Matkapäiväkirja: Dublin

Matka alkoi Glasgowsta, lue aluksi teksti siitä.

Neljä paikkaa puolessatoista viikossa on aika reipas tahti, mutta kun kerran Irlannin naapurustossa sattui pyörimään, niin kyllähän sitä kylässä piti käydä. Nimenomaan käydä, tutkimisaikaa kaupungissa jäi vain noin puoli päivää. Mutta pitäähän sitä siitäkin sananen tai pari kirjoittaa.

13.8.2018
Belfastista pääsi kymmenen punnan hintaisella bussilla suoraan Dublinin ytimeen. Maisemat matkalla olivat hetkittäin varsin hulppeaa katseltavaa: nummia, metsiä ja pikkukyliä. Rajanylitys Pohjois-Irlannista Irlantiin oli niin sujuva, että en itse huomannut sitä ennen kuin katsoin Google Mapsista missä päin bussi painaa menemään.

Keskellä kaupunkia odotti sitten jättimäinen neula. Yli 120 metrinen ruisku kaupungin keskustassa tuntui hieman huolestuttavalta. Toisaalta, jos sen juureen tehtäisiin reikä, olisi mahdollista toteuttaa tilanne, jossa kameli menee läpi neulansilmästä.

Tässä pubissa oli kauhean levoton sisustus: Muppet-hahmoja, pääkalloja, paskasti täytettyjä eläimiä, Hagrid, ja Dublinin ystävällisimmästä palvelusta saatu diplomi.

Dublinissa oli samaa teollisuuskaupungin tuntua kuin Belfastissa, varsinkin jos sattui kääntymään isoilta pääkaduilta vähänkään syrjään. "Teollisuuskaupungin tuntu" tarkoittaa tässä yhteydessä pientä rähjäisyyttä.

Guinness on todennäköisesti maailman tunnetuin stout-olut, ja se on lähtöisin Irlannista. Maultaan ihan ok. On kuitenkin olemassa urbaani legenda, että mitä lähemmäs Dublinia menee, sitä paremmalta Guinness maistuu. Ei siis liene sattumaa, että Dublinissa sijaitsee Guinnessille omistettu museo/propagandalaitos. Totta kai piti kokeilla, maistuuko kyseinen juoma erilaiselta siellä. Paljoa lähemmäs valmistuspaikkaa tuskin on kuitenkaan mahdollista päästä.

Museossa oli simulaattori, jossa pääsi kokeilemaan miltä tuntuu olla Guinnessin sisällä. Yllättävän sinistä.

Eläinmainosten määrästä olisi saattanut kuvitella, että Guinness on lasten juoma.

Paikalla oli myös komea näköalatorni, josta näki kauas kaupunkiin. Aika matala kaupunki.

Kaadoin ilmeisesti täydellisen tuopin. Ja kyllähän se ehkä hieman paremmalta maistuikin kuin yleensä. Toki on paha sanoa, johtuiko maku sijainnista vai siitä, että oli nähnyt hieman vaivaa itse kaataessaan tuopin, mutta jotain maagista oli kyllä ilmassa (ja suussa).

 

Sopii nautittavaksi roska-astian kanssa.

14.8.2018
Viimeisen päivän aamuna alkoi sitten vapina, että entä jos en pääsekään kotiin? Entä jos joudun jäämään? Vaikka alkuun oli tuntunut, että ei pari lisäpäivää olisi haitannut, niin lopussa olisi ollut valmis vaikka itse lentämään koneen perille jos paluu olisi sitä vaatinut. Ja kyllähän sitä paluuta saikin vähän jännittää: bussi lentokentälle tuli 20 minuuttia myöhässä, ja lopulta kun se tuli, kuski ei huolinut maksuvälineeksi muuta kuin kolikoita. Taksikyytiin oli siis lopulta tyytyminen.

SAS on lentoyhtiö, jolla ei tietääkseni ole kovin kaksinen maine, ja ainakin Irlannin osastolla on ollut hieman ongelmia saada riittävästi pilotteja koneisiin. Lentokentällä meinasikin iskeä taas vapinat, kun lastauksen alkaessa konetta ei näkynyt mailla halmeilla. Vartin odottelun jälkeen paikalle rullasi suihkari, joka tyhjennettiin, tankattiin ja täytettiin uusilla ihmisillä. Lähtö lopulta "vain" tunnin myöhässä. Olin kiireessä ostanut magneetin lentokentältä, mutta postikorttia en ehtinyt löytää. Lomani menikin tämän vuoksi pilalle, sillä todellisuudessa minulla olisi ollut hyvin aikaa etsiä se kortti.

Päädyin myös ensimmäistä kertaa piiiiitkään aikaan ikkunapaikalle. Yritän vältellä niitä parhaani mukaan, mutta ei kokemus lopulta ollut niin paha kuin mitä ennakkoon ajattelin. Kuvassa joko Kööpenhamina tai Helsinki. Tai Dublin.

Sama koneentyhjennysruljanssi toistui välilaskulla Kööpenhaminassa, joskin tällä kertaa oltiin vain puoli tuntia myöhässä. Helsingissä sai silti oikeasti juosta täysiä ehtiäkseen viimeiselle jatkolennolle Ouluun. Mutta koneeseen pääsi, ja kotiinkin pääsi. Norwegianin koneiden sisustan punainen väriteema on tosin hieman epämukava, siitä tulee mieleen bordelli tai helvetti.

Reissu oli mukava, joskin aikataulultaan aika napakka. Ehkä Belfastista olisi jäänyt mukavammat mielikuvat ja Dublinista enemmän kerrottavaa jos niissä olisi viettänyt päivän tai pari enemmän. Mutta molemmista sai kuitenkin pikatestit otettua. Glasgow, ja Skotlanti ylipäätänsä, tuli puolestaan paremmin nähtyä. Ainoa negatiivinen asia, jonka paikasta äkkiseltään keksin, on Glasgowlaisten mahdoton aksentti. Suosittelen kuitenkin käymään, ja jos jollakulla on kokemuksia Irlannin kaupungeista, niin mielelläni kuulisin niistä.