Matkapäiväkirja: Berliini 1/2

Toissa viikolla vähän vihjasin, että olin lomalla. Tarkalleen ottaen olin kuuden päivän pakomatkalla Saksassa ja Puolassa nimettömäksi jäävän Hän-Miehen kanssa. Viime viikolla vielä laiskotti muuten vain, kuten jutun puutteesta pystyi päätellä. Ei kuitenkin vaadi kummoisia ennustajan lahjoja arvatakseen, että nyt kerään hatarat muistikuvat reissusta yhteen ja koitan kyhätä niistä edes jossain määrin uskottavan tarinan, jonka esitän teksti- ja kuvamuotoisena multimediataideteoksena. Tekstissä on muuten paljon kuvia, isoja kuvia, joten se saattaa imaista aika runsaasti nettiä. Tavallaan olen tästä pahoillani. Kuten myös siitä, että näiden megatavujen kokoisten kuvien asettelu on vähän perseellään.

30. marraskuuta, 2017
Ensimmäisen aamupäivän voi lyhyesti tiivistää seuraavasti: taksilla kentälle, kentällä olutta, koneella toiselle kentälle, toisella kentällä hillitön överiaamupala, koneella kolmannelle kentälle Saksaan. Eli ei niin kauhean jännittävää matkustamisen peruspullaa. Lentokenttäaamiaisella sentään pääsi syömään jotain bratwurstiksi kutsuttua, jota sitten pystyi vertaamaan Saksassa tarjottuun autenttiseen tavaraan (spoiler: lentokenttäsetti hävisi).

Vähempi ei mitenkään olisi riittänyt, ja tämänkin päälle joutui vielä itse asiassa santsaamaan.

Tegelin lentokenttä oli tylsähkö paikka, kuten lentokentät yleensä ovat. Sieltä julkisilla kuitenkin pääsi onneksi pois, esimerkiksi majoitukseen, esimerkiksi Circus Hostelliin. Paikkaan, joka myi itsensä minulle kellarissa sijaitsevalla omalla panimolla. Hostellihuone itsessään oli tosin vähän levottoman värinen pinkin ja limen värisine seinineen. Ja siellä asui muita, kuten hostellissa on tapana. Minulla on onneksi pääasiassa hyviä kokemuksia hostelleista, johtuen tosin pääasiassa siitä, että itse olen yleensä se meluisa asukas, joka rymyää aamuyöstä laskuhumalssa yläpunkkaan kuorsaamaan. Taisi päteä tälläkin kertaa, sillä en kauhean usein muista heränneeni keskellä yötä.

Onneksi eivät sentään olleet pimeässä hohtavaa maalia.

Näkymä ulkoa.

Kun omat romut oli saatu jossain määrin turvallisiin paikkoihin sijoitettua, oli aika lähteä etsimään tietysti kaljaa. Jännästi vain kävi ilmi, että ilmeisesti Saksassakin tehdään normaalisti torstaina töitä iltapäivästä, sillä avoimen paikan löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Majoituksen läheltä kuitenkin löytyi paikka, jossa todennäköisesti tarjoiltiin, tai vähintäänkin nautiskeltiin, alkoholin lisäksi jotain alkoholia jännempää. Ainakin baarin puolelta savustuskoppiin tuijottaessa silmiin pistivät "hassun näköinen" aurinkolasihemmo ja jotain ihan omia bileitä vetäneet pari muijaa. Onneksi olutta sai tovin hakemisen jälkeen vähemmänkin kuumottavista paikoista.

"Get the Fuck Down". Ja sitten ei baari edes ole auki.

Vau, mikä error.

Yritin ottaa kuvan tv-tornista. Muuten hyvä, mutta lyhtypylväs.

Vau, mikä suu.

Kaiken pahan alku ja juuri.

Tämä äijä oli ilmeisesti kova juttu.

Tottahan sitä Berliinissä piti currywurstia vetää. Oli muuten hyvää. Tykkään myös siitä, että Saksassa on tapana tarjota mättöjen kanssa majoa. Ja kaljaakin saa kadulle. Nälkä tulee uudestaan.

Illasta oli sitten Beardymanin keikka, joka oli ehkä siisteintä liveä ikinä. Käytännössä keikka koostui kahdesta osiosta, alun beatbox-vetoisemmasta setistä ja lopun huomattavasti prosessoidumman kuuloisesta elektronisesta improsetistä. Kuten ruoankin suhteen, liika prosessointi vie hommasta parhaimman nautinnon (siksi syön kanankin raakana), ja vaikka jälkipuolisko ihan hyvä sekä eritoten teknisesti vakuuttava olikin, niin kyllä etupään veto jäi mieleen paljon parempana. Meno oli jostain syystä vain vähän laimeahko, eikä porukka tuntunut olevan aivan täysillä mukana. Kotimatkalla piti vielä tyypata paikallinen kebab, joka oli täysin subjektiivisen arvion nojalla paljon parempaa kuin Suomessa. Lisäksi sitä leikattiin hienolla miekalla.

Olen erittäin laiska ottamaan keikoilta kuvia. Tässä kuva viisi minuuttia ennen keikan alkua, koska en muistanut itse aktin aikana ottaa yhtään. Hauska kulttuurien yhteentörmäys oli myös narikassa, kun yritin "salakuljettaa" olutta baarista ulos. Portsareita ei niinkään haitannut se, että olisin vienyt olutta ulos, vaan se, että olisin vienyt lasipullon ulos. Onneksi sain kertakäyttömukin, johon tyhjentää pullon sisältö.

Taiteellinen yöjunakaupunkikuva

TV-torni, yöaikaan. Tällä kertaa lyhtypylväs ei pilannut.

Synagoga. Taisi tulla vähän huonosti käsiteltyä tämä kuva. Kannattaa ennemmin käydä paikan päällä katsomassa.

En ottanut kuvaa kebabista. Varmaan kuitenkin uskot, jos sanon sen näyttäneen samalta kuin kotonakin.

1. joulukuuta, 2017
Toinen päivä alkoi bussimatkalla Puolaan. Aluksi piti toki selvittää itsensä linja-autoasemalle. Koska olin ulkomailla, niin luonnollisesti jännitin taskuvarkaita koko matkan. Onneksi muistin loistavan neuvon: näytä paikalliselta ja vaikuta tietäväsi mitä teet. Kumpikaan näistä ei tietenkään pitänyt paikkaansa, mutta parhaani mukaan yritin kävellä määrätietoisesti mahdollisimman vähän väärään suuntaan hymyilemättä. Hymy hyytyi oikeasti viimeistään suhteellisen kuumottavassa bussiaseman tunnelissa, joka oli vahvasti vakiintuntut kodittomien ihmisten asuinsijaksi. Haisi myös laatalle. Esitykseni meni kuitenkin sen verran hyvin läpi, että minulta kysyttiin reittiohjeita saksaksi (joskin ehkä Berliini on sen verran monikulttuurinen paikka, että aina on mahdollista olettaa hoopoimmankin turistin näköistä kaveria paikalliseksi).

Toisaalta Fernet Brancan mainos nostaa aina vähän suupieliä.

Itse matka meni juuri niin kuin edellisestä tekstistä saattoi vähän päätellä. Möykkyisissä merkeissä. Saatoin heittää ehkä vähän ilkeämielisen vitsin puolalaisten teiden kunnosta, joten vastapainon vuoksi jotain vastaavaa Berliinistä.

Perillä hetken kujailun jälkeen kaveri löytyi, ja visiitti keskustassa paljasti, että yllättäen vanhaa toria ei oltukaan purettu uuden ostoskeskuksen/parkkihallin/jonkin muun tieltä. Paikalle oli tosin ilmestynyt joulutori, jossa oli myynnissä kaikenlaista joulun onnistumisen kannalta oleellista sälää. En ostanut mitään, joten todennäköisesti nyt on vähän ankea joulu edessä. Vanha tori ja vanhat muistot pistivät janottamaan, joten ruokajuomaa, ja ruokaa sen oheen, oli saatava. Paikallisherkkua, pierogeja, oli siis syötämän. Näitä on vähän hankala kuvailla, mutta hyviä ovat, ja varsinkin kun vuosien jälkeen pitkästä aikaa saa, niin kyllähän se hyvältä aina tuntuu.

Vähän sellaisia keitettyjä ja sitten paistettuja raviolin tapaisia, mutta ei oikeastaan kuitenkaan. Wikipedia sanoo "slaavilaisiksi keitinpiiraiksi"

Tällä torilla olen juonut KALIJAA NAM NAM AAAAAAAA OLUTTA

Nättejä taloja.

Joulukuusi, jossa oli puuta tasan 0%. Lumikin oli feikattu.

Tämä hirvi puhui, ja säikäytti kyllä perusteellisesti. Mutta en kyllä keksi miten espanjalaiset churrot ja hirvet liittyvät toisiinsa.

Tässä kuvassa oli jotenkin hassu perspektiivi, tai jokin.

Tää on puu.

Ihan nätit valot illasta.

Ilta jatkui toki peripuolalaiseen tapaan vodkan ja toisen kaverin parissa, jonka jälkeen vielä piti valua toistamiseen keskustaan. Paikka, johon päädyimme, oli suhteellisen hauska. Muutaman sadan metrin mittaisella kadunpätkällä raitiovaunurata nimittäin kulki rakennusten kattojen päällä. Parin minuutin välein ravintoloiden sisällä kuuluikin aika persoonallista kolinaa katon tienoilta. Häpeäkseni en käynyt vaihtovuoden aikana kertaakaan tällä kadulla, mutta onneksi jälkikäteen ehti paikkoa. Hauska oli myös paikallisen intialaisen ravintolan myyjä, joka tervehti sanoilla "what would you like, my dear friend". Tokihan suomalaisen ensimmäinen reaktio tähän meinasi olla, että ethän sinä ole minun ystäväni, vastahan me tapasimme. "Dear friend" tuli suusta kuitenkin useamman kerran, ja lopulta siitä tuli oikeastaan lämmin ja mukava fiilis. Jännä juttu, ystävällisestä palvelusta tulee hyvä mieli.

Sahi Paneer. Vedän saman annoksen Oulussa usein lounaalla nepalilaisessa ravintolassa, ja suurin ero on värissä. Nepalilainen on oranssimpaa.

Tässä voisi olla kuva siitä hienosta kaljoittelupaikasta ratikkaradan alla, mutta joudutte taas käyttämään mielikuvitusta..

2. joulukuuta, 2017
Kaverin kämpiltä heräämisen jälkeen (ilmainen majoitus oli yksi aika vahva pointti käydä Puolassa) ja ennen paluuta harmaaseen Saksaan ehti vielä kierrellä yliopistolla, jossa tuli kitkutettua läpi se yksi vuosi. Harva asia kampuksellakaan oli loppujen lopuksi muuttunut, muutama outo patsaan tapainen oli ilmestynyt paikalle. Outo oli myös se tunne, kun käveli pitkin erästä ratikka-aseman tunnelia, jossa oli aiemmin kävellyt vuoden ajan melkein joka päivä. Aivan kuin ei olisi ikinä lähtenytkään ja suunnistaminen onnistuisi vaikka silmät kiinni.

Viheralue.

Täällä tuli istuttua useampikin luento. Muun muassa tietorakenteet ja algoritmit.

Odran varrella.

Jotain täälläkin tuli jumitettua.

Pikaisen muistojen polun kiertelyn jälkeen piti suorittaa toiseksi tärkein asia Puolassa, eli hasselpähkinävodkan ostaminen. Valitettavasti tämä homma meni lopulta vähän reisille, sillä vasta paluubussissa hoksasin ostaneeni saksanpähkinävodkaa hasselpähkinän sijasta. Toisaalta, kaikki pähkinät kai maistuvat enimmäkseen samalta, joten vahinko tuskin on suuri (en ole vielä ehtinyt maistaa lopulta ostamaani litkua, joten en voi myöntää enkä kieltää). Paluumatkalla tie jostain syystä oli paremmassa kunnossa. Ilmeisesti tie on muuten ollut hyvin pitkään rikki, eikä sitä olla aivan lähiaikoina korjaamassa. Aikoinaan joku on ilmeisesti kitsastellut asvaltin kanssa tietä päällystäessä.

Puolustuksekseni sanon, että nämä pullot näyttävät aika samalta. Varsinkin kun vasemmanpuoleisen putelin sisältö ei ole oikeasti lähellekään niin oranssia kuin mitä kuvassa.

Kuvaa lumesta. Koska tämä on tärkeää.

Vaikka bussimatka suhteellisen lyhyt olikin, reilu neljä tuntia, oli kello Berliinissä jo melko paljon linjurin sinne viimein kaartaessa. Koska nälkä oli jo kova perille saapuessa, meni illan kierros vähän ensimmäisen illan jalanjälkiä seuratessa. Yhdestä paikasta tuli kuitenkin jo aiemmin todettua, että sieltä saa jossain määrin ruoaksi tunnistettavaaa ainetta. Lisäksi siellä sai juoda litran Vitusta. Juoma, tai Vitus-vitsi, eivät suinkaan käyneet hyvin äkkiä vanhoiksi. Toisesta baarista löytyi puolestaan Lapin Kultaa, joka tarkalla, Suomessa hyvin kalibroidulla makuaistilla, maistui itse asiassa paremmalta ulkomailla. En siltikään suoranaisesti suosittele, koska lapparin suosittelu Saksassa käyvälle on vähän sama karjalanpaistin suosittelu Italiassa syövälle.

Eikä Lapparia tehdä edes Torniossa. Valheita, valheita kaikkialla

Vitusta litra. Höhö.

Hostellin alakerrassa oli tosiaan aiemmin mainitsemani panimo, mutta olihan siellä tottakai baarikin. Ja baarissa NES Classic Mini. Ja NES Classic Minissä Super Mario Bros 3. Helpostihan sen sitten arvaa mitä tapahtuu, jos kahdelle nörtille näyttää tällaisessa baarissa tällaisessa konsolissa tällaisen pelin. Nenä kiinni telkkariin, suu kiinni tuoppiin ja pelaamaan. Hävettävän pitkän väännön jälkeen ykkösmaailma saatiin tahkottua lävitse. Vaikka tässä vaiheessa kello oli vasta vähän yli puolen yön, niin litran nauttiminen Vitusta ja monesta muustakin paikasta sai kuitenkin pään kallistumaan tyynyyn päin. Olen vanha.

Tämä peli, kyllähän te tiedätte. Minä en, sillä kasvoin Segan parissa. Sega does what Nintendon't.

Seuraava osa tulee toivottavasti alle kahdessa viikossa.

EDIT: En jaksa laskea menikö alle kaksi viikkoa, mutta tässä on seuraava osa. Pidä hauskaa.