit stressin helpottamiseksi

Itse onnistuin stressaamaan joululahjojen hankkimisesta sen verran paljon, että nämä tabut olisivat olleet tarpeen. Ovat tosin elukoille suunnattuja, mutta eikö se vain tarkoita sitä, että silloin kärsii ottaa tupla-annoksen? Paitsi jos kohde-eläin sattuu olemaan hevonen. Tästä kuitenkin lahjavinkki perheen karvaisemmille jäsenille.

A: ur&penn timantti rannekello

Tuntuuko siltä, että tähän mennessä ehdotetut lahjat eivät ole olleet arvoltaan aivan riittäviä? Myönnän kyllä, harva ihminen kehtaisi antaa vaikkapa vaimolleen joululahjaksi betonipilaria. Nyt kuitenkin lähtisi (kirjaimellisesti) timanttia, ja halvalla. Sen kuin hakee pois.

Suvi Isotalo CD

Hauska fakta: jos kasattaisiin torni CD-levyistä, joita ihmiset eivät enää halua kuunnella, olisi tornilla korkeutta saman verran kuin maasta on matkaa kuuhun. Pikaisen Spotify-testin perusteella tämä CD taitaisi ainakin itsellä päätyä samaan pinoon. Ei huono, mutta ei kauhean mieleenpainuva. Sopii lahjaksi avaruusmatkailusta haaveilevalle.

A: Hackmann kattilan kansi

Tästä innokkaalle ruoanlaittajalle/romuraudan kerääjälle/frisbeegolfin harrastajalle. On varmasti kenttien kovin jätkä, kun on metallista tehdyt kiekot. Eivät pienet pöheiköt enää menoa hidasta.

Julisteet

Jos toisaalta tuntuu, että jollakulla on motivaatio-ongelmia, niin tässä olisi kevyen hellä potku perseelle. Itse voisin alkaa uskomaan itseeni ihan vain sen vuoksi, ettei tarvitsisi tällaisia ripustaa seinälle.

Vanha lypsykone

Vähän jytkympi rintapumppu. Vetäisee maidot pihalle vaikka miehestä jos tarve vaatii.

Toivottavasti näistä ideoista löytyy jotain lahjoittamisen arvoista. Ja vaikkei löytyisikään, niin ei kannata ottaa asiasta liikaa stressiä. Tärkeintä on nauttia joulun ajasta omalla tavallaan. Joko perheen parissa puuhastellen, tai omassa rauhassa itseään hemmotellen, ehkä mahdollisesti vaikka maitoa juomalla. Niin tai näin, niin haluan toivottaa

hyvää Joulua kaikille lukijoille!

Kerrostaloasumisen iloja: asioita, jotka eivät liity naapureihin tai taloyhtiön saunaan

Saattaa sisältää pähkinöitä. Mutta toisaalta, eivätkö pähkinät ole vain "superterveellisiä terveyspommeja"?

Facebookissa ensimmäistä kerrostalotekstiä jakaessani kirjoitin saatetekstiin sen olevan "ensimmäinen osa kerrostalotrilogiaa". Nyt olen siis lain mukaan velvoitettu tekemään vielä tämän viimeisen kolmannen kappaleen.

Suomessa lukutaitoprosentti taitaa olla aika lähelle 99%. Pikainen visiitti lähimpään roskakatokseen pistää kuitenkin vähän epäilemään tätä, sillä yksinkertaisista tekstiopasteista huolimatta ihmisistä karkeasti arvioituna noin kolmannes ei osaa käyttää jäteastioita. Paperinkeräysmolokissa on sekajätettä, metallipöntössä on lasia ja selkeästä "ei huonekaluja"-kieltokyltistä huolimatta katoksen nurkassa lojuu kokonainen kalustesarja olohuoneeseen.

Tämä kuvituskuva on Puolasta, mutta yhtä hyvin se voisi olla keskimääräisestä oululaisesta roskakatoksesta.

Sinänsä kerrostalot ovat huono valinta hamstraajille ja muuten epäsiististi eläville ihmisille. Vähänkään vanhemmassa kerrostalossa saa nimittäin varautua siihen, että kuukausittain talkkari haluaa lukea vesimittaria, huoltoukko ilmata pattereita tai biologi tutkia sänkyä luteiden varalta. Vaikka omassa saastassa asuminen ei välttämättä itseä hävettäisikään, niin yleensä pyyntönä on, että edes toimenpiteen kohteena oleva alue olisi siivottuna, mikä pakottaa pitämään kämpän ainakin kohtuullisen hyvässä kunnossa. Voi olla ihan hyväkin.

Onneksi taloyhtiö usein huolehtii asukkaidensa viihtyvyydestä. Pihamaalla tarjolla voi olla esimerkiksi leikkikenttä, jossa voi kiikkua ja syödä hiekkaa, tai grilli, jota on epäilemättä käytetty useammin tuhkakuppina kuin ruoanlaittovälineenä. Eräs taloyhtiö tarjosi jopa sisäkuntosalin, jonka sisältö koostui loppujen lopuksi vanhasta Tunturin kuntopyörästä ja kettingillä seinään kiinnitetyistä käsipainoista. Loput oli varmaan viety parempaan paikkaan.

Tämä kuvituskuva on internetistä, mutta yhtä hyvin se voisi olla keskimääräisestä oululaisesta taloyhtiögrillistä.

Ei elämä kuitenkaan pelkkää hupailua ole. Joskus pitää pyykätäkin. Usein kerrostaloista löytyy tätä varten pyykkitupa, jossa on rikkinäinen pyykinpesukone ja paloturvallisuusriskiltä vaikuttava kuivausrumpu. Ja mankeli, jostain kumman syystä. Omituista sinänsä, että lähes jokaisesta kerrostalosta löytyy jaettu pyykkikone, mutta tiskikoneen joutuu aina jokainen itse hankkimaan. Siitäkin huolimatta, että pyykkikoneen jakaminen on iljettävämpää. Likapyykki on kuitenkin ollut suorassa kosketuksessa genitaaleihin, toisin kuin vaikkapa lusikka. Paitsi jos on yläasteen terveydenhoitaja.

Ja sitten on tietty taloyhtiön talkoot. Sälekaihtimien läpi katsottuna ne eivät näytä kovin hauskoilta.

Häkkivarastot kertovat ihmisestä enemmän kuin äkkiseltään saattaisi arvata. Ei ole esimerkiksi vaikea hoksata, että asunnossa asuu jonkin kokoinen perhe, jos kanakoppi on täynnä kaikenlaista vauvaroinaa. Tai jos sieltä löytyy epäilyttävältä haiseva saavi, on asukas todennäköisesti viiniharrastaja/opiskelija/kiljuharrastaja. Yksi asia on kuitenkin varma: jos varastossa on vain nätisti järjestyksessä olevia pahvilaatikoita ja siististi aseteltuja isompia esineitä, ei kyseinen koppi ole oikean ihmisen omistuksessa.

Tämä kuvituskuva on Markarian 421:stä, mutta yhtä hyvin se voisi olla keskimääräisestä oululaisesta siistin häkkivaraston omistajasta. Jonka olemassaolosta ei muuten ole vielä kiistatonta todistusaineistoa.

Joskus määrittelin "rauhallisen paikan asua" niin, että siellä voi pihalla käydä kusella kenenkään siitä mieltään pahoittamatta. Kerrostalot eivät valitettavasti ihan tähän taivu, mutta kyllä ne muuten ovat varsin siedettäviä paikkoja elää tiettyjä ajanjaksoja elämästään. Ennemmin kerrostalossa Oulussa kuin omakotitalossa Katajavaarassa.

Kerrostaloasumisen iloja: naapurit

Saattaa sisältää vitsejä vähän kulahtaneesta aiheesta. Mutta toisaalta, eivätkö kulahtaneet aiheet ole vain "ikiaikaisia klassikoita"?

Kerrostalot ovat näppärä tapa kasata iso määrä ihmisiä pienelle alueelle suhteellisen tehokkaasti. Henkilö, joka on keksinyt käytännössä vain laittaa yhden talon toisen talon katolle, on todennäköisesti ollut nero. Ainakin tavallaan. Vaikka eihän tässä ideassa sinänsä ole mitään vikaa, ongelmia alkaa tulla vasta siinä vaiheessa, kun näitä kerrostaloja aletaan täyttää ihmisillä.

Eivät ne asukkaat tosin ole se pääongelma, vaan ohuet seinät. Toki jos alakerrassa tehdään asbestinpoistoa, niin siinä ei seinän paksuudella ole väliä, porauksen äänet päätyvät korviin aina aivan varmasti. Mutta hiukan jykevimmillä seinillä voisi estää kuitenkin enimmän naapureiden kolistelun, mutinan ja ennen kaikkea musiikin läpitunkemisen. EDM-innostuksen huono puoli onkin se, että joka igisessä pop-biisissä on tukeva ja tasatahtinen basso, joka on omiaan kaikumaan pahvisessa kerrostaloseinässä. En tosin tiedä, onko viime aikoina tapahtunut siirtymä hip-hopin puolelle yhtään sen parempi.

Joko tämä on äänekäs talo, tai se mukava australialainen talo

Kyllä tätä möykkää ihminen kuitenkin sietää, jos voi metelin yllättäessä nukkua eri huoneessa, jonne naapureiden älämölö ei kuulu. Yksiön omistajia käy sääliksi, vaikka ei se keittiön lattiallakaan nukkuminen herkkua ole. Vaihtoehtoisesti voi toki aina valittaa internetiin. Tai jättää heippalapun kerrostalon ilmoitustaululle. Meteliä voi kuitenkin onneksi kuunnella oman asunnon rauhassa. Elämä muuttuukin oikeasti kiusalliseksi vasta rappukäytävässä, paikassa, joka todistaa sen, että kerrostalo ei ole suomalainen keksintö.

Harva paikka nimittäin saa minua epäilemään omaa kelvollisuuttani ihmisenä samalla tavalla kuin rappukäytävä. "Olisiko tuolle mummolle pitänyt sanoa kovempaan ääneen terve? Olisiko minun pitänyt avata hissin ovi naapurille? Olisiko ehkä pitänyt laittaa tällä kertaa housut jalkaan?". Hisseistä puheen ollen, niiden henkilömääräsuositukset voi suosiolla jakaa kolmella. Tähän matemaattiseen perusteluun päädyin siksi, että asuttamani kerrostalon hissin maksimihenkilömääräsuosituksena on kolme ihmistä, enkä halua joutua sinne kenenkään muun kanssa.

"Hei, kuulin teiltä eilen ääniä."

Mutta on naapureissa hyviäkin puolia. Esimerkiksi edellisessä asunnossa yläpuolellani asui naapuri, jonka herätyskellon kuuli katon lävitse. Ei tarvinnut laittaa kelloa soimaan, sillä tämän oman elämänsä Katto-Kassisen vekkari kyllä herätti varmasti kuudelta joka aamu. Myöskin, jos on ongelmia keksiä mitä haluaa syödä, voi usein mennä rappukäytävään nuuhkimaan erilaisia tuoksuja. Joskus ilmassa on herkullista pannukakkua, toisinaan noutopitsaa. Satunnaisesti on tyytyminen johonkin voimakkaasti savustettuun, joka saattaa selittää paloautot pihalla.

Koskaan ei kuitenkaan tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi. Useimmiten jostain kuuluu puheensorinaa, tai ainakin askeleita ja epämääräistä kolinaa. Saattavat ne äänet kuulua päästäkin, mutta joskus, kun tuuri käy, saattaa oikeasti päästä osaksi sitä pyhintä toimitusta. Enkä tarkoita kakkosella käymistä, vaikka siitäkin tietynlaista loisketta lähtee (joka muuten lähes poikkeuksetta kuuluu naapuriin). Ei, tässä toimituksessa käytännössä sinutkin lisätään perheeseen.

Vielä mahtuu yksi lisää.

Ei minulla oikeasti ole mitään naapureita vastaan. He ovat kivoja niin kauan kuin pitävät suunsa kiinni ja antavat minun pitää suutani auki kaksiossani vapaasti. Isoin ongelmahan naapureissa on oikeasti se, että heitä ei tunne. Ties vaikka olisivat mukaviakin ihmisiä.

Kerrostaloasumisen iloja: taloyhtiön sauna

Saattaa sisältää karkeita yleistyksiä omien kokemuksieni perusteella. Mutta toisaalta, eivätkö omat kokemukset ole vain "henkilökohtaisia faktoja"?

Nykyisessä kerrostalokaksiossani ei ole saunaa. Harvoissa asunnoissa loppujen lopuksi on. Onneksi sentään useimmissa kerrostaloissa on taloyhtiön puolesta sauna, jossa pääsee purkamaan enimpiä himojaan hikoilun suhteen. Toisinaan "saunan" voi tosin laittaa lainausmerkkeihin.

Saunateksti blogissa on myös oiva tekosyy postata vähäpukeisia ihmisiä (joilla on muuten helppo kiinnittää potentiaalisten lukijoiden huomio ja saada paljon tykkäyksiä).

En ole saunaekspertti, mutta tuossa vihdassa on jotain vikaa.

Taloyhtiön sauna sijaitsee usein rakennuksen alimmassa kerroksessa, joskus jopa maatason alapuolella. En tiedä johtuuko tästä, mutta usein näissä jaetuissa saunoissa on tietty pottukellarimainen tunnelma. Siinä missä pottukellareiden ominaistunnelma/-tuoksu tulee tarpeettoman pitkään eläneistä perunoista, tulee saunassa sama haju pesutilojen puolelta. Toisinaan "pesutilat" voi tosin laittaa lainausmerkkeihin.

Pesutilat ovat yleensä yllättävänkin puhtaat, joskin kaikki kalusto näyttää keskimäärin 20 vuotta vanhalta. Kalkkiakin niissä on jotakuinkin samalta ajalta, mutta ainakaan seinille ei ole levitettynä eritteitä. Eikä homettakaan ole, ainakaan näkyvillä, joskin jokin vihreä yleensä haisee. Eikä se todellakaan ole raha. Kun enimmät saastat on itsestään saanut suihkussa kuorittua, voi siirtyä kiinnostavien saunatilojen puolelle. Lauteet ovat tummat kuin savusaunassa, vaikka sähköllä kiuas toimisikin. Toisinaan "kiukaan" voi tosin laittaa lainausmerkkeihin.

Tämä asennus ei varmasti täytä mitään standardeja.

Kiuas on joko ajastimella toimiva (hyvä), tai ihmisen kosketusta vaativa "Heti Valmis"-kiuas (paha). Ajastimella toimivat kiukaat ovat Heti Valmiina oman saunavuoron alkaessa, mutta Heti Valmis-kiukaiden kohdalla joutuu aluksi toivomaan, ettei edellinen käyttäjä ole katkaissut pöntöstä virtoja tai muuten vain varmistanut, että sauna on kylmänä eikä siitä heti lämpene. Vaikka lähtötilanne olisikin kohdallaan, niin pukkarissa joutuu silti odottamaan 20 minuuttia, kun toivottoman alitehoinen "Heti Valmis"-kiuas yrittää pöhistä saunaa lämpimäksi. Ja lopulta kun saunaan pääsee, joutuu kuitenkin pitämään jalkoja lauteilla, sillä varpaat muuten jäätyvät.

Mutta ei kaikki pelkästään negatiivista ole. Pukuhuoneesta löytyy aina kaikki tarpeellinen, eli penkki istahdettavaksi, lattia vaatteiden säilytystä varten ja seinään kiinniruuvattu pullonavaaja. Ja kyllähän nämä saunat tyhjää parempia ovat. Hiki tulee aina. Jos ei kiukaan ansiosta, niin ainakin pohtiessa, mikä on tuo omituinen läikkä lauteessa.

Pakko myöntää, että eräässä asunnossa en kertaakaan käynyt taloyhtiön saunassa, sillä se olisi vaatinut puhelimella vuoron varaamista, ja kyllä se on liikaa ihmiseltä vaadittu. Saattoi siis olla, että lukitun oven takana olisi ollut varsinainen taloyhtiösaunojen Eeden. Asuntoa vuokraavan yrityksen tuntien tosin ei. Jokin päivä vielä kuitenkin laitan blogimiljoonat rullaamaan ja rakennan itselleni kartanon, jossa on ihan oma sauna, jota ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa ja jossa ovat suihkukalusteet, kiuas ja lauteet umpikultaa.

Garmin Forerunner 235 - ihan ok kello, ihan ok hinta

Jokainen meistä juoksee jossain määrin. Osa juoksee kuvaannollisesti karkuun omia ongelmiaan tai vaikka menneisyyttään. Osa juoksee kirjaimellisesti pakoon myrkynvihreitä liskomiehiä, jotka yrittävät varastaa aivoja tehdäkseen niistä hienoja koristeita olohuoneisiinsa. Vaikka asioiden pakoon juokseminen onkin yleinen motivaattori liikkumiselle, kaikille se ei ole se pääpointti. Päinvastoin. Osa juoksee lenkkejä vain palatakseen takaisin lähtöpisteeseen. Tiedä mikä järki siinä sitten on.

Enimmäkseen viimeiseen juoksijaryhmään kuuluvana sijoitin Garminin Forerunner 235-urheilukelloon, jolla voi näppärästi seurata kaikenlaista. Vielä kelloteknologia ei tosin ole niin pitkällä, että voisi seurata miten kauas ongelmiaan on päässyt karkuun. Vaikka ostin kellon Black Friday-alennuksesta, en ole oikeasti paha materialisti. Aloin vain turhautua vaihtelevasti toimivan kännykän käyttämiseen kehityksen seurannassa, ja mitä hyötyä on urheilla, jos ei tiedä olevansa parempi kuin ennen?

Ensituntuma kelloon on kevyen muovinen. Toki kun kyseessä on hölkyttelyyn tarkoitettu kello, ei se varmasti painonsa puolesta mitään umpititaania voi ollakaan, mutta kauhean montaa kertaa lenkillä ei tämän päälle kannata liukastua. Mieleen tulee ensimmäinen lelukello, joka pyöräytetään lapselle ranteeseen, joskin kellotaulu on onneksi isompi. Vedenkestävyyttä on luvattu 50 metriin asti, mutta en ole edes suihkuun uskaltautunut kellon kanssa ominaisuutta testaamaan. Muutenkin on vähän huono näillä joulukeleillä harrastaa syväsukellusta Oulussa.

Ranteesta mittava syke toimii jotakuinkin yhtä hyvin kuin muissakin tämän suuntaisissa kelloissa: istuessa syke on suhteellisen matala, ja urheillessa se on korkeampi. Paljon tätä tarkempaa tietoa ei kannata olettaa, vaikka aika hyvin suuntaa luku antaakin. Akku kestää normikäytössä noin viikon, ja GPS-käytössä suunnilleen 9 tuntia, joka kyllä normaalissa juoksussa riittää ihan hyvin. Vekotin ladataan omituisella klipsisysteemillä, jonka pitkän aikavälin kestävyys herättää hieman huolta. Ei huvittaisi käsin painaa laturia tunnin ajan kelloon ainoastaan saadakseen sen ladattua.

Eniten ärsyttää se, että kellolle pitää olla oma laturi. Tämä tosin taitaa olla yleistä laitteissa, jotka tarvitsevat omanlaisensa vedenkestävän latausportin ja/tai jotka haluavat kerätä lisärahaa latureita myymällä.

Urheilun mittausta varten on tarjolla viisi erilaista urheiluprofiilia: juoksu, juoksu sisällä, pyöräily, pyöräily sisällä ja "muu". Siihen suhteutettuna, että Wikipedian urheilusivulistauksesta löytyy yli 200 urheilulajia, on "muu" aika väljä käsite. Uusia urheiluprofiileja voi sentään ladata sovelluskaupasta, koska kuten ajan henkeen kuuluu, on kello älykäs. Itse latasin yhden, mikä boottasi kelloni ja poisti lataamani urheiluprofiilin. En kokeillut toista.

Sovelluskaupasta voi ladata kelloon myös applikaatioita, infonäkymiä ja virtuaalisia kellotauluja. Oma suosikkini on sovellus, joka laskee, montako olutta voi hyvällä omallatunnolla juoda urheilusuorituksen jälkeen. Mikään täysimittainen Android-älykello ei kuitenkaan ole kyseessä, joten Garminin oman sovelluskaupan tarjontaan on tyytyminen. Kauheasti "oikean" älykellon ominaisuuksia en kaipaa, joskin Spotifyn ohjailu ranteesta lenkillä olisi ollut hyödyllinen. Notifikaatiot saa ohjattua kännykästä ranteeseen, jos puhelin ei omasta mielestä vielä häiritse riittävän paljon.

Aktiivisuusmittauksen ja askellaskurin olen todennut turhauttaviksi ominaisuuksiksi. Tunnin istumisen jälkeen tulee tärähdys sekä passiivis-aggressiivinen "Move!"-komento, ja näytöllä olevan punaisen täpän saa resetoitua minuutin tai parin kävelyllä. Ainakin teoriassa. Käytännössä vekotin on kuitenkin tarpeettoman nipo siitä, mikä lasketaan liikunnaksi. Tuntuu hyvin epäkiitolliselta siivota kämppää tunti, ainoastaan saadakseen kellolta kehotuksen harrastaa jotain oikeaa liikettä.

Askeleiden laskeminen yhdistettynä laiskasti toimivaan aktiivisuuden seurantaan johti lopulta siihen, että aloin liikkumaan joka paikkaan mahdollisimman pienillä tipuaskeleilla, jotta niitä kertyisi paljon. Käsiä puolestaan heiluttelen isossa kaaressa ympäriinsä, jotta ranneke älyäisi jotain liikettä tapahtuvan. Lopputulos on kuin Monty Pythonin sketsistä. Positiivista on se, että päivän askelmäärätavoite on mukautuva. Jos et saa 8000 askelta kasaan, seuraavana päivänä riittää enää reipas 7000. "Ai, et onnistunut tässä tavoitteessa? No yritä jos edes tähän pystyisit"

Urheilumittaus onneksi toimii kuten pitääkin. Hölkätessä saa kaikki olennaiset tiedot juoksusta näkyviin kerralla kun hieman jaksaa säätää. Juoksureittiä seuraava GPS myös pelaa hyvin, joskin paikannuksen aloittamisessa toisinaan kestää pitkä tovi. Rannemittausta tarkempaan sykkeen seuraamiseen on tarjolla myös sykevyötä, joka on suositeltava hankinta enemmän asiasta kiinnostuneille. Lisäksi löytyy myös ehkä hieman erikoisempi triathlon-vyö, jos liskomiehiä pitää myös uida ja pyöräillä pakoon.

Fiksujen älyominaisuuksien käyttämisen kannalta tärkeää on asentaa kännykkään Garmin Connect-sovellus, johon kello yhdistetään bluetoothilla. Kuten voi tässä vaiheessa kuvitella, homma muuttuu pian kimurantiksi. Esimerkiksi käyttäjän pituus- ja painotiedot ovat erilliset kellossa ja sovelluksessa, eikä niitä synkata keskenään ollenkaan. Osa kellon asetuksista asetetaan kellosta, ja osa sovelluksesta, mikä on mutkikasta, varsinkin kun mitään näistä ei oikein selitetä. Esimerkiksi askelmäärätavoitteen voi asettaa sovelluksesta, mutta mukautuuko se silti päivittäin liikkumisen mukaan kuten aiemmin totesin? En tiedä.

Surkeaa on myös kellon ja applikaation välisessä yhteydessä ainakin vuoden päivät ollut ongelma, jossa sovellus palauttaa kellon aikamuodon 12 tuntiin ja viikon aloituspäivän sunnuntaihin. Tämä ongelma ratkeaa sillä, että kirjaudutaan web-sovellukseen selaimella, jossa säädetään halutut asetukset kohdalleen, josta ne siirtyvät sovellukseen, josta ne siirtyvät viimein kelloon. Näitä asetuksia ei voi asettaa kännykkäsovelluksesta, sillä sovellus ei näytä niitä lainkaan. Mutta kello ne näyttää, ja sieltä niitä voi vaihtaa. Mutta ei pysyvästi. Web-sovelluksen olemassaoloa ei puolestaan mainita missään sanallakaan, löysin sen vasta googlettamalla. Alkaa olla älykkyys tästä touhusta kaukana.

"Hurr durr olen idiootti"

Asetuksien synkkaamista lukuun ottamatta sovellus toimii suhteellisen hyvin. Keräämäänsä dataa pääsee tutkimaan kattavasti (sekä sinä että FBI), ja sovellukset sekä päivitykset siirtyvät kelloon helposti (joskin hitaasti). Applikaatio tuntuu tosin hieman vanhahtavalta ja epävakaalta, eikä käyttökään ole alkuun ihan helppoa. Samanlainen omituinen käyttöliittymäsuunnittelu vaivaa itse kelloakin. Oma suosikkiominaisuuteni kännykkäsovelluksessa on reitin suunnittelu. Applikaatiolle voi antaa ilmansuunnan ja pituuden, ja se tekaisee jonkinlaisen lenkin annetuilla tiedoilla.

Negatiivisesta marinasta huolimatta Garmin Forerunner 235 on vajaan parin sadan euron hinnalla hyvä valinta liikuntaharrastelijalle lenkkikelloksi. Älykelloksi siitä ei ole. Mutta toisaalta, Forerunneria myydäänkin nimenomaan urheilukellona. Jos on varaa lyödä seteliä tiskiin, niin urheiluunkin parempaa tosin varmasti löytyy. Ainakin toivon niin. Mikään valmis ratkaisu kello nimittäin ei ole, ja tovin saa alkuun taistella huonon käyttöliittymän, asetuksien viilaamisen ja omituisten bugien parissa, mutta kun palikat saa kohdalleen, ajaa kello asiansa.

Takaisin jälleen kerran, huonolla käyttäytymisellä

Niin se vain kuukausi kirjoittamatta vierähti ihan huomaamatta. Loppua kohden alkoi jo hieman poltella päästä takaisin näppäimistön ääreen, vaikka lyhyt tauko kyllä tekikin todella hyvää. Ei tarvinnut joka päivä kytätä lukijamääriä, tai miettiä, mistä tällä viikolla kirjoittaisin. Sai stressata ihan muista asioista. Tätä huonoa aasinsiltaa käyttäen listaankin asioita, joita olen tehnyt edellisen kuukauden aikana.

Hengitin
Tärkeimmät ensiksi. Hengitin joka päivä, koko ajan. Paitsi yhtenä päivänä kokeilin, pystynkö pidättämään hengitystä yli minuutin. Pystyn, mutta siitä seuraa sivuvaikutuksena tajun lähteminen.

Väsäsin kolme puolivalmista kappaletta ja yhden valmiin
Ne kolme keskeneräistä hädin tuskin ovat tällä hetkellä mainitsemisen arvoisia, mutta se yksi valmis on kyllä hyvä:



Se on itse asiassa jopa niin hyvä, että sain eräältä satunnaiselta levy-yhtiöltä tarjouksen, jossa he lupasivat tehdä siitä julkaisun. En kuitenkaan raaskinut luovuttaa oikeuksia sydänverellä tekemästäni kappaleesta perulaiseen nyrkkipajaan puoleksi espanjankielisellä julkaisusopimuksella. Tämä voi olla yksi niistä asioista, joita voi sitten kiikkustuolissa katua.

Jos joku striimauksen aikakaudella vielä latailee mp3-tiedostoja, niin kappale on ilmaiseksi tarjolla. Tarvitsee ainoastaan tykätä kappaleesta Soundcloudissa, jakaa kappale Soundcloudissa ja seurata minua Soundcloudissa.

Mietin joulukalenteria
Nyt kun on joulukuun ensimmäinen päivä, avataan joulukalenterista ainakin ensimmäinen luukku. Blogissakin olisi voinut olla hieno joulukalenteri. Aluksi ideoin, että joka päivälle jouluaattoon saakka olisi ollut pieni teksti. Liian tylsä idea. Sitten tuli mieleen, että voisin tehdä joulukalenteri-joulukalenterin. Eli hankkisin 24 erilaista joulukalenteria, ja joka päivä avaisin eri kalenterista yhden luukun, ja raportoisin tapahtuneesta tänne. Liian työläs idea.

Luin muinaisia munkkien viisauksia
Jo muinaiset munkit sanoivat: "kannattaa vähä aatella".

Pelasin sulkapalloa
Uskomattoman raivostuttava peli. Toisinaan ihmetyttää, kuinka en ole vielä yhtään mailaa onnistunut rikkomaan lyömällä tai syömällä. On äärettömän turhauttavaa huitaista mailalla vain muutamia senttejä ohi pallosta ja tajuta, että tuohon kyllä olisi ehtinyt ja osunut jos vain olisi ajatuksen kanssa lyönyt. Samaa virhettä kun toistaa tunnin ajan, alkavat hermo ja syke olla pinnassa. Hyvää liikuntaa.

Twiittasin suosituimman twiittini koskaan ikinä
Lyhyesti sanottuna, näin netissä hauskan jutun, muistin siihen liittyvän toisen aiemmin netissä näkemäni hauskan jutun ja pöllin sen. Jälleen kerran todiste siitä, että oma vaivannäkö ei kannata.

Reminds me of the wise words from Shakespeare pic.twitter.com/0Q235NuFgI

— Esa Jääskelä (@esajaaskela) November 27, 2018

Vaikka no, eihän se edes päässyt Iltalehden urheilu-uutisiin, kuten se aiempi ykköstwiitti.

Tein ruokakokeiluja
Koin maailmantuskaa olemassaoloni vuoksi. Oloa helpottaakseni tein lasagnea, jossa korvasin 33% naudanjauhelihasta soijarouheella, sillä se ilmeisesti pelastaa maailman. Ruoka maistui samalta kuin ennenkin. Ongelmat alkoivat, kun pakastin samaa ruokaa vastaisen varalle. Tämä ei ollutkaan enää niin onnistunut kokeilu. Kuka olisi arvannut, että kun nestettä täynnä olevan, keitetyn pastan nakkaa pakastimeen, sen olemus muuttuu olennaisesti kuvottavammaksi.

Kävin kirjoituskurssilla
Useasti mainostamani kansalaisopiston kirjoituskurssi oli hieman vaikea paikka kun ei kirjoittanut mitään. Toki olisihan sitä voinut, en minä kurssilla ollut tekstilakossa, mutta ei oikeastaan kiinnostanut. Kurssin päätyttyä opinkin enimmäkseen sen, että minusta ei ole pitkien tarinoiden kirjoittajaksi. En tosin tiedä, onko minusta lyhyidenkään tarinoiden kirjoittajaksi. En tosin tiedä, onko minusta kirjoittajaksi. En tosin tiedä.

Pörräsin pikkujouluissa
Olen syönyt piparia, torttua ja jotain kinkun tapaista. Olen juonut glögiä, kaakaota ja liian monta viiniä.

Työpaikan pikkujoulujen jälkeen minua vaivasi tunne, että olin unohtanut jotain isoa. Jotain tärkeää. Maanantaina kulkukortti vielä kuitenkin edelleen toimi, eikä henkilöstöosastolta tullut vihaista mailia, joten tulkitsin olevani edelleen palkattuna. Ehkä pikkujouluissa ei vain tapahtunut kauhean paljon mitään, ja omat harvat muistikuvani olivatkin kristallinkirkkaat. Mitään muistettavaa ei vain ollut.

Vasta perjantaina sitten onnistuin nolaamaan itseni, kun työkaveri tuli kertomaan musiikin tekemisestä. Tämä tapahtui hieman yllättäen, mutta olin toki jutussa mukana, ja totesin itsekin väkertäväni silloin tällöin jotain. "Niinhän sä sanoit pikkujouluissa". Niinpä niin.

Kävin Thaimaassa
Tai oikeastaan vain söin Valion Thaimaa-teemaista jogurttia. Mutta pystyin kuvittelemaan itseni Kaukoidän lämpöön palmupuun alle torkkumaan, mikä on ihan riittävä helpotus tähän hätään. Käytännössä kyseessä oli mango-, papaija-, passionhedelmä- ja sitruunaruohojogurtti. Maistui lähinnä hedelmäpommilta.

Monenlaista enemmän tai vähemmän tärkeää tekemistä siis. Joskin nyt kun asiaa miettii, niin mitään uutta tai kauhean repäisevää ei tullut tehtyä. Musiikkia on tullut ennenkin puuhattua, ulkomaillakin on käyty ja koko elämäni olen hengittänyt. Siitä huolimatta, tai sen ansiosta, voisi kuitenkin tässä nyt palata takaisin "yksi teksti viikossa"-tahtiin, onhan tätä huonojen juttujen kirjoittamista tekstimuotoon vähän ikävä ollutkin.

PS: Aloitin tämän kirjoittamisen jo eilen. Kun kirjoitin "kannattaa vähä aattella", näin yöllä unta Jope Ruonansuusta. Ei tässä tosin ehkä ihan täyty buddhalaismunkin kriteerit:

PPS: Oikeasti en ole pidättänyt hengitystä niin kauan, että taju lähtee.

PPPS: Jos tönkkö otsikko ei avaudu, tai tagit aiheuttavat päänraapimista, niin kannattaa kuunnella tämä:

PPPPS: Nyt mää meen, heippa.