Matkapäiväkirja: Barcelona

Töttöröö, taas on seikkailtu ulkona. Ja, kuten perinteisiin kuuluu, siitä seuraa matkapäiväkirja tässä blogissa. Tällä kertaa suuntana oli aurinkoinen Espanja. Olin muutama kuukausi takaperin vähän yrittänyt opetella kieltä, joten nyt viimein tuli aika laittaa osaaminen tositoimiin. Lähdin matkaan yksin, todistaakseni että olen vahva aikuinen mies, joka pärjää omillaan, ja että itsekseen matkustaminen on ylipäätänsä edes mahdollista.

7.7.2018
Heti alkuun hyvä neuvo: matkaa ei kannata pohjustaa käymällä edellisenä iltana "yhdellä". Ei vaikka saisikin nukkua vähän pitempään. Pieni päänsärky ei ehkä ollut kuitenkaan riittävän hyvä syy matkan perumiseen. Siksi piti valua junaan, jolla piti valua Helsinkiin, jossa ensimmäinen yö oli määrä vietettävän. Ilman oikeastaan minkäänlaista matkasuunnitelmaa. Niinpä junamatkan jälkeen vuorossa oli suosikkiohjelmaani: päämäärätöntä haahuilua.

Hyvä puoli päämäärättömässä haahuilussa on se, että silloin saattaa löytää mitä vain. Yleensä "mitä vain" on toki vähän pettymys, jos mitään siltä edes sattuu odottamaan, mutta tällä kertaa kävi tuuri. Heti kulman takana olivat nimittäin BMX:n Big Air SM-kisat. Oli ihan oikea kuvausryhmä ja kaikkea. Huonosti ollut tukkani pääsikin telkkariin YLEn kanaville jalkapallon MM-otteluiden väliohjelmistoon.

Ilmeisesti temppujen tekeminen on liian helppoa BMX-pyörällä, sillä yksi kaveri veti omat temppunsa maastopyörällä. Hienoin bongattu temppu oli backflip tailwhip. Hullun hommaa.

Koin oman elämäni hämäriä Stanley Parable-hetkiä kävellessäni lentokentän juna-asemalta lentokenttähotellille. Tallustelin pitkän tovin jotain tällaista täysin autiota, oikealle kaartuvaa käytävää hissimusiikin soidessa taustalla.

Nukuin yötä Helsinki-Vantaan lähistöllä ehkä omituisimmassa ho(s)tellissa missä olen ollut. Eikä hyvällä tavalla omituisessa. Forenom Apartment Hostel näytti ulkopuolelta vanhalta virastolta. Samalta se näytti myös sisäpuolelta. Seuraavassa lista asioista, joista paikassa en pitänyt:

• Huoneessa ollut maailman vanhin kuvaputkitelkkari piti korkeaa ääntä, joka ärsytti
• Maailman vanhimman kuvaputkitelkkarin kaukosäädin ei toiminut
• Äänieristys oli aika surkea
• Paikka oli likainen ja epäviihtyisä
• Ikkunoissa oli verhot, jotka eivät pimentäneet huonetta oikeastaan lainkaan
• Vuodevaatteet piti itse ähertää paikalleen

Mutta olihan se halpa. Ja sijaintikin oli aika hyvä. Eikä huonetta tarvinnut jakaa kenenkään kanssa (vaikka seinän läpi kuuluneen möykän vuoksi siltä välillä tuntuikin). Silti, vaikka majoituksen nimessä on "hostel", ei se tarkoita sitä, että kauhean surkeaa palvelua pitää ihmisille työntää.

Ei kauhean häävi ulkoa.

Ei kauhean häävi sisältä. Kevyet vankilavibat. Tai toimisto, sama asia.

8.7.2018
Aamusta sitten lentokoneeseen nukkumaan. Viimeksi valitin, kuinka ikävää on Oulussa herätä aina 5:50 lähtevään koneeseen. Nyt piti sitten herätä 5:40 lähtevään koneeseen. Ei ole Helsingissäkään aina helppoa. Voin kuitenkin viimein sanoa, että toistuva suihkarilla suhaileminen on vähentänyt lentopelkoa siinä määrin, että koneessa voi suhteellisen huoletta nykyään jopa nukkuakin. Ei mitään kauhean laadukasta unta, mutta se varmaan johtuu enimmäkseen huonoista istuimista ja viiden euron vuotavasta niskatyynystä.

Kuten yleensä, kone laskeutui yhtenä kappaleena Espanjaan ja pääsin takaisin maan kamaralle. Barcelonassa ostin heti aluksi näppärän turistikortin, jolla sai ilmaisia sisäänpääsyjä museoihin sekä joukkoliikennelipun. Luonnollisesti ensimmäinen lentokentältä keskustaan vievä bussi, jonka ihminen näkee, ei kuulu joukkoliikenteen piiriin. Jostain perältä löytyi sentään vain vähän kämäisempi vaihtoehto, joka päästi kyytiin. Kun lopulta linja-auto pudotti Plaza Españalle, ensimmäinen asia jonka näin oli palatsi kukkulan päällä. Päätös oli helppo: tuonne on päästävä, ainakin jos se on auki.

Korkean mäen päälle kapuamisen jälkeen kävi ilmi, että kyseessä on katalonialaisen taiteen museo. Mikä parasta, uusi hieno turistikorttini tarjoaisi ilmaisen sisäänpääsyn. Valitettavasti en ehtinyt käymään sisällä, sillä olin luvannut tehdä check-inin Airbnb-asuntoon kahteentoista mennessä. Tai itse asiassa ei asuntoon, vuokrasin vain yksittäisen huoneen, sillä se oli halpa ja hyvällä paikalla (milloin olen kuullut nämä sanat viimeksi). Lisäksi mieleni teki kokeilla yksittäisen huoneen vuokrausta. Varsinainen asukas oli ilmeisesti vanha yliopistotutkija, oli jonkun verran tehnyt hommia Helsingissäkin Nokian kanssa. Mukava heppu.

Ensimmäisen päivän ehkä eniten turistiscorea nostanut saavutus oli Sagrada Familia, kirkko, jota on kyhätty jo reippaat 130 vuotta. Kyseessä ei muuten ole katedraali, kuten olen koko ikäni luullut. Pytinki onkin itse asiassa basilika, joka on "suorakulmion muotoinen, kolmi- tai useampilaivainen rakennus, jossa keskilaiva on muita laivoja korkeampi, niin että valo pääsee sisään sen yläosan ikkunoista.". Kiitos Wikipedia taas kerran. Mielenkiintoinen näky, sinällään ihme, että kukaan sitä on edes näin pitkälle jaksanut rakentaa:

Hiljalleen nostokurjet alkavat olla yhtä kova nähtävyys kuin itse kirkko. Tässä en tosin mielestäni yhtään laivaa näe.

Vähemmän pisteitä varmasti ansaitsin vierailullani design-museossa. Olisin halunnut käyttää Barcelona-kortin ilmaista sisäänpääsyä, mutta harmikseni paikassa oli muutenkin avointen ovien päivä. Periaatteen mies olisi varmaan kääntynyt ovella ja lähtenyt toisaalle, mutta (epä)onnekseni en ole tällainen. Kävelin sisälle ja ihmettelin. Ihmettelin paljon. Vinkkinä kuitenkin mainittakoon, että kannattaa tarkastaa etukäteen museoiden avointen ovien päivät jos haluaa venyttää penniä. Monena päivänä tuntui ainakin Barcelonassa pääsevän ilmaiseksi sisään.

Kymmentä eri jakkaraa vertaillessa nämä kysymykset kyllä kävivät mielessä.

Oli siellä moottoripyörä. Pärrrrrrrrr.

Viimeistään tässä vaiheessa kävi ilmi, että espanjan taitoni ei ollut aivan vaaditulla tasolla. Hämmennyksen lisäämiseksi Barcelonassa puhuttiin myös katalaania. Onneksi englannilla pärjäsi. Museon jälkeen oli kuitenkin hieman tyhjä olo: mitä nyt? Olin jälleen kerran tehnyt pohjatyöni matkalle luokattoman huonosti, eikä ollut oikein mitään ajatusta mitä lähteä katsomaan. Loppujen lopuksi koin parhaaksi ideaksi ottaa esille Google Mapsin, ja yrittää mahdollisimman vähällä kävelyllä nähdä mahdollisimman monta "asiaa" mitä kartassa nyt ikinä sattui näkymään.

Jokaisessa Oikeassa Eurooppalaisessa Kaupungissa pitää olla triumfikaari. Opin tämänkin termin Wikipediasta. Kohta olen pätevä arkkitehti.

Barcelonan katedraali. En mennyt sisälle, sillä poden aina syyllisyyttä "asioista" ollessani sisällä kirkossa.

Goottilaiskortteli oli hauska paikka kierrellä. Pikkuisia sokkeloita siellä täällä. Paras kuva, jonka onnistuin ottamaan, oli tämä. Kertoo enemmän omista valokuvaustaidoistani kuin alueen hienoudesta.

Lisäksi liityin mäkkärituristien joukkoon, ja söin quarter pounderin. Maistui lähinnä pahvilta, mutta ainakin se oli vatsaa täyttävää pahvia.

9.7.2018
Seuraava vinkki avointen ovien tarkastamisen jälkeen on se, että kannattaa katsoa onko museo edes auki ennen kuin lähtee sen ovia hakkaamaan. Könysin uudestaan Katalonian taidemuseon luo Montjuïcin kukkulan päälle, vain huomatakseni että se on maanantaisin kiinni. Eipä siinä, ajattelin sitten käydä Joan Mirón museossa saman mäen päällä. Kiinni maanantaisin. Tässä vaiheessa älysin oman neuvoni, ja menin Montjuïcin linnaan. Se oli auki.

Linnan viereltä avautuivat nätit maisemat.

Linnan päältä avautuivat nätit maisemat. Tämä vihje on vanhemmille: älä hanki omalle lapsellesi, tai kenenkään muun lapselle, kastanjetteja viihdykkeeksi matkalle. Ei vaikka miten olisivat paikallista tuotantoa ja nätin värisiä. Sitä saatanan kolkutusta ei hullukaan jaksa kuunnella kymmentä sekuntia pitempään. Jonossa linnaan havaitsin aika äkkiä jonkun tehneen tämän virheen. Aika äkkiä lähdin myös eri suuntaan heti kun se oli mahdollista.

Linnan jälkeen tarkastin myös merimuseon aukioloajan ennakkoon. On vähän ihmisestä kiinni, onko merimuseo kiinnostava paikka. Jos on kiinnostunut merenkulun historiasta, ja tietää laivoista muutakin kuin että niissä on köli ja purjeet, se voi olla erittäin mielenkiintoinen paikka. Valitettavasti kohdallani vain ensimmäinen toteutui, joten kolmenkymmenen erilaisen mutta oikeasti samanlaisen laivan katselu ei lopulta ollut niin jännittävää. Oli siellä toisaalta yksi-yhteen rekonstruktio kaleerista, mikä oli näkynä suhteellisen vaikuttava.

Harmi ettei kannelle päässyt leikkimään rommipäissään kapteenia.

Maailman vanhin peräprutku.

Totta kai merenkäyntimuseossa piti syödä kalaa. Yritin vain hölmönä syödä selkärankaa, jota sitten pitkän aikaa pyörittelin suussani miettien mihin kehtaan sen sylkäistä. Ei sitä nielläkään voinut, ja pureskelu olisi tuhonnut ikenet. Hitaasti asettelin selkäruodot sitten takaisin lautaselle.

Vaikka espanjalaiset ovat tunnettuja mañana-mentaliteestaan, niin turistilta vaaditaan enemmän ennakkoon suunnittelua (ainakin heinäkuussa). Aika moneen paikkaan nimittäin piti ostaa liput ennakkoon, joihinkin jopa useampaa päivää aiemmin. Park Güelliin sai liput kuitenkin kohtuullisen nopeasti, "ainoastaan" kuuden tunnin odotuksella. Kyseessä on Antoni Gaudín (sama tyyppi arkkitehturoi muuten Sagrada Familian) suunnittelema puutarha-asuinalue, joskaan alue ei ikinä oikeastaan valmistunut. Silti, puistossa on jonkin verran rakennettua tavaraa, ja se tavara on suhteellisen hapokasta tavaraa.

Park Güell. Tästä ei kyllä kaikki se kiinnostava käy ilmi. Kauheasti siellä oli mosaiikkeja. Ja ihmisiä ottamassa selfieitä kaikkien kiinnostavien asioiden päällä/edessä/sisällä.

Gaudí suunnitteli myös tämän puoliksi sulaneen talon, Casa Batllón.

Satama oli nätti yöllä.

10.7.2018

Aamupalaksi nautin muun muassa espanjalaisen tortillan. Kerran olen sellaisen aikaisemminkin syönyt, tykkäsin silloin, mutta tällä kertaa maussa oli jotain omituista. En kuitenkaan kehdannut kysyä tarjoilijalta oliko tämä normaalia, olisi nimittäin ollut kiusallista jos maku olisi ollut juuri sitä mitä pitikin. Silloin kysymys oli kuulostanut "anteeksi, mutta syöttekö aina paskaa täällä päin?"-tyyliseltä.

Barcelonaa ei yleensä mielletä rantalomakohteeksi, vaan enemmänkin fiksuksi kulttuuri-ihmisten kaupunkilomakohteeksi. Tämä on sinänsä väärä mielikuva, sillä kaupungista löytyy myös rantoja, useampikin kappale. Kaikki rannat ovat tosin jotakuinkin samassa kasassa, joten niillä makoilu voi äkkiä käydä tylsäksi. Ajattelin kuitenkin kokeilla löhöilyä, ja pari tuntia viihdyinkin paikallaan auringon parissa. Vähemmän yllättäen lopputuloksena oli palanut iho. Jonkin sortin henkilökohtainen ennätys kuitenkin, sillä nyt paloin vasta kolmantena lomapäivänä. Yleensä viisi minuuttia aurinkoa riittää.

Kolmannen kerran ajattelin käydä katsomassa sitä Katalonian kansallista taidemuseota. Ja kyllä, kolmas kerta sanoi toden. Museo oli hillittömän iso, aika loppui kesken, mutta ehdin kiertää mielestäni tärkeimmät aikakaudet, eli kaiken keskiajan jälkeisen. Lisäksi ehdin käydä myös Joan Mirón museossa. Paino sanalla käydä, olin hieman kiireessä seuraavaan ohjelmanumeroon, joten kyseessä oli enemmän läpijuoksu kuin ajatuksen kanssa tehty taideanalyysihetki.

Siellä oli Dali.

Amerikkalaisen elokuvaohjaajan Michael Bayn katalonialainen kuvanveistäjä esi-isä Miguel Blay teki tällaisen patsaan.

Ala-asteella tekemäni vesivärityö oli päässyt museoon.

Oli siellä Picassokin.

Katalonialaisen taiteilijan näkemys Flashista ja kaksipäisestä Nakke Nakuttajasta.

Näitä masentuneita ilmeitä katsellessa hoksasi, että vanhassa taiteessa oli useimmiten aika tuimaa sakkia. Montakohan sataa vuotta on kestänyt kunnes ensimmäinen taiteilija on uskaltanut maalata hymyn.

Darras taas.

Tässä vaiheessa homma vaihtui nykytaiteellisempaan Miróon, kuten voi varmaan tästä teoksesta arvata. Valkoinen taulu, jossa on sininen täppä.

Hullu äiä poltti omia tauluja.

Maailman suurin ryijy. Tarvisi jotain tosin mittakaavaksi. Mutta se oli iso.

Yksin syöminen on vähän kiusallista. Mäkkärit ja lounasaikaiset menú del diat vielä menevät, mutta päivälliset, ja eritoten tapakset ovat asia erikseen. Tapakset ovat kuitenkin tarkoituksella pieniä annoksia, joita ostetaan monta ja joita sitten jaellaan kavereiden kanssa. Ei ole kovin fiksua ostaa itsekseen kymmentä pientä ruokaa ja vedellä niitä yksinään. Niinpä osallistuin tapas-kierrokselle. Näin saisin lyötyä kahta kärpästä yhdellä nyrkillä: saisin syödä niitä miniruokia, ja näkisin välillä muitakin ihmisiä kuin itseäni ja Airbnb-isäntää (ja hänen kissaansa).

Kierros oli varsin opettavainen ruokakulttuurin suhteen ja itse ruoka uskomattoman hyvää. Tosin kun samaan tilaan laittaa oppaan lisäksi kuusi jenkkiä ja yhden suomalaisen, ei ole vaikea arvata kenestä lähtee porukassa vähiten ääntä. Sen verran kuitenkin tuli rupateltua, että lupasin jo käydä vierailemassa yhden pariskunnan tykönä jos ikinä San Franciscossa päin tulee seikkailtua. Epätodennäköistä, mutta mahdollista. Lisäksi vakuutin muut kyvylläni kaataa viiniä suuhun. "We all have to be good at something".

Pieniä voileipiä. Vain kaksi sai valita, erittäin vaikea päätös oli.

Jos laatua metsästää, niin kannattaa etsiä ovien edustoilta tällaisia laattoja. Ne ovat osoitus siitä, että yritys on ollut toiminnassa 100 vuotta. Aika epätodennäköistä on, että joku menestyisi 100 vuotta myymällä pelkkää kuraa.

Tähän olueen liittyy hauska tarina. Menin kauppaan, ja aluksi ajattelin, että ostan oluen. Sitten ajattelin, että ehkä ennemmin ostaisin jotain jännittävää limpparia, jota en ole maistanut. Harmikseni kaupassa ei vain ollut mitään uutta alkoholitonta juotavaa. Mutta tätä olutta en ollut maistanut. Ostin siis tämän oluen.

Hauska tarina on joskus suhteellinen käsite.

Lue matkan jännittävä päätösosa Madridista!