Kaasusta, kuntoilukeskuksesta ja krapulantuottajasta

Onnistuin kotonani kehittämään ehkä kauheimman kemiallisen sodankäynnin välineen minkä kotioloissa voi tehdä. Unohdin pesemättömän protskupirtelöshakerin kuukaudeksi kaappiin, luullen jo pesseeni sen. Kun lopulta ennakkoluulottomasti avasin sen, haju oli tyrmäävä. Ehkä jotain kaakaon ja kuukaudeksi varpaidenväliin tungetun sienen sekoitusta. Haju ei tahtonut lähteä tuulettamallakaan, vaikka heitin pullon pihalle n. kaksi sekuntia sen jälkeen kun olin hengittänyt kauhistuttavaa ilmaa.

Enkä ole edes hankkinut kaasunaamaria suojautumiskäyttöön tai "muuhun hupailuun".

Vielä seuraavanakin aamuna keittiö löyhkäsi sen verran, että pelkäsin saavani häädön aiheuttamani hajuhaitan vuoksi. Avatessa shakerin pohjalta myös vähän valui nestettä kädelle, ja käsi haisi itse kuolemalle kaksi päivää. Ei auttanut suihku, saippua tai desinfiointi. Heitin pullon lopulta roskiin, en uskaltanut enää ottaa käyttöön. Vähän epäilen, ettei maailmassa ole niin voimakasta pesuainetta, että se shakeria olisi enää pelastanut.

Kävin viikon ajan halvalla oululaisessa liikuntakeskus Hukassa. Siellä sai harrastaa kaikenlaista liikuntaa. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni spinningiä, ja voin todeta, että kyseessä oli vahvasti traumatisoiva kokemus. En ikinä muista hikoilleeni yhtä paljoa. Osa ongelmista tosin mennee omaan piikkiin, sillä vedin jo lämmittelyt liian kovaa. Seuranneet 55 minuuttia eivät nimittäin olleet yhtään kevyempiä.

Ilmeeni kun luulen tulleeni 45 minuutin sessioon, ja kolmen vartin jälkeen saan kuulla, että luvassa on vielä yksi vartti lisää.

Lisäksi kokeilin funktionaalista kiertoharjoittelua, hienolta nimeltään FunkkisCircuit. Vähemmän hienolta nimeltään kuntopiiri. Voin todeta, että kyseessä oli vahvasti traumatisoiva kokemus. Hikeä ei tullut niin paljon, mutta oksentaa olisi tehnyt mieli senkin edestä. Parin uuden lajin kokeilu kuitenkin todisti, että ehkä pelkkä juokseminen ja satunnainen salilla käynti ovat vähän tarpeettoman yksipuoleista harjoittelua, sillä jonkinlainen vähänkään erilainen lihastyö sattui ja kuvotti.

Tilasin itselleni Kiinasta uudet festariaurinkolasit. Peilikalvolla, koska sitten voi salaa tuijottaa tisejä ja Per-seitä, tämän tärkeän asian opin yläasteella. Lasit ovat muuten hyvät ja hienot, mutta jossain kiinalaisessa tehtaassa on oltu vähän tyhmiä ja asennettu peilikalvo molemmille puolille linssiä. Tämä johtaa omituiseen tilanteeseen, jossa näkee koko ajan sekä eteen että taakse. Oikein jos tarkasti kohdentaa katseensa, voi tuijottaa itseään silmiin.

Jalkapallon MM-kisat ovat käynnissä. Olen reagoinut tähän voimakkaasti, ja nykyään jokainen vahinkokosketus toisten ihmisten kanssa johtaa tilanteeseen, jossa makaan maassa kasvojani pidellen ja huudellen tuomaria, katolista pappia ja äitiä apuun. MM-kisoissa on tärkeää muistaa, että näissä peleissä ei voi käyttää IT Crowdista tuttua "The thing about Arsenal..."-sitaattia jos haluaa esittää kuuluvansa porukkaan. Ei sitä tosin voi enää käyttää missään, kun Wenger lähtee ja Walcott pelaa nykyään Evertonissa.

Spotifyssä oli lista nimeltä "Kaljanjuontirokkia". Aika pitkälti perusrouheaa rockia/punkkia, esim. AC/DC:tä, Pää Kiitä ja Volbeatia. Mukavaa kuunneltavaa kaikin puolin, varsinkin parin jos on juurikin pari olutta alla. Ainoa ongelma on vain listan kesto, ei neljä tuntia ja 12 minuuttia riitä oikeasti mihinkään kun aletaan kaljaa juomaan.

Ammattimainen oluen maistaja.

Kaljasta puheen ollen, kävin Haapavesi Folk Music-festareilla, joilta tuliaisina sain mukanani kauheimman krapulan pitkään aikaan. Positiivisena vastapainona näin Steve'n'Seagullsin, bändin, jonka olen "melkein nähnyt" jo kolmesti. Neljäs kerta kuitenkin sanoi toden, ja katselin livenä kuinka lusikoilla voi soittaa Iron Maidenia. Yllättävän hyvin.