Olen tehnyt viime aikoina perinpohjaista oman sieluni ja sinun sielusi tutkimista, ja tullut siihen lopputulokseen, että kyllä tälle blogille pitää saada syvällisempikin teema. Satunnainen hassuttelu ja typerien vitsien kertominen on sinänsä hetken hauskaa, mutta se ei tarjoa oikeastaan ihmiselle kauheasti tarttumapintaa. Pelkkä hölmöily ilman sen sisällyksempää viestiä jättääkin olon tyhjäksi halpojen naurujen häivyttyä. Siksi eilen yön pimeinä tunteina päätin, että tästä eteenpäin blogi koostuu pääasiassa kehittämistäni mietelauseista.
Ei kannata suotta murehtia huomista tai eilistä, vaan elää hetkessä.
Joskus inspiroivimmat lauseet tulevat yksinkertaisimmissa muodoissa.
On tärkeää rakastaa.
On tärkeää rakastaa sponsoreita.
Jos ei ole, lakkaa olemasta. Mietipä sitä.
Uskomatonta mutta totta.
Oikeastihan tämän piti olla aprillipila, mutta sain idean taas kerran liian myöhään. Vaikka eipä tämä sisältö sinänsä mitenkään eroa puolivuosittaisesta "nyt tiedän mitä oikeasti teen"-kohelluksesta. Ilmeisesti sitaattien kyhäily ei tosin ole kovin leiville lyövä bisnes. Yritin etsiä netistä näppärää generaattoria quotekuvilleni, ja vuonna 2015 julkaistussa, varsin osuvasti nimetyssä 5 free sites to spice up your boring quote posts-jutussa oli muutamia näitä generaattoreita. Valitettavasti viidestä kolme oli mennyt nurin kolmessa vuodessa ja yksi vaati flashia, joten valikoima olikin lopulta vähän niukka.
FUN Light ®™ ei oikeasti ole sponsoroinut tätä. Mutta puolestani voisi jos haluaisi. Edelliset mehut on jo juotu pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti