Tein jutun: Kello

Aika. Tuo ikuisesti eteenpäin liikkuva säihkyvä kuvajainen avaruudessa. Elämämme määrittävä tekijä, josta riippuu syntymämme. Kuolemamme. Kaikkeutemme. Ja silti, se on ainoastaan mielikuvituksemme tuotetta.               

Tunaroivana paskaräpylänä onnistuin eräänä päivänä pudottamaan seinäkelloni lattialle. Uskollisesti vuosia palvellut Prismasta ostettu kympin kello totesi, ettei jaksa enää jatkaa maallista vaellustaan, ja halkesi. Tai vähemmän dramaattisesti, kellotauluun jonkin sortin murtuma. Joka tapauksessa, kello oli käyttökelvoton, sillä se oli ruma, enkä halua rumia asioita elämääni. Hyi.

Tästä tapahtumaketjusta kuitenkin sain loistavan idean. Kellon koneisto kuitenkin edelleen kävi ja kukkui (mikä oli vähän outoa, sillä se ei ollut käkikellon koneisto), joten miksen tekisi siitä uutta kelloa? Kierrätys kunniaan, ja muita latteita iskulauseita. Todellisuudessa inspiraationi kelloprojektiin oli se, että halusin keksiä tekosyyn impata pikaliimaa.

Ensimmäinen homma oli koneiston irrottaminen. Kellosta riippuen tämä on joko helppo tai käytännössä mahdoton tehtävä. Omasta kellostani viisarit lähtivät käytännössä varovasti vetämällä, ja itse koneistokin oli vain parilla muoviklipsillä kiinni. Epäilen, että muutkaan halvat kellot ovat tuskin tätä vaikeampia purkaa.

En ainakaan vielä keräile vinyylejä, joten päädyin tilaaman kellotauluksi tulevan lätyn netistä. Antikvariaatista olisi varmaan saanut jotain tusinahumppaa halvalla, mutta eihän kukaan paskaa seinälleen halua. Sain tilattua Delta Heavyn Nobody But You -vinyylin kympillä, mikä on sinällään aika halpa hinta kellolle. Ja hyvälle levylle, ehkä voisin alkaa keräämäänkin näitä kiekkoja.

Tästä jäi yksi välivaihe valokuvaamatta, mutta maalasin pienoismalliliimalla viisarit valkoisiksi, sillä mustia viisareita on paha lukea mustaa kellotaulua vasten. Sen jälkeen pikaliimalla koneisto kiinni levyn takapuolelle, ja viisarit painamalla koneistoon kiinni. Kannattaa laittaa viisarit "kello 12"-asentoon, sillä satunnaisesti viisarit rätkimällä saa tehtyä vähän omituisessa ajassa olevan kellon.

Tässä vaiheessa liima alkoi päristä jo niin vahvasti, että en hoksannut enää ottaa kunnon kuvaa. Käytännössä kuitenkin lopuksi vielä liimasin/teippasin/rukoilin rautalankapätkän kiinni levyn taakse ripustamista varten. Ilmeisesti rukouksista puuttui uskottavuutta, sillä kuvan viritelmä petti viiden minuutin riiputuksen jälkeen. Ei siis kannata säästellä sen liiman kanssa.

Lopulta viimeiseksi asiaksi jäi sitten jokaisen käsityön paras osuus, eli Instagram-kuvan ottaminen ja tykkäyksistä nauttiminen. Ja onhan se kiva tietää paljonko kello on ilman jatkuvaa kännykän vilkuilua. En tosin muistanut, kuinka äänekkäitä seinäkellot ovat. Tikitys kuuluu nimittäin makuuhuoneeseen asti.

Miltä se itse levy sitten kuulosti? En tiedä, en ikinä kuunnellut, en oikeasti edes omista vinyylisoitinta, joskin pidin tarkkaa huolta siitä, että levy on edelleen kuunneltavissa jos joskus tilanne sitä vaatii. A-puolen biisihän oli hyvää popahtavaa drum'n'bassia:

B-puolelta (tai itse asiassa AA-puolelta, koska ilmeisesti molemmat biisit ovat A-biisejä) löytyi vähemmän popahtavaa drum''n'bassia:

Mutta kumpi on parempi, A-puoli vai AA-puoli? Toisaalta toisessa on kaksi A:ta, toisaalta yleisesti A-puoli on ollut se parempi puoli. Mene tiedä.

Mantelilaskiaispulla, aivan kuten vanha kehno sen tarkoitti.

Tämä on ensimmäinen osa kokoelmateoksestani "Kaikki on perseestä, varsinkin turhat pikkuasiat, ja pistää vihaksi".

Laskiaispullia on olemassa kahdenlaisia. Tai korjaan, laskiaispullia on olemassa yhdenlaisia. Sellaisia, joissa on vadelmahilloa. Näiden lisäksi on olemassa hölmöjä varten itsensä pelsepuupin kehittämiä ansoja, jotka näyttävät laskiaispullilta, mutta sisältävät kuvottavaa mantelimassaa, jonka karvas maku nostaisi vaikka Kekkosen haudastaan valistamaan ihmisiä hiihdon hienoudesta, ja siitä, kuinka se on paljon parempi vaihtoehto kuin joku lapsellinen laskettelu. Mitä järkeä on mennä ylös, ainoastaan tullakseen alas? Ehkä sen antaa laskiaisena anteeksi. Sen lisäksi, että mantelimömmön maku on paha, niin ulkomuotokin tuo mieleen lähinnä jonkin erittäin pahasta nestehukasta kärsivän tahnaeläimen ejakulaation. Tai no, oikeastaan myös makukin.

Ihmisiä on kuitenkin olemassa kahdenlaisia. Sellasia, joiden kanssa voi olla tekemisissä, ja sellaisia, jotka ahtavat ei-vadelmapullia hedonistisesti vailla parempaa ymmärrystä kuvottaviin kitusiinsa. Nämä luomakunnan jälkeenjättämät heittiöt on hyvä jättää arkielämässäkin huomiotta, ja sen sijaan keskittyä etsimään joka ikinen mantelimassalla täytetty laskiaispulla, johon voi ripustaa myllynkiven ja jonka voi sitten työntää Raippaluodon sillalta sen ansaitsemaan paikkaan, jossa on hieman kosteaa ja jossa niitä pullia voi nakertaa jokin kala, jonka älykkyysosamäärälle tällainen massojen ja mössöjen makustelu soveltuu. 

Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää laskiaispullat vadelmahillolla ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu. Ihmiset, jotka pitävät mantelimassasta, kuuluvat samaan sarjaan näiden elikoiden kanssa. Sunnuntaisin voi kivittää."

Iso osa antipatioistani tätäkin asiaa kohtaan juontaa juurensa töistä. Kuten jokaisessa hyvässä työpaikassa, myös omassani oli tarjolla laskiaispullia. Valitettavasti vain nämä mantelimongoloidit ja heidän kuvottavat mielihalunsa olivat mukana pilaamassa kuviot, koska tietenkään he eivät voi syödä hillolla, vaan tämän ihmiskunnan rauhanomaisen kehityksen tuhoavan vähemmistön on väkisin saatava omat pullat. Siinä sitä sitten ihmetellään, kun yhtäkkiä on 20 mantelipullaa menossa roskiin samalla kun puolet oikeista ihmisistä ei ikinä edes voinut saada omiaan, sillä tänäkään vuonna pullavastaava ei hoksannut, että maailmassa on edelleen korkeintaan kolme ihmistä, jotka sitä valkoista smegmaa lappaa rumiin turpiinsa. Lopulta koko hommasta tulee rahallisia ja moraalisia tappioita, kun pullaa tilataan suoraan roskiin, joten jos pitäisi panna kansantalous kuosiin, niin olisi huomattavasti järkevämpää kieltää mantelimassa kuin laittaa ihminen vapaapäivänä töihin, koska ei se kuitenkaan vapaapäivänä töitä tee vaikka paikalla olisikin.

Olen silti sitä mieltä, että manteli-ihmiset olisi helppo assimiloida ainoaan oikeaan pullakulttuuriin mukaan, jos ei muuten niin väkisin. Harvoin kuulee valitettavan siitä, että vadelmahillo olisi pahaa (tuskin on ikinä maailman historiassa tapahtunut), kun taas mantelimassasta samaa saa kuulla joka ikinen kerta kun sitä jossain tulee vastaan (kuten juuri nyt). Siirtymä olisi järkevä, ja vadelmien suuntaan paljon helpompi, ja itse olisin kyllä valmis antamaan anteeksi näille väärintekijöille kolmen Ave Marian ja loppuelämän selibaatin jälkeen. Enhän minä sentään mikä täysin tunteeton ihminen ole, vaikka joskus sympatia löytyykin vasta kolmannen vadelmahillolla täytetyn laskiaispullan kannen alta.

Every day we stray further from god's light