sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Kuukauden soittolista: Maaliskuu 2018

Creative block.



Planet Funk - Chase the Sun
Kohta on kesä, ja aurinko, ja lämmintä, ja jotain muuta kuin toppatakki (niinhän sitä luulisi). Bileet.

Carpenter Brut - Leather Teeth
Ehkä kaikista viime aikoina pinnalle nousseista retrokasariuudelleenversioinneista Carpenter Brut on se onnistunein. Se on retroa, raakaa ja sopivan modernia samassa paketissa. Uusi levy oli varsin menevää kuunneltavaa.

Eddie Icicle - Flower from Underground
Kukapa kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse. Tai joku perverssi, joka haluaa kyylätä sinne.

Andrew Meller - Insomnia
Ihan menettelevä uusintaversiointi Faithlessin klassikosta. Ei toki vedä vertoja alkuperäiselle. Jäi tosin vaivaamaan, että ovatkohan vokaalit samat. Jokin näissä vähän kuulostaa oudolta.

Daniel Avery - A Mechanical Sky (DJ-Kicks)
Olin yksi aamu sen verran väsynyt, että en ollut ihan täysin varma olinko enää hengissä vai en. Sitten laitoin tämän Daniel Averyn levyn soimaan ja olin vielä epävarmempi asiasta. Erinomaista koomailumusiikkia.

Pendulum - Hold Your Colour (Noisia Remix)
Kaippa tämä on todiste, että kaksi hyvää ei välttämättä tee hyvää. Tai ainakin klassikkobiisit olisi hyvä jättää rauhaan.

IYF & Nobody feat. MC Riddle - Beast Mode
Joskus kuulin tämän Soundcloudista ja innostuin että onpa hyvä ja petyin kun huomasin, että kappaletta ei löytynyt Spotifystä. Nykyään löytyy, hyvä niin sillä alkoi tuntua vähän työläältä ylläpitää Soundcloud-tiliä yhden biisin vuoksi.

Kylie Minogue - Stop Me From Falling
Kylli-tädillä on 50-vuotispäivät toukokuussa. Ikäisekseen pirteä tyyppi, vaikka naamassa alkaakin näkyä vuosien aiheuttamat nahan kiristelyt. Eipä se lauluääneen vaikuta.

Nasum - I See Lies
Samana aamuna jona arvoin, että olinko hereillä vai en, kuuntelin Daniel Averyn lisäksi myös tätä. Sen jälkeen tiesin olevani kuollut, koska todennäköisesti helvetissä on jotain tällaista. Kuuntelin vielä varmuudeksi puoli levyä.

Ursus Factory - Virhe
Melkein näin tämän bändin livenä. Sitten tein tyhmästi useita suunnitelmia yhdelle illalle ja vähän liikaa töitä. En olisi edes halunnut. Paitsi ehkä ensi kerralla.

Art vs Science - Wickoo
Kuukauden ärsyttävin kertosäe tästä. Wikkuu, wikkuu, wikkuu.

The Vaccines - Your Love Is My Favourite Band
Ehkä paras bändi ikinä.

The Vaccines - Out on the Street
Ehkä paras levy ikinä vuonna 2018. Ikinä.

Barclay Crenshaw - The Gene Sequence
Mukavan ufoa settiä. Sopivassa määrin rentoa kuunneltavaa, ja silti sen verran passelisti häiriintynyttä, ettei tee mieli nukkua. Tai ainahan sitä mieli tekee nukkua.

Crookers & MFKN SNDR - Short pfff man - No shouts version
Jos olet ikinä haaveillut italiankielisestä coverista ikiaikaisesta "Short Dick Man"-klassikosta , niin nyt olisi tarjolla herkkua.

Gasellit feat. Elias Gould - Riks Raks Poks
Aina ei ole helppoa. Gaselleilla ei varmaan ikinä.

Adkjopigjoifjwiofjdiosjfoiajdpoksabvoijkr9032i9sker0923kda0p9if+0idc09.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti