keskiviikko 15. elokuuta 2018

Blogin päivitetty ulkokuori

Korjailin muutamia pitkän aikaa vaivanneita pikkuvikoja blogin ulkoasussa. Mitäpä muuta sitä ihminen kesälomallaan tekisi.


Eli: lisäsin yläriviin sivuvalikon. Itse asiassa voisi myös sanoa, että lisäsin sivuja, ei niitä aiemmin ollut ollenkaan. Käytännössä siellä on nyt lyhyt infosivu blogin sisällöstä, sekä jo klassikoksi muodostunut "Kysy kysymys"-lomake. Tulevaisuudessa näitä voisi ehkä lisätä, ainakin jos joskus saan esimerkiksi yhteystiedot kuntoon.

Harmikseni en keksinyt miten ruman gradientin saisi poistettua, eikä minulle makseta riittävästi, että jaksaisin selvittää asiaa.

Poistin tekstien lopusta Facebookin tykkäys- ja jakonapit. Tietääkseni kukaan ei niitä ikinä painanut, paitsi minä testimielessä vuosi sitten. Käyttämättömyyden lisäksi ne olivat rumia. Uskon, että ihmiset kyllä keksivät muitakin keinoja jakaa tekstejä, jos ne ovat hyviä.

Ennen tässä välissä oli kaksi sinistä nappia. Ei hyvä.

Tärkeä on myös sivupalkkiin lisätty "Suositut tekstit"-osio, josta voi etsiä lisää hassuja tekstejä näppärästi. Listassa näkyvät suosituimmat jutut viimeisen kuukauden ajalta. Rajoitin suosituksien määrän viiteen, vaikka oikeastihan kaikki kirjoitukset ovat suosittuja joka päivä koko päivän.

Niin paljon kiinnostavaa luettavaa.

Sivupalkkiin tuli lisättyä myös seurauslinkit Blogit.fi-portaalin ja Blogipolkuun. Aika jännä juttu, Blogit.fi:ssä tämä blogi on kategoriassa "Muut blogit" sijoitettu sijalle 59. En tiedä millä ansioilla, tai miten ranking edes toimii. Selkeästi laskentamekanismissa on kuitenkin virhe, sillä blogin pitäisi olla ainakin top kolmessa.

5/5

Käytännössä siis aika pieniä muutoksia, ehkä enemmänkin käyttöliittymään kuin ulkomuotoon. Tällä kertaa ei siis tullut vielä uutta logoa, jännittävää värimaailmanvaihdosta, tai edes hauskaa, automaattisesti soivaa taustamusiikkia ja kustomoitua kursoria.

Tulevaisuuden visio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti