- Arto Paasilinna - Hurmaava Joukkoitsemurha. Ehkä kädenlämpöisin romaani mitä olen ikinä lukenut. Jotenkin tuntuu, että tällaisesta aiheesta olisi saanut enemmänkin irti, nyt tarinan kerronta oli tasoa "ajettiin bussilla paikkaan x, katseltiin maisemia eikä tapettu itseämme, naiset tekivät voileipiä".
- Hunter S. Thompson - Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Tämä oli puolestaan kiinnostavin lukemani kirja pitkään aikaan. Se on hyvä, että joku muu vetää mömmöt, sekoilee niissä ja dokumentoi kaiken, ettei itse tarvitse. En toki ole jaksanut selvittää miten paljon kirjassa on yhtymäkohtia todellisuuteen, mutta mielenkiintoinen trippailukuvaus joka tapauksessa.
- Henriikka Rönkkönen - Mielikuvituspoikaystävä. Tajusin, että minussa yhtyvät ainakin neljän miehen kaikki huonot piirteet. Sori siitä.
- Jukka Kangas ja läjä muita - Yhdet vielä - baarikärpäset kertovat. Erinäiset ihmiset tarinoivat suosikkijuottoloistaan mitä erikoisimmilla teksteillä. Suhteellisen janottava kirja. Loppujen lopuksi kyläkapakat ja Helsingin baarit kaikki ovat keskenään hyvinkin samanlaisia paikkoja.
- Kalle Kotiranta & Lasse Seppänen - Kestävyysliikunta. Kaiken maailman sekoilu- ja kaljakirjojen vastapainoksi ytimekkäästi nimetty tietoannos liikunnasta. Vähän kuivakka, mutta niin kai ne tietokirjat aina ovat. On siinä onneksi kuvia.
- Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille. Ensimmäinen osa Linnunrata-romaanisarjasta. Tämä kirja sai aikaan sellaisen tunteen, että pitäisi itsekin kirjoittaa joskus kirja. Eihän se nyt niin vaikeaa voi olla. Mutta hyvä oli tämäkin teos, joutuu varmaan lukemaan loputkin osat sarjasta.
Takaisin somehaasteeseen. Ainakin alkukuusta myös tuntui siltä, että kun ei jatkuvalla syötöllä tullut somefeedistä infoa muista ihmisistä, alkoi kiinnostaa mitä heille oikeasti kuuluu. Jotenkin tuntuu, että ne ihmiset, joiden kanssa on eniten tekemisissä, käyttävät vähiten sosiaalista mediaa. Tällöin somen pukkaama info on aika pitkälti turhaa. Tämän mystisen ihmisistä kiinnostumisen lisäksi tuntui ainakin töissä, että keskittymiskyky vähän parantui, kun ei tullut selattua Facebookia tai Redditiä turhan tiuhaan.
En kuitenkaan tiedä sitten muutuinko oikeasti paremmaksi ihmiseksi. Tuskin. Parin viikon jälkeen somen selaamattomuuteen tottui, eikä se tälläkään hetkellä enää kauheasti enää kiinnosta. En tosin pidä täyskieltäytymistä sosiaalisesta mediasta mitenkään hyödyllisenä. Facebookissa tulee kaikenlaisia tapahtumia vastaan, Redditissä on uutisia ja Instagramissa kerran viikossa jotain hauskaa. Ja onhan se näppärä tapa "verkostoitua". Ymmärrän muutenkin kyllä, miksi ihmiset käyttävät vapaa-ajallaan mieluummin vaikkapa sitä Instagramia kuin Duolingoa. Toinen tarjoaa espanjan kielen verbien taivutusmuotojen kielioppia, toinen tarjoaa kuvia bikinikuvia satunnaisista ihmisistä. Osa niistä on jopa naisia.
Mutta on minulla muutakin asiaa. Olen vakavasti harkinnut bändin perustamista, tai ainakin uusien soitinten opettelua. Olen nimittäin alkanut saada käsiini kiihtyvällä tahdilla erilaisia soittamisen apuvälineitä. Aluksi löysin lounasravintolasta poistuessani maasta plektran, mikä itsessään oli jo varma merkki tulevasta päivätöiden jättämisestä ja rokkariksi alkamisesta, mutta nyt lisäksi sain erään keikan päätteeksi rumpukapulan. Enää puuttuvat vain kitara, toinen kapula, rummut, basso sekä enkelin lauluääni ja olen valmis valloittamaan maailman.
Syyskuun puolella kävin tänäkin vuonna juoksemassa Kiimingissä. Viime vuonna matkana meni kymppi, tänä vuonna jo kokonainen puolimaraton. Aikaa sai mukavasti leikattua alkukesän 2:02.02 suoritteesta, tällä kertaa kaksi tuntia tuli alitettua ajalla 1:58.01. Voi olla vain tyytyväinen aikaan, kun miettii millaista reissaamista ja rellestämistä kesä oli, mutta muuten vielä jäi vähän parantamisen varaa. Ensi vuodelle sitten pituudelle tavoitteeksi täysi 42 kilometriä ja 195 metriä päälle.
Rellestämisestä puheen ollen, totesin eräänä perjantai-iltana, että NHL18 on haastava peli parin olusen jälkeen. Ihmistä vastaan homma menee paniikkikikatteluksi ja satunnaiseksi roiskimiseksi, mutta tekoälyä vastaan kaikki vain ärsyttää tuplasti enemmän. Harmi, että toisin kuin ihmiselle, ei tekoälylle ainakaan vielä voi juottaa olutta tasoitukseksi. Harkitsin silti kaljan kaatamista pleikkarin päälle, sillä se todennäköisesti hajottaisi masiinan ja silloin tekoäly luovuttaisi ja itse saisin gloorian ja kunnian ansaitusta luovutusvoitosta. Idea jäi kuitenkin konditionaaliin.
Viime päivien "kuumin juttu" on kuitenkin ollut varmasti S-ryhmän julkaisema Omat ostot-palvelu, jossa voi tarkastella, mihin on tullut kyseisen mafian kaupoissa rahansa laitettua. Tai ainakin mitä ostaessa on kehdannut käyttää S-korttia. Ja näin, juhlallisin menoin, julistan oman top-4 listani internetissä: ykköskulutussegmenttinä ovat kasvispakasteet (wokkivihanneksia menee monta pussia viikossa), toisena olut ja kolmantena juusto. Neljäntenä suklaa. Tässä listassa tuskin lienee mitään kovin yllättävää, ainakin mitä Twitterissä ihmisten postauksia olen aiheesta nähnyt, niin jokaisella on suklaa ja alkoholi samalla top-4 listalla. Mutta toisaalta, harvoin ihmisten ruokaostoksissa loppujen lopuksi on kauheasti mitään yllättävää. Tai kiinnostavaa.
Viimeiseksi asia, joka on saanut minut irrationaalisen vihaiseksi: Coca Cola Zeron uusi ulkoasu. Tai siis Zero Sugarin, koska asioiden nimeäminen yksinkertaisesti on yliarvostettua. Entisen, hienon mustan tölkin tilalle on tullut punainen tölkki, johon on vähän yläosaan sotkettu mustaa. Tällä ulkoasun muutoksella on kai tarkoitus "yhtenäistää brändiä" ja "lisätä sokerittoman version myyntiä". Mielestäni on kuitenkin vähän kyseenalainen strategia hämätä ihmisiä ostamaan toista vaihtoehtoa muuttamalla sen myyntipakkaus lähestulkoon samanlaiseksi alkuperäisen variantin kanssa, ja näin lisätä vahinkomyyntiä. Lisäksi musta rinkula tölkissä/pullossa näyttää lähinnä typerältä, siitä tulee mieleen jokin surunauha. Ei jatkoon.
Mutta on minulla muutakin asiaa. Olen vakavasti harkinnut bändin perustamista, tai ainakin uusien soitinten opettelua. Olen nimittäin alkanut saada käsiini kiihtyvällä tahdilla erilaisia soittamisen apuvälineitä. Aluksi löysin lounasravintolasta poistuessani maasta plektran, mikä itsessään oli jo varma merkki tulevasta päivätöiden jättämisestä ja rokkariksi alkamisesta, mutta nyt lisäksi sain erään keikan päätteeksi rumpukapulan. Enää puuttuvat vain kitara, toinen kapula, rummut, basso sekä enkelin lauluääni ja olen valmis valloittamaan maailman.
Syyskuun puolella kävin tänäkin vuonna juoksemassa Kiimingissä. Viime vuonna matkana meni kymppi, tänä vuonna jo kokonainen puolimaraton. Aikaa sai mukavasti leikattua alkukesän 2:02.02 suoritteesta, tällä kertaa kaksi tuntia tuli alitettua ajalla 1:58.01. Voi olla vain tyytyväinen aikaan, kun miettii millaista reissaamista ja rellestämistä kesä oli, mutta muuten vielä jäi vähän parantamisen varaa. Ensi vuodelle sitten pituudelle tavoitteeksi täysi 42 kilometriä ja 195 metriä päälle.
Rellestämisestä puheen ollen, totesin eräänä perjantai-iltana, että NHL18 on haastava peli parin olusen jälkeen. Ihmistä vastaan homma menee paniikkikikatteluksi ja satunnaiseksi roiskimiseksi, mutta tekoälyä vastaan kaikki vain ärsyttää tuplasti enemmän. Harmi, että toisin kuin ihmiselle, ei tekoälylle ainakaan vielä voi juottaa olutta tasoitukseksi. Harkitsin silti kaljan kaatamista pleikkarin päälle, sillä se todennäköisesti hajottaisi masiinan ja silloin tekoäly luovuttaisi ja itse saisin gloorian ja kunnian ansaitusta luovutusvoitosta. Idea jäi kuitenkin konditionaaliin.
Viime päivien "kuumin juttu" on kuitenkin ollut varmasti S-ryhmän julkaisema Omat ostot-palvelu, jossa voi tarkastella, mihin on tullut kyseisen mafian kaupoissa rahansa laitettua. Tai ainakin mitä ostaessa on kehdannut käyttää S-korttia. Ja näin, juhlallisin menoin, julistan oman top-4 listani internetissä: ykköskulutussegmenttinä ovat kasvispakasteet (wokkivihanneksia menee monta pussia viikossa), toisena olut ja kolmantena juusto. Neljäntenä suklaa. Tässä listassa tuskin lienee mitään kovin yllättävää, ainakin mitä Twitterissä ihmisten postauksia olen aiheesta nähnyt, niin jokaisella on suklaa ja alkoholi samalla top-4 listalla. Mutta toisaalta, harvoin ihmisten ruokaostoksissa loppujen lopuksi on kauheasti mitään yllättävää. Tai kiinnostavaa.
Viimeiseksi asia, joka on saanut minut irrationaalisen vihaiseksi: Coca Cola Zeron uusi ulkoasu. Tai siis Zero Sugarin, koska asioiden nimeäminen yksinkertaisesti on yliarvostettua. Entisen, hienon mustan tölkin tilalle on tullut punainen tölkki, johon on vähän yläosaan sotkettu mustaa. Tällä ulkoasun muutoksella on kai tarkoitus "yhtenäistää brändiä" ja "lisätä sokerittoman version myyntiä". Mielestäni on kuitenkin vähän kyseenalainen strategia hämätä ihmisiä ostamaan toista vaihtoehtoa muuttamalla sen myyntipakkaus lähestulkoon samanlaiseksi alkuperäisen variantin kanssa, ja näin lisätä vahinkomyyntiä. Lisäksi musta rinkula tölkissä/pullossa näyttää lähinnä typerältä, siitä tulee mieleen jokin surunauha. Ei jatkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti