Qstock 2018

Kävin Qstockissa. Alun perin en ajatellut kirjoittaa siitä mitään, sillä se oli salaisuus, mutta jouduin paikan päällä kuitenkin huomattavan painostuksen kohteeksi. Aina ei ole helppoa olla supertähti, jolla on paljon faneja, ihailijoita ja palvojia. Luvassa on nyt kuitenkin paljon kaukaa otettuja kamerakännykkäkuvia, jotka esittävät yleensä lavaa, jolla seisoo yleensä pari ihmistä, joiden selän takana on yleensä vaihteleva määrä lamppuja.

Maj Karman keikalla Ylpöllä oli meno päällä, ja bäkkäriltä kaivettu Smirnoff-pullo näytti tyhjenevän kovaa tahtia. Mietin esityksen aikana, kuinka monta mustaa kauluspaitaa hän omistaa, en ole nimittäin ikinä muunlaista vaatepartta nähnyt Herra Ylpön yläruumiin peittona.

Stam1na oli Stam1na. Toimii aina. Laskeskelin myös, että tämän viimeisimmän keikan jälkeen Stam1nasta tuli bändi, jonka olen nähnyt useimmin. Neljä kertaa, jos laskuni eivät pettäneet. Ja miksi ne pettäisivät, olenhan diplomi-insinööri. Sää oli vain vähän liian helteinen moshpittiin, hiki tuli n. viiden sekunnin uurastuksen jälkeen.

CMX:stä tuli kahden vähän energisemmän keikan jälkeen koetuskivi hereillä pysymisen suhteen. Mutta esityksen loppuun soitettiin Matti, joten kaikki hyvin sillä saralla.

Vetäisin ensimmäisen kolmen esityksen jälkeen lyhyen tauon, ja söin kokonaisen pitsan. Helteellä on paras sää syödä mexicãñãjãlãpeñõpitsã, sillä kauhea hiki on koko ajan muutenkin ja jalapenohöyryt siinä päällä eivät enää ole mikään ongelma.

Useampi kaveri kysyi olenko menossa katsomaan Vestaa. Olen pari kuukautta yrittänyt opetella pakolla tykkäämään artistista, sillä Vestasta tykkääminen on "in" ja "trendikästä", mutta en vain ole onnistunut tässä projektissa. Näkemättä se siis jäi.

K-X-P on jännä bändi. Kuuntelemalla siitä saa vähän sellaisen "ihan ok"-mielikuvan, mutta livenä kaikki muuttuu. Joko bändiin ihastuu, rytminen junnaus vie mukanaan, ja keikasta tulee yksi parhaimmista, joissa on ikinä sattunut käymään. Tai sitten orkesterin toteaa paskaksi. Omalla kohdallani pidin keikkaa yhtenä Qstockin parhaimmista.

Ostin evästä. Mutta mitäs siinä viivakoodin vieressä lukeekaan... (Siinä lukee "not for resale", tiedoksi jos ei osaa lukea)

Sain pienen sneak peekin Hurtsin keikalle, sillä asun kuuloetäisyydellä Kuusisaaresta, jossa tehtiin torstaina soundcheckkiä kymmenen jälkeen. Taloyhtiössä oli jo hiljaisuus, ja minulla oli vielä perjantaina tuottava työpäivä, jota varten olisi pitänyt nukkua. Meinasin soittaa kytät. Oikea perjantain keikka oli ihan jees. Soittivat Sundayn, suosikkibiisini. Laulajalla ei tosin ollut viiksiä eikä silinteriä kuten viimeksi kun hänet näin, mikä oli aika pettymys.

Esiintyjiä riitti myös toiselle päivälle:

Litku Klemetti oli hyvä. Katsoin laulajaa silmiin, mikä oli luonnollinen jatkumo sille, että edellisellä keikalla vahingossa koskin hänen olkapäähänsä. Aluksi fyysinen yhteys, sitten mennään henkiseksi. Suoraan pelimiehen käsikirjasta.

Helle on kyllä paha. Ihmiset hakivat suojaa auringolta jopa bajamajojen vierustoilta. Ilmeisesti pieni varjo on sen väärti, että hökkelin kylkeen voi nojata, vaikka pelottavan ohuen muovin takana joku paukuttaa rumputulta "sitä itseään" suoraan kemialliseen laariin. Ja pissakakkajutuista puheen ollen, jostain kumman syystä miesten festaripisuaareista aina joka neljäs on tukittu täyteen nuuskapusseja. Aina.

Satellite Stories oli vaihtanut jäähyväiskiertueen kunniaksi kokeellisempaan suuntaan: keikka alkoi puoli tuntia etuajassa, ja kaikki jäsenet oli vaihdettu yhteen tyyppiin, joka hoki "yksi kaksi" mikkiin. Vähän jäi pettymykseksi tosin keikan kesto, sillä se kesti vain noin puoli minuuttia.

Lava on tyhjä, sillä en ehtinyt ottaa kuvaa esityksestä.

Oulu on paikka, jossa on runsas biodiversiteetti.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus soitti hilpeää kesämusaa. Kappaleissa oli esillä paljon positiivisia teemoja, kuten isyys ja "me kuollaan kaikki".

Kuvassa Timo Rautiainen tarkastaa bestiksensä Ramo Tiutiaisen kanssa lamppuripustuksia lavan yläosasta.

Bad Religion oli minulle lähinnä tuttu Tony Hawk Pro Skater 2:n demosta. Muutaman biisin kävin kuitenkin kuuntelemassa, ihan vain että voi sanoa kuunnelleensa. Ja tulihan sieltä se demosta päähän pinttynyt You. Eläväisiä kavereita ikäisekseen.

Ilta oli todellinen jäähyväisten ilta, kuuntelin nimittäin myös Disco Ensembleä viimeistä kertaa livenä. Ilmeisesti monella muullakin oli "lopullinen keikka", sillä sakki oli sähäkästi menossa mukana. Jokaiseen lavalta tulleeseen etäisesti rytmiä muistuttavaan ääneen oli reaktiona hylkeenomainen eturäpylöiden läpsyttely ja huuto.

Maailmassa on ehkä yksi asia, joka on surullisempi asia kuin olla yksin Olavi Uusivirran keikalla: olla kolmantena pyöränä Olavi Uusivirran keikalla. Olin surullinen asia.

Festareiden jälkeen puistokemisti näytti minulle tyräänsä. Viikonlopun esityksistä tämä sijoittui häntäpäähän. Tästä ei onneksi ole kuvaa.

Satellite Stories soitti muuten oikeasti musiikkiakin. Ja hyvin soittivatkin. Erinomainen keikka, joka kesti yli puoli minuuttia. Eturiviinkin pääsin vielä varttia ennen keikkaa. Laulajalla oli myös loistava tyylitaju, sillä hänellä oli täsmälleen sama t-paita päällään kuin minullakin. Lisäksi hänellä on sama etunimi. Epäilyttävää...

Kuukauden soittolista: Heinäkuu 2018

Maailmassa on kolme asiaa, jotka eivät ota lomaa: pienyrittäjät, maatalousyrittäjät ja *yrittäjät. Ja Kuukauden soittolista. Nyt näitä asioita on tosin jo neljä. Joku kolmesta aluksi mainitusta kuitenkin lusmuaa, koska kaikkien innolla odottama heinäkuun soittolista ainakin on nyt tässä, lomakaudesta huolimatta.

Tällä maatalousyrittäjällä ei ainakaan näytä olevan kiire mihinkään.

 

Slagsmålsklubben - Ovningskora
Ruotsalaista tiluttelua. Kaikki on aina vain leikkiä ja hupailua sävellajin nostoon saakka.

Chocolate Puma & Tommie Sunshine feat. MX2 - Tear This Mother Down
En tiedä mitä pahaa tämä äiti on tehnyt, tai miksi se pitää repiä alas, mutta jos tällaisen omituisuuden saattaa ohittaa kappaleen lyriikoissa, niin tässä on ihan hyvä biisi subwoofereiden ja naapureiden kiusaksi.

Hyper - Spoiler
Joskus, harvoin, Spotifyn "Suomen 50 viraalisinta"-lista yllättää positiivisesti. Juhannuksen jälkeen siellä oli tämä. En tiedä miksi Hyper oli noussut listalle neljä vuotta vanhalla kappaleella, mutta pääasia että nousi.

DJ Mad Dog & Unexist - Disproving God
Olen hieman kaksijakoisissa tunnelmissa: kuukauden päästä olisi mahdollista nähdä DJ Mad Dog livenä, ja se olisi siistiä. Toisaalta, pelottaa mennä. Tiedän, että rikkoisin niskani ja jalkani bilettäessä.

Omnia - CYBERPUNK
Joskus olen väittänyt Omniaa melodisen trancen mestariksi, sillä jokainen uusi biisi tuntuu olevan aina edellistä parempi. Kohta joutuu keksimään hienomman tittelin kuin "mestari".

Ace - Wait for You (Dancefloor Night Version)
Joskus on biisejä, joita ei ole Spotifyssä, mutta joiden toivoisi olevan siellä. Tämä ei ole sellainen. Se saa minut herkistymään joka kerta. Nyt harmikseni se oli ilmestynyt streamattavaksi.
 
Sean Finn x Guru Josh - Infinity 2018 (Klaas Remix Edit)
Pitikö tämäkin kaivaa haudasta taas kerran. Ainakin kolmas remix menossa. Alkuperäinen 1990, uudelleenversiointi 2008, uudelleenversiointi 2012, uudelleenversiointi 2018. Lisäksi, on aika synkeää havaita, että klassisimmasta uusinnasta on jo kymmenen vuotta. Samalta tämä uusikin tosin kuulostaa, joten ehkä olen nuori jälleen.


Scooter - Bora! Bora! Bora!
Olen pettynyt, jos erään Volkswagenin mallin omistajat kuuntelevat autoissaan muuta kuin tätä.

Болат Нуримов - Зың
Tämän biisin nimen etsiminen kirjoitettuna oli aika työlästä, en voinut sitä itsekään kirjoittaa ilman kyrillisiä aakkosia. Ilmeisesti joku muukin on googlettanut "bonat hypnmob", sillä hakukone osasi sitä suositella. Ei löytynyt kuitenkaan. Lopulta piti jakaa Facebookiin ja sieltä tekstistä kopioida.

MEGA-Ertsi feat. Adi L Hasla - Pakita
Aluksi luulin, että Bomfunk MC's:n Freestyler-videosta tuttu ohjainjäbä on lähtenyt tekemään musiikkia:

En voi olla ainoa joka näkee tässä yhdennäköisyyden:

Sitten hoksasin, että näiden kahden kuvan välillä on aikaa n. 20 vuotta, eli varmaan eri tyypit kuitenkin kyseessä. MEGA-Ertsin biisi on ihan perushauska kesähitti nokkelihkoilla lyriikoilla.


Aksuli - Hiekkatie
Aksuli on ehkä vähän yhden tempun ihme, mutta jos sen yhden tempun tekee hyvin (eikä liian usein), olkoon se anteeksi annettavaa.

Hjerteslag - Sang Til Sonja
Mielestäni saavutin kauhean paljon musiikkihipsteripisteitä, kun eräänä päivänä Spotifyn Daily Mix tarjosi listaa, joka sisälsi ainoastaan norjalaista rock-musiikkia. Ei se ehkä lopulta ollut omaa suosikkiani, en ole norjalainen, mutta kerrankin ainakin oli jotain erilaista.

Body Count - Institutionalized 2014
Elämä 2014-luvulla ei ollut helppoa. Voin silti samaistua tähän kappaleeseen niin monella tapaa vielä näin vuonna 2018.

Satellite Stories - Carried Away
Varmaan menestynein bändi, joka Oulusta on saatu pihalle puskettua, ja sitten kuitenkin päättävät lopettaa liian aikaisin. Satellite Storiesista jäi kyllä aina vähän mielikuva bändinä, jolla oli kovasti potentiaalia vaikka mihin ja suosiotakin, mutta homma ei ikinä lähtenyt isommalle vaihteelle. Parin ekan singlen perusteella viimeinen levy tulee kuitenkin olemaan "hyvää settiä".

Billy Joel - We Didn't Start the Fire
Näin hauskan showerthoughtin Redditissä tästä:

For someone who didn't start the fire, Billy Joel sure is defensive about it.

Pistää kyllä vähän epäilyttämään.

Raskasta Iskelmää feat. Tony Kakko - Ajetaan Tandemilla
Hieman kyllä mieltäni pahoitin, kun huomasin että Ajetaan Tandemilla luokitellaan nykyään ilmeisesti iskelmäksi. Tämä coveri on lähempänä iskelmää kuin se alkuperäinen.

Mokoma - Hei hei heinäkuu
Nyt on ajankohtaista musiikkia. Tai viikon päästä. Toisaalta, Mokoma on aina ajankohtaista.

PÄÄ KII - Apinoiden planeetalla
Vaikka ei äkkiseltään uskoisi, niin Pää Kii on parasta kesämusiikkia mitä kuvitella saattaa. Rattoisaa sekoilua koko suvi.

Hertsi putos kyydistä - Lomalta Katkolle
Tässä kaikille, joiden kesäloma loppuu nyt. Eli jollekulle muulle kuin minulle, sillä minulla on edelleen kesäloma edessä, hähää, hajotkaa töihin.

Matkapäiväkirja: Madrid

Suosittelen lukemaan aluksi reissun Barcelona-osuudesta ja palaaman vasta sitten tämän pariin.

Espanjan matkan ajoitus oli ehkä vähän huono. Suomessa sattui nimittäin olemaan samaan aikaan hyvä sää ja seksihelteet. Kuten Tjäreborgin mainokset ovat osoittaneet, on reissaaminen turhaa jos kotona ei sada rakeita samaan aikaan. Onneksi helteet jatkuivat vielä Espanjan visiitin jälkeenkin, joten saatoin sanoa karaistuneeni lämpöä vastaan Välimeren lämmössä.

En valita lämmöstä.

11.7.2018
Keskiviikko alkoi maiseman vaihdoksella ja luotijunamatkalla Madridiin. Airbnbstä ja uudenlaisesta majoitusmuodosta yksityisessä huoneessa jäivät hyvät kokemukset. Omassa huoneessaan pystyi kykkimään piilossa jos halusi, aamuisin sai olla rauhassa kun oikeat asukkaat lähtivät pois, ja jos he nyt olivat paikalla, niin ainakin he olivat mukavaa sakkia. Voin suositella vastaavaa muillekin, ainakin jos sattuu tulemaan vastaan hinta-laatusuhteeltaan hyvä tarjous. Kannattaa tosin tarkastaa majoittajan arvostelut ensiksi.

Superhyperpikajuna oli puolestaan mukava tapa matkustaa, voittaa VR:n Intercityt helposti. Ilmastointi pelasi helteelläkin, jalkatilaa löytyi kohtuudella ja vaunut olivat siistejä ja mukavia. Vauhtiakin löytyi rivakat 350km/h, joten matka Barcelonasta Madridiin taittui kolmessa tunnissa (vaikka välimerelliseen tyyliin vähän myöhässä oltiinkin). Isoin murhe oli matkan aikana näytetty elokuva, The Circle, joka oli aika lailla täyttä tuubaa.

Pikajunasta kuoriutumisen ja Madridiin saapumisen jälkeen ensimmäinen stoppi oli Parque del Buen Retiro. Kyseessä on kohtuullisen iso puisto, 125 hehtaaria, kaupungin keskustan läheisyydessä. Jos olen jo aiemmin todistanut tietämättömyyteni designin ja veneiden suhteen, niin nyt pääsin tekemään sitä samaa kukkien suhteen. Kävin nimittäin pööpöilemässä pitkin kasvitieteellistä puutarhaa, katsellen erilaisia kukkasia. Ihan hienoja ne olivat, mutta ehkä parhaiten asiaan suhtautumistani kuvaa se, että höröttelin itsekseni kukkalajikkeelle nimeltä "Tequila".

Tuossa niitä on, alaoikealla.

Seuraava juttu ei liity kuvaan mitenkään, mutta kerron sen silti. Madridin liikennevaloissa sokeidenohjeistusäänet eivät olleet ihan niitä tutuimpia, niistä tuli enimmäkseen mieleen lapsuuden laserpyssyjen äänet. Siinä sitten keskellä suojatietä, kun molemmilta laidoilta kuului kilinää ja pauketta, oli olo kuin ristitulen keskellä Star Warsissa.

Palacio de Cristal del Retiro.

Puiden takaa kurkistaa Almudenan katedraali.

Kävin myös katsomassa kuninkaallista palatsia. Harmikseni kunkku ei enää asu paikalla, joten kahvittelut jäivät ensi kertaan, mutta päätin kuitenkin käydä sisäpuolella katsomassa, kuinka ruhtinaalliset ennen asuivat pytingissä. Ilmeisen prameasti. Hienoin asia oli kuitenkin vessareissuni, harva ihminen voi sanoa käyneensä numero kakkosella oikeassa Kuninkaallisessa Palatsissa, tai kuten itse tykkään paikkaa kutsua, "Felipen kämpillä".

Palatsissa on yli 3400 huonetta. Ei riitä.

En onnistunut löytämään internetistä tietoa näistä pikkuhaarniskoista, ja paikallakin olleet sepostukset olivat espanjaksi, mutta: jos vastassa olisi jonkin sortin joukko-osasto, joka koostuisi tällaisista lapsista, niin herättäisiköhän se kauhua? Vai olisiko se lähinnä huvittava? Vai säälittävä? Lasten ruumiillinen kuritus saisi ainakin ihan uusia määritelmiä. Todennäköisesti nämä taisivat tosin vain olla joidenkin prinssien leikkivermeitä.

Palatsissa oli hurja määrä hienoja kattofreskoja, mutta niiden kuvaaminen oli kielletty. Tässä on vähän freskontapaista, mutta ei mitään niihin varsinaisiin kattomaalauksiin verrattavaa. Ne olivat uskomattomia taideteoksia. On hyvä kehua blogissa eniten sitä asiaa, mistä on vähiten kuvatodisteita.

Madridissa nukkuminen tuli hoidettua Airbnb:n sijasta vanhassa kunnon hostellissa. Ja toisin kuin Forenomin "hostellin" kanssa, paikka ei ollut viihtyvyydeltään lähempänä maakellaria kuin majoituslaitosta. Toki huoneen joutui jakamaan muutaman muunkin ihmisen kanssa, mutta se oli pieni hinta siitä, että kaikki ei ollut totaalisen perseestä.

Jokaiselle kehotukselle on olemassa jokin hyvä taustatarina.

Hostelleissa on se hyvä puoli, että niissä tuppaa olemaan baari. Ja baareissa on useimmiten telkkari. Ja telkkarissa oli jalkapallon MM-kisat. Ja vaikka ei kisoja kauheasti seuraisikaan, niin ne ovat yleensä ihan näppärä tekosyy tutustua muihin ihmisiin. Päivän peli sattui olemaan Kroatia-Englanti, ja baarista löytyi walesilainen, joka vihasi Englantia ihailtavalla intohimolla. Itse kannustin Kroatiaa lähinnä koska heillä oli hienot paidat. Tämä oli kuitenkin riittävä peruste katsella potkupalloa ja ryypiskellä yhdessä yksi ilta.

Iltahan luonnollisesti jatkui vielä pelin jälkeenkin, sillä kaupungille piti päästä katselemaan masentuneita Englannin faneja. Walesilainen itse oli oleillut Madridissa pitempään, ja tiesi hieman erilaisia baareja kuin mihin olisin itse päätynyt. Ensimmäinen oli jonkinlainen rokkiklubin ja moottoripyöräkerhon klubihuoneen yhdistelmä, jossa hieman jännitti olla. Toinen oli puolestaan viimeinen yökerho, joka oli vielä aamuviideltä auki. Meno oli jotakuinkin sellaista, mitä voi olettaa viimeiseltä auki olevalta yökerholta Madridissa.

Loppuillasta (tai aamusta) ostin täysin luotettavalta katukauppiaalta olutta, ja juttelin suomeksi irlantilaiselle miehelle, jolla oli kuulemma suomalainen äiti. Ei ollut kymmeneen vuoteen suomea puhunut, mutta hyvin sieltä kyllä vittusaatanat ja perkeleet vielä tuntuivat tulevan. Kaikin puolin absurdi tilanne puhua Madridissa aamuyöllä irlantilaisen kanssa selkeää ja ymmärrettävää suomea. Saattoi toki olla, että keskustelun toinen osapuoli puhui jopa oikeammin kuin minä.

Illan päätteeksi maistoin vielä currykanaleipää Subwayssa, sillä en ole kyseistä makua Suomesta onnistunut löytämään. Subway-leivän tilaaminen ulkomailla on aina yllättävän työlästä, varsinkin jos on maassa, jossa ei puhuta englantia välttämättä kovin hyvin. Menee aika pitkälle osoittamiseksi ja sí sí/no no ohjeistamiseksi, ja siltikin tilaus on vähän sinne päin. Mutta se on osa elämystä.

12.7.2018
Vaikka walesilainen kaveri oli uskotellut, että sangriasta ei tulisi krapulaa, niin jouduin toteamaan hänen väitteensä humpuukiksi. Herätessä päätä särki ja suuta kuivasi. Unikin maistui ehkä vähän pitempään kuin mikä oli normaalia. Sängystä ylös kavutessa viereisestä punkasta kuului jotain tervehdyksen tapaista, ja lyhyen juttutuokion jälkeen lupauduin lähteväni parin tanskalaisen kanssa syömään aamupalaa. Annan aina krapulassa parhaan ensivaikutelmani. Otin toisen erän espanjalaisesta tortillasta, ja tällä kertaa se maistui siltä miltä sen luulinkin maistuvan. Barcelonassa syömäni oli siis jollain tavalla viallinen kappale. Lohdullinen tieto.

Plaza Mayorin lähettyvillä pyöri läski viiden euron Spiderman-pukuun sonnustautunut äijä, jonka kanssa sai ottaa kuvia euron tai parin tipin hinnalla. Vaikea kuvitella, että moinen toiminta olisi kauhean kannattavaa, mutta tuskinpa sitä ihan pikkusummasta viitsii 35 asteen helteellä heilua koko päivää pihalla spandexit päällä.

Kuvassa Spidermanin pää. En maksanut mitään.

Päivän ainoa "virallinen puuha" oli ilmainen kävelykierros pitkin Madridia. Valitettavasti vähän venähtänyt uni, aamupala ja kauppakierros Lidlissä takasivat sen, että olin kokonaiset puoli tuntia myöhässä. Yllättäen ryhmä ei ollut odottanut minua, ei vaikka olinkin varannut paikan ennakkoon. Päädyin sitten menemään takaisin nukkumaan. Se saattoi olla olosuhteisiin nähden jopa paras vaihtoehto.

Podin silti pientä syyllisyyttä krapulastani ja siitä, kuinka olin tullut Espanjaan asti ainoastaan nukkumaan. Päätin vielä illaksi nousta ylös katselemaan nykytaidetta. Barcelonassa olin jo iskenyt silmäni nykytaiteen museoon, mutta en ikinä ollut ehtinyt sinne. Madridissa oli vastaavasta teemasta myös jonkin sortin näyttely, jonka päätin tarkastaa. Aluksi kävelin paikan ohitse, ja lopulta kun löysin museon, haahuilin pitkin autiota rakennusta etsiessä kylttyyriä. Hetken aikaa kävi mielessä, että ehkä minä olenkin sellainen elävä taideteos. Lopulta kun jotain löytyi, en ollut varma oliko se taidenäyttely vai siivoamaton varastohuone.

Siivouksen tarpeessa, kaiken maailman ryönää pitkin käytäviä. Oli kiusallista kävellä järjettömän narisevalla lattialla salissa, jossa oli minun lisäkseni ainoastaan museovahti.

Taco Bell, useiden hauskojen ripulimeemien lähde. Kerrankin pääsin kokeilemaan myös elävässä elämässä. Ei mennyt vatsa sekaisin, ja mättö oli ihan syötävää peruspikaruokaa. Kiinnitin huomiota nurkassa pyörineeseen jäähilejuomakoneeseen, joka ei sisältänyt mitä tahansa jäähilejuomaa. Se sisälsi jäähilerommikolaa. Parasta mahdollista janojuomaa helteeseen.

Illasta valuin takaisin hostellille. Suurin osa ihmisistä oli Mad Cool-festivaaleilla, ja koska itse olin menossa paikalle vasta seuraavana päivänä, sain olla illan itsekseni. Itseäni viihdyttääkseni aloin kirjoittamaan maailman parhaaseen matkablogiin reissuni Barcelonan osuudesta sekä luin uutisia festivaalialueella olleista kilometrien pituisista jonoista, joissa sai odottaa tunteja helteessä. Lupaavaa.

13.7.2018
Matkan teema tuntui vähän olevan asioiden yrittäminen uudestaan ja uudestaan kunnes onnistuu. Aivan kuten elämässä yleensäkin. Tällä kertaa koetin toistamiseen päästä mukaan ilmaiselle kävelykierrokselle. Ja riittävä vaivan näkeminen palkittiin: pääsin kierrokselle! Tarvitsi vain olla ajoissa. Harmikseni olin ehtinyt jo enimmäkseen nähdä kaiken, mitä kierroksella nähtiin. Mutta toisaalta, opas sanoi kerran "fuck", mikä oli vähän hauskaa. Ilmeisesti paikallisenkin mielestä oli riittävän lämmintä. Ja sain tietää hieman espanjalaisesta inkvisitiosta, mitä en odottanut.

Kuvat vain jäivät ottamatta. En edelleenkään tiedä mikä kännykkääni riivasi, mutta seuraavanlainen tapahtumaketju toistui kerta toisensa jälkeen: olin hostellilla, kännykkä toimi hyvin. Lähdin hostellilta kohti keskustoria, kännykkä vielä toimi. Muutama sata metriä ennen keskustoria kännykän näyttö pimeni, eikä siihen saanut enää mitenkään kuvaa näkyviin. Virtanappulaa ränkyttämällä sai vekottimen käynnistettyä uudestaan ja bootscreen näkyi normaalisti, mutta heti kun käyttöjärjestelmä oli käynnistynyt, näyttö taas pimeni. Hostellille palatessa kännykkä toimi taas oikein. Oli syy tähän toimintaan mikä tahansa, se valitettavasti johti siihen, että Madridista ei ole kauheasti kuvia.

Toinen ateria, jonka tapasten lisäksi halusin syödä, oli paella. Sekin oli siitä haastava ruoka, että kovin moni ravintola ei sitä yhtä annosta suostunut tekemään. Lounasaikaan onnistuin kuitenkin löytämään paikan, josta sai merenelävistä tehtyä paellaa. Tämä toki tarkoitti sitä, että piti opetella syömään paellan lisäksi myös simpukoita ja katkarapuja. Simpukat olivat vielä helppoja, jätti vain syömättä kuoret ja lusikoi loput suuhun. Katkikset olivat elämässään kaikki rapujuhlat skipanneelle ihmiselle se vaikeampi osa, varsinkin kun ne tuijottivat syyllistävästi mustilla silmillään. Kai niistäkin sai jonkin verran proteiinia imettyä Googlen antamien ohjeiden avustuksella.

Mitä huonompi kuva, sitä parempi ruoka.

Mad Cool on todennäköisesti epäcoolein nimi festivaaleille minkä kuvitella saattaa, mutta lyhyen siestan jälkeen sinne oli valuttava. Aiempi kokemukseni ulkomaan festareista oli lähinnä Manchesterin Parklifestä, joka oli enimmäkseen ahdistava. Madridissa meno oli paljon mukavampi: joka puolella ei vedelty kokkelia, ainakaan kovin julkisesti, ja ihmiset vaikuttivat muutenkin siltä, että olivat tulleet enemmän pitämään hauskaa eivätkä vain sekoittamaan päätään. Saattaa olla kulttuuriero brittien ja espanjalaisten välillä. Pääsin jopa jonottamatta sisään, vaikka sitä hieman ennakkoon kuumottelinkin.

Marmozetsiä kuuntelin kaljateltan jonossa. Oli ikävä jumiutua vanhemman pariskunnan taakse, sillä he keskittyivät enemmän rupattelemaan keskenään kuin kiinnittämään baarihenkilökunnan huomion. Tämä johti siihen, että odotin kymmenen minuuttia näiden kahden perässä kun vasemmalta ja oikealta tarjoiltiin muille jonottajille. Kuvassa myös mystinen ilmiö: lavalla oleva näyttö oli itse asiassa valkoinen, mutta kuvassa se näyttää sekasotkulta. Selityksiä tästä omituisuudesta otetaan vastaan.

Odeszan esitys oli hyvä yllätys suhteuttaen siihen, että en ollut ikinä yhtyeestä kuullutkaan ja kävin katsomassa heitä "kun ei parempaakaan oikein ollut tähän väliin"-mentaliteetilla. Tyypeillä on tosin parissa biisissä yli 100 miljoonaa kuuntelukertaa Spotifyssä, joten ehkä olen vain tietämätön ja ignorantti. Ihmettelin alueella muuten hieman oluen hintaa: yhdeksän euroa tuopista tuntui aika kovalta, vaikka festarialueella oltiinkin. Ensimmäisen kumottuani hoksasin, että tuopit olivatkin litran kokoisia. Oho.

Apinat, joiden tyyppiä ei tarkemmin määritelty, mutta joiden epäilen olleen kylmää laatua. Arctic Monkeys kärsi vähän samasta ilmiöstä kuin kaikki isot bändit yleensä festareilla: jotenkaan ei lähde. Hyviä biisejä soittivat ja laadukasta menoa, mutta "se jokin" jäi kuitenkin puuttumaan.

Franz Ferdinand puolestaan lähti, ja kovaa. Heti alusta oli bileet pystyssä. Hyvä levyltä, erinomainen livenä.

Päälavan viimeinen esiintyjä oli The Bloody Beetroots, oma suosikkini kaikista näistä. Vähän tosin epäilytti, olisiko lava liian iso bändille, ja riittäisikö edes soitettavaa reiluksi tunniksi, mutta hyvin onnistunut keikka oli kyseessä. Omalta osalta homma meni loppujen lopuksi pittihommiksi, mikä on aina merkki hyvästä menosta.

14.7.2018
Saavuin hostellille huoneeseeni kuin haamu aamuyön pimeydessä, tyhjensin sen omista tavaroistani ja poistuin. "Kuin haamu" tarkoittaa tässä yhteydessä, että kolistelin reippaasti ja herätin kaikki. Vahingossa. En sentään huutanut. Check-out, metromatka lentokentälle ja koneeseen nousu sujuivat ilman isompia ongelmia. Lukuun ottamatta karseaa väsymystä, tässä vaiheessa oli tullut oltua hereillä suunnilleen 24 tuntia. Koneessa sitten kaikki unen puute iski kerralla, ja nukahdin ennen nousua, kesken huippuhauskan jakson Frasieria. Heräsin joskus ilmassa.

Myös paluumatkalle olin ottanut junan Helsinki-Oulu välille, koska ajattelin sen olevan ympäristöystävällistä ja muuta sellaista. Oikeasti juna-asemalle suunnatessa kadutti koko idea ja halusin vain pikasuihkarin suoraan omaan sänkyyn. Junan odottaminen kävi vähän pitkästyttäväksi. Ongelma oli, että ainoat vapaat istumapaikat juna-aseman lähettyvillä tuntuivat olevan Maltaisessa Metsossa, ja eihän sinne kehdannut ilman juomaa mennä istuskelemaan, joten jouduin tilaamaan oluen. Huono kaupunkisuunnittelu ajaa ihmisiä alkoholin pariin. Onneksi juna kuitenkin saapui. Se pääsi Ouluun, ja vielä viimeisenä kiusana itselleni kävelin parin kilometrin matkan asemalta kotia taksin ottamisen sijasta. Koska viikossa ei vielä ehtinyt kävellä tarpeeksi.

Loppuyhteenveto: Espanja oli mukava maa, pidin kovasti. Barcelona oli ehkä hieman omaan makuun parempi kuin Madrid, siellä oli vähän "välimerellisempi" tunnelma. Ei kannata valvoa liikaa, hostellit ovat hyvä majoitusmuoto yksin matkustavalle ja lomalta palatessa kannattaa huomioida se, että yleensä haluaa aika pian kotia. Toisaalta, kerrankin järjestin asiani niin fiksusti että en joutunut heti seuraavana päivänä töihin, mistä olen itselleni erittäin kiitollinen.

Matkapäiväkirja: Barcelona

Töttöröö, taas on seikkailtu ulkona. Ja, kuten perinteisiin kuuluu, siitä seuraa matkapäiväkirja tässä blogissa. Tällä kertaa suuntana oli aurinkoinen Espanja. Olin muutama kuukausi takaperin vähän yrittänyt opetella kieltä, joten nyt viimein tuli aika laittaa osaaminen tositoimiin. Lähdin matkaan yksin, todistaakseni että olen vahva aikuinen mies, joka pärjää omillaan, ja että itsekseen matkustaminen on ylipäätänsä edes mahdollista.

7.7.2018
Heti alkuun hyvä neuvo: matkaa ei kannata pohjustaa käymällä edellisenä iltana "yhdellä". Ei vaikka saisikin nukkua vähän pitempään. Pieni päänsärky ei ehkä ollut kuitenkaan riittävän hyvä syy matkan perumiseen. Siksi piti valua junaan, jolla piti valua Helsinkiin, jossa ensimmäinen yö oli määrä vietettävän. Ilman oikeastaan minkäänlaista matkasuunnitelmaa. Niinpä junamatkan jälkeen vuorossa oli suosikkiohjelmaani: päämäärätöntä haahuilua.

Hyvä puoli päämäärättömässä haahuilussa on se, että silloin saattaa löytää mitä vain. Yleensä "mitä vain" on toki vähän pettymys, jos mitään siltä edes sattuu odottamaan, mutta tällä kertaa kävi tuuri. Heti kulman takana olivat nimittäin BMX:n Big Air SM-kisat. Oli ihan oikea kuvausryhmä ja kaikkea. Huonosti ollut tukkani pääsikin telkkariin YLEn kanaville jalkapallon MM-otteluiden väliohjelmistoon.

Ilmeisesti temppujen tekeminen on liian helppoa BMX-pyörällä, sillä yksi kaveri veti omat temppunsa maastopyörällä. Hienoin bongattu temppu oli backflip tailwhip. Hullun hommaa.

Koin oman elämäni hämäriä Stanley Parable-hetkiä kävellessäni lentokentän juna-asemalta lentokenttähotellille. Tallustelin pitkän tovin jotain tällaista täysin autiota, oikealle kaartuvaa käytävää hissimusiikin soidessa taustalla.

Nukuin yötä Helsinki-Vantaan lähistöllä ehkä omituisimmassa ho(s)tellissa missä olen ollut. Eikä hyvällä tavalla omituisessa. Forenom Apartment Hostel näytti ulkopuolelta vanhalta virastolta. Samalta se näytti myös sisäpuolelta. Seuraavassa lista asioista, joista paikassa en pitänyt:

• Huoneessa ollut maailman vanhin kuvaputkitelkkari piti korkeaa ääntä, joka ärsytti
• Maailman vanhimman kuvaputkitelkkarin kaukosäädin ei toiminut
• Äänieristys oli aika surkea
• Paikka oli likainen ja epäviihtyisä
• Ikkunoissa oli verhot, jotka eivät pimentäneet huonetta oikeastaan lainkaan
• Vuodevaatteet piti itse ähertää paikalleen

Mutta olihan se halpa. Ja sijaintikin oli aika hyvä. Eikä huonetta tarvinnut jakaa kenenkään kanssa (vaikka seinän läpi kuuluneen möykän vuoksi siltä välillä tuntuikin). Silti, vaikka majoituksen nimessä on "hostel", ei se tarkoita sitä, että kauhean surkeaa palvelua pitää ihmisille työntää.

Ei kauhean häävi ulkoa.

Ei kauhean häävi sisältä. Kevyet vankilavibat. Tai toimisto, sama asia.

8.7.2018
Aamusta sitten lentokoneeseen nukkumaan. Viimeksi valitin, kuinka ikävää on Oulussa herätä aina 5:50 lähtevään koneeseen. Nyt piti sitten herätä 5:40 lähtevään koneeseen. Ei ole Helsingissäkään aina helppoa. Voin kuitenkin viimein sanoa, että toistuva suihkarilla suhaileminen on vähentänyt lentopelkoa siinä määrin, että koneessa voi suhteellisen huoletta nykyään jopa nukkuakin. Ei mitään kauhean laadukasta unta, mutta se varmaan johtuu enimmäkseen huonoista istuimista ja viiden euron vuotavasta niskatyynystä.

Kuten yleensä, kone laskeutui yhtenä kappaleena Espanjaan ja pääsin takaisin maan kamaralle. Barcelonassa ostin heti aluksi näppärän turistikortin, jolla sai ilmaisia sisäänpääsyjä museoihin sekä joukkoliikennelipun. Luonnollisesti ensimmäinen lentokentältä keskustaan vievä bussi, jonka ihminen näkee, ei kuulu joukkoliikenteen piiriin. Jostain perältä löytyi sentään vain vähän kämäisempi vaihtoehto, joka päästi kyytiin. Kun lopulta linja-auto pudotti Plaza Españalle, ensimmäinen asia jonka näin oli palatsi kukkulan päällä. Päätös oli helppo: tuonne on päästävä, ainakin jos se on auki.

Korkean mäen päälle kapuamisen jälkeen kävi ilmi, että kyseessä on katalonialaisen taiteen museo. Mikä parasta, uusi hieno turistikorttini tarjoaisi ilmaisen sisäänpääsyn. Valitettavasti en ehtinyt käymään sisällä, sillä olin luvannut tehdä check-inin Airbnb-asuntoon kahteentoista mennessä. Tai itse asiassa ei asuntoon, vuokrasin vain yksittäisen huoneen, sillä se oli halpa ja hyvällä paikalla (milloin olen kuullut nämä sanat viimeksi). Lisäksi mieleni teki kokeilla yksittäisen huoneen vuokrausta. Varsinainen asukas oli ilmeisesti vanha yliopistotutkija, oli jonkun verran tehnyt hommia Helsingissäkin Nokian kanssa. Mukava heppu.

Ensimmäisen päivän ehkä eniten turistiscorea nostanut saavutus oli Sagrada Familia, kirkko, jota on kyhätty jo reippaat 130 vuotta. Kyseessä ei muuten ole katedraali, kuten olen koko ikäni luullut. Pytinki onkin itse asiassa basilika, joka on "suorakulmion muotoinen, kolmi- tai useampilaivainen rakennus, jossa keskilaiva on muita laivoja korkeampi, niin että valo pääsee sisään sen yläosan ikkunoista.". Kiitos Wikipedia taas kerran. Mielenkiintoinen näky, sinällään ihme, että kukaan sitä on edes näin pitkälle jaksanut rakentaa:

Hiljalleen nostokurjet alkavat olla yhtä kova nähtävyys kuin itse kirkko. Tässä en tosin mielestäni yhtään laivaa näe.

Vähemmän pisteitä varmasti ansaitsin vierailullani design-museossa. Olisin halunnut käyttää Barcelona-kortin ilmaista sisäänpääsyä, mutta harmikseni paikassa oli muutenkin avointen ovien päivä. Periaatteen mies olisi varmaan kääntynyt ovella ja lähtenyt toisaalle, mutta (epä)onnekseni en ole tällainen. Kävelin sisälle ja ihmettelin. Ihmettelin paljon. Vinkkinä kuitenkin mainittakoon, että kannattaa tarkastaa etukäteen museoiden avointen ovien päivät jos haluaa venyttää penniä. Monena päivänä tuntui ainakin Barcelonassa pääsevän ilmaiseksi sisään.

Kymmentä eri jakkaraa vertaillessa nämä kysymykset kyllä kävivät mielessä.

Oli siellä moottoripyörä. Pärrrrrrrrr.

Viimeistään tässä vaiheessa kävi ilmi, että espanjan taitoni ei ollut aivan vaaditulla tasolla. Hämmennyksen lisäämiseksi Barcelonassa puhuttiin myös katalaania. Onneksi englannilla pärjäsi. Museon jälkeen oli kuitenkin hieman tyhjä olo: mitä nyt? Olin jälleen kerran tehnyt pohjatyöni matkalle luokattoman huonosti, eikä ollut oikein mitään ajatusta mitä lähteä katsomaan. Loppujen lopuksi koin parhaaksi ideaksi ottaa esille Google Mapsin, ja yrittää mahdollisimman vähällä kävelyllä nähdä mahdollisimman monta "asiaa" mitä kartassa nyt ikinä sattui näkymään.

Jokaisessa Oikeassa Eurooppalaisessa Kaupungissa pitää olla triumfikaari. Opin tämänkin termin Wikipediasta. Kohta olen pätevä arkkitehti.

Barcelonan katedraali. En mennyt sisälle, sillä poden aina syyllisyyttä "asioista" ollessani sisällä kirkossa.

Goottilaiskortteli oli hauska paikka kierrellä. Pikkuisia sokkeloita siellä täällä. Paras kuva, jonka onnistuin ottamaan, oli tämä. Kertoo enemmän omista valokuvaustaidoistani kuin alueen hienoudesta.

Lisäksi liityin mäkkärituristien joukkoon, ja söin quarter pounderin. Maistui lähinnä pahvilta, mutta ainakin se oli vatsaa täyttävää pahvia.

9.7.2018
Seuraava vinkki avointen ovien tarkastamisen jälkeen on se, että kannattaa katsoa onko museo edes auki ennen kuin lähtee sen ovia hakkaamaan. Könysin uudestaan Katalonian taidemuseon luo Montjuïcin kukkulan päälle, vain huomatakseni että se on maanantaisin kiinni. Eipä siinä, ajattelin sitten käydä Joan Mirón museossa saman mäen päällä. Kiinni maanantaisin. Tässä vaiheessa älysin oman neuvoni, ja menin Montjuïcin linnaan. Se oli auki.

Linnan viereltä avautuivat nätit maisemat.

Linnan päältä avautuivat nätit maisemat. Tämä vihje on vanhemmille: älä hanki omalle lapsellesi, tai kenenkään muun lapselle, kastanjetteja viihdykkeeksi matkalle. Ei vaikka miten olisivat paikallista tuotantoa ja nätin värisiä. Sitä saatanan kolkutusta ei hullukaan jaksa kuunnella kymmentä sekuntia pitempään. Jonossa linnaan havaitsin aika äkkiä jonkun tehneen tämän virheen. Aika äkkiä lähdin myös eri suuntaan heti kun se oli mahdollista.

Linnan jälkeen tarkastin myös merimuseon aukioloajan ennakkoon. On vähän ihmisestä kiinni, onko merimuseo kiinnostava paikka. Jos on kiinnostunut merenkulun historiasta, ja tietää laivoista muutakin kuin että niissä on köli ja purjeet, se voi olla erittäin mielenkiintoinen paikka. Valitettavasti kohdallani vain ensimmäinen toteutui, joten kolmenkymmenen erilaisen mutta oikeasti samanlaisen laivan katselu ei lopulta ollut niin jännittävää. Oli siellä toisaalta yksi-yhteen rekonstruktio kaleerista, mikä oli näkynä suhteellisen vaikuttava.

Harmi ettei kannelle päässyt leikkimään rommipäissään kapteenia.

Maailman vanhin peräprutku.

Totta kai merenkäyntimuseossa piti syödä kalaa. Yritin vain hölmönä syödä selkärankaa, jota sitten pitkän aikaa pyörittelin suussani miettien mihin kehtaan sen sylkäistä. Ei sitä nielläkään voinut, ja pureskelu olisi tuhonnut ikenet. Hitaasti asettelin selkäruodot sitten takaisin lautaselle.

Vaikka espanjalaiset ovat tunnettuja mañana-mentaliteestaan, niin turistilta vaaditaan enemmän ennakkoon suunnittelua (ainakin heinäkuussa). Aika moneen paikkaan nimittäin piti ostaa liput ennakkoon, joihinkin jopa useampaa päivää aiemmin. Park Güelliin sai liput kuitenkin kohtuullisen nopeasti, "ainoastaan" kuuden tunnin odotuksella. Kyseessä on Antoni Gaudín (sama tyyppi arkkitehturoi muuten Sagrada Familian) suunnittelema puutarha-asuinalue, joskaan alue ei ikinä oikeastaan valmistunut. Silti, puistossa on jonkin verran rakennettua tavaraa, ja se tavara on suhteellisen hapokasta tavaraa.

Park Güell. Tästä ei kyllä kaikki se kiinnostava käy ilmi. Kauheasti siellä oli mosaiikkeja. Ja ihmisiä ottamassa selfieitä kaikkien kiinnostavien asioiden päällä/edessä/sisällä.

Gaudí suunnitteli myös tämän puoliksi sulaneen talon, Casa Batllón.

Satama oli nätti yöllä.

10.7.2018

Aamupalaksi nautin muun muassa espanjalaisen tortillan. Kerran olen sellaisen aikaisemminkin syönyt, tykkäsin silloin, mutta tällä kertaa maussa oli jotain omituista. En kuitenkaan kehdannut kysyä tarjoilijalta oliko tämä normaalia, olisi nimittäin ollut kiusallista jos maku olisi ollut juuri sitä mitä pitikin. Silloin kysymys oli kuulostanut "anteeksi, mutta syöttekö aina paskaa täällä päin?"-tyyliseltä.

Barcelonaa ei yleensä mielletä rantalomakohteeksi, vaan enemmänkin fiksuksi kulttuuri-ihmisten kaupunkilomakohteeksi. Tämä on sinänsä väärä mielikuva, sillä kaupungista löytyy myös rantoja, useampikin kappale. Kaikki rannat ovat tosin jotakuinkin samassa kasassa, joten niillä makoilu voi äkkiä käydä tylsäksi. Ajattelin kuitenkin kokeilla löhöilyä, ja pari tuntia viihdyinkin paikallaan auringon parissa. Vähemmän yllättäen lopputuloksena oli palanut iho. Jonkin sortin henkilökohtainen ennätys kuitenkin, sillä nyt paloin vasta kolmantena lomapäivänä. Yleensä viisi minuuttia aurinkoa riittää.

Kolmannen kerran ajattelin käydä katsomassa sitä Katalonian kansallista taidemuseota. Ja kyllä, kolmas kerta sanoi toden. Museo oli hillittömän iso, aika loppui kesken, mutta ehdin kiertää mielestäni tärkeimmät aikakaudet, eli kaiken keskiajan jälkeisen. Lisäksi ehdin käydä myös Joan Mirón museossa. Paino sanalla käydä, olin hieman kiireessä seuraavaan ohjelmanumeroon, joten kyseessä oli enemmän läpijuoksu kuin ajatuksen kanssa tehty taideanalyysihetki.

Siellä oli Dali.

Amerikkalaisen elokuvaohjaajan Michael Bayn katalonialainen kuvanveistäjä esi-isä Miguel Blay teki tällaisen patsaan.

Ala-asteella tekemäni vesivärityö oli päässyt museoon.

Oli siellä Picassokin.

Katalonialaisen taiteilijan näkemys Flashista ja kaksipäisestä Nakke Nakuttajasta.

Näitä masentuneita ilmeitä katsellessa hoksasi, että vanhassa taiteessa oli useimmiten aika tuimaa sakkia. Montakohan sataa vuotta on kestänyt kunnes ensimmäinen taiteilija on uskaltanut maalata hymyn.

Darras taas.

Tässä vaiheessa homma vaihtui nykytaiteellisempaan Miróon, kuten voi varmaan tästä teoksesta arvata. Valkoinen taulu, jossa on sininen täppä.

Hullu äiä poltti omia tauluja.

Maailman suurin ryijy. Tarvisi jotain tosin mittakaavaksi. Mutta se oli iso.

Yksin syöminen on vähän kiusallista. Mäkkärit ja lounasaikaiset menú del diat vielä menevät, mutta päivälliset, ja eritoten tapakset ovat asia erikseen. Tapakset ovat kuitenkin tarkoituksella pieniä annoksia, joita ostetaan monta ja joita sitten jaellaan kavereiden kanssa. Ei ole kovin fiksua ostaa itsekseen kymmentä pientä ruokaa ja vedellä niitä yksinään. Niinpä osallistuin tapas-kierrokselle. Näin saisin lyötyä kahta kärpästä yhdellä nyrkillä: saisin syödä niitä miniruokia, ja näkisin välillä muitakin ihmisiä kuin itseäni ja Airbnb-isäntää (ja hänen kissaansa).

Kierros oli varsin opettavainen ruokakulttuurin suhteen ja itse ruoka uskomattoman hyvää. Tosin kun samaan tilaan laittaa oppaan lisäksi kuusi jenkkiä ja yhden suomalaisen, ei ole vaikea arvata kenestä lähtee porukassa vähiten ääntä. Sen verran kuitenkin tuli rupateltua, että lupasin jo käydä vierailemassa yhden pariskunnan tykönä jos ikinä San Franciscossa päin tulee seikkailtua. Epätodennäköistä, mutta mahdollista. Lisäksi vakuutin muut kyvylläni kaataa viiniä suuhun. "We all have to be good at something".

Pieniä voileipiä. Vain kaksi sai valita, erittäin vaikea päätös oli.

Jos laatua metsästää, niin kannattaa etsiä ovien edustoilta tällaisia laattoja. Ne ovat osoitus siitä, että yritys on ollut toiminnassa 100 vuotta. Aika epätodennäköistä on, että joku menestyisi 100 vuotta myymällä pelkkää kuraa.

Tähän olueen liittyy hauska tarina. Menin kauppaan, ja aluksi ajattelin, että ostan oluen. Sitten ajattelin, että ehkä ennemmin ostaisin jotain jännittävää limpparia, jota en ole maistanut. Harmikseni kaupassa ei vain ollut mitään uutta alkoholitonta juotavaa. Mutta tätä olutta en ollut maistanut. Ostin siis tämän oluen.

Hauska tarina on joskus suhteellinen käsite.

Lue matkan jännittävä päätösosa Madridista!