![]() |
Tämä ei ole se mainos. Tämä on kuvakaappaus VMP:n sivuilta. |
Eräänä jälleen kerran vähän nihkeämpänä työpäivänä menin vessaan itkemään ja harkitsemaan alanvaihdosta. Siinä yhteydessä muistinkin pihalla näkemäni mainoksen uudesta urasta. Olisi todella siistiä (työ)elämää kierrellä ympäri Suomea musiikin merkeissä ja tehdä samalla mukavia pikkunakkeja. Hyvällä tuurilla työsuhde-etuna saisi korvatulpat. Kyllähän sitä piti vähän selvittää.
Suuntasinkin VMP:n nettisivuille, joissa kuitenkin harmikseni kävi ilmi, että assaria tarvittiinkin vain yhdeksi päiväksi. Eikä silloinkaan edes ilmeisesti kokopäiväiseksi. Uusi ura siis loppuisi ennen kuin oikeastaan ehtisi alkaakaan, ilman että edes CV:hen saisi kovin kummoista merkintää. Olisin oikeasti voinut tuoda ne korvatulpat kotoani jos niitä ei olisi saanut töistä.
Yksi naula lisää tähän ongelmaiseen arkkuun oli kuitenkin se, että missään ei ollut minkäänlaista mainintaa mitä tämä päiväassistentti edes tekisi. Tämä on toki aika hyvä simulaatio oikeidenkin töiden hakemisesta, joko et tiedä mihin haet, tai sitten tiedät mihin haet ja käytännön työ on lopulta jotain ihan muuta. Mutta jos minulla olisi assari töissäni apuna, tietäisin kyllä tarkkaan mitä hän tekisi. Hän:
Hakisi kahvia
Tämä on varmasti kansainvälisesti, alasta riippumatta, kautta aikojen, syy numero yksi hankkia assistentteja. Kahvin hakeminen, ja mielellään myös sen keittäminen, on tärkein tehtävä mitä voi olla. On niin kiire, että ei sitä itsekään ehdi hakemaan.
![]() |
i-asked-to-bring-me-tea-stressed-young-businessman-shouting-his-secretary-holding-cup-coffee-32942747.jpg |
Vastaisi puhelimeen
Ei sillä, että kauheasti tarvitsisin ketään vastaamaan työpuhelimeeni: se on soinut tasan yhden kerran reilun vuoden aikana. Mutta juuri silloin olisin halunnut assistentin ottavan puhelun vastaan, olin nimittäin itse lomalla enkä nyt saa ikinä tietää, mitä asiaa luurin toisessa päässä olisi ollut.
Hieroisi "Pythonia"
Olen huono ohjelmoimaan Python-ohjelmointikielellä, todistin sen itselleni taas kerran viime viikolla. Siksi assarini voisi puolestani hoitaa kaikki ikävät Python-taskit, ja voisin itse keskittyä töissä mukavampiin tehtäviin. Kuten kahvin pyytämiseen ja juomiseen.
Hakisi tulosteet tulostinkoneesta
Työpöytäni on siinä mielessä onnettomassa paikassa, että joudun kävelemään tulostimelle useita kymmeniä metrejä. Lisäksi välissä on yhdet portaat. Vaikka ((atleettinen) nuori) mies olenkin, niin lippulappusten hakeminen printteristä on aika turhaa puuhaa, joten assari vain asialle.
![]() |
Ei sinne. |
"Panisi" pöydän kuntoon
Työpöytäni on kaatopaikka. Se muistuttaa enemmän teepussien, konvehtipapereiden ja keksinmurujen välisijoituslaitosta kuin ammattimaista työympäristöä. Olisikin hyvä, jos paikalle tulisi joku tomera henkilö ja laittaisi minut ja pöytäni ruotuun.
Jättäisi palaverit sopimatta
Mikään ei tympäise niin paljon kuin palaveri. Siksi olisi kiva, jos joku puolestani jättäisi menemättä niihin. Tai, mikä vielä parempi, jättäisi ne kokonaan sopimatta. Assarini voisikin todeta kaikkeen, että "tärkeä mies ei nyt ehdi, tärkeällä miehellä on tärkeämpää tekemistä".
Ihan vain panisi, ilman lainausmerkkejä
Tämä on varmasti kansainvälisesti, alasta riippumatta, kautta aikojen, syy numero kaksi hankkia assistentteja. Kun on kaltaiseni työnarkomaani, joka vain istuu toimistolla päivät ja yöt, tulee toisinaan vähän yksinäinen olo. Silloin assistentti voisi olla hyödyksi.
Oikolukisi sähköpostini
Vihaan oikolukemista. Se on niin turhauttavaa, oli kyseessä sitten tällainen blogiteksti tai työsähköposti. Siksi olisi luontevaa nakittaa tämä homma eteenpäin jollekulle muulle. Kenelle tahansa muulle.
![]() |
Saa ne virheet toki korjatakin niiden korostamisen lisäksi. |
Voisi ehkä olettaa, että Sannin assistentti tekisi vähän erilaisia hommia. Nyt kuitenkin kun tiedän, mitä assarin toimenkuvaan kuuluu (tai ainakin kuvittelen tietäväni), jaksaa varmaan taas hetken painaa omaa työtään miettimättä turhia uranvaihtokuvioita. Ainakaan nykyisessä työssä ei tarvitse siivota omaa pöytäänsä. Paitsi sitten kun lintsaa liian monesta palaverista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti