Nyt on oikeasti viimeinen matkapäiväkirja tälle kesää, ja toivottavasti myös tälle vuotta. Ehkä pitää varmistaa tämä hankkimalla maastapoistumiskielto.
Jokaisen konemusadiggarin haaveena on ainakin kerran vähän päästä haistelemaan Tomorrowlandin tunnelmaa. Lippujen saaminen kyseiseen tapahtumaan on vain aikamoinen työmaa, enkä itsekään siinä onnistunut tänä vuonna. Päädyin siis käymään Mysterylandissa, joka on melkein sama asia. Tapahtumalla ovat samat järjestäjät, mutta se on vain vähän pienempi ja järkätään naapurivaltiossa Alankomaissa. Amsterdamiin siis!
22.8.2018
Olennainen osa matkakertomusta on valittaa aikaisin aamulla heräämisen vaikeudesta. Nyt useamman tällaisen valituksen jälkeen olen kuitenkin vähän ajatellut, että ongelma ei ehkä olekaan lentoliikenteessä yleensä sekä ympäröivässä maailmassa, vaan minussa ja siinä, että menen nukkumaan kolme tuntia ennen heräämistä. Vaikka eihän se toisaalta oikeasti olisi iso homma siirtää kaikkea Helsinki-Vantaan lentoliikennettä muutamalla tunnilla eteenpäin.
Muutaman ilmassa ja maalla tapahtuneen töyssyn jälkeen kuitenkin pääsi Amsterdamiin, jossa ei tullut ensimmäisenä päivänä tehtyä mitään. Paitsi käveltyä. Ja ihmeteltyä omituista oluenkaatokulttuuria. Ilmeisesti paikallisilla on tapana vetää tuoppi niin täyteen vaahtoa, että se kuohuu yli, odottaa tovi vaahdon tasaantumista, ja vetää toinen samanlainen vaahtokasa päälle. Tuloksena on oluttuoppi, jossa on nestettä jotakuinkin yhtä paljon sisäpuolella kuin ulkopuolellakin.
 |
Sensation Stick: Ultra Long ( ͡° ͜ʖ ͡°). Maistui Twixiltä ilman toffeeta. |
 |
Tässä kokeilin taiteellista kallistusperspektiiviä ikuistaessani kuninkaallista palatsia. Eli otin kuvan samalla kun aivastin. |
 |
Bierfabriekissa oli tarjolla maailman parasta BBQ-kastiketta. En oikeastaan muista mitä sen kanssa tuli syötyä, mutta tätä soosia tuli sotkettua joka paikkaan. Paikassa oli myös hauska tapa: tarjolla oli ilmaisia maapähkinöitä, joiden kuoret sitten nakeltiin lattialle. Siivoojakin varmasti tykkää. |
 |
Tällaisissa kuvissa ärsyttää eniten se, kun ne eivät ole otettu täydellisen symmetrisessä kohdassa. |
23.8.2018
Jokainen hyvä lomamatka tarvitsee jonkinlaisen annoksen kulttuuria. Muuten on sivistymätön moukkaturisti, joka tuhoaa luontoa, ilmastoa ja paikallista kulttuuria ilman vaihetta, jossa kuollaan museossa tylsyyteen ja kipeisiin jalkoihin. Rijksmuseum oli oiva paikka keventää omatuntoaan kärsimällä vähän. Tarjolla oli enimmäkseen taidehistoriaa niin reippaasti, että kaikkea ei kerennyt näkemään. Onpahan syy tulla uudestaan.
 |
Shakki, paska ja lapsellinen peli. |
 |
Komea veistos pronssista. Matkan aikana tuli kehitettyä hyvä museojuomapeli: aina, kun näkee maalauksessa tai patsaassa miehen nippelin, pitää ottaa huikka. Tästä voi ottaa heti ensimmäisen. |
 |
Herkules oli niin köntti äijä, että hänen vatsalihaksillaankin oli vatsalihakset. Myös huikan arvoinen piirustus. |
 |
Ilmeeni, kun moitin Herodesta hänen otettuaan velipuoleni Filippoksen vaimon, Herodiaan, itselleen, ja Herodias pyytää Herodesta mestauttamaan minut. |
 |
Kunhan vielä vähän kaljuunnun päälaelta lisää, hankin samanlaisen tukkatyylin kuin oikealla olevalla jampalla. Just fuck my shit up. Huikka tästä. |
 |
Lasin maalaamista. |
 |
"A Couple Making Love in a Park Spied on by Children" on ainakin hyvin kirjaimellinen nimi maalaukselle. Yllättävää sinänsä, mutta ei huikan arvoinen teos. |
 |
Joskus pienenä äidilläni oli lautasia jotakuinkin samalla printillä |
 |
Paha sanoa kumpi on kovempi työmaa, olla osallisena kymmenien laivojen meritaistelussa, vai maalata kyseinen taistelu. |
 |
The Night Watch, The Watcher of the Night Watch and a Shoulder of a Man Watching The Night Watch. |
 |
Koira yllättää haahkan paskat housuissa. Tai koska linnut eivät pidä housuja, on läjä maassa. Skrää. |
 |
Jollakulla on riittänyt kädessä tarkkuus ja aivoissa ymmärrys maalatessa tämän taulun vesilasia ja kannua. Käsittämättömän tarkkaa työtä. |
 |
Kaikki ala-asteen nokkahuilutraumat hyökyivät päähän tätä kokoelmaa katsellessa. Melkein olisi tehnyt mieli napata yksi pilli ja kokeilla, onnistuisiko Makkaralaulu vielä. |
 |
Kokeilin, montako turistia saa mahdutettua yhteen "I amsterdam"-kuvaan. En jaksanut laskea viittä pitemmälle, tekoälylle ja kuvantunnistukselle olisi taas hyötykäyttöä. |
Lopulta kiinnostavampi museo oli vieressä sijainnut nykytaiteen museo Moco,
jossa oli näytillä Banksyn ja Icy & Sotin katutaidetta. Tai vandalismia, riippuu miten tylsä ihminen on. Sinänsä oli tosin pettymys, että paikalle ei oltu raahattu kaikkia seiniä, joihin Banksy on joskus teoksiaan tuhertanut, eli kirjaimellisesta katutaiteesta ei ollut kyse. Hienoja teoksia oli onneksi kankaallekin tehty.
 |
Kuvassa esiintyvä lokki ei ollut osa taidetta. |
 |
Toisinaan tykkään yllättää ihmisiä kukkalähetyksillä. |
 |
Kuinkahan moninkertaiseksi tämänkin maalauksen arvo on noussut sen jälkeen, kun Banksy on sen päälle maalannut "home sweet home". |
 |
Boom headshot. |
 |
"Counter-terrorists win" |
 |
Vähän erilaista lasin maalaamista. |
Eikä tässä vielä kaikki. Päivään nimittäin mahtui vielä kierros
Heinekenin panimolla, tai kuten se oli nokkelasti nimetty, "Heineken
Experience". Jos Heinekenin juomista pitäisi kuvata kokemuksena, niin se vastaisi ehkä jännittävyydeltään työmatkaa ja kiinnostavuudeltaan roskien viemistä pihalle. Kierros itsessään onneksi osoittautui lopulta huomattavasti itse olutta kiinnostavammaksi.
 |
Heinekenin toimitusjohtajista tykättiin esitellä varsinkin kolmea ensimmäistä: ensimmäinen kaveri perusti panimon, toinen halusi kehittää maailman parasta olutta ja kolmas loi Heinekenistä maailmanlaajuisen brändin. Harmittavasti viimeiseltä jampalta taisi tosin unohtua se "maailman paras olut"-osuus. |
 |
Osana Heineken Experienceä oli uskomattoman omituinen "oluen matka"-kierros, joka koostui kovista äänistä, välkkyvistä 360-videoista ja "ei sovellu klaustrofobisille, epileptikoille tai psykedeeleissä oleville ihmisille"-varoituksesta. Olihan se hieno, mutta jutun pointti jäi vähän hämäräksi. Sai siitä sentään ilmaisen oluen palkinnoksi. |
 |
Koska oluen kittaaminen ja huippu-urheilu kuuluvat erottamattomasti yhteen, oli tarjolla PS4-huone, jossa sai pelata FIFA18 demoa. Voitin matkakumppanini 1-0. Joku voisi kysyä, saako voitosta mitään iloa irti, jos pelaa täysin nollakokemuksella olevaa pelaajaa vastaan, johon voin vastata, että kyllä saa. |
 |
Kierros päättyi kuitenkin vähän surullisissa merkeissä, sillä lopuksi joutui juomaan vielä kaksi Heinekeniä. Tarjolla oli tosin jotain erikoisempaa Patagonian villihiivasta tehtyä H41-olutta (nimi kuulostaa pandemian nimeltä), joka alkoi jo etäisesti muistuttaa olutta, joten ei se ihan hukkaan mennyt. |
24.8.2018
Amsterdamissa oli pakko käydä kokemassa todennäköisesti maailman huonoin frisbeegolfrata. Ennakkoon pientä varoitusta oli ehtinyt netistä lukea, mutta se ei lopulta ollut mitään todellisuuteen verrattuna. Kyseessä oli todellista Man vs. Nature-meininkiä, kun keskellä väyliä kasvoi muun muassa nokkosia, horsmaa, takiaisia ja ohdakkeita. Vesiesteistäkin syvyyttä löytyi metrin verran, ja kun vihreässä vedessä loppui näkyvyys viiden sentin jälkeen, jäi aika mysteeriksi millaista mujua pohja oli. Positiivista oli sentään se, että kaikkia kiekkoja ei enää tarvinnut rahdata takaisin kotia, sillä yhden paiskasin vesistöön ja toisen piikkilangalla aidatulle leikkikentälle, paikkaan, jonka oletin olevan lapsivankila.
 |
Yksi väylä meni esimerkiksi tällaisen pusikon läpi. Vaikka ei pitäisi valittaa, kaikilla väylillä ei ollut tarjolla edes kuvassa esiintyvän kaltaista polkua. Sinänsä hauskaa, että reissun suurin suomalaiskeskittymä tuli bongattua juuri frisbeegolfradalta. |
 |
Erääseen ilmeisen suosittuun ravintolaan oli kova yritys päästä syömään. Valitettavasti paikka oli kuitenkin täynnä, joten oli tyydyttävä katselemaan ravintolan ulkopuolelle ripustettuja valokuvia asiakkaista, jotka olivat joskus päässeet syömään. En tiedä, onko hän onnellinen vai ei tästä kohtalostaan. |
Kiekkoillessa meni lähes koko päivä, huonon ratakartan ja takkuilevan etenemisen vuoksi. Kun kerran kuitenkin oltiin Damissa, tuossa Euroopan virallisessa paheiden
pesässä, piti vielä iltasella käydä huorissa. Tai ainakin punaisten lyhtyjen kadulla. Ihan käpäläetäisyydelle ei lopulta uskaltautunut, prostituoiduista olisi voinut saada tyttöbakteereita. Mutta ainakin tuli todistettua livenä "tyttö ikkunassa". Saattoi tosin olla poikakin, en uskaltanut katsoa pitkään, ties vaikka olisi joutunut jo maksamaan.
 |
Kirkossakin oli punaisten lyhtyjen meininki. Tai sitten helvetti oli päässyt valloilleen. En tiedä kumpi vaihtoehto olisi kirkolle epäsuotuisampi. |
 |
"Oikea" punainen lyhty, ja pervo äiä juoksemassa kameraani piiloon. |
 |
Yöllä tämä tuntui Guggenheimin arvoiselta valokuvataiteelta. Aamulla ei. |
25.8.2018
Van Gogh oli hemmo, joka maalasi tauluja ja leikkasi omasta päästään irti vasempia korvia. Maalauksia tuli tehtyä monta, mutta jälkimmäinen temppu onnistui vain kerran. Vincent oli hieman kajahtanut reppana, joka maalasi kovasti, välillä hyvin, välillä vähemmän hyvin, mutta josta kuitenkin tuli taidemaailman julkkis vasta itsensä ampumisen jälkeen. Luonnollisesti hänellä on Amsterdamissa oma museo, jossa tuli käytyä. Paikka oli hyvä, siellä oli riittävästi maalauksia ja itse taiteilijaankin syvennyttiin reippaasti.
 |
Museossa oli vain yksi ongelma: kuvien ottaminen käytännössä kaikesta kiinnostavasta oli kielletty. Tässä on siis kuva aulan lattiasta. Siinä oleva sauma kuvastaa eri lähtökohdista tulevien lattialaattojen yhtenäisyyttä jaetun tehtävän edessä: heidän on tarjottava tasainen pinta käveltäväksi. Yhtenevä särö taas osoittaa, kuinka laatat ovat kykeneväisiä jakamaan heikkoutensa toisilleen. Ja vaikka ne ovat eri laattoja, joiden kuviot eivät ehkä täysin kohtaa, ovat ne silti keskenään hyvin samanlaisia. Aivan kuten me ihmiset: kaikki me olemme harmaata kiveä. |
 |
Tässä kuitenkin mallikappaleena (netistä) varastamani Van Gogh. |
Kun korkeakulttuuria ja pelottavan kalliita maalauksia on pari päivää katsellut kosketusetäisyydeltä, tekee mieli jotain muuta. Esimerkiksi vähän matalampaa kulttuuria musiikkifestivaalien muodossa. Mysteryland on 25 vuoden ajan järjestetty konemusiikkitapahtuma, ja vaikka aluksi väitinkin tapahtuman olevan hieman pienempi kuin Tomorrowland, oli paikalla tänäkin vuonna yli 300 artistia ja 17 lavaa. Jokaiselle siis löytyy aika varmasti jotakin kuunneltavaa tästäkin tapahtumasta.
 |
Hardstyle on teoriassa kiinnostavaa musiikkia, mutta livenä ehkä vähän puuduttavaa kuunneltavaa. Lavan muotoon rakennettu lohikäärme tuuttasi pihalle savua. Lieskaa en ainakaan itse nähnyt, mutta olisi aika mulkku veto kärtsätä yleisö. |
 |
Päälava oli hieno. Fatboy Slim veti hyvän keikan, monenlaista musiikkia sai tuntiin mahdutettua. Ei tyyppi suotta ole legenda. Hollantilaiset konemusatyypit olivat rentoa sakkia, esimerkiksi tämän keikan aikana tuli juteltua tyypin kanssa, joka oli ollut Suomessa töissä. Muutenkin aika monessa paikassa tunnistettiin äkkiä suomalaisiksi, en tiedä johtuiko se aksentista vai mistä, mutta kannattaa varmaan olla varuillaan, ettei rumimpia vittusaatanoita päästä väärällä hetkellä. |
 |
Trance-teltta oli hieno. Paul van Dyk veti hyvät rutinat, vaikka en ehkä trancen isoin ystävä olekaan. Ei tyyppi silti suotta ole legenda. Hollantilaiset konemusatyypit olivat myös siinä mielessä yllättävää sakkia, että kukaan ei ollut överisti sekaisin. Voisi helposti kuvitella, että "Amsterdam + konemusiikki = ääretöntä kujailua", mutta oikeasti harva tuntui olevan ihan pelit seis, ja nämäkin muutamat olivat ilmeisesti turisteja. |
26.8.2018
Isoja osia Amsterdamista sijaitsee merenpinnan alapuolella. Tästä ilmiöstä on sivutuotteena pitkin poikin kaupunkia hauskoja kanaaleja, joilla kylä toivottavasti pidetään jatkossakin merenpinnan alapuolella. Paikkaa voisikin kutsua "Atlantin Venetsiaksi", koska siellä on veneitä. Kanaaleihin pääsi tutustumaan myös kanaaliristeilyn muodossa, joka piti ottaa vielä viimeisen lomapäivän viralliseksi ohjelmanumeroksi.
 |
Amsterdamin lippu on mielenkiintoinen: punainen pohja, jonka päällä on musta vaakaraita, jonka päällä on kolme valkoista ruksia. Rasteilla on historiallinen tarina kaupungin vaakunassa, mutta paikan nykyisen maineen tuntien on aika hauska juttu, että lippuun on päätynyt juuri tripla-x. |
 |
Näkymää kanaalista. |
 |
Tämä vene ei ole "oikea" alus, vaan replika 1748 rakennetusta, fiksusti nimetystä "Amsterdam"-laivasta. Sen tunnistaa kopioksi esimerkiksi siitä, että laiva on suhteellisen uuden näköinen, ja alkuperäisestä poiketen se ei ole uponneena Englannin kanaaliin. |
 |
Me oltiin tehty silein etä tyhmästi rakennettu suon päälle. Seuraukset näkee näistä rakennuksista. Kieroon kasvaneet. |
Mysteryland oli siitä mukava festivaali, että se oli järjestetty pääasiassa erittäin hyvin. Huomasi, että järkkäreillä oli taustalla useammankin vuoden kokemus tapahtumien pitämisestä. Ei siis harmittanut lainkaan kanaaliristeilyn jälkeen käyttää toistakin iltapäivää alueella bilettämiseen.
 |
Hardcore-keikka on sellainen, joka kannattaa kokea ehdottomasti eturivissä. Lava ei kuvassa ehkä vakuuta, mutta äänenpaineet toimivat sitäkin paremmin. Sai tärykalvojen karun kohtalon lisäksi pelätä sitä, että bassoaallot menevät maksaan ja poksauttavat sen lopullisesti. Jotkut torspot vetivät menemään ilman korvatulppia, onnea heille. |
 |
DJ, joka käyttää more cowbelliä taustavideona, ei voi olla huono DJ. Dillon Francis kyseessä. |
 |
Vaikka en rehellisesti sanottuna Dimitri Vegasista & Like Mikestä perustakaan, niin päälavan visuaalit olivat todella hienot pimeämmässä. Mutta siihen näillä kahdella ei varmaan ollutkaan osaa taikka arpaa. |
 |
Jokaisen festivaalin pitäisi päättyä Instagramiin jaettavaan ilotulitukseen. |
27.8.2018
Sitten menin kotiin ja kirjoitin tämän. Tyrin tosin kevyesti asiat, sillä minulla oli jo tässä vaiheessa ensimmäinen työpäivä loman jälkeen. Vaikka IT-alassa onkin se hyvä puoli, että hommia voi tehdä etänä, niin ei se lentokenttä siihen paras ympäristö siltikään ole.
Amsterdamista jäi erittäin hyvät muistot, Barcelonan ohella yksi suosikkipaikoistani, joissa on tullut vierailtua. Suosittelen käymään. Ehkä kirjoitan jonkin kattavamman koostetekstin kesäreissujen jälkifiiliksistä, kunhan saan ensiksi vähän vedettyä henkeä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti