Pomodorosta, linja-autoista ja DJ-keikoista

Pomodoro-tekniikka on kuulemma näppärä tapa harrastaa tehokasta työskentelyä. Tekniikka käytännössä tarkoittaa sitä, että ihminen tekee 25 minuuttia töitä, jonka jälkeen on vuorossa viiden minuutin tauko. Samaa toistetaan nelisen kertaa, jonka jälkeen pidetään pitempi tauko. Olen alkanut itse soveltaa töissä käänteispomodoroa, joka käytännössä tarkoittaa viisi minuuttia töiden tekemistä, jonka jälkeen joku häiritsee asialla, jonka selvittämiseen kuluu 25 minuuttia. Tulokset eivät toistaiseksi ole olleet hyviä.

Tämän kuvan sanomaa voisi kyllä soveltaa tämän bloginkin sisältöön.

Mutta kyllähän elämässä on muutakin kuin työ. Niin kuin esimerkiksi työmatkat. Yhtenä päivänä rikoin bussissa yhtä suomalaisuuden olennaisimmista säännöistä istuutuessani ihmisen viereen, vaikka vielä oli tarjolla tyhjiä penkkirivejä, joihin itsensä olisi voinut loppusijoittaa. Puolustuksekseni sanon, että se tapahtui vahingossa. Tunsin kuitenkin vahvaa syyllisyyden hohkaavaa poltetta vieressä napottavasta ihmisestä, jonka henkilökohtaisen tilan olin syyttä ja brutaalisti murtanut.

Toinen, vähän surullisempi, bussireissu oli kun lähdin Oulusta Pyhäsalmelle. Matkaa nimittäin edelsi ilta, ja ilta sisälsi jonkin verran alkoholia, joka johti aamuiseen pahaoloon. Ensimmäisellä bussilla siirtyessäni kotoa linjuriasemalle iski hikinen krapula, ja puolivakavissani ajattelin oksentavani pysäkin taakse. Ongelma oli vain siinä, että bussi 1 pysähtyi bussin 2 viereen, joten suunnitelma jäi toteuttamatta. Onneksi. Niskatyynyä liian innokkaasti puhallellessani täyteen meinasin vain vahingossa tehdä ilmatäytteisestä tyynystä nestetäytteisen.

Viime viikolla "kovasti" mainostamani DJ-keikkakin oli ja meni. Ja ihan hyvin menikin. Muutamia kämmejä toki mahtui mukaan. Esimerkiksi ei ole hyvä idea pomppia liikaa dekkien takana, paljas käsivarsi kun hipaisee soitinta väärästä kohdasta niin yhtäkkiä setti alkaa kuulostaa erittäinkin kakofoniselta mössöltä. Jäi kyllä vähän sellainen fiilis, että voisi sitä useammankin illan kuin yhden vetää vuodessa. Jos vaan jaksaisi panostaa asiaan.



Katsoin kuluneella viikolla myös Blade Runnerin, alkuperäisen ja uuden. Hyvä että katsoin, olin nimittäin mielessäni aina sekoittainut elokuvan Fifth Elementtiin, ja mietin missä välissä Bruce Willis tulee mukaan. Alkuperäinen on aikanaan ollut varmaan erittäinkin hieno elokuva, ja tyyliltään se oli nykyäänkin kiinnostava omine näkemyksineen futuristisesta maailmasta. Uusi puolestaan tuntui vähän geneeriseltä scifi-elokuvalta. Hyvähän se toki oli, mutta jotenkaan se ei tuntunut kuitenkaan kovin erityiseltä.