Ainiin. Kuukauden soittolista.
Törmäsin tässä yksi päivä biisiin, jonka olisin voinut pistää listalle, mutta koska pyrin välttämään joululauluja viimeiseen asti, jätin sen lisäämättä. Sen sijaan voin laittaa kappaleen tähän videon kera, sillä kuva kuitenkin täydentää musiikkinautintoa aika hyvin. Vuoden 2017 joululaulu, olkaa hyvä(t):
Pistin tässä merkille myös yhden jutun eräänä päivänä. Otetaan jokaisesta pohjoismaasta jotakuinkin menestyvin naisartisti tällä hetkellä:
![]() |
Tanskalainen MØ |
![]() |
Norjalainen Astrid S |
![]() |
Ruotsalainen Zara Larsson |
![]() |
Suomalainen Alma |
Musiikillisesti en osaa sanoa heistä mitään, sillä en kuuntele näiden tyyppien musiikkia. Tai voin sen verran sanoa, että se on huonoa enkä siksi sitä kuuntele. Mutta pointti oli lähinnä se, että jos naaman perusteella pitäisi nimetä henkilöt, niin muistaisin varmasti vain yhden. Suomalaisessa vaihtoehdossa on ainakin näin puhtaan pinnallisesti enemmän persoonaa kuin kolmessa muussa yhteensä.
Mutta entä Islanti?
Islannista tulee Björk, ehkä se on riittävä analyysi aiheesta.
Steve iVander - Rainbow-Ananas
Onko tämä nyt sitten jonkin sortin humpparäppiä, en tiedä. Mielenkiintoista kuunneltavaa, koko levy oikeastaan. Täynnä hauskoja lyyrisiä oivalluksia, kuten "Vaikka olisin monimutkanen yhtälö, niin jos kerroin on nolla, niin nolla on sen tulos"
Tommishock - Luoja auta
Sämplää Joose Keskitaloa. Kuuntelin puolivahingossa Berliinistä palatessa ja tykästyin heti. Tämä versio on varsin hyvä räpäytys, mutta alkuperäinen on vielä toimivampaa kuunneltavaa raskasta ja epätoivoista joulushoppailua tehdessä.
DJ Ibusal & DJ Kridlokk - Illmane
Jos biisin on tehnyt kaksi DJ:tä, niin kuka siinä silloin räppää?
View feat. SINI YASEMIN - Bad Habits
Epäilyttävän hyvän kuuloista englanniksi väännettyä räppiä (nyt tuntuu kyllä olevan joku räbräb-kuukausi). Tai ainakin taustat menisivät kovemmastakin hitistä läpi.
Pegboard Nerds feat. Tia Simone - Just Dance
Siinä ei kai ole mitään uutta, että Pegboard Nerds tekee hyvää pauketta. Halusin vain nostaa vähän enemmän esille.
Dada Life - We Want Your Soul
Ensimmäinen biisi Dada Lifeltä tälle vuotta. Ja varmaan viimeinenkin. Vaikka hommat vissiin ovat ollut tovin aikaa telakalla, niin hyvä oli tämä satunnaisjulkaisukin.
Beardyman - She was all around me
Vielä viimeiset jutut tästä artistista. Kävin tosiaan katsomassa livenä, ja kerroin vähän kaksiosaisesta keikasta. Tämä uusi livelevy kuvastaa juurikin sitä jälkimmäistä, ei niin kiintoisaa osuutta setistä. Mutta kuten kuuntelemalla käy ilmi, niin kovaa improvisointia silti.
B-complex - Archeology
Drum'n'bassia ja jokin hassun kuuloinen näppäilysoitin. Onko se kitara? En tiedä, en tiedä musiikista muutenkaan paljoa. Soittimesta lähtee vaan sellainen pojoing-ääni, niinkuin näppäilysoittimista yleensä.
Axwell /\ Ingrosso - Dreamer
Jos biisin on tehnyt kaksi DJ:tä, niin kuka siinä silloin laulaa? Itse asiassa aiemmin tähän oli merkattu laulajaksi Trevor Guthrie, mutta nyt se on poistettu. Outo juttu.
Samae Koskinen - Hyvä päivä
Aina ei ole hyvä päivä. Silloin joutuu vähän huijaamaan itseään kuuntelemalla jotain hyvää musiikkia. Tai ripustamalla seinälle inspiroivia tekstejä.
![]() |
Tämä keittiöni seinällä oleva taulu piristää elämääni niin, että mitä kauempana siitä olen, sitä onnellisempi olen. |
Flippipuisto feat. Dxxxa D - Kaupunki Kelluu
LPRHC Festin sivuilta löytyi paljon parempi kuvaus kuin mihin itse pystyisin: Bändi, joka on jotain suomenkielistä skeittipunkilla höystettyä dadaa suoraan sekoilun ytimestä. Ja sitten siihen päälle Dxxxa D.
Kiveskives - Volvo
Kiveskives on taas näitä artistinimiä, joilta ei tiedä mitä odottaa, ja silti se mitä saa, on hyvin kaukana siitä mitä odotti. Tai ei odottanut, miten vain. Mielenkiintoista instrumentaalitiluttelua.
Steve Winwood - Higher Love
Kävi aika hassu yhteensattuma tämän biisin kanssa. Yksi lauantai katselin It's Always Sunny in Philadelphiaa, ja siinä soi yhdessä jaksossa tämä biisi. Myöhemmin samana päivänä yöpitsaa Fratellista hakiessa sama biisi soi myös siellä. Aika uskomatonta. Foliota hattuun.
Neon 2 - Itseni kaltainen
Vieläkö on noloa myöntää pitävänsä Neon 2:sta. Tämähän on kuin suomalainen Depeche Mode. /s
Matka maailman ympäri - Ei mikään palaa ennalleen
Minua häiritsee kertosäe, josta tulee liikaa mieleen Apulannan Maanantai. Ehkä se johtuu jotenkin rytmistä tai siitä, kuinka rumpuja on paukutettu. Kuten todettua, en osaa musiikkia. Ihan hyvä biisi kyllä muuten.
Kygo, Justin Jesso & Bergen Philharmonic Orchestra - Stargazing (Orchestral Version)
Kaikki on kai parempaa orkesteriversioina. Ei ainakaan tule mieleen montaa tämän kaltaista uudelleenversiointia, josta ei olisi pitänyt. Biisi muuttuu heti pari kertaluokkaa eeppisemmäksi, ja varsinkin konemusiikin kanssa elävämmäksi. Vaikka konemusiikin kanssa kai mikä tahansa versiointi on "elävämpää".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti