Ulkomailla. Taas. Tällä kertaa vuorossa oli Tour de Kaledonia ja Hibernia (en tiedä mikä on "ja" ranskaksi), eli pikainen kierros Skotlantiin, Pohjois-Irlantiin ja Irlantiin. Tätä reissua en matkustanut yksin, todistaakseni että olen vahva aikuinen mies, joka pärjää muiden seurassa, ja että kimpassa matkustaminen on ylipäätänsä edes mahdollista.
Matkan ensimmäinen etappi oli Glasgow, Skotlannin suurin kaupunki, joka ei siltikään ole pääkaupunki.
5.8.2018
Ennen matkaan lähtemistä opin näppärän tavan rauhoittaa kaltaistani neuroottista ihmistä siitä, että kaikki on kotona kunnossa: ota lähtiessäsi kuva jääkaapista, vesihanasta ja kahvinkeittimestä. Näin voit aina kuvista varmistaa, että jääkaapin ovi on kiinni, vesihana ei tiputa ja että et edelleenkään omista kahvinkeitintä, koska juot ennemmin teetä.Homma toimii hyvin siihen saakka, että alat murehtia, mistä asioista et muistanut ottaa kuvaa.
Suhteellisen tuttuun tapaan ensimmäinen osa reissusta meni junassa. Yöjunat tuntuvat olevan siitä kiinnostavia paikkoja, että niissä tulee joka kerta vastaan toinen toistaan omituisempia ihmisiä. Silti tällaisella menopelillä matka taas alkoi. Eikä öinen juna Oulusta Helsinkiin tuottanut tälläkään kertaa pettymystä, kiinnostavien ravintolavaunukohtaamisten lisäksi myös vessaan oli oksennettu. VR - jännittävä tapa matkustaa.
6.8.2018
Kun öisestä junamatkasta oli selvitty, piti kasvattaa siivet ja lentää Skotlantiin. Ihmiset tykkäävät dissata lentokoneruokaa, mutta lentokenttäruoka ei saa mielestäni ansaitsemaansa kritiikkiä. Ei ruoka sinänsä pahaa ole, mutta pöllämystyttävän ylihintaista keskinkertaiseksi mössöksi. Iso-Britanniassa voi yrittää uskotella itselleen, että kaikki on suunnilleen saman hintaista kuin kotonakin, kunnes muistaa kaiken olevan oikeasti noin 20% kalliimpaa punnan kurssin vuoksi.
British Airwaysillä oli ihan hauska turvallisuusohjevideo. Voi olla, että neljännellä kerralla tosin ei enää kauheasti huvita.
En tiedä, olenko muistanut riittävästi korostaa asiaa tässä blogissa, mutta oikeassa elämässä olen toitottanut kaikille ihmisille vihaavani rucolaa. Tämän ravintolan salaatin viheriöosuus koostui 100%:sti rucolasta. Mikä ihmisiä vaivaa?
Ensimmäinen päivä Glasgowssa meni enimmiltä osin paikkaan tutustumisessa. Tämä on kaunis tapa muotoilla lanseeraamani "päämäärätön haahuilu matkaillessa". Yllätyksenä tuli, että Glasgowssa oli käynnissä yleisurheilun EM-kisat. Ne tuli väistettyä aika hyvin. Pakko oli, sillä joka paikassa oli tiesulkuja enemmän tai vähemmän keskellä tietä.
Ei mihinkään puistoon.
Aina näiden yliopistojen kanssa pitää liioitella. Mikseivät kaikki voisi olla hillittyjä, niin kuin Oulussa.
Sympaattinen pikku paatti.
Liikennevalot tuli todistettua näppäräksi tavaksi tavata ihmisiä. Eräisiin punaisiin jämähdettyämme viereisestä baarista tuli vahvaa Glasgowin aksenttia vääntänyt päihtynyt ihminen, joka kutsui kyseiseen pubiin. Koska vihreät valot sattuivat menemään ohitse jorinaa kuunnellessa, tuli sitten otettua tarjous vastaan. Sisällä oli lisää Glasgowin aksenttia vääntäneitä päihtyneitä ihmisiä, jotka tarjosivat kierroksia, ja joille tarjottiin kierroksia. Paikallisten ammattilaisten puheesta oli vaikea saada selvää, mutta eiköhän sitä hyvissä väleissä lähdetty eri teille. Tällaiset satunnaiset tapahtumat ovat matkailun suola.
Vettä pitää juoda. Mielellään kuusi kertaa tulivuoren läpi suodatettua. Viisi kertaa ei jotenkaan vain tunnu riittävältä.
7.8.2018
Skotlantilainen aamupala on vähän kuin englantilainen aamupala, lisänä on vain haggista. Jee lisää ruokaa.
Toisena päivänä oli helppoa lähteä kiertämään museoita, kun kaikki kiintoisat oli jo etsitty ennakkoon. Ensimmäisenä vuorossa oli paikallisella yliopistolla sijainnut Hunterian Museum, joka sisälsi vähän kaikenlaista. Ainakin paleontologiaa, arkeologiaa, geologiaa, eläintiedettä, entomologiaa, etnografiaa ja numismatiikkaa kyseisen paikan nettisivujen mukaan. "Kaikenlaista krääsää" suomeksi.
Jo muinaiset roomalaiset käyttivät autoissaan katalysaattoreita.
Muinainen ihminen, ja hänen exoskeletoninsa.
Miksi tässä pullossa säilytetään 150 vuotta vanhaa virtsaa?
Koska tiede.
Toinen museo oli Kelvingrove Art Gallery & Museum, joka sisälsi paljon kaikenlaista. Aluksi saattoi tulla vastaan tarinoita vanhasta Glasgowsta, jota seurasi osasto muinaisesta Egyptistä, jota seurasi täytettyjä eläimiä, jota seurasi Dalin maalaus. Vaikka edellisen museon listassa oli paljon aiheita, niin tähän paikkaan oli sullottu vieläkin enemmän erilaista tavaraa. "Kauhean paljon kaikenlaista krääsää" suomeksi.
Ulkoa talo oli punainen, ja kivistä tehty.
Ihan kiusallanikin haluan nyt kokeilla.
Tai oikeastaan en.
En tiedä oliko museo suunnattu lapsille vai tyhmille, mutta tällaisia tosimaailman pro-tippejä tuli vähän joka puolella vastaan. "Tiesitkö, että kivääri on teoriassa vain ritsa, joka ampuu ammuksia ihan jumpen kovaa".
Oli ihan hienoakin näytteille asettelua.
Sisältä talo oli valkea, ja kivistä tehty.
Maalattua lasia. Meh.
Kaikenlainen sekakulttuuri teki nälkäiseksi, joten piti suunnata syömälään. Söin mac'n'cheeseä, sillä sain tietää kyseisen ruoan olevan oikeasti englantilaista alkuperää, eikä suinkaan amerikkalaista kuten aina olin kuvitellut. Ravintola oli mukavan kasuaali paikka, saipa siellä jopa esittää omia biisitoiveitaan. Yhden Popedan Ukkometson jälkeen ei enää saanut. Maine: pilattu. Olisi voinut kuvitella, että rokkibaarin meininkiin sopisi rouhea suomiklassikko, mutta ilmeisesti ei.
Lähestulkoon jokaisesta Glasgown vessasta löytyi tällainen. Jotenkin olen aina ajatellut britit sen verran sulkeutuneeksi kansaksi, että esimerkiksi miesten tutinarenkaat olisi piilotettu ainakin kolmen tiskin alle, josta niitä saa vain jos tietää salaisen koodisanan. Ilmeisesti olin väärässä.
Olen kerran eläessäni muuten käyttänyt tällaista automaattia, muistaakseni Oulun edesmenneen Onnelan vessassa kymmenisen vuotta sitten. Ei ollut silloin mitään tarvetta preservatiiville, halusin vain kokeilla toimiiko automaatti. Laite söi kolikot, mutta ei antanut suojavälinettä vastineeksi. Onneksi ei ollut tarvetta, eikä muistaakseni ollut pitkään aikaan tapahtuneen jälkeenkään.
Keskustassa oli ihmisiä.
Glasgown kuuluisin nähtävyys on varmaan tämä Wellingtonin herttuan patsas, jonka päähän on laitettu liikennekartio, tai tötsä tuttavallisemmin kutsuttuna. Tällä kertaa hevonenkin oli saanut lämmikettä päälleen.
The People's Palace. Aika vaatimaton. Mutta niin ovat ihmisetkin.
8.8.2018
Päivä numero kolme alkoi frisbeegolfilla, koska miksipä ei. Oikea peruste oli tosin se, että kiekot oli jo kovalla vaivalla rahdattu mukaan Suomesta, joten kyllä niitä oli parempi sitten viskellä menemään. Ja kyllähän niitä viskeltiinkin, yksi jopa jäi Skotlantiin sen lennettyä läheiselle varikolle. Kovasta etsinnästä huolimatta pyörylän kohtalo päätyi mysteeriksi.
Koska matkalla on hyvin aikaa syventyä itseensä ja ajatuksiinsa, oli visiitti St. Mungon katedraalissa ja sen vieressä sijainneella Necropolis-hautausmaalla paikallaan. Tavallaan ymmärrän kirkkojen käyttämisen nähtävyyksinä, sehän on kirkolle näppärä pikku sivutienesti, mutta hautausmaan pitäminen turistikohteena tuntuu hieman oudolta. Varsinkin kun tietää, kuinka fiksu keskivertoturisti on.
Necropoliksessa oli kyllä komeita hautoja, että sinällään siellä oli ihan mukava käydä. Suosittelen, jos ei pelkää kummituksia.
Kuvassa katedraali ja vähän muutakin.
Katedraalin kellarissa oli Lego-rakennelmia. Jos tämä ei ole rienausta, niin en sitten tiedä mikä on.
Samana päivänä tuli syötyä myös todennäköisesti reissun hienoimmat ruoat. Fiiniä haggista perunapyreen kera, jotain osaa karitsasta (shank englanniksi, ehkä potkaa?) ja bread & butter pudding. Viimeistä en lähde edes kääntämään, sillä nimestään huolimatta sillä ei ollut mitään tekemistä vanukkaan kanssa. Eikä oikeastaan leivänkään. Voita siinä oli kyllä ihan riittävästi.
Paikassa ei ollut pelkästään jälkiruokalista, vaan lisäksi löytyi myös jälkiruokajuomalista. Valitsin valkovenäläisen. Toimi kahvin korvikkeena.
Päivä numero kolme päättyi frisbeegolfilla, koska miksipä ei. Paransin tulostani yhdeksän reiän radalla jopa yhdellätoista heitolla, mikä on kai merkki jostakin. Todennäköisesti siitä, että ensimmäinen kierros meni aika lailla penkin alle. Tai hautausmaalta oli mukaan tarttunut avulias aave, joka ohjasi heittojani.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen mieleni oli synkkä kuin tämä nurkka, josta olin ottanut kuvan toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
Toisen kierroksen jälkeen mieleni oli kirkas kuin tämä aurinko, josta olin ottanut kuvan juhlistaakseni kehitystäni frisbeegolfin saralla.
9.8.2018
Viimeinen kokonainen Glasgowssa vietetty päivä kului Loch Lomond & The Trossachs-kansallispuistossa. Eli oikeastaan päivä kului muualla kuin Glasgowssa. Ohjelmassa oli kuitenkin vuokrapyörän ottaminen alle ja luontoon suuntaaminen. Paitsi että valittu reitti kulki aika tiukasti A82-päätien varrella, jolloin luonto jäi vähän vähemmälle.
Tämän kuvan ottamisen jälkeen tulin lopputulokseen, että ehkä on parempi jättää panoraamat niille, jotka niitä osaavat ottaa. Mutta maisemat olivat nättejä, ja horisontti ei ollut kulmikas.
Vaikka kauheasti luontoa ei matkalla nähnytkään, niin reitti vei kuitenkin Lussin suojelukylään, jossa oli hauskoja pikku taloja. Todennäköisesti kova työmaa pitää pöheiköt trimmissä.
Lopulta pyöräilyä kertyi reipas 30 kilometriä, joka itse asiassa tuntui yllättävän paljon enemmältä. En ollut aiemmin ajanut vuokrapyöriä, joten en tietänyt niiden laadusta mitään, mutta ainakin saamani kappale tuntui kärsivän rikkinäisestä etuvaihtajasta. Tämä teki pyöräilystä vähän työlästä, kun vaihde oli aina liian pieni, tai iso, tai kauhean monen naksautuksen päässä, ja jos sattuu omistamaan lyhyet peukalot kuten minä, oli peukalovaihteiden vaihtaminen vaikeaa.
Skotlannin suosituin limu on Irn-Bru, joka vetää myyntivolyymeissään jopa kokiksen edelle. Itse tykästyin kovasti tähän hedelmäiseen Hubba-Bubban makuiseen limppariin, ja reissussa kuluikin useampi pullo. Vielä kun tätä saisi Suomesta.
Kansallispuiston lähistöllä oli myös "linna". Linna lainausmerkeissä, koska teknisesti ottaen alkuperäinen linna on hajonnut vuosisatoja sitten, ja nykyinen pytinki on vain jonkun jampan paikalle rakentama linnan näköinen talo. Eli jos sattuisi vaikka vastapainokatapultilla kokeilemaan seinien kestävyyttä, joutuisi todennäköisesti pettymään (tai innostumaan, riippuu yrittääkö vallata vai puolustaa linnaa).
Aina kannattaa ottaa kuva, jos edessä on pitkä käytävä ilman ihmisiä. Silloin se on automaattisesti taidekuva.
Veikkaan, että tästä menisi vaikka hernepyssylläkin läpi.
Glasgown metro oli kyllä erittäin sympaattinen tapaus. Asemat olivat pieniä, ja itse junakin taisi sisältää korkeintaan kolme vaunua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti