Matkapäiväkirja: Madrid

Suosittelen lukemaan aluksi reissun Barcelona-osuudesta ja palaaman vasta sitten tämän pariin.

Espanjan matkan ajoitus oli ehkä vähän huono. Suomessa sattui nimittäin olemaan samaan aikaan hyvä sää ja seksihelteet. Kuten Tjäreborgin mainokset ovat osoittaneet, on reissaaminen turhaa jos kotona ei sada rakeita samaan aikaan. Onneksi helteet jatkuivat vielä Espanjan visiitin jälkeenkin, joten saatoin sanoa karaistuneeni lämpöä vastaan Välimeren lämmössä.

En valita lämmöstä.

11.7.2018
Keskiviikko alkoi maiseman vaihdoksella ja luotijunamatkalla Madridiin. Airbnbstä ja uudenlaisesta majoitusmuodosta yksityisessä huoneessa jäivät hyvät kokemukset. Omassa huoneessaan pystyi kykkimään piilossa jos halusi, aamuisin sai olla rauhassa kun oikeat asukkaat lähtivät pois, ja jos he nyt olivat paikalla, niin ainakin he olivat mukavaa sakkia. Voin suositella vastaavaa muillekin, ainakin jos sattuu tulemaan vastaan hinta-laatusuhteeltaan hyvä tarjous. Kannattaa tosin tarkastaa majoittajan arvostelut ensiksi.

Superhyperpikajuna oli puolestaan mukava tapa matkustaa, voittaa VR:n Intercityt helposti. Ilmastointi pelasi helteelläkin, jalkatilaa löytyi kohtuudella ja vaunut olivat siistejä ja mukavia. Vauhtiakin löytyi rivakat 350km/h, joten matka Barcelonasta Madridiin taittui kolmessa tunnissa (vaikka välimerelliseen tyyliin vähän myöhässä oltiinkin). Isoin murhe oli matkan aikana näytetty elokuva, The Circle, joka oli aika lailla täyttä tuubaa.

Pikajunasta kuoriutumisen ja Madridiin saapumisen jälkeen ensimmäinen stoppi oli Parque del Buen Retiro. Kyseessä on kohtuullisen iso puisto, 125 hehtaaria, kaupungin keskustan läheisyydessä. Jos olen jo aiemmin todistanut tietämättömyyteni designin ja veneiden suhteen, niin nyt pääsin tekemään sitä samaa kukkien suhteen. Kävin nimittäin pööpöilemässä pitkin kasvitieteellistä puutarhaa, katsellen erilaisia kukkasia. Ihan hienoja ne olivat, mutta ehkä parhaiten asiaan suhtautumistani kuvaa se, että höröttelin itsekseni kukkalajikkeelle nimeltä "Tequila".

Tuossa niitä on, alaoikealla.

Seuraava juttu ei liity kuvaan mitenkään, mutta kerron sen silti. Madridin liikennevaloissa sokeidenohjeistusäänet eivät olleet ihan niitä tutuimpia, niistä tuli enimmäkseen mieleen lapsuuden laserpyssyjen äänet. Siinä sitten keskellä suojatietä, kun molemmilta laidoilta kuului kilinää ja pauketta, oli olo kuin ristitulen keskellä Star Warsissa.

Palacio de Cristal del Retiro.

Puiden takaa kurkistaa Almudenan katedraali.

Kävin myös katsomassa kuninkaallista palatsia. Harmikseni kunkku ei enää asu paikalla, joten kahvittelut jäivät ensi kertaan, mutta päätin kuitenkin käydä sisäpuolella katsomassa, kuinka ruhtinaalliset ennen asuivat pytingissä. Ilmeisen prameasti. Hienoin asia oli kuitenkin vessareissuni, harva ihminen voi sanoa käyneensä numero kakkosella oikeassa Kuninkaallisessa Palatsissa, tai kuten itse tykkään paikkaa kutsua, "Felipen kämpillä".

Palatsissa on yli 3400 huonetta. Ei riitä.

En onnistunut löytämään internetistä tietoa näistä pikkuhaarniskoista, ja paikallakin olleet sepostukset olivat espanjaksi, mutta: jos vastassa olisi jonkin sortin joukko-osasto, joka koostuisi tällaisista lapsista, niin herättäisiköhän se kauhua? Vai olisiko se lähinnä huvittava? Vai säälittävä? Lasten ruumiillinen kuritus saisi ainakin ihan uusia määritelmiä. Todennäköisesti nämä taisivat tosin vain olla joidenkin prinssien leikkivermeitä.

Palatsissa oli hurja määrä hienoja kattofreskoja, mutta niiden kuvaaminen oli kielletty. Tässä on vähän freskontapaista, mutta ei mitään niihin varsinaisiin kattomaalauksiin verrattavaa. Ne olivat uskomattomia taideteoksia. On hyvä kehua blogissa eniten sitä asiaa, mistä on vähiten kuvatodisteita.

Madridissa nukkuminen tuli hoidettua Airbnb:n sijasta vanhassa kunnon hostellissa. Ja toisin kuin Forenomin "hostellin" kanssa, paikka ei ollut viihtyvyydeltään lähempänä maakellaria kuin majoituslaitosta. Toki huoneen joutui jakamaan muutaman muunkin ihmisen kanssa, mutta se oli pieni hinta siitä, että kaikki ei ollut totaalisen perseestä.

Jokaiselle kehotukselle on olemassa jokin hyvä taustatarina.

Hostelleissa on se hyvä puoli, että niissä tuppaa olemaan baari. Ja baareissa on useimmiten telkkari. Ja telkkarissa oli jalkapallon MM-kisat. Ja vaikka ei kisoja kauheasti seuraisikaan, niin ne ovat yleensä ihan näppärä tekosyy tutustua muihin ihmisiin. Päivän peli sattui olemaan Kroatia-Englanti, ja baarista löytyi walesilainen, joka vihasi Englantia ihailtavalla intohimolla. Itse kannustin Kroatiaa lähinnä koska heillä oli hienot paidat. Tämä oli kuitenkin riittävä peruste katsella potkupalloa ja ryypiskellä yhdessä yksi ilta.

Iltahan luonnollisesti jatkui vielä pelin jälkeenkin, sillä kaupungille piti päästä katselemaan masentuneita Englannin faneja. Walesilainen itse oli oleillut Madridissa pitempään, ja tiesi hieman erilaisia baareja kuin mihin olisin itse päätynyt. Ensimmäinen oli jonkinlainen rokkiklubin ja moottoripyöräkerhon klubihuoneen yhdistelmä, jossa hieman jännitti olla. Toinen oli puolestaan viimeinen yökerho, joka oli vielä aamuviideltä auki. Meno oli jotakuinkin sellaista, mitä voi olettaa viimeiseltä auki olevalta yökerholta Madridissa.

Loppuillasta (tai aamusta) ostin täysin luotettavalta katukauppiaalta olutta, ja juttelin suomeksi irlantilaiselle miehelle, jolla oli kuulemma suomalainen äiti. Ei ollut kymmeneen vuoteen suomea puhunut, mutta hyvin sieltä kyllä vittusaatanat ja perkeleet vielä tuntuivat tulevan. Kaikin puolin absurdi tilanne puhua Madridissa aamuyöllä irlantilaisen kanssa selkeää ja ymmärrettävää suomea. Saattoi toki olla, että keskustelun toinen osapuoli puhui jopa oikeammin kuin minä.

Illan päätteeksi maistoin vielä currykanaleipää Subwayssa, sillä en ole kyseistä makua Suomesta onnistunut löytämään. Subway-leivän tilaaminen ulkomailla on aina yllättävän työlästä, varsinkin jos on maassa, jossa ei puhuta englantia välttämättä kovin hyvin. Menee aika pitkälle osoittamiseksi ja sí sí/no no ohjeistamiseksi, ja siltikin tilaus on vähän sinne päin. Mutta se on osa elämystä.

12.7.2018
Vaikka walesilainen kaveri oli uskotellut, että sangriasta ei tulisi krapulaa, niin jouduin toteamaan hänen väitteensä humpuukiksi. Herätessä päätä särki ja suuta kuivasi. Unikin maistui ehkä vähän pitempään kuin mikä oli normaalia. Sängystä ylös kavutessa viereisestä punkasta kuului jotain tervehdyksen tapaista, ja lyhyen juttutuokion jälkeen lupauduin lähteväni parin tanskalaisen kanssa syömään aamupalaa. Annan aina krapulassa parhaan ensivaikutelmani. Otin toisen erän espanjalaisesta tortillasta, ja tällä kertaa se maistui siltä miltä sen luulinkin maistuvan. Barcelonassa syömäni oli siis jollain tavalla viallinen kappale. Lohdullinen tieto.

Plaza Mayorin lähettyvillä pyöri läski viiden euron Spiderman-pukuun sonnustautunut äijä, jonka kanssa sai ottaa kuvia euron tai parin tipin hinnalla. Vaikea kuvitella, että moinen toiminta olisi kauhean kannattavaa, mutta tuskinpa sitä ihan pikkusummasta viitsii 35 asteen helteellä heilua koko päivää pihalla spandexit päällä.

Kuvassa Spidermanin pää. En maksanut mitään.

Päivän ainoa "virallinen puuha" oli ilmainen kävelykierros pitkin Madridia. Valitettavasti vähän venähtänyt uni, aamupala ja kauppakierros Lidlissä takasivat sen, että olin kokonaiset puoli tuntia myöhässä. Yllättäen ryhmä ei ollut odottanut minua, ei vaikka olinkin varannut paikan ennakkoon. Päädyin sitten menemään takaisin nukkumaan. Se saattoi olla olosuhteisiin nähden jopa paras vaihtoehto.

Podin silti pientä syyllisyyttä krapulastani ja siitä, kuinka olin tullut Espanjaan asti ainoastaan nukkumaan. Päätin vielä illaksi nousta ylös katselemaan nykytaidetta. Barcelonassa olin jo iskenyt silmäni nykytaiteen museoon, mutta en ikinä ollut ehtinyt sinne. Madridissa oli vastaavasta teemasta myös jonkin sortin näyttely, jonka päätin tarkastaa. Aluksi kävelin paikan ohitse, ja lopulta kun löysin museon, haahuilin pitkin autiota rakennusta etsiessä kylttyyriä. Hetken aikaa kävi mielessä, että ehkä minä olenkin sellainen elävä taideteos. Lopulta kun jotain löytyi, en ollut varma oliko se taidenäyttely vai siivoamaton varastohuone.

Siivouksen tarpeessa, kaiken maailman ryönää pitkin käytäviä. Oli kiusallista kävellä järjettömän narisevalla lattialla salissa, jossa oli minun lisäkseni ainoastaan museovahti.

Taco Bell, useiden hauskojen ripulimeemien lähde. Kerrankin pääsin kokeilemaan myös elävässä elämässä. Ei mennyt vatsa sekaisin, ja mättö oli ihan syötävää peruspikaruokaa. Kiinnitin huomiota nurkassa pyörineeseen jäähilejuomakoneeseen, joka ei sisältänyt mitä tahansa jäähilejuomaa. Se sisälsi jäähilerommikolaa. Parasta mahdollista janojuomaa helteeseen.

Illasta valuin takaisin hostellille. Suurin osa ihmisistä oli Mad Cool-festivaaleilla, ja koska itse olin menossa paikalle vasta seuraavana päivänä, sain olla illan itsekseni. Itseäni viihdyttääkseni aloin kirjoittamaan maailman parhaaseen matkablogiin reissuni Barcelonan osuudesta sekä luin uutisia festivaalialueella olleista kilometrien pituisista jonoista, joissa sai odottaa tunteja helteessä. Lupaavaa.

13.7.2018
Matkan teema tuntui vähän olevan asioiden yrittäminen uudestaan ja uudestaan kunnes onnistuu. Aivan kuten elämässä yleensäkin. Tällä kertaa koetin toistamiseen päästä mukaan ilmaiselle kävelykierrokselle. Ja riittävä vaivan näkeminen palkittiin: pääsin kierrokselle! Tarvitsi vain olla ajoissa. Harmikseni olin ehtinyt jo enimmäkseen nähdä kaiken, mitä kierroksella nähtiin. Mutta toisaalta, opas sanoi kerran "fuck", mikä oli vähän hauskaa. Ilmeisesti paikallisenkin mielestä oli riittävän lämmintä. Ja sain tietää hieman espanjalaisesta inkvisitiosta, mitä en odottanut.

Kuvat vain jäivät ottamatta. En edelleenkään tiedä mikä kännykkääni riivasi, mutta seuraavanlainen tapahtumaketju toistui kerta toisensa jälkeen: olin hostellilla, kännykkä toimi hyvin. Lähdin hostellilta kohti keskustoria, kännykkä vielä toimi. Muutama sata metriä ennen keskustoria kännykän näyttö pimeni, eikä siihen saanut enää mitenkään kuvaa näkyviin. Virtanappulaa ränkyttämällä sai vekottimen käynnistettyä uudestaan ja bootscreen näkyi normaalisti, mutta heti kun käyttöjärjestelmä oli käynnistynyt, näyttö taas pimeni. Hostellille palatessa kännykkä toimi taas oikein. Oli syy tähän toimintaan mikä tahansa, se valitettavasti johti siihen, että Madridista ei ole kauheasti kuvia.

Toinen ateria, jonka tapasten lisäksi halusin syödä, oli paella. Sekin oli siitä haastava ruoka, että kovin moni ravintola ei sitä yhtä annosta suostunut tekemään. Lounasaikaan onnistuin kuitenkin löytämään paikan, josta sai merenelävistä tehtyä paellaa. Tämä toki tarkoitti sitä, että piti opetella syömään paellan lisäksi myös simpukoita ja katkarapuja. Simpukat olivat vielä helppoja, jätti vain syömättä kuoret ja lusikoi loput suuhun. Katkikset olivat elämässään kaikki rapujuhlat skipanneelle ihmiselle se vaikeampi osa, varsinkin kun ne tuijottivat syyllistävästi mustilla silmillään. Kai niistäkin sai jonkin verran proteiinia imettyä Googlen antamien ohjeiden avustuksella.

Mitä huonompi kuva, sitä parempi ruoka.

Mad Cool on todennäköisesti epäcoolein nimi festivaaleille minkä kuvitella saattaa, mutta lyhyen siestan jälkeen sinne oli valuttava. Aiempi kokemukseni ulkomaan festareista oli lähinnä Manchesterin Parklifestä, joka oli enimmäkseen ahdistava. Madridissa meno oli paljon mukavampi: joka puolella ei vedelty kokkelia, ainakaan kovin julkisesti, ja ihmiset vaikuttivat muutenkin siltä, että olivat tulleet enemmän pitämään hauskaa eivätkä vain sekoittamaan päätään. Saattaa olla kulttuuriero brittien ja espanjalaisten välillä. Pääsin jopa jonottamatta sisään, vaikka sitä hieman ennakkoon kuumottelinkin.

Marmozetsiä kuuntelin kaljateltan jonossa. Oli ikävä jumiutua vanhemman pariskunnan taakse, sillä he keskittyivät enemmän rupattelemaan keskenään kuin kiinnittämään baarihenkilökunnan huomion. Tämä johti siihen, että odotin kymmenen minuuttia näiden kahden perässä kun vasemmalta ja oikealta tarjoiltiin muille jonottajille. Kuvassa myös mystinen ilmiö: lavalla oleva näyttö oli itse asiassa valkoinen, mutta kuvassa se näyttää sekasotkulta. Selityksiä tästä omituisuudesta otetaan vastaan.

Odeszan esitys oli hyvä yllätys suhteuttaen siihen, että en ollut ikinä yhtyeestä kuullutkaan ja kävin katsomassa heitä "kun ei parempaakaan oikein ollut tähän väliin"-mentaliteetilla. Tyypeillä on tosin parissa biisissä yli 100 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssä, joten ehkä olen vain tietämätön ja ignorantti. Ihmettelin alueella muuten hieman oluen hintaa: yhdeksän euroa tuopista tuntui aika kovalta, vaikka festarialueella oltiinkin. Ensimmäisen kumottuani hoksasin, että tuopit olivatkin litran kokoisia. Oho.

Apinat, joiden tyyppiä ei tarkemmin määritelty, mutta joiden epäilen olleen kylmää laatua. Arctic Monkeys kärsi vähän samasta ilmiöstä kuin kaikki isot bändit yleensä festareilla: jotenkaan ei lähde. Hyviä biisejä soittivat ja laadukasta menoa, mutta "se jokin" jäi kuitenkin puuttumaan.

Franz Ferdinand puolestaan lähti, ja kovaa. Heti alusta oli bileet pystyssä. Hyvä levyltä, erinomainen livenä.

Päälavan viimeinen esiintyjä oli The Bloody Beetroots, oma suosikkini kaikista näistä. Vähän tosin epäilytti, olisiko lava liian iso bändille, ja riittäisikö edes soitettavaa reiluksi tunniksi, mutta hyvin onnistunut keikka oli kyseessä. Omalta osalta homma meni loppujen lopuksi pittihommiksi, mikä on aina merkki hyvästä menosta.

14.7.2018
Saavuin hostellille huoneeseeni kuin haamu aamuyön pimeydessä, tyhjensin sen omista tavaroistani ja poistuin. "Kuin haamu" tarkoittaa tässä yhteydessä, että kolistelin reippaasti ja herätin kaikki. Vahingossa. En sentään huutanut. Check-out, metromatka lentokentälle ja koneeseen nousu sujuivat ilman isompia ongelmia. Lukuun ottamatta karseaa väsymystä, tässä vaiheessa oli tullut oltua hereillä suunnilleen 24 tuntia. Koneessa sitten kaikki unen puute iski kerralla, ja nukahdin ennen nousua, kesken huippuhauskan jakson Frasieria. Heräsin joskus ilmassa.

Myös paluumatkalle olin ottanut junan Helsinki-Oulu välille, koska ajattelin sen olevan ympäristöystävällistä ja muuta sellaista. Oikeasti juna-asemalle suunnatessa kadutti koko idea ja halusin vain pikasuihkarin suoraan omaan sänkyyn. Junan odottaminen kävi vähän pitkästyttäväksi. Ongelma oli, että ainoat vapaat istumapaikat juna-aseman lähettyvillä tuntuivat olevan Maltaisessa Metsossa, ja eihän sinne kehdannut ilman juomaa mennä istuskelemaan, joten jouduin tilaamaan oluen. Huono kaupunkisuunnittelu ajaa ihmisiä alkoholin pariin. Onneksi juna kuitenkin saapui. Se pääsi Ouluun, ja vielä viimeisenä kiusana itselleni kävelin parin kilometrin matkan asemalta kotia taksin ottamisen sijasta. Koska viikossa ei vielä ehtinyt kävellä tarpeeksi.

Loppuyhteenveto: Espanja oli mukava maa, pidin kovasti. Barcelona oli ehkä hieman omaan makuun parempi kuin Madrid, siellä oli vähän "välimerellisempi" tunnelma. Ei kannata valvoa liikaa, hostellit ovat hyvä majoitusmuoto yksin matkustavalle ja lomalta palatessa kannattaa huomioida se, että yleensä haluaa aika pian kotia. Toisaalta, kerrankin järjestin asiani niin fiksusti että en joutunut heti seuraavana päivänä töihin, mistä olen itselleni erittäin kiitollinen.