KHNM-blogin vuosittaisiin jouluperinteisiin kuuluu yhden luukun avaaminen joulukalenterista. Tähän mennessä aiempina vuosina on jo avattu luukut 19 ja 23. Tänä vuonna on vuorossa 26, joka on sen verran korkea luku, että sitä ei kaikista joulukalentereista löydy. Mutta toisaalta, onhan tämän blogin joulukalenterikin hieman keskimääräistä parempi. Kyse ei suinkaan ole siitä, että en ehtinyt/muistanut/viitsinyt kirjoittaa vuosittaista joulukalenterijuttua ajoissa.
Luukun 26. takaa paljastuu paljon jouluaiheisia haikuja, noita jokaisen helposti ymmärtämiä lyhykäisiä runoja. Esimerkiksi juurikin tällaisia:
Olisi haiku
Mi kertoen joulusta
Toisi se ilon
Kolme säettä, joissa pelataan tavujen määrällä. Yksinkertaista. Tämä seuraava runo kertoo siitä, kuinka on vaikea keksiä joululahjoja sille rakkaimmalle ihmiselle:
Joululahjoja On vaikea keksiä Ero edessä
Onneksi kaikkia lahjoja ei kuitenkaan tarvitse itse keksiä. On nimittäin eräs parrakas ja punanuttuinen kaveri, joka osaa kyllä auttaa pakettien kanssa tilanteessa kuin tilanteessa:
Joulupukki jou
Lupukki valkoparta
Vanha ukki ei-
Mutta vaikka monelle ihmiselle joulu onkin erittäin lahjakeskeistä aikaa, niin on hyvä muistaa, etteivät paketit ole se kaikista tärkein asia. Lahjaa tärkeämpi on sen takana oleva ajatus. Vaikka hevosenpää ei ole kummoinen lahja, niin kannattaa miettiä mitä lahjan antaja haluaa sillä sanoa.
Vaikka ulkona
Pauhaa paukkupakkanen
On sydän lämmin
Ilmeeni, kun olen herkkä runopoika.
Jouluun, ja ennen kaikkea sen odotukseen, kuuluvat myös erinäiset tapahtumat. On joulunavajaista, joulutoria ja muuta joulu-etuliitteistä kissanristiäistä. Seuraava haiku kertookin useita kaupunkeja (esimerkiksi Oulun) sekaisin pistäneestä Coca-Colan rekkakiertueesta:
Ilmainen cocis
Aa aa aa jumalauta
Aa ei helvetti
Jouluisin on juomisen lisäksi myös kiva syödä. Tämä runo onkin omistettu joulupöydän herkuille:
Laatikko kinkku Rosolli puuro lohi
Konvehti torttu
Pitää muistaa kuitenkin kaiken tämän hiljalleen laantuvan touhotuksen ohella ne tärkeimmät: usko, toivo ja rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.
Maailmanrauha
Se tärkein joululahja
Maailmanrauha
Veikkaisin, että monelle on tämä runojen haikuformaatti tuttu (jos ei aikaisemmin ollut, niin nyt on), mutta moniko on kuullut tankasta? En nyt puhu niistä seksipöksyistä, vaan toisesta japanilaisesta runomuodosta. Formaatti on lähes sama kuin haikussa, mutta rivejä on kaksi lisää, ja säkeiden tavut menevät 5-7-5-7-7 mallilla. Askartelin yhden tällaisenkin joululomasuunnitelmistani:
Joululomani:
Kotiin joulupyhiksi
Välipäivät päisn
Darrassa takas töihin
Tai sitten rokulia
Minua saa haastaa siitä, kuinka monta tavua sanassa "päisn" on. Puolustaudun sanomalla, että minulla ei ole mitään havaintoa asiasta. Toivottavasti kuitenkin löydät näistä runoista jotain kaunista, jotain syvällistä, jotain sieluasi vavahduttavaa, jota voit sitten ensi jouluna muistella, koska tälle vuotta ei enää valitettavasti kauheasti kerkeä.
Viimeisen kuukauden katatonisessa tilassa viettäneiltä on saattanut mennä ohitse, että huomenna on jouluaatto. Ja se tarkoittaa lähinnä yhtä asiaa: lahjoja.
Tänään alkavat olla viimeiset hetket hankkia näitä lähimmäisenrakkauden osoittamiseen tarkoitettuja taika-artifakteja. Mutta entä jos tili näyttää nollaa? Ei syytä huoleen. Sain nimittäin tällä viikolla Tori.fistä sähköpostiini viestin, jossa sanottiin, että aineeton lahja on joulun hittilahja (hassu kommentti sivustolta, jonka pointti on diilata vanhaa roinaa). Ei kukaan sellaista oikeasti halua, vaan pleikkarin. Onneksi loppuun vielä kuitenkin todettiin, että heidän sivuiltaan löytyy myös "Annetaan"-osio, josta voi tuurilla löytää ilmaiset joululahjat.
Ja tuuria todellakin on ilmassa. Ei ehkä ihan pleikkarin verran, mutta lähes yhtä hyviä ehdokkaita on tarjolla. Joten, tässä vielä viime hetken rahoitusongelmattomat joululahjavinkit:
Betonipilari
Jos edellisinä vuosina on tullut annettua turhan köykäistä roinaa paperinpainoksi, niin nyt on elämäsi tilaisuus antaa vähän jykevämpää tavaraa ja korjata vanhat vääryydet. Ja miten hienoa olisikaan antaa lahja, jonka ojentamiseen tarvitaan vähintään kolme ihmistä. Uusi Testamentti x2
Tympäiseekö joulun maallisuus ja tuntuuko, että kaveri on suoraan saatanasta? Anna lahjaksi uusi testamentti (ja psalmit ja sanalaskut, miksei kukaan ikinä muista psalmeja ja sananlaskuja). Saatavana kaksin kappalein, joten hyvää kirjaa riittää jaettavaksi useammallekin pakanalle.
Retro uuni/hella
Vanhan tavaran kutsuminen retroksi on aina myyvää. Toisinaan tosin mietityttää, missä vaiheessa retroroina muuttuu arvoantiikiksi. Tämän hellan kohdalla jäi myös vaivaamaan, että onkohan kukaan oikeasti arkielämässään niin superkokki, että käyttäisi kaikkia neljää levyä hellasta yhtaikaa. Kolmella pärjää ihan hyvin.
Tabletit stressin helpottamiseksi
Itse onnistuin stressaamaan joululahjojen hankkimisesta sen verran paljon, että nämä tabut olisivat olleet tarpeen. Ovat tosin elukoille suunnattuja, mutta eikö se vain tarkoita sitä, että silloin kärsii ottaa tupla-annoksen? Paitsi jos kohde-eläin sattuu olemaan hevonen. Tästä kuitenkin lahjavinkki perheen karvaisemmille jäsenille.
A: ur&penn timantti rannekello
Tuntuuko siltä, että tähän mennessä ehdotetut lahjat eivät ole olleet arvoltaan aivan riittäviä? Myönnän kyllä, harva ihminen kehtaisi antaa vaikkapa vaimolleen joululahjaksi betonipilaria. Nyt kuitenkin lähtisi (kirjaimellisesti) timanttia, ja halvalla. Sen kuin hakee pois.
Suvi Isotalo CD
Hauska fakta: jos kasattaisiin torni CD-levyistä, joita ihmiset eivät enää halua kuunnella, olisi tornilla korkeutta saman verran kuin maasta on matkaa kuuhun. Pikaisen Spotify-testin perusteella tämä CD taitaisi ainakin itsellä päätyä samaan pinoon. Ei huono, mutta ei kauhean mieleenpainuva. Sopii lahjaksi avaruusmatkailusta haaveilevalle.
A: Hackmann kattilan kansi
Tästä innokkaalle ruoanlaittajalle/romuraudan kerääjälle/frisbeegolfin harrastajalle. On varmasti kenttien kovin jätkä, kun on metallista tehdyt kiekot. Eivät pienet pöheiköt enää menoa hidasta.
Julisteet
Jos toisaalta tuntuu, että jollakulla on motivaatio-ongelmia, niin tässä olisi kevyen hellä potku perseelle. Itse voisin alkaa uskomaan itseeni ihan vain sen vuoksi, ettei tarvitsisi tällaisia ripustaa seinälle.
Vanha lypsykone
Vähän jytkympi rintapumppu. Vetäisee maidot pihalle vaikka miehestä jos tarve vaatii.
Toivottavasti näistä ideoista löytyy jotain lahjoittamisen arvoista. Ja vaikkei löytyisikään, niin ei kannata ottaa asiasta liikaa stressiä. Tärkeintä on nauttia joulun ajasta omalla tavallaan. Joko perheen parissa puuhastellen, tai omassa rauhassa itseään hemmotellen, ehkä mahdollisesti vaikka maitoa juomalla. Niin tai näin, niin haluan toivottaa
Saattaa sisältää pähkinöitä.
Mutta toisaalta, eivätkö pähkinät ole vain "superterveellisiä terveyspommeja"?
Facebookissa ensimmäistä kerrostalotekstiä jakaessani kirjoitin saatetekstiin sen olevan "ensimmäinen osa kerrostalotrilogiaa". Nyt olen siis lain mukaan velvoitettu tekemään vielä tämän viimeisen kolmannen kappaleen.
Suomessa lukutaitoprosentti taitaa olla aika lähelle 99%. Pikainen visiitti lähimpään roskakatokseen pistää kuitenkin vähän epäilemään tätä, sillä yksinkertaisista tekstiopasteista huolimatta ihmisistä karkeasti arvioituna noin kolmannes ei osaa käyttää jäteastioita. Paperinkeräysmolokissa on sekajätettä, metallipöntössä on lasia ja selkeästä "ei huonekaluja"-kieltokyltistä huolimatta katoksen nurkassa lojuu kokonainen kalustesarja olohuoneeseen.
Tämä kuvituskuva on Puolasta, mutta yhtä hyvin se voisi olla keskimääräisestä oululaisesta roskakatoksesta.
Sinänsä kerrostalot ovat huono valinta hamstraajille ja muuten epäsiististi eläville ihmisille. Vähänkään vanhemmassa kerrostalossa saa nimittäin varautua siihen, että kuukausittain talkkari haluaa lukea vesimittaria, huoltoukko ilmata pattereita tai biologi tutkia sänkyä luteiden varalta. Vaikka omassa saastassa asuminen ei välttämättä itseä hävettäisikään, niin yleensä pyyntönä on, että edes toimenpiteen kohteena oleva alue olisi siivottuna, mikä pakottaa pitämään kämpän ainakin kohtuullisen hyvässä kunnossa. Voi olla ihan hyväkin.
Onneksi taloyhtiö usein huolehtii asukkaidensa viihtyvyydestä. Pihamaalla tarjolla voi olla esimerkiksi leikkikenttä, jossa voi kiikkua ja syödä hiekkaa, tai grilli, jota on epäilemättä käytetty useammin tuhkakuppina kuin ruoanlaittovälineenä. Eräs taloyhtiö tarjosi jopa sisäkuntosalin, jonka sisältö koostui loppujen lopuksi vanhasta Tunturin kuntopyörästä ja kettingillä seinään kiinnitetyistä käsipainoista. Loput oli varmaan viety parempaan paikkaan.
Tämä kuvituskuva on internetistä, mutta yhtä hyvin se voisi olla keskimääräisestä oululaisesta taloyhtiögrillistä.
Ei elämä kuitenkaan pelkkää hupailua ole. Joskus pitää pyykätäkin. Usein kerrostaloista löytyy tätä varten pyykkitupa, jossa on rikkinäinen pyykinpesukone ja paloturvallisuusriskiltä vaikuttava kuivausrumpu. Ja mankeli, jostain kumman syystä. Omituista sinänsä, että lähes jokaisesta kerrostalosta löytyy jaettu pyykkikone, mutta tiskikoneen joutuu aina jokainen itse hankkimaan. Siitäkin huolimatta, että pyykkikoneen jakaminen on iljettävämpää. Likapyykki on kuitenkin ollut suorassa kosketuksessa genitaaleihin, toisin kuin vaikkapa lusikka. Paitsi jos on yläasteen terveydenhoitaja.
Ja sitten on tietty taloyhtiön talkoot. Sälekaihtimien läpi katsottuna ne eivät näytä kovin hauskoilta.
Häkkivarastot kertovat ihmisestä enemmän kuin äkkiseltään saattaisi arvata. Ei ole esimerkiksi vaikea hoksata, että asunnossa asuu jonkin kokoinen perhe, jos kanakoppi on täynnä kaikenlaista vauvaroinaa. Tai jos sieltä löytyy epäilyttävältä haiseva saavi, on asukas todennäköisesti viiniharrastaja/opiskelija/kiljuharrastaja. Yksi asia on kuitenkin varma: jos varastossa on vain nätisti järjestyksessä olevia pahvilaatikoita ja siististi aseteltuja isompia esineitä, ei kyseinen koppi ole oikean ihmisen omistuksessa.
Tämä kuvituskuva on Markarian 421:stä, mutta yhtä hyvin se voisi olla keskimääräisestä oululaisesta siistin häkkivaraston omistajasta. Jonka olemassaolosta ei muuten ole vielä kiistatonta todistusaineistoa.
Joskus määrittelin "rauhallisen paikan asua" niin, että siellä voi pihalla käydä kusella kenenkään siitä mieltään pahoittamatta. Kerrostalot eivät valitettavasti ihan tähän taivu, mutta kyllä ne muuten ovat varsin siedettäviä paikkoja elää tiettyjä ajanjaksoja elämästään. Ennemmin kerrostalossa Oulussa kuin omakotitalossa Katajavaarassa.
Saattaa sisältää vitsejä vähän kulahtaneesta aiheesta. Mutta toisaalta, eivätkö kulahtaneet aiheet ole vain "ikiaikaisia klassikoita"?
Kerrostalot ovat näppärä tapa kasata iso määrä ihmisiä pienelle alueelle suhteellisen tehokkaasti. Henkilö, joka on keksinyt käytännössä vain laittaa yhden talon toisen talon katolle, on todennäköisesti ollut nero. Ainakin tavallaan. Vaikka eihän tässä ideassa sinänsä ole mitään vikaa, ongelmia alkaa tulla vasta siinä vaiheessa, kun näitä kerrostaloja aletaan täyttää ihmisillä.
Eivät ne asukkaat tosin ole se pääongelma, vaan ohuet seinät. Toki jos alakerrassa tehdään asbestinpoistoa, niin siinä ei seinän paksuudella ole väliä, porauksen äänet päätyvät korviin aina aivan varmasti. Mutta hiukan jykevimmillä seinillä voisi estää kuitenkin enimmän naapureiden kolistelun, mutinan ja ennen kaikkea musiikin läpitunkemisen. EDM-innostuksen huono puoli onkin se, että joka igisessä pop-biisissä on tukeva ja tasatahtinen basso, joka on omiaan kaikumaan pahvisessa kerrostaloseinässä. En tosin tiedä, onko viime aikoina tapahtunut siirtymä hip-hopin puolelle yhtään sen parempi.
Joko tämä on äänekäs talo, tai se mukava australialainen talo
Kyllä tätä möykkää ihminen kuitenkin sietää, jos voi metelin yllättäessä nukkua eri huoneessa, jonne naapureiden älämölö ei kuulu. Yksiön omistajia käy sääliksi, vaikka ei se keittiön lattiallakaan nukkuminen herkkua ole. Vaihtoehtoisesti voi toki aina valittaa internetiin. Tai jättää heippalapun kerrostalon ilmoitustaululle. Meteliä voi kuitenkin onneksi kuunnella oman asunnon rauhassa. Elämä muuttuukin oikeasti kiusalliseksi vasta rappukäytävässä, paikassa, joka todistaa sen, että kerrostalo ei ole suomalainen keksintö.
Harva paikka nimittäin saa minua epäilemään omaa kelvollisuuttani ihmisenä samalla tavalla kuin rappukäytävä. "Olisiko tuolle mummolle pitänyt sanoa kovempaan ääneen terve? Olisiko minun pitänyt avata hissin ovi naapurille? Olisiko ehkä pitänyt laittaa tällä kertaa housut jalkaan?". Hisseistä puheen ollen, niiden henkilömääräsuositukset voi suosiolla jakaa kolmella. Tähän matemaattiseen perusteluun päädyin siksi, että asuttamani kerrostalon hissin maksimihenkilömääräsuosituksena on kolme ihmistä, enkä halua joutua sinne kenenkään muun kanssa.
"Hei, kuulin teiltä eilen ääniä."
Mutta on naapureissa hyviäkin puolia. Esimerkiksi edellisessä asunnossa yläpuolellani asui naapuri, jonka herätyskellon kuuli katon lävitse. Ei tarvinnut laittaa kelloa soimaan, sillä tämän oman elämänsä Katto-Kassisen vekkari kyllä herätti varmasti kuudelta joka aamu. Myöskin, jos on ongelmia keksiä mitä haluaa syödä, voi usein mennä rappukäytävään nuuhkimaan erilaisia tuoksuja. Joskus ilmassa on herkullista pannukakkua, toisinaan noutopitsaa. Satunnaisesti on tyytyminen johonkin voimakkaasti savustettuun, joka saattaa selittää paloautot pihalla.
Koskaan ei kuitenkaan tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi. Useimmiten jostain kuuluu puheensorinaa, tai ainakin askeleita ja epämääräistä kolinaa. Saattavat ne äänet kuulua päästäkin, mutta joskus, kun tuuri käy, saattaa oikeasti päästä osaksi sitä pyhintä toimitusta. Enkä tarkoita kakkosella käymistä, vaikka siitäkin tietynlaista loisketta lähtee (joka muuten lähes poikkeuksetta kuuluu naapuriin). Ei, tässä toimituksessa käytännössä sinutkin lisätään perheeseen.
Vielä mahtuu yksi lisää.
Ei minulla oikeasti ole mitään naapureita vastaan. He ovat kivoja niin kauan kuin pitävät suunsa kiinni ja antavat minun pitää suutani auki kaksiossani vapaasti. Isoin ongelmahan naapureissa on oikeasti se, että heitä ei tunne. Ties vaikka olisivat mukaviakin ihmisiä.
Saattaa sisältää karkeita yleistyksiä omien kokemuksieni perusteella. Mutta toisaalta, eivätkö omat kokemukset ole vain "henkilökohtaisia faktoja"?
Nykyisessä kerrostalokaksiossani ei ole saunaa. Harvoissa asunnoissa loppujen lopuksi on. Onneksi sentään useimmissa kerrostaloissa on taloyhtiön puolesta sauna, jossa pääsee purkamaan enimpiä himojaan hikoilun suhteen. Toisinaan "saunan" voi tosin laittaa lainausmerkkeihin.
Saunateksti blogissa on myös oiva tekosyy postata vähäpukeisia ihmisiä (joilla on muuten helppo kiinnittää potentiaalisten lukijoiden huomio ja saada paljon tykkäyksiä).
En ole saunaekspertti, mutta tuossa vihdassa on jotain vikaa.
Taloyhtiön sauna sijaitsee usein rakennuksen alimmassa kerroksessa, joskus jopa maatason alapuolella. En tiedä johtuuko tästä, mutta usein näissä jaetuissa saunoissa on tietty pottukellarimainen tunnelma. Siinä missä pottukellareiden ominaistunnelma/-tuoksu tulee tarpeettoman pitkään eläneistä perunoista, tulee saunassa sama haju pesutilojen puolelta. Toisinaan "pesutilat" voi tosin laittaa lainausmerkkeihin.
Pesutilat ovat yleensä yllättävänkin puhtaat, joskin kaikki kalusto näyttää keskimäärin 20 vuotta vanhalta. Kalkkiakin niissä on jotakuinkin samalta ajalta, mutta ainakaan seinille ei ole levitettynä eritteitä. Eikä homettakaan ole, ainakaan näkyvillä, joskin jokin vihreä yleensä haisee. Eikä se todellakaan ole raha. Kun enimmät saastat on itsestään saanut suihkussa kuorittua, voi siirtyä kiinnostavien saunatilojen puolelle. Lauteet ovat tummat kuin savusaunassa, vaikka sähköllä kiuas toimisikin. Toisinaan "kiukaan" voi tosin laittaa lainausmerkkeihin.
Tämä asennus ei varmasti täytä mitään standardeja.
Kiuas on joko ajastimella toimiva (hyvä), tai ihmisen kosketusta vaativa "Heti Valmis"-kiuas (paha). Ajastimella toimivat kiukaat ovat Heti Valmiina oman saunavuoron alkaessa, mutta Heti Valmis-kiukaiden kohdalla joutuu aluksi toivomaan, ettei edellinen käyttäjä ole katkaissut pöntöstä virtoja tai muuten vain varmistanut, että sauna on kylmänä eikä siitä heti lämpene. Vaikka lähtötilanne olisikin kohdallaan, niin pukkarissa joutuu silti odottamaan 20 minuuttia, kun toivottoman alitehoinen "Heti Valmis"-kiuas yrittää pöhistä saunaa lämpimäksi. Ja lopulta kun saunaan pääsee, joutuu kuitenkin pitämään jalkoja lauteilla, sillä varpaat muuten jäätyvät.
Mutta ei kaikki pelkästään negatiivista ole. Pukuhuoneesta löytyy aina kaikki tarpeellinen, eli penkki istahdettavaksi, lattia vaatteiden säilytystä varten ja seinään kiinniruuvattu pullonavaaja. Ja kyllähän nämä saunat tyhjää parempia ovat. Hiki tulee aina. Jos ei kiukaan ansiosta, niin ainakin pohtiessa, mikä on tuo omituinen läikkä lauteessa.
Pakko myöntää, että eräässä asunnossa en kertaakaan käynyt taloyhtiön saunassa, sillä se olisi vaatinut puhelimella vuoron varaamista, ja kyllä se on liikaa ihmiseltä vaadittu. Saattoi siis olla, että lukitun oven takana olisi ollut varsinainen taloyhtiösaunojen Eeden. Asuntoa vuokraavan yrityksen tuntien tosin ei. Jokin päivä vielä kuitenkin laitan blogimiljoonat rullaamaan ja rakennan itselleni kartanon, jossa on ihan oma sauna, jota ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa ja jossa ovat suihkukalusteet, kiuas ja lauteet umpikultaa.
Jokainen meistä juoksee jossain määrin. Osa juoksee kuvaannollisesti karkuun omia ongelmiaan tai vaikka menneisyyttään. Osa juoksee kirjaimellisesti pakoon myrkynvihreitä liskomiehiä, jotka yrittävät varastaa aivoja tehdäkseen niistä hienoja koristeita olohuoneisiinsa. Vaikka asioiden pakoon juokseminen onkin yleinen motivaattori liikkumiselle, kaikille se ei ole se pääpointti. Päinvastoin. Osa juoksee lenkkejä vain palatakseen takaisin lähtöpisteeseen. Tiedä mikä järki siinä sitten on.
Enimmäkseen viimeiseen juoksijaryhmään kuuluvana sijoitin Garminin Forerunner 235-urheilukelloon, jolla voi näppärästi seurata kaikenlaista. Vielä kelloteknologia ei tosin ole niin pitkällä, että voisi seurata miten kauas ongelmiaan on päässyt karkuun. Vaikka ostin kellon Black Friday-alennuksesta, en ole oikeasti paha materialisti. Aloin vain turhautua vaihtelevasti toimivan kännykän käyttämiseen kehityksen seurannassa, ja mitä hyötyä on urheilla, jos ei tiedä olevansa parempi kuin ennen?
Ensituntuma kelloon on kevyen muovinen. Toki kun kyseessä on hölkyttelyyn tarkoitettu kello, ei se varmasti painonsa puolesta mitään umpititaania voi ollakaan, mutta kauhean montaa kertaa lenkillä ei tämän päälle kannata liukastua. Mieleen tulee ensimmäinen lelukello, joka pyöräytetään lapselle ranteeseen, joskin kellotaulu on onneksi isompi. Vedenkestävyyttä on luvattu 50 metriin asti, mutta en ole edes suihkuun uskaltautunut kellon kanssa ominaisuutta testaamaan. Muutenkin on vähän huono näillä joulukeleillä harrastaa syväsukellusta Oulussa.
Ranteesta mittava syke toimii jotakuinkin yhtä hyvin kuin muissakin tämän suuntaisissa kelloissa: istuessa syke on suhteellisen matala, ja urheillessa se on korkeampi. Paljon tätä tarkempaa tietoa ei kannata olettaa, vaikka aika hyvin suuntaa luku antaakin. Akku kestää normikäytössä noin viikon, ja GPS-käytössä suunnilleen 9 tuntia, joka kyllä normaalissa juoksussa riittää ihan hyvin. Vekotin ladataan omituisella klipsisysteemillä, jonka pitkän aikavälin kestävyys herättää hieman huolta. Ei huvittaisi käsin painaa laturia tunnin ajan kelloon ainoastaan saadakseen sen ladattua.
Eniten ärsyttää se, että kellolle pitää olla oma laturi. Tämä tosin taitaa olla yleistä laitteissa, jotka tarvitsevat omanlaisensa vedenkestävän latausportin ja/tai jotka haluavat kerätä lisärahaa latureita myymällä.
Urheilun mittausta varten on tarjolla viisi erilaista urheiluprofiilia: juoksu, juoksu sisällä, pyöräily, pyöräily sisällä ja "muu". Siihen suhteutettuna, että Wikipedian urheilusivulistauksesta löytyy yli 200 urheilulajia, on "muu" aika väljä käsite. Uusia urheiluprofiileja voi sentään ladata sovelluskaupasta, koska kuten ajan henkeen kuuluu, on kello älykäs. Itse latasin yhden, mikä boottasi kelloni ja poisti lataamani urheiluprofiilin. En kokeillut toista.
Sovelluskaupasta voi ladata kelloon myös applikaatioita, infonäkymiä ja virtuaalisia kellotauluja. Oma suosikkini on sovellus, joka laskee, montako olutta voi hyvällä omallatunnolla juoda urheilusuorituksen jälkeen. Mikään täysimittainen Android-älykello ei kuitenkaan ole kyseessä, joten Garminin oman sovelluskaupan tarjontaan on tyytyminen. Kauheasti "oikean" älykellon ominaisuuksia en kaipaa, joskin Spotifyn ohjailu ranteesta lenkillä olisi ollut hyödyllinen. Notifikaatiot saa ohjattua kännykästä ranteeseen, jos puhelin ei omasta
mielestä vielä häiritse riittävän paljon.
Aktiivisuusmittauksen ja askellaskurin olen todennut turhauttaviksi ominaisuuksiksi. Tunnin istumisen jälkeen tulee tärähdys sekä passiivis-aggressiivinen "Move!"-komento, ja näytöllä olevan punaisen täpän saa resetoitua minuutin tai parin kävelyllä. Ainakin teoriassa. Käytännössä vekotin on kuitenkin tarpeettoman nipo siitä, mikä lasketaan liikunnaksi. Tuntuu hyvin epäkiitolliselta siivota kämppää tunti, ainoastaan saadakseen kellolta kehotuksen harrastaa jotain oikeaa liikettä.
Askeleiden laskeminen yhdistettynä laiskasti toimivaan aktiivisuuden seurantaan johti lopulta siihen, että aloin liikkumaan joka paikkaan mahdollisimman pienillä tipuaskeleilla, jotta niitä kertyisi paljon. Käsiä puolestaan heiluttelen isossa kaaressa ympäriinsä, jotta ranneke älyäisi jotain liikettä tapahtuvan. Lopputulos on kuin Monty Pythonin sketsistä. Positiivista on se, että päivän askelmäärätavoite on mukautuva. Jos et saa 8000 askelta kasaan, seuraavana päivänä riittää enää reipas 7000. "Ai, et onnistunut tässä tavoitteessa? No yritä jos edes tähän pystyisit"
Urheilumittaus onneksi toimii kuten pitääkin. Hölkätessä saa kaikki olennaiset tiedot juoksusta näkyviin kerralla kun hieman jaksaa säätää. Juoksureittiä seuraava GPS myös pelaa hyvin, joskin paikannuksen aloittamisessa toisinaan kestää pitkä tovi. Rannemittausta tarkempaan sykkeen seuraamiseen on tarjolla myös sykevyötä, joka on suositeltava hankinta enemmän asiasta kiinnostuneille. Lisäksi löytyy myös ehkä hieman erikoisempi triathlon-vyö, jos liskomiehiä pitää myös uida ja pyöräillä pakoon.
Fiksujen älyominaisuuksien käyttämisen kannalta tärkeää on asentaa kännykkään Garmin Connect-sovellus, johon kello yhdistetään bluetoothilla. Kuten voi tässä vaiheessa kuvitella, homma muuttuu pian kimurantiksi. Esimerkiksi käyttäjän pituus- ja painotiedot ovat erilliset kellossa ja sovelluksessa, eikä niitä synkata keskenään ollenkaan. Osa kellon asetuksista asetetaan kellosta, ja osa sovelluksesta, mikä on mutkikasta, varsinkin kun mitään näistä ei oikein selitetä. Esimerkiksi askelmäärätavoitteen voi asettaa sovelluksesta, mutta mukautuuko se silti päivittäin liikkumisen mukaan kuten aiemmin totesin? En tiedä.
Surkeaa on myös kellon ja applikaation välisessä yhteydessä ainakin vuoden päivät ollut ongelma, jossa sovellus palauttaa kellon aikamuodon 12 tuntiin ja viikon aloituspäivän sunnuntaihin. Tämä ongelma ratkeaa sillä, että kirjaudutaan web-sovellukseen selaimella, jossa säädetään halutut asetukset kohdalleen, josta ne siirtyvät sovellukseen, josta ne siirtyvät viimein kelloon. Näitä asetuksia ei voi asettaa kännykkäsovelluksesta, sillä sovellus ei näytä niitä lainkaan. Mutta kello ne näyttää, ja sieltä niitä voi vaihtaa. Mutta ei pysyvästi. Web-sovelluksen olemassaoloa ei puolestaan mainita missään sanallakaan, löysin sen vasta googlettamalla. Alkaa olla älykkyys tästä touhusta kaukana.
"Hurr durr olen idiootti"
Asetuksien synkkaamista lukuun ottamatta sovellus toimii suhteellisen hyvin. Keräämäänsä dataa pääsee tutkimaan kattavasti (sekä sinä että FBI), ja sovellukset sekä päivitykset siirtyvät kelloon helposti (joskin hitaasti). Applikaatio tuntuu tosin hieman vanhahtavalta ja epävakaalta, eikä käyttökään ole alkuun ihan helppoa. Samanlainen omituinen käyttöliittymäsuunnittelu vaivaa itse kelloakin. Oma suosikkiominaisuuteni kännykkäsovelluksessa on reitin suunnittelu. Applikaatiolle voi antaa ilmansuunnan ja pituuden, ja se tekaisee jonkinlaisen lenkin annetuilla tiedoilla.
Negatiivisesta marinasta huolimatta Garmin Forerunner 235 on vajaan parin sadan euron hinnalla hyvä valinta liikuntaharrastelijalle lenkkikelloksi. Älykelloksi siitä ei ole. Mutta toisaalta, Forerunneria myydäänkin nimenomaan urheilukellona. Jos on varaa lyödä seteliä tiskiin, niin urheiluunkin parempaa tosin varmasti löytyy. Ainakin toivon niin. Mikään valmis ratkaisu kello nimittäin ei ole, ja tovin saa alkuun taistella huonon käyttöliittymän, asetuksien viilaamisen ja omituisten bugien parissa, mutta kun palikat saa kohdalleen, ajaa kello asiansa.
Niin se vain kuukausi kirjoittamatta vierähti ihan huomaamatta. Loppua kohden alkoi jo hieman poltella päästä takaisin näppäimistön ääreen, vaikka lyhyt tauko kyllä tekikin todella hyvää. Ei tarvinnut joka päivä kytätä lukijamääriä, tai miettiä, mistä tällä viikolla kirjoittaisin. Sai stressata ihan muista asioista. Tätä huonoa aasinsiltaa käyttäen listaankin asioita, joita olen tehnyt edellisen kuukauden aikana.
Hengitin
Tärkeimmät ensiksi. Hengitin joka päivä, koko ajan. Paitsi yhtenä päivänä kokeilin, pystynkö pidättämään hengitystä yli minuutin. Pystyn, mutta siitä seuraa sivuvaikutuksena tajun lähteminen.
Väsäsin kolme puolivalmista kappaletta ja yhden valmiin
Ne kolme keskeneräistä hädin tuskin ovat tällä hetkellä mainitsemisen arvoisia, mutta se yksi valmis on kyllä hyvä:
Se on itse asiassa jopa niin hyvä, että sain eräältä satunnaiselta levy-yhtiöltä tarjouksen, jossa he lupasivat tehdä siitä julkaisun. En kuitenkaan raaskinut luovuttaa oikeuksia sydänverellä tekemästäni kappaleesta perulaiseen nyrkkipajaan puoleksi espanjankielisellä julkaisusopimuksella. Tämä voi olla yksi niistä asioista, joita voi sitten kiikkustuolissa katua.
Jos joku striimauksen aikakaudella vielä latailee mp3-tiedostoja, niin kappale on ilmaiseksi tarjolla. Tarvitsee ainoastaan tykätä kappaleesta Soundcloudissa, jakaa kappale Soundcloudissa ja seurata minua Soundcloudissa.
Mietin joulukalenteria
Nyt kun on joulukuun ensimmäinen päivä, avataan joulukalenterista ainakin ensimmäinen luukku. Blogissakin olisi voinut olla hieno joulukalenteri. Aluksi ideoin, että joka päivälle jouluaattoon saakka olisi ollut pieni teksti. Liian tylsä idea. Sitten tuli mieleen, että voisin tehdä joulukalenteri-joulukalenterin. Eli hankkisin 24 erilaista joulukalenteria, ja joka päivä avaisin eri kalenterista yhden luukun, ja raportoisin tapahtuneesta tänne. Liian työläs idea.
Pelasin sulkapalloa
Uskomattoman raivostuttava peli. Toisinaan ihmetyttää, kuinka en ole vielä yhtään mailaa onnistunut rikkomaan lyömällä tai syömällä. On äärettömän turhauttavaa huitaista mailalla vain muutamia senttejä ohi pallosta ja tajuta, että tuohon kyllä olisi ehtinyt ja osunut jos vain olisi ajatuksen kanssa lyönyt. Samaa virhettä kun toistaa tunnin ajan, alkavat hermo ja syke olla pinnassa. Hyvää liikuntaa.
Twiittasin suosituimman twiittini koskaan ikinä
Lyhyesti sanottuna, näin netissä hauskan jutun, muistin siihen liittyvän toisen aiemmin netissä näkemäni hauskan jutun ja pöllin sen. Jälleen kerran todiste siitä, että oma vaivannäkö ei kannata.
Vaikka no, eihän se edes päässyt Iltalehden urheilu-uutisiin, kuten se aiempi ykköstwiitti.
Tein ruokakokeiluja
Koin maailmantuskaa olemassaoloni vuoksi. Oloa helpottaakseni tein lasagnea, jossa korvasin 33% naudanjauhelihasta soijarouheella, sillä se ilmeisesti pelastaa maailman.Ruoka maistui samalta kuin ennenkin. Ongelmat alkoivat, kun pakastin samaa ruokaa vastaisen varalle. Tämä ei ollutkaan enää niin onnistunut kokeilu. Kuka olisi arvannut, että kun nestettä täynnä olevan, keitetyn pastan nakkaa pakastimeen, sen olemus muuttuu olennaisesti kuvottavammaksi.
Kävin kirjoituskurssilla
Useasti mainostamani kansalaisopiston kirjoituskurssi oli hieman vaikea paikka kun ei kirjoittanut mitään. Toki olisihan sitä voinut, en minä kurssilla ollut tekstilakossa, mutta ei oikeastaan kiinnostanut. Kurssin päätyttyä opinkin enimmäkseen sen, että minusta ei ole pitkien tarinoiden kirjoittajaksi. En tosin tiedä, onko minusta lyhyidenkään tarinoiden kirjoittajaksi. En tosin tiedä, onko minusta kirjoittajaksi. En tosin tiedä.
Pörräsin pikkujouluissa
Olen syönyt piparia, torttua ja jotain kinkun tapaista. Olen juonut glögiä, kaakaota ja liian monta viiniä.
Työpaikan pikkujoulujen jälkeen minua vaivasi tunne, että olin unohtanut jotain isoa. Jotain tärkeää. Maanantaina kulkukortti vielä kuitenkin edelleen toimi, eikä henkilöstöosastolta tullut vihaista mailia, joten tulkitsin olevani edelleen palkattuna. Ehkä pikkujouluissa ei vain tapahtunut kauhean paljon mitään, ja omat harvat muistikuvani olivatkin kristallinkirkkaat. Mitään muistettavaa ei vain ollut.
Vasta perjantaina sitten onnistuin nolaamaan itseni, kun työkaveri tuli kertomaan musiikin tekemisestä. Tämä tapahtui hieman yllättäen, mutta olin toki jutussa mukana, ja totesin itsekin väkertäväni silloin tällöin jotain. "Niinhän sä sanoit pikkujouluissa". Niinpä niin.
Kävin Thaimaassa
Tai oikeastaan vain söin Valion
Thaimaa-teemaista jogurttia. Mutta pystyin kuvittelemaan itseni
Kaukoidän lämpöön palmupuun alle torkkumaan, mikä on ihan riittävä helpotus tähän hätään. Käytännössä kyseessä oli mango-, papaija-, passionhedelmä- ja sitruunaruohojogurtti. Maistui lähinnä hedelmäpommilta.
Monenlaista enemmän tai vähemmän tärkeää tekemistä siis. Joskin nyt kun asiaa miettii, niin mitään uutta tai kauhean repäisevää ei tullut tehtyä. Musiikkia on tullut ennenkin puuhattua, ulkomaillakin on käyty ja koko elämäni olen hengittänyt. Siitä huolimatta, tai sen ansiosta, voisi kuitenkin tässä nyt palata takaisin "yksi teksti viikossa"-tahtiin, onhan tätä huonojen juttujen kirjoittamista tekstimuotoon vähän ikävä ollutkin.
PS: Aloitin tämän kirjoittamisen jo eilen. Kun kirjoitin "kannattaa vähä aattella", näin yöllä unta Jope Ruonansuusta. Ei tässä tosin ehkä ihan täyty buddhalaismunkin kriteerit:
PPS: Oikeasti en ole pidättänyt hengitystä niin kauan, että taju lähtee.
PPPS: Jos tönkkö otsikko ei avaudu, tai tagit aiheuttavat päänraapimista, niin kannattaa kuunnella tämä:
Blogi täyttää tänään kolme vuotta. Uskomatonta. Internetin mukaan terve kolmevuotias osaa hyppiä tasajalkaa ainakin yhden hypyn verran, heittää palloa haluttuun suuntaan ja sanoa useita sanoja selvästi ja ymmärrettävästi sekä puhua lyhyitä lauseita. Jokaisella osa-alueella ollaan kehityksessä hieman jäljessä, mutta eiköhän tästäkin äidinrakkaudella selvitä.
Kuten tapoihin kuuluu, juhlistan syntymäpäivää vilkaisemalla vuosien varrella kertyneitä tilastoja, numeroita ja käppyröitä. Kaikki data on lähtöisin Google Analyticsistä, ja se sisältää tietoa suunnilleen aikojen alusta asti tähän päivään saakka. Ensimmäinen hieno informaatiopläjäys tulee tässä:
Kartta, joka kuvastaa jokaisen maan suhteellista kävijämäärää. Väkeä on riittänyt ympäri maailmaa, mutta silti veikkaan, että ymmärrystä ei ole löytynyt kovinkaan monesta paikasta. Blogin kielen vuoksi todennäköisesti eniten Suomesta, joka on yllättäen myös maa, josta suurin osa vierailuista on tullut. Vielä on kuitenkin monta paikkaa, joista blogia ei ole luettu. Seuraavan kolmen vuoden tavoite voisikin olla täyttää vaaleat kohdat kartasta.
Ikä- ja sukupuolijakaumaa tutkiskellessa käy ilmi, että ahkerin kuluttaja- lukijasegmentti on 25-34 vuotiaat miehet. Ei liene sattumaa, että itsekin kuulun tähän ihmisroskaan. Samanikäiset naiset tulevat lukijamäärällään tosin vain hieman perässä. Eli jos et kuulu tähän ikähaarukkaan, niin onnittelut: olet erilainen nuori. Tai vanha.
Kaikenlaisia nörttejä luonnollisesti kiinnostaa, millä resoluutioilla tätä blogia luetaan. Yleisimmäksi näyttötarkkuudeksi paljastui 360 x 640, mikä mielestäni nostaa ilmoille aiheellisen kysymyksen: millaisilla perunoilla ihmiset tätä blogia lukevat? 360 x 640 kuulostaa resoluutiolta jostain 90-luvun syövereistä, ja kapeus puolestaan viittaisi kännykkään, joten oletan, että Nokian 3310 ja WAP ovat edelleen kovia sanoja lukijoiden keskuudessa.
Ei anneta sen häiritä, että vanhoissa puhelimissa näytöt olivat enemmän leveitä kuin korkeita.
Graafeista oma suosikkini on kuitenkin tämä. Sen mukaan 93,1 prosenttia sai tarpeekseen blogista yhden lukukerran jälkeen. 6,9 prosenttia uskalsi tulla vielä uudestaankin. Ei mikään kauhean häävi lukijaretentio. Asiasta voikin ottaa opikseen: heti ensi viikolla lisään blogiin pop-upin, joka vaatii liittymään sähköpostilistalle. Lisäksi tulee ehdottoman pakollinen Facebook-integraatio. Kaiken kukkuraksi teen vielä oikeasti hyvää sisältöä. Jokin näistä varmasti houkuttelee lukijoita palaamaan uudestaan.
Koska tilastot ovat vähän kuivia, tein myös hauskan kuvamanipulaation juhlan kunniaksi. Siinä saattaa olla jotain tuttua:
Tämä oli väistämätöntä.
Joskus kerroin käyväni kirjoituskurssilla. Siellä pyydettiin pohtimaan, mitä teksteillään haluaa sanoa. Tämä lause on kummitellut mielessäni siitä lähtien, olen nimittäin kolme vuotta kirjoittanut tätä blogia tietämättä oikeastaan miksi. Ehkä ajatuksenani on aina ollut tarjota halpoja nauruja keskimäärin aika huolettomilla jutuilla. Eli suomeksi sanottuna: en halua sanoa oikeasti mitään.
Juhlapäivänä on hyvä kuitenkin ilmoittaa, että pidän kuukauden mittaisen luovan tauon. Ainakin jos maltan olla kirjoittamatta. Viimeistään joulukuussa kuitenkin palataan asiaan, mutta todennäköisesti sitä lupaamaani "oikeasti hyvää sisältöä" joutuu vielä valitettavasti odottelemaan ensi viikkoa pidemmälle. Siihen saakka, suositelkaa Afrikassa asuville ystävillenne blogia, niin saan karttaa vähän täydennettyä.
Tämän netistä löytämäni blogipostauksen mukaan kolmessa vuodessa voi mennä naimisiin, suorittaa tutkinnon tai matkustaa Marsiin ja takaisin (ainakin melkein). Mikään näistä saavutuksista ei kuitenkaan vedä vertoja mielestäni maailman parhaan blogin kirjoittamiselle.
Viimekuisen Scooter-spesiaalin jälkeen nyt on luvassa paluu jälleen tavallisempaan listaan. Tarjolla on kahden kuukauden ajalta kertynyttä, laadultaan hyvinkin vaihtelevaa kuunneltavaa. Mutta ainakin lista on kerrankin ajoissa, eikä suinkaan kolme päivää seuraavan kuun puolella kiireellä kokoon väännettynä.
LÄHIÖBOTOX - KATO MUA SILMIIN (KUSIPÄÄ)
VIRALLINEN "SUUTU JO"-ANTHEM. ON MUUTEN VÄHÄN ÄRSYTTÄVÄÄ, KUN ASIOITA KIRJOITETAAN NÄIN.
PÄÄ KII - Nyt mä haluun haistaa hieman liimaa
NYT ON KIRJOITUSASU lähempänä oikeaa. Pitkästä aikaa uusi levy tältä porukalta. Yllättävän fiksu biisi liiman haistelusta. Yksi musta minuutti puolestaan on paras versiointi Goodmanin Vain Elämää-kappaleesta. Bergman toisi varmasti mielenkiintoisen näkökulman kyseiseen ohjelmaan.
Leevi and the Leavings - Tikapuut taivaaseen
"Teen sulle temput ja paskannan porealtaaseen" on varmaan tiukin aloitussäe millekään biisille koskaan ikinä. Kappaleen sanoma taitaa olla ajankohtainen näinä päivinä.
Public Service Broadcasting - White Star Liner
Tämä on jännittävä bändi. Taiteellista indie rockia yhdistettynä vanhoista arkistoista kaivettuihin puheenpätkiin ja muihin sampleihin. Lopputulos on hypnoottista kuunneltavaa, joka fiiliksessään onnistuu aika usein viemään juurikin sinne menneisyyteen. Uusin neljän kappaleen EP kertoo Titanicista, ja se on kovaa kamaa. Parempi kuin Frederikin tulkinta aiheesta (no ei sentään).
Satellite Stories - The Fame
Ja minä kun luulin, että elokuussa oli viimeinen kerta, kun saa uutta Satellite Storiesia lisätä soittolistalle. Väärin luulin. Kävin vielä katsomassa kolmanneksi viimeisen keikan bändiltä. Oli yksi parhaista vedoista. Mutta nyt se on loppu. Kaikki on loppu.
Darius & Finlay feat. Nicco - Destination (DJ Gollum Remix Edit)
En tiedä kannattaako vanhojen kaivelu, mutta kaivelin silti. Tulin loppujen lopuksi tulokseen, että tässä tapauksessa kappale on kestänyt aikaa paremmin kuin levyn kansi:
Erityisesti aurinko pistää silmään.
Kappale on puolestaan kestänyt aikaa lähinnä siksi, että tämä genre ei ole muuttunut edellisen 20 vuoden aikana yhtään.
Kadis - Co ty mi zrobisz
Disco polo on hieno genre. Täydet bileet, haitari soi, eikä mistään saa mitään selvää. Puolassa vaihto-opiskellessani eivät paikalliset kauheasti tätä kehuneet, mutta en voi yhtään ymmärtää miksi.
Pablo - Ja się w Tobie zakochałem
Piti laittaa toinenkin samaa laatua. Ihan vain siksi, että tässä on hauskoja puolalaisia kirjaimia. Ja, toisin kuin edellisessä, tässä on se mainostamani haitari.
OMR & Adry - Going Around
Kuuntelin Spotifyn Suomi-EDM-listaa, ja positiivisena yllätyksenä sieltä löytyi Kygo- ja Chainsmokers-kloonien lisäksi jotain kiinnostavaakin. Tämä. Saattaa toki olla "vahvasti inspiroitunut" jostain, mutta niin kauan kuin siitä ei tiedä, se ei haittaa.
Wheats - Warrior Wall
Kuukauden virallinen tech house-valinta. Aivoihin porautuva lead-syna täyttää pään.
Cozzy D - The Upside Down (Mark Knight Remix)
Koin pientä ikäkriisiä pari viikkoa sitten, kun hoksasin konemusiikki-idolini Mark Knightin olevan vasta 30-vuotias. Itselläni on enää vähän reipas kaksi vuotta tuohon ikään, eikä minulla ole vielä keikkoja ympäri maailmaa, levy-yhtiötä saatikka klassikkojulkaisuja.
Ratkaisin ikäkriisin ymmärtämällä, että kun minä olen 30, hän on jo 33, joten minulla on aina kolme vuotta aikaa saada kiinni. Tom Staar & Sunnery James & Ryan Marciano - Bombs Away
House on vähän kuin laskettelua: hinataan itseä hissillä ylös, ja lasketellaan leppoisasti alas. Törmätään puuhun. Parannellaan kolhuja after-skissä. Pidetään hauskaa.
Eddie Icicle - Decide
Tein taas biisin. Ja voin aika varmasti sanoa, että se on paras tähän mennessä. Jos ei mistään muusta syystä, niin ainakin siitä, että jaksoin kerrankin tehdä lyhennetyn version ilman puuduttavaa DJ-introa ja -outroa.
Frankie Knuckles feat. Jamie Principle - Your Love
Paras puoli siinä, kun kirjoittaa blogia, väsää musiikkia ja tekee soittolistoja, on se, että voi laittaa oman biisinsä vaikka Frankie Knucklesin klassikkobiisin viereen listalla ja kuvitella saavuttaneensa jotakin.
Bro Safari & UFO! - Clockwork
Toisinaan tulee vastaan kappaleita, jotka herättävät vahvoja mielikuvia ilman varsinaisia sanoituksia. Tämä on vähän sellainen. Myönnettäköön, lopussa tulevat pitkät pätkät puhetta auttavat asiaa, mutta tästä tulee jännittävä fiilis. Matka tuntemattomaan. Zuum.
Kanye West & Lil Pump - I Love It
Yksi päivä näin Spotifyssä Kanye Westin ja Jay Z:n Ni**as In Paris-biisin, ja lisäsin sen listaan. Seuraavana päivänä huomasin sen hävinneen, joten jotain korvattavaa oli tilalle keksittävä. Tämä on hyvä veto siihen tarkoitukseen.
DJ Shadow - Blast Talkie (Live in Manchester)
Voisi kuvitella, että DJ:n live-setti ei kauheasti tarjoa mitään mielenkiintoista, mutta DJ Shadowin The Mountain Has Fallen-live on hyvä poikkeus. Vaatii ehkä hieman alkuperäisteostenkin tuntemista, että settiä voi täysin arvostaa, mutta hyvästä turntablismista voi nauttia aina.
Gettomasa - Lössi (Toinen Poski Remix)
Joskus alkuperäinen, (oletettavasti) vähän kieli poskessa tehty uhoamisbiisi oli kuukauden listalla. Nyt on kuitenkin tullut remix, joka vetää orkkiksesta kauas edelle. Myönnettäköön, eivät alkuperäisen kevyen aggressiiviset sanat ihan takeltelematta uppoa tällaiseen leppoisaan funk-biisiin, mutta jos ei liikaa ajattele niin tämä toimii todella hyvin.
Jay Z & Kanye West - Ni**as In Paris
Tässä tämä nyt kuitenkin on. Tämän biisin katoamista seuranneena päivänä nimittäin huomasin biisin ilmestyneen takaisin. Ja sitten taas hävinneen. Ja sitten jälleen ilmestyneen. Ja sitten taas hävinneen. Tällä hetkellä sitä ei kai kuitenkaan näy listassa, mutta jos jokin päivä se päättää taas olla kuunneltavissa Spotifyssä, se todennäköisesti siellä taas näkyy. Elämme jännittäviä aikoja.
Tässä viikon 43 tärkeimmät uutiset, lyhyeen muotoon tiivistettynä:
Kelloja siirrettiin tunnilla taaksepäin. Tämä on aiheuttanut ihmisissä raivoa, kaduilla on marssittu ja somessa möykätty.
Bloggaaja meinasi jättää kirjoittamatta viikolla blogiinsa, vaikka hän oli luvannut kirjoittaa jotain joka viikko. Kaksi tuntia ennen viikon vaihtumista hän kuitenkin kirjoitti jotain.
Syyslomat tyhjensivät koulut ja täyttivät ostoskeskukset ja Pokestopit. Työpaikat sen sijaan tyhjensi erinäiset lakot.
Joulu alkoi virallisesti. Söin tänä viikonloppuna nimittäin ensimmäisen Fazerin piparisuklaalevyn.
Nostin salilla painoja niin, että rikoin niskani ja yläselkäni. Tämä on aiheuttanut kipua muun muassa istuessa, syödessä ja nukkuessa.
Maailman paras DJ/tuottaja ja muutenkin hemmetin siisti jätkä Eddie Icicle julkaisi uuden singlen. Vastaanotto on ollut toistaiseksi maltillinen.
Suklaan lisäksi söin pitsaa, jossa oli kinkkua, kebabia, katkarapua, aurajuustoa ja majoneesia. Tämä ei kuitenkaan merkinnyt minkään alkua. Korkeintaan ehkä jonkin verisuonitaudin.
Internetissä oli hauska video:
When you're overqualified for the job
Pelasin elämäni ensimmäisen Carcassonne-pelin alusta loppuun niin, että peltosääntö oli mukana. Sanomattakin selvää, että hävisin.
Kimi Räikkönen ajoi punaisella autolla 308 kilometriä Austinissa nopeammin kuin kukaan muu, mukaan lukien toinen punainen auto.
Ulkona on ollut säätä, joka ei ainakaan vielä ole yllättänyt pyöräilijää.
Tässä kaikki uutisista tällä erää, hyvää illan jatkoa.
Scooter tulee Suomeen! Scooter tulee Ouluun! Scooter tulee!
Scooter vetää marraskuun alkupuolella keikat Helsingissä, Oulussa ja Kuopiossa, ja itse olen jo asiasta aivan pähkinöinä. Liput on hankittu jo kauan aikaa sitten. Olen itse asiassa hieman yllättynyt, ettei keikkoja myyty loppuun yhtä nopeasti kuin vaikkapa Ed Sheeranin vetoja, mutta hiljaa hyvä tulee. Scooterin näkeminen on ollut yksi asioista bucket listilläni, joten odotan iltaa jo kuin kuuta nousevaa.
Odotellessa tein listan 40:stä Scooterin biisistä. En sano, että kyseessä olisivat parhaat 40, mutta ainakin mielenkiintoisimmat 40 näin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Yritin kuitenkin laittaa ne edes paremmuusjärjestykseen, mikä on sinänsä mahdoton urakka, sillä melkein kaikki niistä ovat yhtä hyviä. Yritin silti. Mutta aloitetaan se laskenta. Lainatakseni H.P. Baxxteria:
Coming at yaaaa, like Cleopatraaaa
40 Sex Dwarf
Ihan kauhea cover-biisi, sanat ovat yököttävää irstailua ja viiden markan teknoinstrumentit särkevät lähinnä päätä. Mutta kun mini-minä vuosia sitten kuunteli Scooterin biisiä, jossa sanottiin sex, meinasi vähän jännittää. Ainakin on jäänyt mieleen.
39 I Was Made for Lovin' You
Scooter on ollut yllättävän aktiivinen covereiden tekemisessä. Lähes joka levyltä löytyy yksi, joskin yleensä niiden hittien ja täytebiisien jälkeen, joten harva niitä ikinä kuuntelee. Ehkä ihan syystäkin.
38 Break It Up
Kyllähän nämä jampat taitavat myös herkän mies ja kitara (ja syntikka) tunnelmoinnin. Hankala kuvitella slovareita Scooterille, mutta näin on päässyt käymään. Ainakin vuonna 1996, ei ole vahinko onneksi montaa kertaa sen jälkeen toistunut.
37 Always Look on the Bright Side of Life
Tässä vaiheessa elämää alkaa olla vähän vaikea enää tietää, kumpi on enemmän huumorimusiikkia, Scooter vai Monty Python. Siksi tämä eeppinen cross-over oli oikeastaan ennakoitavissa. Ja pahaltahan se kuulostaa. Kaksi plussaa ei välttämättä olekaan plussa. Mutta ei sitä kuitenkaan pidä ottaa vakavasti.
36 Well Done, Peter
Koostuu lähinnä huutamisesta, huohottamisesta, vasaran lailla korvaan hakkaavasta bassorummusta ja hyttysen ininästä (miten tämä eroaa keskiverrosta Scooterin tuotannosta). On tämä silti parempi kuin Bright Side of Life-cover.
35 Stripped
Ennen Scooteria kahdella alkuperäisjäsenellä H.P. Baxxterilla ja Rick
Jordanilla oli Celebrate the Nun synthpop-bändi. Toisinaan ehkä juuri
tästä syystä Scooter tekee vähän hassuja synacovereita. Tässä on yritetty
versioida uudelleen Depeche Modea, eikä kyseessä edes ole huonoin Depeche Mode-cover, jonka olen kuullut. Kerran nimittäin lauloin itse Singstarissa Enjoy the Silencen.
34 Summer Wine
Nämä coverit menevät hetki hetkeltä oudommiksi. Nyt on pysytty kohtuullisen uskollisena alkuperäiselle, eikä ole lähdetty mitään enempiä teknokikkailuja lisäämään.
33 Rebel Yell
Nämä coverit menevät hetki hetkeltä oudommiksi. Nyt on puolestaan otettu vähän enemmän taiteellisia vapauksia uudelleenversioinnin kanssa. Happy hardcore-veto Billy Idolin Rebel Yellistä. Toimii kai.
32 Down to the Bone
Mielestäni Sheffield on yksi Scooterin aliarvostetuimmista levyistä. Myönnettäköön, siellä oli aiemmin kuultu kauhistus nimeltä Sex Dwarf, mutta muuten se sisältää yllättävän hyvää settiä suhteutettuna siihen, ettei kukaan tiedä levystä. Tämä on toimivaa teknopauketta. Ei tosin mikään bilebiisi, ehkä juuri sellaisten puutteeseen Sheffield aikoinaan kaatui ja maatui.
31 All I Wanna Do
Ehkä yksi kovimmista Scooterin introista. Tiukka junkkabiitti, ja tempo pysyy muutenkin korkealla koko biisin ajan. Tolkutonta menoa.
30 The Logical Song
Silmissäni ensimmäisen kolauksen Scooter kuitenkin koki tämän biisin myötä. Olin nimittäin The Logical Songin julkaisuun asti uskonut naiivisti, että he kirjoittavat ja tekevät kaikki biisinsä itse. Sain kuitenkin tietää, että näin ei oikeasti olekaan. Tämänkin kertsi on Supertrampin The Logical Songista, ja myös aiemmissakin kappaleissa on ollut paljon lainauksia. Tämän havainnon jälkeen mikään ei enää palautunut ennalleen, ja ymmärsin täysin musiikkiteollisuuden raadollisuuden. En tiedä onko sattumaa vai ei, mutta tämä on myös Scooterin kuunnelluin kappale Spotifyssä.
29 Take a Break
Jos (täysin hypoteettinen tilanne) joskus (tätä ei siis koskaan tapahdu) sattuisi niin (mutta ei satu), että alkaisin Itämeren piraatiksi, niin tässä olisi eeppinen merirosvoanthem.
28 4 AM
Toinen, ehkä vielä kertaluokkaa kovempi, kolaus Scooterin maineelle tuli muutamia vuosia myöhemmin tämän biisin myötä, joka on korkeintaan hieman suttuinen hiilikopio Otto Knowsin Million Voicesista keskinkertaisilla vokaaleilla. The Logical Songissa oli kuitenkin aika paljon omaakin, mikä auttoi antamaan sen vielä anteeksi. Muutenkin Scooter lähti mielestäni vähän väärään suuntaan näillä EDM-tekeleillään.
27 How Much Is The Fish? "Siis mitä, How Much Is The Fish sijalla 27". Joo, puhki kuunneltu, eikä muutenkaan ole mielestäni kauhean hyvin aikaa kestänyt. Vaikka se kertsi onkin tarttuva, niin ei se oikein enää ainakaan itselle enää iske.
26 Liquid Is Liquid
Joskus, vuosia sitten, kävin äitini kanssa tiukkaa keskustelua siitä, onko Liquid Is Liquid vai A Little Bit Too Fast parempi biisi The Stadium Techno Experience-levyltä. Väitin kivenkovaan jälkimmäistä. Nyt vuosien jälkeen on todettava, että kyllä äiti tämänkin tiesi paremmin.
25 Nessaja
Nessaja ja The Logical Song julkaistiin peräjälkeen, ja minulla oli pitkään vaikeuksia erottaa niitä toisistaan, sillä molempien kertosäkeessä on sama heliumääninen naislaulaja. Ja ovat nämä kaksi muutenkin aika pitkälle edelleen sama asia. Voisivat vaikka tällä listalla huoletta vaihtaa sijoituksia päittäin.
24 Weekend!
Tästä musiikkivideosta jäi aikoinaan vain mieleen paljaana heilahtelevat rinnat. Tai eivät ne mihinkään heilahdelleet, kiinteää tavaraa olivat. Nyt kun videota katsoo uudelleen, niin mieleen jää oikeastaan kaikki muu (saattaa sisältää paljasta pintaa, ehkä):
Kaljut munkit, selästä läpi työntyvä naama ja luolamies-H.P:t häiritsevät muuten lupaavalta vaikuttavaa puolisemiä. Jos joku osaa vastata kysymyksiin mitä, miksi, missä ja milloin tähän videoon liittyen, niin haluaisin kyllä tietää.
Myös The Bloodhound Gang on tehnyt tästä coverin:
Kevyen unettavaa materiaalia.
23 Transcendental
Tämä oli yksi ensimmäisistä albumien täytebiiseistä, joita kuuntelin vähän "aikuisemmalla" korvalla. Transcendental auttoi huomaamaan, että Scooterilla on ihan hyviä vetoja myös hittien ulkopuolella. Ja hyvinkin erilaisia kuin ne tutuimmat kappaleet. Ei toki mitään mestariteoksia, mutta on tämäkin sinällään ihan perustoimiva trancezipale.
22 Crank It Up
Gabbaaaaaaaaaaaaaaaa. No ehkä Scootteria ei vakavalla naamalla voi gabbaksi sanoa, mutta kivan äkäistä pauketta moneen muuhun kappaleeseen verrattuna.
21 Maria (I Like It Loud)
Tästähän olen jo joskus kirjoittanut pitkät pätkät.
20 Bora! Bora! Bora!
Wikipedian mukaan pora on suomea, ja tarkoittaa poraa, joka on kone tai käsityökalu, jossa pyörivä terä tekee lastuamalla reiän kohteeseen. Google Translaten mukaan bora on puolestaan swahilia, ja tarkoittaa parasta, adjektiivi, jota voi käyttää kuvaamaan esimerkiksi erittäin hyvää poraa.
19 Fuck the Millennium
Tässä on sämplätty Jimmy Torresin Wheelsiä, kappaletta, jonka muistan ikuisesti Billys-pannupitsan mainoksesta. Billys - enemmän täytettä, enemmän makua, enemmän kaikkea.
18 J'adore Hardcore
Jadoor hardkoor oli biisi, joka aikoinaan uudelleen sytytti oman liekkini Scooteria kohtaan. Parin vähän heikomman levyn jälkeen yhtye oli hieman alkanut unohtua, mutta tämä oli kuin comeback-kappale. Helposti mukana laulettavaa ja pompittavaa. Menee melkein samaan döp-döp-döp-kategoriaan kuin Maria (I Like It Loud).
17 Habanera (Big Room Mix)
Onnistunein kuulemani remix Carmenin Habanerasta. Ei anneta sen heikentää saavutusta, että se on myös ainoa.
16 Behind the Cow
En koskaan olisi uskonut, että kuulisin Scooteria ja Fatman Scoopia samalla biisillä, mutta kyllä sekin on kaiketi mahdollista tässä maailmassa. Fatman Scoop on siis se räppäri, joka on tunnettu siitä, että hän sanoo aina "put your hands up". Vai olikohan se "jump jump". Ei voi muistaa, menevät aina sekaisin nämä kaksi.
15 Jumping All Over The World
Lisää sarjassa "en koskaan", en koskaan kauheasti pitänyt jumpstylestä genrenä. Sitten tuli Scooter, joka pureskeli sen minulle riittävän helppoon ja kaupalliseen muotoon, ja sitä saattoikin sitten kuunnella. Aitopäiden suosimaa "oikeaa" jumpstyleä en vieläkään oikein kestä.
Tässä bassorummussa on jotain, mikä saa aina voimaan pahoin.
14 Back in the U.K.
Ensimmäinen biisi, jossa muistan kuulleeni moottorisahaa (suunnilleen ajassa 0:10). Eikä kyseessä ole mikään ruosteinen Husqvarna, on kuitenkin sen verran ärhäkän kuuloinen vekotin.
13 Suavemente
Laulaja/MC/mikkiinhuutelija H.P Baxxter vääntää sujuvan englannin lisäksi myös sujuvaa espanjaa:
Ha, hola Una cerveza, ahh Una cerveza Yeah, here we go, jaa La bamba discotheca
On hänellä ainakin laajempi sanavarasto kuin minulla, en nimittäin tiedä mitä tarkoittaa la bamba discotheca. Varmaan jonkinlaista diskoteekkiä.
12 Apache Rocks the Bottom!
Kyllä jokainen itseään kunnioittava artisti joskus sämplää Apachea. C-osa räjäyttää joka kerta tajunnan. Feattaajaksi on saatu itse Darth Vader. Aika uskomaton setti.
11 Does The Fish Have Chips?
Scooterin kalatrilogian toinen, ja paras osa. Ensimmäinen osa on totta kai "How Much Is the Fish?" ja kolmas osa on Jumping All Over The World-albumin 20 Years of Hardcore-painoksella oleva "The Fish Is Jumping", joka on käytännössä jumpstyle-remix How Much is the Fishistä ja jota ei ole tällä listalla, koska se on huono biisi. Huudatusosuuksien väli tässä on vähän tylsähkö, mutta kun se itse huudatusosuus on pöllitty Blurin Song 2:sta, mikään ei voi mennä pieleen.
10 Faster Harder Scooter
Tästähän se kaikki aikoinaan lähti. Ensimmäinen Scooterin biisi, jonka ikinä olen kuullut. Ja se kuulostaa edelleen yhtä hyvältä kuin aina ennenkin. Nerokkaasti nimetty kappale. Toki "nopeampaa kovempaa potkulauta" ei toimi ihan yhtä hyvin ilman kontekstia.
9 And No Matches
Olen varma, että Jumping All Over The World-levy on tehty jonkin tupakkalakon aikana. Aluksi julkaistiin sinkku "The Question Is What Is The Question?", jossa todetaan seuraavaa:
Wonderful bars fat like Michael's arse
This is an announcement Please refrain from not smoking
The question is What is the question? Yeah, here we go Alright, make up the crow
Levyltä seuraava sinkku oli tämä And No Matches, jossa todetaan:
You know what I don't know either Alright, listen Three men in a boat with four cigarettes And no matches How do they manage to smoke
Kolmannessa sinkussa sanottiin:
I like cigarettes and smoking Yes!
Dave from Sheffield
Respect to the man in the ice-cream van
Viimeinen ei oikeasti pidä paikkaansa, vaikka olisi voinut olla totta. Kovat nikkikset kuitenkin olleet päällä, kun lähes joka kappaleessa pitää savukkeita pohtia. Voisi melkein jo teemalevystä puhua. Lyriikoiden "sujuvuudesta" voisi tosin päätellä, että ollaan jo vähän tujakempiin aineisiin siirrytty.
Oikea vastaus And No Matches-kappaleessa esitettyyn kysymykseen on tietysti se, että heillä on sytkäri veneessä.
8 Fire
Oma suosikkini Scooterin isoimmista klassikkohiteistä. Alun hämäävä intro, joka johtaa huutoon, joka johtaa niin yksinkertaiseen kitarariffiin, että itsekin sen osaisin soittaa. Puolen minuutin himmailun jälkeen kolme minuuttia tiukkaa biletystä, ilmakitarointia ja vaivaannuttavaa räppäämistä, kun itse yrittää pysyä H.P:n lyyrisessä menossa mukana.
7 One (Always Hardcore)
Joku ilkeä voisi sanoa, että tämä on vain halpa yleisönhuudatusbiisi. Itse olen eri mieltä. Siinä on vain helposti mukana laulettava kertosäe.
6 My Gabber
Se edellinen gabbaviritelmä oli kyllä paljon lähempänä gabbaa kuin tämä. Pariin kertaa olen jo vähän kritisoinut Scooteria laiskuudesta biisien suhteen, mutta mielestäni tämä vetää oikeasti siitä mistä aita on kaatunut.
Kyseessähän on oikeasti hollantilaisen räppärin Jebroerin biisi Me Gabber, jonka hän tässäkin vetää, tosin englanniksi käännettynä ja uudelleenmasteroituna. Erona alkuperäiseen oikeasti on vain se, että H.P. huutaa väliin jotain hölmöä.
Mutta kun se kaikki kuulostaa vain niin perhanan hyvältä.
5 Lass uns tanzen
Yllättäen Saksan Hampurista ponnistavat kaverit osaavat myös saksaa. Tämä vieraskielinen kappale kääntyy jotakuinkin "tanssitaan ja nussitaan, aamulla kuitenkin kuollaan". Sanoja, joiden mukaan on hyvä elää. Helppo julkaista saksaksi vähän härskimpi biisi, ei sitä kukaan kuitenkaan ymmärrä, johan sen Rammsteinkin on todistanut.
Ja nyt kun aiheesta kerran tuli puhetta. Scooter on itse asiassa tehnyt Rammsteinin Pussystä remixin. En tiedä onko nyt yhteensattuma vai ei, mutta kyseessä on itse asiassa enemmänkin mash-up juurikin tähän Lass uns tanzeniin kuin oikea remix. Jälki on loppujen lopuksi aika kauheaa. Alta kuuntelemalla selviää, miksi en valinnut remixiä tälle listalle:
4 In Rave We Trust - Amateur Hour (Anthem Mix)
Aiemmin totesin suhtautuvani hieman nihkeästi Scooterin EDM-viritelmiin, mutta tämä jostain syystä toimii. Ehkä se johtuu taas heliumäänestä kertosäkeessä. Tai tarttuvasta melodiasta. Tai "suhteellisen" selkokielisestä sanoituksesta. On muuten aina yhtä elähdyttävää lukea sanoituksia Scooterin biiseille, joka kerta tulee vastaan tällaisia pätkiä:
Yes! Aaaagh! Keep it up! Rock! Radical!
Tulee spinning-tunnit ja se tsemppaava ohjaaja huoneen etuosassa taas mieleen.
3 I'm Your Pusher
Valehtelin. Sheffield-levyllä on oikeasti bilebiisi. Ja se on tämä. Ja tämä on yksi parhaimmista, mitä Scooterilla on tarjota. En tiedä, onko tässä soiva soitin säkkipilli, mutta oli mikä oli, niin sellaisia tarvitaan lisää tähän maailmaan. Tietyllä tapaa vähän How Much Is The Fishin kaltainen veto, mutta ilman liian montaa kuuntelukertaa. Vähäinen suosio on kuitenkin sääli, sillä tämä on aliarvostettu helmi Scooterin tuotannossa.
2 Clic Clac
Joskus krapulassa katsoin tästä live-vetoa, ja siinä ohessa ikävä päänsärkyni loppui. Kappaletta, joka parantaa päänsäryn, ei voi olla rakastamatta. Paras instrumentaaliveto Scooterilta, saa aina tanssijalan hyppimään. Tässä vielä se live-pätkä, suosittelen kokeilemaan tätä kankkusessa:
1 Friends
Kaikista hyvistä biiseistä huolimatta silti tämä on se kaikista paras. Klassikko. Uskomaton klassikko. Pianotilutus nostaa aina kyyneltä silmänkulmaan, ja syvälliset lyriikat pistävät miettimään, mikä elämässä on tärkeintä. Tiukka biitti pomputtaa koko kolmeminuuttisen läpi. Vauhtia voi hidastaa korkeintaan kertsissä, jotta jaksaa laulaa vähän lisää mukana. Tähän kappaleeseen tiivistyy kaikki, mikä tekee Scooterista hyvän:
Vähän helpoksi pureskeltu (happy) hardcore
Tietynlainen kornius
Heliumkertsi
H.P. Baxxterin järjettömyydet
Tarttuvat melodiat
"Yllättävän korkea" tuotannon taso
Ennen kaikkea hyväntuulisuus
Lähestulkoon virheetön kappale, itseäni vain hieman kaivelee H.P:n vähäinen rooli vokaalirintamalla. Mutta itse asiassa, toiveeni on kuultu, ja vielä voi Scooterkin pistää kertaluokkaa paremmaksi:
0 Friends Turbo
Kaiken kulminaatio. Alku ja loppu. Alfa ja omega. Epsilon ja pii. Se on Friends, mutta lisätyillä Baxxterin huudoilla. Täydellisyyden ilmentymä. Olen kuullut enkelten laulua. Olen nähnyt jumalan silmän. Olen kokenut nirvanan.
Veikkaan, että jos jokaista ihmistä pyydettäisiin tekemään samanlainen 40 kappaleen lista, olisi jokaisella hyvin erilainen lista. Toki Scooterin kymmenestä kuunnelluimmasta kappaleesta yhdeksän oli tässä mukana (eikä se pois jäänyt Scooter Forever ollut edes huono), joten ehkä ne isoimmat hitit tuli käsiteltyä. Tarkoituksena oli kuitenkin ennen kaikkea tarjota kattava läpileikkaus kavereiden tuotantoon, ja se mielestäni tuli tehtyä. Melkein olisi saanut toisetkin 40 biisiä listaan laitettua, mutta jonkinlaista karsintaa oli pakko tehdä. Ehkä sitten seuraavalle Scooterin keikalle...
Lippuja Scooterin 100% - 25 Years & Wicked-kiertueelle voi ostaa täältä.
Eilen julkaistiin IPCC:n ilmastonmuutosraportti, joka sanoo, että ei hyvältä näytä, mutta vielä on kai jotain tehtävissä. Hesarilla on ainakin pitkä juttu aiheesta, ja kuten kaikki tietävät, pitempi on aina parempi. Kiinnostavampi, mutta silti vähän vähemmälle huomiolle jäänyt raportti, on kuitenkin KHNM:n julkaisema hilmastonmuutosraportti, joka linjaa vähän samankaltaista tilannetta: tilanne on huono, jotain on jo asian eteen tehty, mutta tekemisen tahtia pitäisi kiihdyttää.
Lyhyt ote KHNM:n raportista: Vuoteen 1899 saavuttaessa Hilmoja oli Suomessa yli 11 000 kpl. Pahin hilmastokriisi osui kuitenkin 1960-79 välille, kun uusia Hilmoja syntyi enää vain 95, ja koko hilmaston tulevaisuus oli jo uhattuna. Elvytystoimet kuitenkin otettiin käyttöön, ja viimeisimmällä vuosien 2000-18 välisellä ajanjaksolla lisäystä on tullut jo yli 2100 kappaletta. Vielä ollaan kaukana sadan vuoden takaisesta tilanteesta, kun hilmastomme oli terveimmillään, mutta suunta on oikea.
Niinpä KHNM linjaa raportissaan muun muassa seuraavia toimia tilanteen kohentamiseksi ja katastrofin välttämiseksi tulevaisuudessa:
Yhden Hilman politiikka Tämä toimii hieman samalla tavalla kuin jo aiemmin tunnettu yhden lapsen politiikka, mutta loogisesti täysin päinvastoin. Otetaan käyttöön laki, jonka mukaan jokaisessa ruokakunnassa on oltava vähintään yksi Hilma. Näin saataisiin pelkästään Suomeen jopa yli 2,5 miljoonaa Hilmaa, jolloin hilmaston tilanne kohoaisi paremmaksi kuin koskaan aiemmin. Hilman kaataminen luvanvaraiseksi Vaikka Hilmat ovat etenkin maaseudulla huolenaiheena, on niiden kaataminen edelleen vapaata (olettaen, että molemmat osapuolet ovat siihen suostuvaisia). Varsinkin vanhempien yksilöiden kohdalla tämä saattaa kuitenkin aiheuttaa vaikkapa lonkkamurtuman, mikä luonnollisesti heikentää hilmaston hyvinvointia. Siksi olisi hyvä saada tämä(kin) asia muutaman lupahakemuksen taakse. Hilmanlihan syönnin vähentäminen Jotta hilmasto pysyy elinvoimaisena, on Hilmojenkin pysyttävä hengissä. Vaikka moni suomalainen on jo ottanut lihan pysyväksi osaksi ruokavaliota, tulisi kuitenkin sen syöntiä hieman hillitä. Kannattaakin vastaisuudessa pohtia, mitä suuhunsa pistää. Onko sen välttämättä oltava lihaa, ja jos syö lihaa, niin voisiko suosia lähituotettua. Nimen vaihtaminen Hilmaksi Jokainen meistä voi
osallistua helposti omalla panoksellaan hilmastotalkoisiin. Maistraatti
sallii nimen muuttamisen ilman perusteita kerran, joten jokainen meistä
voi olla Hilma. Historia tuntee myös kuusi miespuoleista Hilmaa, eli
sukupuolikaan ei ole este. Ja vaikka ensimmäinen nimenvaihto olisikin jo
suoritettu, niin perustelemalla muutos edelleen onnistuu. Mikä olisikaan
tärkeämpi peruste, kuin maapallomme biodiversiteetin pelastaminen.
Näitä tekoja on kuitenkin tehtävä tässä ja nyt ja ripeästi, jos halutaan ehkäistä negatiivista hilmastonmuutosta. Koko maailmalla on
tässä asiassa yhteinen vastuu, mutta erityisesti Suomella on painetta asian ajamiseen, sillä täällä on
suurin osa maapallon Hilmoista. Kannetaan yhdessä kortemme kekoon!
Nyt kun eletään jo virallisesti syksyä (elokuu on ohitettu, ulkona on kylmää ja ärtymys huonosti toimivista lämpöpattereista on kasvanut huomattavasti), voi muistella kesää. Esimerkiksi kuvien muodossa, ja, yllätys yllätys, joitain muita kuin matkakuvia tällä kertaa. Tämä kuvien postaaminen saattoi olla myös jokin blogihaaste. Oli syy näiden otosten olemassaoloon mikä tahansa, tässä ovat minun kuusi kesäkuvaani tältä vuodelta:
Kesällä tuli tehtyä musiikkia Abletonin parissa. Tai ainakin kovasti yritettyä. Lopulta, kun homma alkoi riittävästi epäonnistumaan, tuli kaikki äänet siirrettyä varsin osuvasti nimettyyn "Audiojunk"-kanavaan, josta niitä ei kukaan ikinä pääse kuulemaan. Parempi näin.
Haapavedellä oli kansanmusiikkifestivaalien yhteydessä havaittavissa seksuaalista aktiivisuutta. Hyvä vain, jollakin se pitää muuttotappiokuntienkin kääntää väkilukua plussan puolelle.
Kerran söin myös kunnolla. Brunssit ovat ehkä maailman helpoimpia kuvattavia, tarvitsee kerätä vain monelle lautaselle vähän kaikkea ja ottaa kuva hieman yläviistosta. Ajankohdasta johtuen luonnonvalaistuskin osuu usein hyvin kohdalleen, ja kun ruoka on jonkun muun laittamaa, se on usein edustuskelpoista. Hankalinta on vain muistaa ottaa kuva ennen syömistä.
Yritin kovasti lisätä aitoa analogista kohinaa musiikkitekeleisiin tällä kytkennällä, jossa vetäisin äänikortin äänilähdön 3.5mm-kaapelilla suoraan kiinni saman äänikortin äänituloon. Voin sanoa, että ei kannata. Typerä idea, "aitoa analogista kohinaa" löytyi nimittäin ihan riittävästi.
Toinen typerä idea oli tämä uppopaistettu Mars-patukka. Samaan aikaan sekä hillittömän makeaa että rasvaista. Silti niin hyvää, ainakin jos onnistui ajattelemaan jotain muuta kuin mitä oli syömässä. Otsalohkossa tosin tuntui epäilyttävää tykytystä ja tukkeumaa nauttimisen jälkeen. Onneksi kylkeen sai jäätelöä tasapainottamaan. Tuntui nimittäin terveysruoalta tuohon rasvajöötiin verrattuna.
Toinen maailmansota vyöryi Oulun Clas Ohlsonille Tiger Panzerkampfwagenin muodossa. En päätynyt ostamaan hienoa tankkireplikaa, en vaikka se olisikin ilmeisesti ollut yhteensopiva "useimpien tunnettujen palikkamerkkien kanssa". Odotan vain, milloin Lego vastaa haasteeseen, tekee oman Leopard 2A7-mallinsa ja räjäyttää tällaiset halvat kopiot palasiksi.
Nyt kesän jälkeen tuntuu, että yllättävän vähän tuli otettua kuvia. Kännykän galleriasta löytyi lopulta kahdeksan "hyvää" otosta, joista yksi esitti tyhjää karkkipussia. Se kertoo jo jotain, jos kyseinen kuva oli kahdeksan parhaan joukossa. Mutta ei se kuvien puute kesästä huonompaa tehnyt. Seuraavaa odotellessa.
Syyskuu loppui, ja niin loppui myös kokeilemani someton syyskuukin. Pääasiassa en luistanut touhusta enempää kuin mitä ennakkoon arvelin, joskin aloitin Twitterin käytön pari päivää ennen kuukauden loppua. Nyt voi kuitenkin miettiä, oliko tästä touhusta mitään hyötyä. Ainakin vapaa-ajan määrä kasvoi yllättävän paljon, kun iltaisin ei tullut selattua Instagramia ja Facebookia läpi. Koetin täyttää tyhjiötä lähinnä tekemällä musiikkia, opiskelemalla kieliä Duolingolla ja lukemalla. Seuraavassa lyhyt yhteenveto kuukauden aikana enemmän tai vähemmän loppuun asti lukemistani kirjoista, pari lausetta riittää, sillä en osaa arvostella asioita:
Arto Paasilinna - Hurmaava Joukkoitsemurha. Ehkä kädenlämpöisin
romaani mitä olen ikinä lukenut. Jotenkin tuntuu, että tällaisesta
aiheesta olisi saanut enemmänkin irti, nyt tarinan kerronta oli tasoa "ajettiin bussilla paikkaan x, katseltiin maisemia eikä tapettu itseämme, naiset tekivät voileipiä".
Hunter S. Thompson - Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa. Tämä oli puolestaan kiinnostavin lukemani kirja pitkään aikaan. Se on hyvä, että joku muu
vetää mömmöt, sekoilee niissä ja dokumentoi kaiken, ettei itse tarvitse. En toki ole jaksanut selvittää miten paljon kirjassa on yhtymäkohtia todellisuuteen, mutta mielenkiintoinen trippailukuvaus joka tapauksessa.
Henriikka Rönkkönen - Mielikuvituspoikaystävä. Tajusin, että minussa
yhtyvät ainakin neljän miehen kaikki huonot piirteet. Sori siitä.
Jukka Kangas ja läjä muita - Yhdet vielä - baarikärpäset kertovat. Erinäiset ihmiset tarinoivat suosikkijuottoloistaan mitä erikoisimmilla
teksteillä. Suhteellisen janottava kirja. Loppujen lopuksi kyläkapakat ja Helsingin baarit kaikki ovat keskenään hyvinkin samanlaisia paikkoja.
Kalle Kotiranta & Lasse Seppänen - Kestävyysliikunta. Kaiken
maailman sekoilu- ja kaljakirjojen vastapainoksi ytimekkäästi nimetty tietoannos liikunnasta. Vähän kuivakka, mutta niin kai ne tietokirjat aina ovat. On siinä onneksi kuvia.
Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille. Ensimmäinen osa
Linnunrata-romaanisarjasta. Tämä kirja sai aikaan sellaisen tunteen,
että pitäisi itsekin kirjoittaa joskus kirja. Eihän se nyt niin vaikeaa voi olla. Mutta hyvä oli tämäkin teos, joutuu varmaan lukemaan loputkin osat sarjasta.
Takaisin somehaasteeseen. Ainakin alkukuusta myös tuntui siltä, että kun ei jatkuvalla syötöllä tullut somefeedistä infoa muista ihmisistä, alkoi kiinnostaa mitä heille oikeasti kuuluu. Jotenkin tuntuu, että ne ihmiset, joiden kanssa on eniten tekemisissä, käyttävät vähiten sosiaalista mediaa. Tällöin somen pukkaama info on aika pitkälti turhaa. Tämän mystisen ihmisistä kiinnostumisen lisäksi tuntui ainakin töissä, että keskittymiskyky vähän parantui, kun ei tullut selattua Facebookia tai Redditiä turhan tiuhaan.
En kuitenkaan tiedä sitten muutuinko oikeasti paremmaksi ihmiseksi. Tuskin. Parin viikon jälkeen somen selaamattomuuteen tottui, eikä se tälläkään hetkellä enää kauheasti enää kiinnosta. En tosin pidä täyskieltäytymistä sosiaalisesta mediasta mitenkään hyödyllisenä. Facebookissa tulee kaikenlaisia tapahtumia vastaan, Redditissä on uutisia ja Instagramissa kerran viikossa jotain hauskaa. Ja onhan se näppärä tapa "verkostoitua". Ymmärrän muutenkin kyllä, miksi ihmiset käyttävät vapaa-ajallaan mieluummin vaikkapa sitä Instagramia kuin Duolingoa. Toinen tarjoaa espanjan kielen verbien taivutusmuotojen kielioppia, toinen tarjoaa kuvia bikinikuvia satunnaisista ihmisistä. Osa niistä on jopa naisia.
Mutta on minulla muutakin asiaa. Olen vakavasti harkinnut bändin perustamista, tai ainakin uusien soitinten opettelua. Olen nimittäin alkanut saada käsiini kiihtyvällä tahdilla erilaisia soittamisen apuvälineitä. Aluksi löysin lounasravintolasta poistuessani maasta plektran, mikä itsessään oli jo varma merkki tulevasta päivätöiden jättämisestä ja rokkariksi alkamisesta, mutta nyt lisäksi sain erään keikan päätteeksi rumpukapulan. Enää puuttuvat vain kitara, toinen kapula, rummut, basso sekä enkelin lauluääni ja olen valmis valloittamaan maailman.
Syyskuun puolella kävin tänäkin vuonna juoksemassa Kiimingissä. Viime vuonna matkana meni kymppi, tänä vuonna jo kokonainen puolimaraton. Aikaa sai mukavasti leikattua alkukesän 2:02.02 suoritteesta, tällä kertaa kaksi tuntia tuli alitettua ajalla 1:58.01. Voi olla vain tyytyväinen aikaan, kun miettii millaista reissaamista ja rellestämistä kesä oli, mutta muuten vielä jäi vähän parantamisen varaa. Ensi vuodelle sitten pituudelle tavoitteeksi täysi 42 kilometriä ja 195 metriä päälle.
Rellestämisestä puheen ollen, totesin eräänä perjantai-iltana, että NHL18 on haastava peli parin olusen jälkeen. Ihmistä vastaan
homma menee paniikkikikatteluksi ja satunnaiseksi roiskimiseksi, mutta tekoälyä vastaan kaikki vain ärsyttää tuplasti
enemmän. Harmi, että toisin kuin ihmiselle, ei tekoälylle ainakaan vielä voi juottaa olutta tasoitukseksi.
Harkitsin silti kaljan kaatamista pleikkarin päälle, sillä se todennäköisesti hajottaisi masiinan ja silloin tekoäly luovuttaisi ja itse saisin gloorian ja kunnian ansaitusta luovutusvoitosta. Idea jäi kuitenkin konditionaaliin.
Viime päivien "kuumin juttu" on kuitenkin ollut varmasti S-ryhmän julkaisema Omat
ostot-palvelu, jossa voi tarkastella, mihin on tullut kyseisen mafian kaupoissa rahansa laitettua.
Tai ainakin mitä ostaessa on kehdannut käyttää S-korttia. Ja näin, juhlallisin menoin, julistan oman top-4 listani internetissä: ykköskulutussegmenttinä ovat kasvispakasteet (wokkivihanneksia menee monta
pussia viikossa), toisena olut ja kolmantena juusto. Neljäntenä suklaa.
Tässä listassa tuskin lienee mitään kovin yllättävää, ainakin mitä Twitterissä ihmisten postauksia olen aiheesta nähnyt, niin jokaisella on suklaa ja alkoholi samalla top-4 listalla. Mutta toisaalta, harvoin ihmisten ruokaostoksissa loppujen
lopuksi on kauheasti mitään yllättävää. Tai kiinnostavaa.
Viimeiseksi asia, joka on saanut minut irrationaalisen vihaiseksi: Coca Cola Zeron uusi ulkoasu. Tai siis Zero Sugarin, koska asioiden nimeäminen yksinkertaisesti on yliarvostettua. Entisen, hienon mustan tölkin tilalle on tullut punainen tölkki, johon on vähän yläosaan sotkettu mustaa. Tällä ulkoasun muutoksella on kai tarkoitus "yhtenäistää brändiä" ja "lisätä sokerittoman version myyntiä". Mielestäni on kuitenkin vähän kyseenalainen strategia hämätä ihmisiä ostamaan toista vaihtoehtoa muuttamalla sen myyntipakkaus lähestulkoon samanlaiseksi alkuperäisen variantin kanssa, ja näin lisätä vahinkomyyntiä. Lisäksi musta rinkula tölkissä/pullossa näyttää lähinnä typerältä, siitä tulee mieleen jokin surunauha. Ei jatkoon.
