Näiden kuukausittaisten soittolistojen tekeminen maistuu hetkittäin vähän puulta. Siksi kokeilinkin tällä kertaa uutta lähestymistapaa: valitsin yhden biisin, menin kyseisen kappaleen esittäjän artistisivulle Spotifyssä ja sieltä valitsin "Fanien kuuntelulistalla"-osiosta lisää samankaltaista musiikkia listaan. Toistin samaa uusilla kappaleilla. Lopputuloksena sain rakennettua kiintoisan näköisen puukaavion (ja soittolistan toki myös):
Kannattaa klikata isommaksi.
Kiintoisa, jos siis tykkää kaavioista. En muuten oikolukenut graafia, joten siitä saattaa löytyä virheitä. Lisäksi huomasin, että "Fanien kuuntelulistalla"-osio muuttuu ajan mittaan, ja ainakin yksi kaari on jo ehtinyt särkyä tässä välissä. Parissa kohdassa olisi myös saanut tehtyä kehän, jossa yksi artisti olisi johtanut toiseen, ja toinen takaisin ensimmäiseen. Osa artisteista olisi voinut olla linkitettyinä myös eri kohdista, mutta kohtalo nyt päätti tällaisen kaavion.
Tällä kertaa laiskottaa, enkä jaksa kirjoittaa biiseistä mitään, joten kirjoitan joitain huomioita itse kaaviosta:
Eri haaroista tuli yllättävän erilaisia tyyliltään, oli ainakin punk-, alternative rock- ja indie pop-haaraa.
Ulkomaalaista musiikkia ei millään saanut mukaan listaan. Paras taktiikka olisi varmaan ollut yrittää hakea jotain isoa suomalaista metallibändiä, ja sitä kautta etsiä ulkomaisia metallibändejä.
Vähemmän yllättäen ensimmäinen biisi on erittäin tärkeä listan yleisen koostumuksen kannalta. Siksi se on varmasti erittäin hyvä. Tai ainakin ihan ok.
Eniten solmuja kultakin tasolta löytyi seuraavien biisien takaa:
Toinen taso: Kaapo Vola & Lintsausmafia - Lentopelkoo (19 biisiä)
Kolmas taso: Pilven Piirtäjät - Lämpimämpi (17 biisiä)
Neljäs taso: Iisa - Yöllä uimarantaan (11 biisiä)
Viides taso: Regina - Haluan sinut (5 biisiä)
Kuudes taso: Joose Keskitalo - Luoja auta, Teksti-TV 666 - Piritorilta taivaaseen, The Crash - Still Alive (2 biisiä)
Värit tekevät kaavioista mielenkiintoisempia.
Loppujen lopuksi ei tullut mentyä haaroissa kauhean syvälle, mikä näkyy kaavion leveytenä ja tasojen vähyytenä. Ehkä joskus voisi kokeen vuoksi tehdä ketjun, jossa yksi biisi linkittyy aina vain edelliseen ja seuraavaan, ilman turhia risteyksiä.
draw.io on hankala käyttää, ainakin jos sitä käyttää ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.
Vaikka eri haaroista tuli erilaisia, kokonaisuutena lista on huomattavasti yksipuolisempi kuin blogin kuukauden soittolistat keskimäärin. Ja moni artisti on myös tuttu aiemmista listoista.
Pahoittelen äärettömän epätieteellisiä termejä graafin kuvailussa. Ensi kuussa luvassa taas perinteisempi soittolista.
Neljä paikkaa puolessatoista viikossa on aika reipas tahti, mutta kun kerran Irlannin naapurustossa sattui pyörimään, niin kyllähän sitä kylässä piti käydä. Nimenomaan käydä, tutkimisaikaa kaupungissa jäi vain noin puoli päivää. Mutta pitäähän sitä siitäkin sananen tai pari kirjoittaa.
13.8.2018
Belfastista pääsi kymmenen punnan hintaisella bussilla suoraan Dublinin ytimeen. Maisemat matkalla olivat hetkittäin varsin hulppeaa katseltavaa: nummia, metsiä ja pikkukyliä. Rajanylitys Pohjois-Irlannista Irlantiin oli niin sujuva, että en itse huomannut sitä ennen kuin katsoin Google Mapsista missä päin bussi painaa menemään.
Keskellä kaupunkia odotti sitten jättimäinen neula. Yli 120 metrinen ruisku kaupungin keskustassa tuntui hieman huolestuttavalta. Toisaalta, jos sen juureen tehtäisiin reikä, olisi mahdollista toteuttaa tilanne, jossa kameli menee läpi neulansilmästä.
Tässä pubissa oli kauhean levoton sisustus: Muppet-hahmoja, pääkalloja, paskasti täytettyjä eläimiä, Hagrid, ja Dublinin ystävällisimmästä palvelusta saatu diplomi.
Dublinissa oli samaa teollisuuskaupungin tuntua kuin Belfastissa, varsinkin jos sattui kääntymään isoilta pääkaduilta vähänkään syrjään. "Teollisuuskaupungin tuntu" tarkoittaa tässä yhteydessä pientä rähjäisyyttä.
Guinness on todennäköisesti maailman tunnetuin stout-olut, ja se on lähtöisin Irlannista. Maultaan ihan ok. On kuitenkin olemassa urbaani legenda, että mitä lähemmäs Dublinia menee, sitä paremmalta Guinness maistuu. Ei siis liene sattumaa, että Dublinissa sijaitsee Guinnessille omistettu museo/propagandalaitos. Totta kai piti kokeilla, maistuuko kyseinen juoma erilaiselta siellä. Paljoa lähemmäs valmistuspaikkaa tuskin on kuitenkaan mahdollista päästä.
Museossa oli simulaattori, jossa pääsi kokeilemaan miltä tuntuu olla Guinnessin sisällä. Yllättävän sinistä.
Eläinmainosten määrästä olisi saattanut kuvitella, että Guinness on lasten juoma.
Paikalla oli myös komea näköalatorni, josta näki kauas kaupunkiin. Aika matala kaupunki.
Kaadoin ilmeisesti täydellisen tuopin. Ja kyllähän se ehkä hieman paremmalta maistuikin kuin yleensä. Toki on paha sanoa, johtuiko maku sijainnista vai siitä, että oli nähnyt hieman vaivaa itse kaataessaan tuopin, mutta jotain maagista oli kyllä ilmassa (ja suussa).
Sopii nautittavaksi roska-astian kanssa.
14.8.2018
Viimeisen päivän aamuna alkoi sitten vapina, että entä jos en pääsekään kotiin? Entä jos joudun jäämään? Vaikka alkuun oli tuntunut, että ei pari lisäpäivää olisi haitannut, niin lopussa olisi ollut valmis vaikka itse lentämään koneen perille jos paluu olisi sitä vaatinut. Ja kyllähän sitä paluuta saikin vähän jännittää: bussi lentokentälle tuli 20 minuuttia myöhässä, ja lopulta kun se tuli, kuski ei huolinut maksuvälineeksi muuta kuin kolikoita. Taksikyytiin oli siis lopulta tyytyminen.
SAS on lentoyhtiö, jolla ei tietääkseni ole kovin kaksinen maine, ja ainakin Irlannin osastolla on ollut hieman ongelmia saada riittävästi pilotteja koneisiin. Lentokentällä meinasikin iskeä taas vapinat, kun lastauksen alkaessa konetta ei näkynyt mailla halmeilla. Vartin odottelun jälkeen paikalle rullasi suihkari, joka tyhjennettiin, tankattiin ja täytettiin uusilla ihmisillä. Lähtö lopulta "vain" tunnin myöhässä. Olin kiireessä ostanut magneetin lentokentältä, mutta postikorttia en ehtinyt löytää. Lomani menikin tämän vuoksi pilalle, sillä todellisuudessa minulla olisi ollut hyvin aikaa etsiä se kortti.
Päädyin myös ensimmäistä kertaa piiiiitkään aikaan ikkunapaikalle. Yritän vältellä niitä parhaani mukaan, mutta ei kokemus lopulta ollut niin paha kuin mitä ennakkoon ajattelin. Kuvassa joko Kööpenhamina tai Helsinki. Tai Dublin.
Sama koneentyhjennysruljanssi toistui välilaskulla Kööpenhaminassa, joskin tällä kertaa oltiin vain puoli tuntia myöhässä. Helsingissä sai silti oikeasti juosta täysiä ehtiäkseen viimeiselle jatkolennolle Ouluun. Mutta koneeseen pääsi, ja kotiinkin pääsi. Norwegianin koneiden sisustan punainen väriteema on tosin hieman epämukava, siitä tulee mieleen bordelli tai helvetti.
Reissu oli mukava, joskin aikataulultaan aika napakka. Ehkä Belfastista olisi jäänyt mukavammat mielikuvat ja Dublinista enemmän kerrottavaa jos niissä olisi viettänyt päivän tai pari enemmän. Mutta molemmista sai kuitenkin pikatestit otettua. Glasgow, ja Skotlanti ylipäätänsä, tuli puolestaan paremmin nähtyä. Ainoa negatiivinen asia, jonka paikasta äkkiseltään keksin, on Glasgowlaisten mahdoton aksentti. Suosittelen kuitenkin käymään, ja jos jollakulla on kokemuksia Irlannin kaupungeista, niin mielelläni kuulisin niistä.
Tämä teksti on matkan kolmannesta etapista. Teksti matkan ensimmäisestä etapista Glasgowsta löytyy täältä.
Belfast on tunnettu lähinnä kolmesta asiasta: Titanicista, IRA:sta ja Sons of Anarchyn eurotripistä. Yhdelle näistä on omistettu iso museo kaupungissa, pystytkö arvaamaan mille?
11.8.2018
Kun kosteasta kengurukyydistä oli rantauduttu Ballycastleen, piti selvittää, kuinka sieltä pääsisi Belfastiin saakka nukkumaan. Kävi lopulta ilmi, että viisi henkilöä pääsi taksilla halvemmalla kuin julkisilla kulkuneuvolla, ainakin jos jaksoi kysellä paikallisilta taksikuskeilta hintoja. 80 puntaa 55 mailin matkasta tuntui lähestulkoon ryöstöltä. Toisaalta, jos ryöstöistä jää aina yhtä hyvä fiilis, niin ehkä olen tällä hetkellä väärällä alalla.
Sää maalla ei yllättäen ollut paljon parempi kuin merellä. Tie sentään oli (suurimmilta osin) vähemmän pomppuinen.
Lopulta Belfastiin saavuttiin sen verran myöhään, että suoraan majoitukseen siirtyminen tuntui parhaalta idealta. Asunnon telkkari tykkäsi vain näyttää lumisadetta, mikä haittasi täydellistä BBC-kokemusta. Antennikaapelin irrottaminen seinästä auttoi vähän asiaa, ja johdon pään heivaaminen ikkunasta pihalle sai kuvan näkymään lähestulkoon täydellisesti. Mysteeriksi jäi ainoastaan, mihin antennipistorasia oli kytketty?
12.8.2018
Jos arvasit, että kolmesta asiasta juuri Titanicille on omistettu iso museo kaupungissa, onnittelut. Olit oikeassa. Kyseistä museota oli mainostettu vähän joka paikassa, ja hetkittäin se tuntui olevan ainoa asia, jonka ihmiset Belfastista tietävät. Ja olihan se museo hyvä, joskin 20 euron sisäänpääsy tuntui aika suolaiselta. Korkea hinta ei tosin ihmisiä tuntunut haittaavaan, sillä väkeä oli paikalla runsaasti. Ehkä museo todellakin oli ainoa tekemisen arvoinen asia Belfastissa.
Tee-se-itse Titanic.
Erilaisia köysiä. Tai peruukkeja. Paha sanoa. Molemmat olivat varmasti Titanicilla tarpeellisia.
Hillittömät rupelit. Toisaalta, jos masiinassa on painoa 50 000 tonnia, ei sitä ihan perus-Hondalla lykitä eteenpäin.
Natsitkin tekivät aikoinaan oman elokuvatulkintansa Titanicista. Ilmeisesti kyseessä ei kuitenkaan ollut romanttinen rakkaustarina James Cameronin malliin.
Irlannin ja Iso-Britannian lääkärit tuntuivat olevan eri mieltä siitä, paljonko on kohtuullista juoda viikossa. Edes yhden pullon sisältämästä alkoholiyksikkömäärästä ei oltu yksimielisiä. Valitsen kuitenkin uskoa irlantilaisia viisaita tässä tapauksessa.
The Big Fish. Tunnetaan myös nimellä Salmon of Knowledge. Ilmeestä päätellen tieto lisää tuskaa.
A Small Seal. Tämä virnuileva hönö ei varmaan tiedä mistään mitään. En tosin tiedä minäkään, tai ainakaan en tiedä tämän patsaan oikeaa nimeä.
Kaupungintalo. Ovatkohan nämä ulkopuolelta prameat kaupungintalot lähellekään yhtä hienoja sisältä.
Skotlannissa, ja ilmeisesti myös Pohjois-Irlannissa, pankeilla on hauska tapa painaa omia punnan seteleitään, jotka jostain kumman syystä käyvät oikeina maksuvälineinä. On tosin aika turha haave mennä Englannin puolelle Skotlannin punnan kanssa ja toivoa saavansa sille mitään vastinetta. Tämä rahanpainamiskuvio kuitenkin aiheutti itsessäni lähinnä kevyttä huvittuneisuutta, kunnes käteen lyötiin Danske Bankin painama 20 punnan seteli. Miksi tanskalainen pankki painaa Pohjois-Irlannissa Englannin puntia? Jonkun Royal Bank of Scotlandin vielä voisi kuvitella etäisesti uskottavasti rahapajaksi, mutta Danske Bank.
Kasvitieteellinen puutarha. Miten näihin aina ajautuu, ja mitä näistä nyt voi enää kommentoida. Vihreää, aika paljon muitakin värejä ja iso kasvihuone. Nätti paikka. Loppujen lopuksi nämä ovat yllättävän samanlaisia keskenään.
Belfastissa ei ollut loppujen lopuksi kauheasti nähtävää. Muille aisteille sen sijaan riitti virikkeitä, kaupunki nimittäin haisi aika paljon. Jos Oulussa on sattunut käymään, niin haju oli vähän samanlainen, kevyellä "inhimillisellä vivahteella". Haju on myös useammin läsnä. Toisaalta, jos haluaa käydä kaupunkilomalla paikassa, jossa ainakaan vielä ei ole miljoona turistia, voi Belfast olla kiinnostava. Turistien vähyyden huomasi jo siitä,
että viiden metrin välein ei ollut jääkaappimagneetti- ja
postikorttikauppaa, mikä tuntui melko virkistävältä.
Matka vielä jatkuu päätepisteeseensä Dubliniin. Lue myös siitä!
Pohjatiedoiksi suosittelen lukemaan matkan avauksesta Glasgowssa.
Islay on tunnettu lähinnä yhdestä asiasta: viskistä. Minä olen tunnettu lähinnä yhdestä asiasta: en pidä viskistä. Mitä tapahtuu kun nämä kaksi asiaa yhdistää?
10.8.2018
Islayn saarelle pääsi Glasgowsta näppärästi lentämällä. Kun määränpäänä oli kuitenkin vain 3400 asukkaan saari, ei lentojakaan liikennöity turbosuperjumbo Airbus A380:lla. Itse asiassa päin vastoin, lentokentällä pelkoni konetyypistä kävivät toteen, sillä väliä lennettiin potkurikoneella. Saabin versiolla vielä kaiken lisäksi. Mielestäni potkurikoneet sopivat korkeintaan isoiksi tuuletuslaitteiksi, mutta onneksi matka Islaylle sujui ongelmitta.
Todennäköisesti maailman sympaattisin lentokenttä.
Saarelle oli suhteellisen hankala löytää majoitusta ennakkoon, se vaati nimittäin useampaan B&B:hen sähköpostin lähettelyä. Ei myöskään tule kauhean turvallinen olo, kun yrittää varata majoitusta paikasta, joka käyttää @hotmail.com-päätteistä sähköpostiosoitetta. Yhdestä sentään tärppäsi, ja heti check-inin yhteydessä tuli tehtyä hyvä ensivaikutelma hajottamalla sänky. Onneksi maailmassa ei ole montaa ongelmaa, joista ei selviäisi rahalla ja/tai anteeksipyynnöllä. Tämäkään ei ollut sellainen, jälkimmäinen riitti tällä kertaa.
Saarella tuli vastaan enemmän lampaita kuin ihmisiä.
Lampaiden ohella saari oli muutenkin nätti.
Hyvä keino liikkua Islaylla oli polkupyörä, jollaisen sai vuokrattua erittäin sopuisaan 15 punnan päivähintaan. Tiet olivat vähän kapeita, mutta onneksi autoliikennekin oli suhteellisen vähäistä. Ainakin verrattuna Skotlannin kansallispuiston vieressä sijainneen päätien liikenteeseen. Pyörällä oli hyvä singahtaa Laphroaigin tislaamolle, jossa viimein pääsi totuttelemaan viskin ihmeelliseen maailmaan.
Port Ellen oli leppoisa pikkukylä eteläisten tislaamoiden lähistöllä. Kannattaa tosin nostaa käteiset ennakkoon, kylä on niin leppoisa, että rahan saaminen voi tuottaa vaikeuksia.
Pidän tätä ehkä koko reissun onnistuneimpana kuvana.
Kiintoisia kuvauksia eri viskeistä. Yksi suosikeistani on ainakin "Like bacon if your slightly drunk grandma dropped her cigar into the cooking pan. Twice."
Tislaamolla luonnollisesti pääsi tutustumaan viskinvalmistusprosessiin. Kauhean montaa asiaa ei mieleen jäänyt, ja ne jotka jäivät, olivat englanniksi, mutta vanhana turvesuon palovartijana tunnistin ja arvostin kyllä turpeen tärkeää roolia viskin tuottamisessa. Yksi kierroksen henkilökohtaisista kohokohdista oli, kun pääsin koskettamaan turvetta. Ja saihan sitä viskiä maistaa, jopa kolmen annoksen verran. Kyllähän ne eriltä maistuivat kuin aiemmin nauttimani Highland Bird.
Tislaamot valuttivat ulos veteen noin 1%:n verran alkoholia sisältävää nestettä, joka houkutteli paikalle luontoeläimiä. Esimerkiksi joutsenten suut viihtyivät putken suun lähettyvillä.
Tislaushuoneessa kuvaaminen salamalla oli kielletty, koska räjähdys oli teoriassa mahdollinen. Piti moneen kertaa varmistaa, että salama ei ollut päällä, vaikka vähän epäilinkin kyseisen kiellon järkevyyttä.
Olisin halunnut pölliä tämän kyltin ja kiinnittää sen reissun jälkeen oman makuuhuoneeni oveen.
Viskiä pidettiin tylysti tällaisissa pinoissa vankilassa. Vuosia, ilman mitään oikeuksia. #freeWhisky
11.8.2018
Ardbeg sai kunnian olla toinen reissussa vierailtu tislaamo, tai kuten itse näitä paikkoja leikkisästi kutsuin, "panimo". Koska kaikki alkoholi pannaan suuhun. Kertaus on opintojen äiti, ja Ardbegin kierroksella viskinvalmistusprosessi alkoi kuulostaa jo vähän tutulta. Kuten kunnon kierroksiin kuuluu, viskiä sai myös maistaa. Jopa viiden annoksen verran. Kyllähän ne eriltä maistuivat kuin aiemmin nauttimani Laphroaigin viskit, eli ei se makustelu aivan hukkaan varmaan sitten mennyt. Viiden viskin maistelussa alkaa vain olla se klassinen ongelma, että viimeinen maistuu aina parhaalta.
Jali ja viskitehdas.
Kahdesta vieraillusta tislaamosta Ardbeg voitti sympaattisemman maskotin kilpailun tällä koiralla. Laphroaigilla ei kai suoranaista maskottia edes ollut, prinssi Charles taisi päästä lähimmäs kyseistä kunniaa. Ainakin muistettiin monesti mainita, että hän tykkäsi ko. puljun viskistä.
Lampaiden lisäksi maisemia koristivat myös lehmät.
Islayn saarelta oli määrä lähteä veneellä kohti matkan seuraavaa etappia, Pohjois-Irlantia. Valitettavasti masiinasta oli toinen moottori rikki, joten lähtö viivästyi reippaasti. Tässä välissä merenkäynti pääsi puolestaan vähän yltymään, ja lopulta kun lähdettiin, niin kyyti oli "melko pomppuista". Muistelisin viimeksi pelänneeni henkeni edestä yhtä paljon matkustaessani ensimmäistä kertaa lentokoneessa. En onneksi ollut huonovointisin ihminen aluksessa, sillä eräs ensimmäistä työpäiväänsä viettänyt henkilökunnan jäsen joutui turvautumaan oksennuspussiin. Toivottavasti tulevat päivät ovat hänelle mukavampia.
Venematkasta on ehditty tehdä jo elokuvasovitus. Minua näyttelee George Clooney, olemmehan molemmat charmantteja, jo vähän elämää nähneitä herrasmiehiä.
Vesi aaltoili monta kymmentä senttiä.
Uppoaako laiva, vai pääseekö oman elämänsä George Clooney ehjänä määränpäähänsä? Lue seuraava osa ja selvitä!
Ulkomailla. Taas. Tällä kertaa vuorossa oli Tour de Kaledonia ja Hibernia (en tiedä mikä on "ja" ranskaksi), eli pikainen kierros Skotlantiin, Pohjois-Irlantiin ja Irlantiin. Tätä reissua en matkustanut yksin, todistaakseni että olen vahva aikuinen mies, joka pärjää muiden seurassa, ja että kimpassa matkustaminen on ylipäätänsä edes mahdollista.
Matkan ensimmäinen etappi oli Glasgow, Skotlannin suurin kaupunki, joka ei siltikään ole pääkaupunki.
5.8.2018
Ennen matkaan lähtemistä opin näppärän tavan rauhoittaa kaltaistani neuroottista ihmistä siitä, että kaikki on kotona kunnossa: ota lähtiessäsi kuva jääkaapista, vesihanasta ja kahvinkeittimestä. Näin voit aina kuvista varmistaa, että jääkaapin ovi on kiinni, vesihana ei tiputa ja että et edelleenkään omista kahvinkeitintä, koska juot ennemmin teetä.Homma toimii hyvin siihen saakka, että alat murehtia, mistä asioista et muistanut ottaa kuvaa.
Suhteellisen tuttuun tapaan ensimmäinen osa reissusta meni junassa. Yöjunat tuntuvat olevan siitä kiinnostavia paikkoja, että niissä tulee joka kerta vastaan toinen toistaan omituisempia ihmisiä. Silti tällaisella menopelillä matka taas alkoi. Eikä öinen juna Oulusta Helsinkiin tuottanut tälläkään kertaa pettymystä, kiinnostavien ravintolavaunukohtaamisten lisäksi myös vessaan oli oksennettu. VR - jännittävä tapa matkustaa.
6.8.2018
Kun öisestä junamatkasta oli selvitty, piti kasvattaa siivet ja lentää Skotlantiin. Ihmiset tykkäävät dissata lentokoneruokaa, mutta lentokenttäruoka ei saa mielestäni ansaitsemaansa kritiikkiä. Ei ruoka sinänsä pahaa ole, mutta pöllämystyttävän ylihintaista keskinkertaiseksi mössöksi. Iso-Britanniassa voi yrittää uskotella itselleen, että kaikki on suunnilleen saman hintaista kuin kotonakin, kunnes muistaa kaiken olevan oikeasti noin 20% kalliimpaa punnan kurssin vuoksi.
British Airwaysillä oli ihan hauska turvallisuusohjevideo. Voi olla, että neljännellä kerralla tosin ei enää kauheasti huvita.
En tiedä, olenko muistanut riittävästi korostaa asiaa tässä blogissa, mutta oikeassa elämässä olen toitottanut kaikille ihmisille vihaavani rucolaa. Tämän ravintolan salaatin viheriöosuus koostui 100%:sti rucolasta. Mikä ihmisiä vaivaa?
Ensimmäinen päivä Glasgowssa meni enimmiltä osin paikkaan tutustumisessa. Tämä on kaunis tapa muotoilla lanseeraamani "päämäärätön haahuilu matkaillessa". Yllätyksenä tuli, että Glasgowssa oli käynnissä yleisurheilun EM-kisat. Ne tuli väistettyä aika hyvin. Pakko oli, sillä joka paikassa oli tiesulkuja enemmän tai vähemmän keskellä tietä.
Ei mihinkään puistoon.
Aina näiden yliopistojen kanssa pitää liioitella. Mikseivät kaikki voisi olla hillittyjä, niin kuin Oulussa.
Sympaattinen pikku paatti.
Liikennevalot tuli todistettua näppäräksi tavaksi tavata ihmisiä. Eräisiin punaisiin jämähdettyämme viereisestä baarista tuli vahvaa Glasgowin aksenttia vääntänyt päihtynyt ihminen, joka kutsui kyseiseen pubiin. Koska vihreät valot sattuivat menemään ohitse jorinaa kuunnellessa, tuli sitten otettua tarjous vastaan. Sisällä oli lisää Glasgowin aksenttia vääntäneitä päihtyneitä ihmisiä, jotka tarjosivat kierroksia, ja joille tarjottiin kierroksia. Paikallisten ammattilaisten puheesta oli vaikea saada selvää, mutta eiköhän sitä hyvissä väleissä lähdetty eri teille. Tällaiset satunnaiset tapahtumat ovat matkailun suola.
Vettä pitää juoda. Mielellään kuusi kertaa tulivuoren läpi suodatettua. Viisi kertaa ei jotenkaan vain tunnu riittävältä.
7.8.2018
Skotlantilainen aamupala on vähän kuin englantilainen aamupala, lisänä on vain haggista. Jee lisää ruokaa.
Toisena päivänä oli helppoa lähteä kiertämään museoita, kun kaikki kiintoisat oli jo etsitty ennakkoon. Ensimmäisenä vuorossa oli paikallisella yliopistolla sijainnut Hunterian Museum, joka sisälsi vähän kaikenlaista. Ainakin paleontologiaa, arkeologiaa, geologiaa, eläintiedettä, entomologiaa, etnografiaa ja numismatiikkaa kyseisen paikan nettisivujen mukaan. "Kaikenlaista krääsää" suomeksi.
Jo muinaiset roomalaiset käyttivät autoissaan katalysaattoreita.
Muinainen ihminen, ja hänen exoskeletoninsa.
Miksi tässä pullossa säilytetään 150 vuotta vanhaa virtsaa?
Koska tiede.
Toinen museo oli Kelvingrove Art Gallery & Museum, joka sisälsi paljon kaikenlaista. Aluksi saattoi tulla vastaan tarinoita vanhasta Glasgowsta, jota seurasi osasto muinaisesta Egyptistä, jota seurasi täytettyjä eläimiä, jota seurasi Dalin maalaus. Vaikka edellisen museon listassa oli paljon aiheita, niin tähän paikkaan oli sullottu vieläkin enemmän erilaista tavaraa. "Kauhean paljon kaikenlaista krääsää" suomeksi.
Ulkoa talo oli punainen, ja kivistä tehty.
Ihan kiusallanikin haluan nyt kokeilla.
Tai oikeastaan en.
En tiedä oliko museo suunnattu lapsille vai tyhmille, mutta tällaisia tosimaailman pro-tippejä tuli vähän joka puolella vastaan. "Tiesitkö, että kivääri on teoriassa vain ritsa, joka ampuu ammuksia ihan jumpen kovaa".
Oli ihan hienoakin näytteille asettelua.
Sisältä talo oli valkea, ja kivistä tehty.
Maalattua lasia. Meh.
Kaikenlainen sekakulttuuri teki nälkäiseksi, joten piti suunnata syömälään. Söin mac'n'cheeseä, sillä sain tietää kyseisen ruoan olevan oikeasti englantilaista alkuperää, eikä suinkaan amerikkalaista kuten aina olin kuvitellut. Ravintola oli mukavan kasuaali paikka, saipa siellä jopa esittää omia biisitoiveitaan. Yhden Popedan Ukkometson jälkeen ei enää saanut. Maine: pilattu. Olisi voinut kuvitella, että rokkibaarin meininkiin sopisi rouhea suomiklassikko, mutta ilmeisesti ei.
Lähestulkoon jokaisesta Glasgown vessasta löytyi tällainen. Jotenkin olen aina ajatellut britit sen verran sulkeutuneeksi kansaksi, että esimerkiksi miesten tutinarenkaat olisi piilotettu ainakin kolmen tiskin alle, josta niitä saa vain jos tietää salaisen koodisanan. Ilmeisesti olin väärässä.
Olen kerran eläessäni muuten käyttänyt tällaista automaattia, muistaakseni Oulun edesmenneen Onnelan vessassa kymmenisen vuotta sitten. Ei ollut silloin mitään tarvetta preservatiiville, halusin vain kokeilla toimiiko automaatti. Laite söi kolikot, mutta ei antanut suojavälinettä vastineeksi. Onneksi ei ollut tarvetta, eikä muistaakseni ollut pitkään aikaan tapahtuneen jälkeenkään.
Keskustassa oli ihmisiä.
Glasgown kuuluisin nähtävyys on varmaan tämä Wellingtonin herttuan patsas, jonka päähän on laitettu liikennekartio, tai tötsä tuttavallisemmin kutsuttuna. Tällä kertaa hevonenkin oli saanut lämmikettä päälleen.
The People's Palace. Aika vaatimaton. Mutta niin ovat ihmisetkin.
8.8.2018
Päivä numero kolme alkoi frisbeegolfilla, koska miksipä ei. Oikea peruste oli tosin se, että kiekot oli jo kovalla vaivalla rahdattu mukaan Suomesta, joten kyllä niitä oli parempi sitten viskellä menemään. Ja kyllähän niitä viskeltiinkin, yksi jopa jäi Skotlantiin sen lennettyä läheiselle varikolle. Kovasta etsinnästä huolimatta pyörylän kohtalo päätyi mysteeriksi.
Koska matkalla on hyvin aikaa syventyä itseensä ja ajatuksiinsa, oli visiitti St. Mungon katedraalissa ja sen vieressä sijainneella Necropolis-hautausmaalla paikallaan. Tavallaan ymmärrän kirkkojen käyttämisen nähtävyyksinä, sehän on kirkolle näppärä pikku sivutienesti, mutta hautausmaan pitäminen turistikohteena tuntuu hieman oudolta. Varsinkin kun tietää, kuinka fiksu keskivertoturisti on.
Necropoliksessa oli kyllä komeita hautoja, että sinällään siellä oli ihan mukava käydä. Suosittelen, jos ei pelkää kummituksia.
Kuvassa katedraali ja vähän muutakin.
Katedraalin kellarissa oli Lego-rakennelmia. Jos tämä ei ole rienausta, niin en sitten tiedä mikä on.
Samana päivänä tuli syötyä myös todennäköisesti reissun hienoimmat ruoat. Fiiniä haggista perunapyreen kera, jotain osaa karitsasta (shank englanniksi, ehkä potkaa?) ja bread & butter pudding. Viimeistä en lähde edes kääntämään, sillä nimestään huolimatta sillä ei ollut mitään tekemistä vanukkaan kanssa. Eikä oikeastaan leivänkään. Voita siinä oli kyllä ihan riittävästi.
Paikassa ei ollut pelkästään jälkiruokalista, vaan lisäksi löytyi myös jälkiruokajuomalista. Valitsin valkovenäläisen. Toimi kahvin korvikkeena.
Päivä numero kolme päättyi frisbeegolfilla, koska miksipä ei. Paransin tulostani yhdeksän reiän radalla jopa yhdellätoista heitolla, mikä on kai merkki jostakin. Todennäköisesti siitä, että ensimmäinen kierros meni aika lailla penkin alle. Tai hautausmaalta oli mukaan tarttunut avulias aave, joka ohjasi heittojani.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen mieleni oli synkkä kuin tämä nurkka, josta olin ottanut kuvan toistaiseksi tuntemattomasta syystä.
Toisen kierroksen jälkeen mieleni oli kirkas kuin tämä aurinko, josta olin ottanut kuvan juhlistaakseni kehitystäni frisbeegolfin saralla.
9.8.2018
Viimeinen kokonainen Glasgowssa vietetty päivä kului Loch Lomond & The Trossachs-kansallispuistossa. Eli oikeastaan päivä kului muualla kuin Glasgowssa. Ohjelmassa oli kuitenkin vuokrapyörän ottaminen alle ja luontoon suuntaaminen. Paitsi että valittu reitti kulki aika tiukasti A82-päätien varrella, jolloin luonto jäi vähän vähemmälle.
Tämän kuvan ottamisen jälkeen tulin lopputulokseen, että ehkä on parempi jättää panoraamat niille, jotka niitä osaavat ottaa. Mutta maisemat olivat nättejä, ja horisontti ei ollut kulmikas.
Vaikka kauheasti luontoa ei matkalla nähnytkään, niin reitti vei kuitenkin Lussin suojelukylään, jossa oli hauskoja pikku taloja. Todennäköisesti kova työmaa pitää pöheiköt trimmissä.
Lopulta pyöräilyä kertyi reipas 30 kilometriä, joka itse asiassa tuntui yllättävän paljon enemmältä. En ollut aiemmin ajanut vuokrapyöriä, joten en tietänyt niiden laadusta mitään, mutta ainakin saamani kappale tuntui kärsivän rikkinäisestä etuvaihtajasta. Tämä teki pyöräilystä vähän työlästä, kun vaihde oli aina liian pieni, tai iso, tai kauhean monen naksautuksen päässä, ja jos sattuu omistamaan lyhyet peukalot kuten minä, oli peukalovaihteiden vaihtaminen vaikeaa.
Skotlannin suosituin limu on Irn-Bru, joka vetää myyntivolyymeissään jopa kokiksen edelle. Itse tykästyin kovasti tähän hedelmäiseen Hubba-Bubban makuiseen limppariin, ja reissussa kuluikin useampi pullo. Vielä kun tätä saisi Suomesta.
Kansallispuiston lähistöllä oli myös "linna". Linna lainausmerkeissä, koska teknisesti ottaen alkuperäinen linna on hajonnut vuosisatoja sitten, ja nykyinen pytinki on vain jonkun jampan paikalle rakentama linnan näköinen talo. Eli jos sattuisi vaikka vastapainokatapultilla kokeilemaan seinien kestävyyttä, joutuisi todennäköisesti pettymään (tai innostumaan, riippuu yrittääkö vallata vai puolustaa linnaa).
Aina kannattaa ottaa kuva, jos edessä on pitkä käytävä ilman ihmisiä. Silloin se on automaattisesti taidekuva.
Veikkaan, että tästä menisi vaikka hernepyssylläkin läpi.
Glasgown metro oli kyllä erittäin sympaattinen tapaus. Asemat olivat pieniä, ja itse junakin taisi sisältää korkeintaan kolme vaunua.
