Qstock 2018

Kävin Qstockissa. Alun perin en ajatellut kirjoittaa siitä mitään, sillä se oli salaisuus, mutta jouduin paikan päällä kuitenkin huomattavan painostuksen kohteeksi. Aina ei ole helppoa olla supertähti, jolla on paljon faneja, ihailijoita ja palvojia. Luvassa on nyt kuitenkin paljon kaukaa otettuja kamerakännykkäkuvia, jotka esittävät yleensä lavaa, jolla seisoo yleensä pari ihmistä, joiden selän takana on yleensä vaihteleva määrä lamppuja.

Maj Karman keikalla Ylpöllä oli meno päällä, ja bäkkäriltä kaivettu Smirnoff-pullo näytti tyhjenevän kovaa tahtia. Mietin esityksen aikana, kuinka monta mustaa kauluspaitaa hän omistaa, en ole nimittäin ikinä muunlaista vaatepartta nähnyt Herra Ylpön yläruumiin peittona.

Stam1na oli Stam1na. Toimii aina. Laskeskelin myös, että tämän viimeisimmän keikan jälkeen Stam1nasta tuli bändi, jonka olen nähnyt useimmin. Neljä kertaa, jos laskuni eivät pettäneet. Ja miksi ne pettäisivät, olenhan diplomi-insinööri. Sää oli vain vähän liian helteinen moshpittiin, hiki tuli n. viiden sekunnin uurastuksen jälkeen.

CMX:stä tuli kahden vähän energisemmän keikan jälkeen koetuskivi hereillä pysymisen suhteen. Mutta esityksen loppuun soitettiin Matti, joten kaikki hyvin sillä saralla.

Vetäisin ensimmäisen kolmen esityksen jälkeen lyhyen tauon, ja söin kokonaisen pitsan. Helteellä on paras sää syödä mexicãñãjãlãpeñõpitsã, sillä kauhea hiki on koko ajan muutenkin ja jalapenohöyryt siinä päällä eivät enää ole mikään ongelma.

Useampi kaveri kysyi olenko menossa katsomaan Vestaa. Olen pari kuukautta yrittänyt opetella pakolla tykkäämään artistista, sillä Vestasta tykkääminen on "in" ja "trendikästä", mutta en vain ole onnistunut tässä projektissa. Näkemättä se siis jäi.

K-X-P on jännä bändi. Kuuntelemalla siitä saa vähän sellaisen "ihan ok"-mielikuvan, mutta livenä kaikki muuttuu. Joko bändiin ihastuu, rytminen junnaus vie mukanaan, ja keikasta tulee yksi parhaimmista, joissa on ikinä sattunut käymään. Tai sitten orkesterin toteaa paskaksi. Omalla kohdallani pidin keikkaa yhtenä Qstockin parhaimmista.

Ostin evästä. Mutta mitäs siinä viivakoodin vieressä lukeekaan... (Siinä lukee "not for resale", tiedoksi jos ei osaa lukea)

Sain pienen sneak peekin Hurtsin keikalle, sillä asun kuuloetäisyydellä Kuusisaaresta, jossa tehtiin torstaina soundcheckkiä kymmenen jälkeen. Taloyhtiössä oli jo hiljaisuus, ja minulla oli vielä perjantaina tuottava työpäivä, jota varten olisi pitänyt nukkua. Meinasin soittaa kytät. Oikea perjantain keikka oli ihan jees. Soittivat Sundayn, suosikkibiisini. Laulajalla ei tosin ollut viiksiä eikä silinteriä kuten viimeksi kun hänet näin, mikä oli aika pettymys.

Esiintyjiä riitti myös toiselle päivälle:

Litku Klemetti oli hyvä. Katsoin laulajaa silmiin, mikä oli luonnollinen jatkumo sille, että edellisellä keikalla vahingossa koskin hänen olkapäähänsä. Aluksi fyysinen yhteys, sitten mennään henkiseksi. Suoraan pelimiehen käsikirjasta.

Helle on kyllä paha. Ihmiset hakivat suojaa auringolta jopa bajamajojen vierustoilta. Ilmeisesti pieni varjo on sen väärti, että hökkelin kylkeen voi nojata, vaikka pelottavan ohuen muovin takana joku paukuttaa rumputulta "sitä itseään" suoraan kemialliseen laariin. Ja pissakakkajutuista puheen ollen, jostain kumman syystä miesten festaripisuaareista aina joka neljäs on tukittu täyteen nuuskapusseja. Aina.

Satellite Stories oli vaihtanut jäähyväiskiertueen kunniaksi kokeellisempaan suuntaan: keikka alkoi puoli tuntia etuajassa, ja kaikki jäsenet oli vaihdettu yhteen tyyppiin, joka hoki "yksi kaksi" mikkiin. Vähän jäi pettymykseksi tosin keikan kesto, sillä se kesti vain noin puoli minuuttia.

Lava on tyhjä, sillä en ehtinyt ottaa kuvaa esityksestä.

Oulu on paikka, jossa on runsas biodiversiteetti.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus soitti hilpeää kesämusaa. Kappaleissa oli esillä paljon positiivisia teemoja, kuten isyys ja "me kuollaan kaikki".

Kuvassa Timo Rautiainen tarkastaa bestiksensä Ramo Tiutiaisen kanssa lamppuripustuksia lavan yläosasta.

Bad Religion oli minulle lähinnä tuttu Tony Hawk Pro Skater 2:n demosta. Muutaman biisin kävin kuitenkin kuuntelemassa, ihan vain että voi sanoa kuunnelleensa. Ja tulihan sieltä se demosta päähän pinttynyt You. Eläväisiä kavereita ikäisekseen.

Ilta oli todellinen jäähyväisten ilta, kuuntelin nimittäin myös Disco Ensembleä viimeistä kertaa livenä. Ilmeisesti monella muullakin oli "lopullinen keikka", sillä sakki oli sähäkästi menossa mukana. Jokaiseen lavalta tulleeseen etäisesti rytmiä muistuttavaan ääneen oli reaktiona hylkeenomainen eturäpylöiden läpsyttely ja huuto.

Maailmassa on ehkä yksi asia, joka on surullisempi asia kuin olla yksin Olavi Uusivirran keikalla: olla kolmantena pyöränä Olavi Uusivirran keikalla. Olin surullinen asia.

Festareiden jälkeen puistokemisti näytti minulle tyräänsä. Viikonlopun esityksistä tämä sijoittui häntäpäähän. Tästä ei onneksi ole kuvaa.

Satellite Stories soitti muuten oikeasti musiikkiakin. Ja hyvin soittivatkin. Erinomainen keikka, joka kesti yli puoli minuuttia. Eturiviinkin pääsin vielä varttia ennen keikkaa. Laulajalla oli myös loistava tyylitaju, sillä hänellä oli täsmälleen sama t-paita päällään kuin minullakin. Lisäksi hänellä on sama etunimi. Epäilyttävää...