Kahdesta kirjasta, konkelista ja vähemmän yllättäen oluesta.

Investoin tässä yhtenä päivänä uuteen sulkapallomailaan, ja vaihdoin luotettavan Yang-Yangini Yonexiin. Alun perin ajattelin, että parempi merkki pelastaisi minut tappiokierteestä. Jälkikäteen kävi kuitenkin ilmi, ettei se Yang-Yang ihan niin sekundamerkki ollutkaan mitä ajattelin. Alonkin heti ostotilanteen jälkeen epäillä uuden kepukan tarvetta. Lopulta piti googletella minkälainen torrakko tuli ostettua, ja onnekseni törmäsin valintaani hyvin tukevaan tekstiin:

VOLTRIC IS STRONG SOUNDING
Another innovative Yonex technology, SOUND FILTER uses new materials at the two and ten o'clock positions to reduce only high pitched and dull soundwaves. This produces a louder and sharper sounds on impact to unsettle opponents, and provides a more aggressive tone to your game for a relentlessly attacking style of play.

Ilmeisesti vaihteleva menestykseni kunnian ja sulkapallon kentillä onkin aina johtunut väärän kuuloisesta mailasta.

Hand of God

Sulkapallon lisäksi olen päässyt todistamaan ylivertaista fyysistä kuntoani myös pyöräilyssä. Reidestä löytyi nimittäin sen verran kovasti vääntöä, että onnistuin polkaisemaan pyörän polkimen kammen poikki. Mitään tekemistä asiaan ei varmasti ole sillä, että poljen aina raskaimmalla vaihteella ja tämän vuoksi käytännössä aina seison polkimilla, vaan ainoastaan jalkojeni gargantuaanisilla lihaksilla.

Ja, koska olen mies, ja insinööri, ja tyhmä, niin tottakai minun piti itse yrittää korjata pyörä. Paino sanalla yrittää. Ostin pyöräkaupasta kympillä kammen ulosvetäjän, ja reilun vartin ähräämisen jälkeen olin jo korkannut molemmista kammista jengat, joihin vetäjä piti pyöräyttää kiinni. Lopputulos oli siis oikeastaan sama kuin aina, eli olin onnistunut tekemään huonosta tilanteesta vielä surkeamman, ja lopulta olikin vietävä vekotin ammattiauttajalle.

Todiste.

Tipattoman tammikuun sijasta piti tänä vuonna kokeilla jotain uutta, eli IPAtonta tammikuuta. Onnistuin hyvin, en ole juonut lainkaan (tai ainakaan vielä en ole ratkennut) pahaa ja katkeraa olutta, joka myös IPAna tunnetaan. Tai APAna. Tai muuna *PAna. Join vain hyvää olutta, niin kuin Koffia, Karjalaa, Sandelsia, Lapin Kultaa, Auraa, Olvia, Pirkka-olutta, Rainbow-olutta, Lidlin Olut-olutta ja Alekokkia.

Ja nyt kun oluesta oli puhetta, niin olen havainnut huolestuttavan kehityksen itsessäni. Olen alkoholisti, ei sillä, että kiskoisin kaljaa keissin joka ilta (se on naapurini tehtävä alakerran möykästä päätellen). Havaitsin vain, että blogissa kahdessa peräkkäisessä otsikossa oli mainittu sana olut, mikä on erittäin huolestuttava kehityssuunta. Ehkä olisin voinut pitää IPAttoman sijasta kuukauden ilman olutmainintoja teksteissä. Melkein olisi voinut olla haastavampi.

"Onko tässä kossua?"

Luin myös pitkästä aikaa kirjallisuutta. Kahden kirjan verran jopa, sellaista vanhanaikaista, mustetta paperilla yms. Ensinnäkin luin Antto Terraksen Stockmann Yard-kirjan, joka kertoo Stockmannin myymäläetsivien hommista. Terras itse on myymäläetsivä, koomikko, viron kielen tulkki ja ilmeisesti myös kirjailija. Varsinainen monitoimimies siis. Etsivien hommiin kuuluu ilmeisesti pääasiassa kameroiden tuijottelua ja rosmojen pysäyttelyä, mikä on paljon kiinnostavampaa kuin miltä se kuulostaa. Lisäksi vaaditaan nimittäin aivotyötä ja ihmistuntemusta.

Kirja itsessään oli erittäin viihdyttävä, ja vaikka ilmeisesti opus ei aivan 100% absoluuttista faktaa olekaan, niin lukeminen on hauska urakka. Etsivien työstä saa kyllä riittävän hyvän kuvan, ja se työ on kaiketi mielenkiintoista "asiakaspalvelutyötä". Parasta antia ovat erilaiset case-kertomukset, jotka kertovat monenlaisista näpistelijöistä ja varkaista joita vuosien saatossa on Stokkalle eksynyt. Vahva suositus tälle.

Toinen kirja oli vähän kuivempi urakka, sillä luin Homeroksen Odysseian, yhden länsimaisen kirjallisuuden ensimmäisistä ja merkittävimmistä teoksista. Valitettavasti kirjasta pystyi huomaamaan, että yleensä ensimmäisellä yrityksellä homma ei mene ihan nappiin, ei edes länsimaisessa kirjallisuudessa. Kirja oli nimittäin uskomattoman pitkäpiimäistä luettavaa. Toki jos sinua kiinnostavat sivutolkulla jatkuvat kuvaukset siitä, kuinka uhrataan härkiä ja sekoitetaan viiniä maljassa, niin onnittelut, olen löytänyt sinulle sopivan kirjan.

Odysseyksen seikkailut olivat ennestään pääpiirteissään tuttuja, ja tokihan niissä jumalissa, kykloopeissa ja mystisissä merihirviöissä olisi ollut ainesta vaikka mihin. Tarinointi ei vain oikein tahdo sujua häävisti, sillä kaikki jännät jutut skipataan hetkessä ohi, kun taas palvelijoiden vuoteen sijaamisesta riittää kyllä pitkästi tarinaa joka ikisellä kerralla kun se tapahtuu. Ja sitä tapahtuu ihan riittävän usein. Kirjahan on toki teknisesti ottaen runoelma, mikä varmastikin selittää jonkin verran asioita. Suosittelen tätä samalla tavalla kuin vaikkapa Seitsemää Veljestä, eli jos on pakko tai jos haluaa vain leijailla sillä, että on lukenut jotain "tärkeää".

Vielä loppuun kevennyksenä juttu, jonka kuulin linja-autossa. Jouduin turvautumaan onnikkaan pyörän ollessa telakalla, ja joskus, hyvin harvoin, siellä ihmiset uskaltavat aukaista suutaan. Aina iso virhe. Kaksi kaveria juttelivat bussissa keskenään, muun muassa CS GO-videopelistä. Sisäistä facepalmailua aiheutti kuitenkin kun toinen kertoi olevansa Silver 3-tasolla, johon toinen totesi, että "sehän on aika hyvä". Pro-tip: ei ole. Se on taso, jolla itse olen, ja voin omasta kokemuksestani sanoa, että en ole "aika hyvä"-pelaaja. Eikä se toinen tyyppi edes itse korjannut olevansa huono.