![]() |
"Fade to Black" on erittäinkin osuva nimi loman alkamisen kunniaksi korkattavalle ensimmäiselle oluelle. |
Lentopelkoista ihmistä lohdutti matkan ensimmäisen etapin, Oulu-Helsinki, taittuminen yöjunalla. Pätkä taittuikin rattoisasti ravintolavaunussa, jossa tuli ihmeteltyä oluen hintaa, moneen otteeseen. Melko varmasti kyseessä olikin reissun kalleimmasta päästä ollut yksittäinen istunto. Makuuvaunulotossa minulla sattui käymään vain vähän onneton tuuri, sillä jouduin satunnaisen ihmisen kanssa samaan hyttiin. Ei siinä onneksi mitään vakavampaa käynyt, nukuimme vain tyytyväisinä päällekkäin. Eri sängyissä tosin.
Aamulla kuitenkin oli pakko joutua lentokoneeseen, ja sitä ennen piti tietenkin joutua lentokentälle. Junassa on se huono puoli, että sieltä joutuu vielä pitemmän kaavan mukaan värkkäämään itsensä lentoasemalle. Lentokoneiden etu on se, että ne kuitenkin (yleensä) laskeutuvat kentälle, jossa voi sitten tyytyväisenä tallustella toiseen koneeseen. Ei värkkääminenkään kuitenkaan huono ole, jos mukana on matkaolutta, jota voi sitten hyvin tyytyväisenä ja häpeilemättä ryystää terminaali 2:n oven edessä.
Turvatarkastus on oikeastaan lentämisessä se kuumottavin puoli, check-inin ohella. Koska kuka nyt kumihanskasta haluaisi. Tällä kertaa kuitenkin pääsin vähällä, en edes unohtanut käsimatkatavaroihini täyttä jaloviinapulloa, jonka olisin joutunut hylkäämään taakseni. Lentokenttäkokemus jäi kuitenkin vähän vajavaiseksi, sillä 1) ei tullut käytyä Oak Barrelissa 2) en tehnyt Facebookiin päivitystä "hei matkustan paikasta Oak Barrel paikkaan x". Olutta sai kuitenkin muualtakin, ja kuten Prahan reissun yhteydessä tuli todettua, sillä saa jopa vähän juotua lentopelkoa pois. En toki tiedä miten hyvin tämä taktiikka toimisi jossain 16 tunnin lennoilla.
Lento oli vähän tylsä, joskin kapteeni tykkäsi pelotella ennakkoon huonolla säällä. En kuitenkaan kuollut, tälläkään kertaa. Perillä sen sijaan kirjaimellinen kuumotus iski heti +30:n celsiusasteen muodossa. Mikäs sen hienompaa, reaktori löytyi yllättävän helposti pilvettömältä taivaalta. Paikalliselta taksikuskilta opin myös näppärän tempun jos punaiset valot ahdistavat. En valitettavasti osaa kuvailla sitä sanoin, mutta sanotaanko näin, että jos suoraan palavat punaiset ja oikealle kääntyville vihreä, on pienellä liikennesääntöjen luovalla tulkinnalla mahdollista päästä etenemään suoraan kieltoväristä huolimatta.
![]() |
En tiedä tekeekö tämä kuva vain entistä enemmän hallaa huonosti selitetylle asialle, mutta ainakin yritin. |
Asumispaikka olikin sitten kuumottavuutta lisäävä tapaus, ja yhtäkkiä +30 alkoi tuntua enemmän +60:ltä. Kyseessä oli asunto hyvinkin betonisesta kerrostalosta, ja sisäpuolelle päästessä rappukäytävässä silmään pistäneet graffitit, hakaristit ja epämääräiset, luodinreikää muistuttavat kolot ikkunoissa eivät kauheasti mielialaa kohottaneet. Asunnon piti olla kolmannessa kerroksessa, johon saapuessa mitään ei kuitenkaan näkynyt. Koska ulkomailla joskus lasketaan kerroksia eri tavalla, ja kolmonen onkin nelonen, piti yhdet portaat vielä nouseman. Joskaan neljännestäkään kerroksesta ei löytynyt mitään. Henkinen lämpötila alkoi kovasti jo huikennella sataa astetta tässä välissä. Lopulta asunto löytyi kuitenkin viidennestä kerroksesta, sillä ilmeisesti kerrostalossa oli kaksi pohjakerrosta. Koska syyt.
![]() |
Ensimmäisenä päivänä oli saman tien hyvä täyttää matkan vaatima kulttuurikiintiö vetämällä paikallista grilliruokaa, cevapia. Koska mikä kertoo paremmin kulttuurista kuin paikallinen mättö (ja kokis). Alkuperäisenä ajatuksenani oli ostaa tätä namia oululaiselta kiskalta ja tehdä tiukka vertailu, mutta krapulan vuoksi en Oulussa päässyt jalkeille. Hyvää se oli ainakin Kroatiassa. |
Amerikkalaisen kapitalismikokiksen pilaaman kulttuurikokemuksen jälkeen kaltaiseni sivistynyt herrasmies jäi kaipamaan vielä lisää ruokaa, ennen kaikkea aivojen ruokaa. Vajaaksi jäänyttä elämystä pystyikin täydentämään vierailemalla kaupunginmuseossa. Mitään kovin jännää sieltä ei löytynyt (eli se oli aidosti sivistävä kokemus), lähinnä muutaman tusinan verran keihäänkärkiä ja karttoja enemmän kuin tarpeeksi. Ja lutka. Joka ilmeisesti tarkoittaa kroatiaksi nukkea.
![]() |
Advanced humor for mature people. |
Nukkuma-aika koitti kuitenkin hyvissä ajoin, aamuviideltä tulleen herätyksen ja laadukkaassa seurassa nukutun (tai valvotun) junayön jälkeen uni nimittäin maistui aikaisin. Seuraavana päivänä oli vuorossa jokaiseen lomaan kuuluva, ehdottoman pakollinen rantapäivä. Aamun valmistautumisrutiiniin sisältyi luonnollisesti viiden miehen öljyämisrinki, sillä eihän kukaan tietenkään halunnut korventaa nahkaa jo toisena lomapäivänä, ei edes selästä. Samalla huomasin, että jos hiusgeeli/vaha/muu mälli unohtuu reissusta, ei syytä huoleen. Aina voi käyttää korvikkeena hien ja aurinkorasvan yhdistelmää.
![]() |
"Absolutely disgusting and borderline offensive"-hair day |
Rannalla on luonnollisesti hyvä järjestää piknikki, johon värkit löytyivät läheisestä Lidlistä. Joka oli muuten järjettömän ahdas, ja jossa suomalaisella oli vähän ikävä olla kun kaikki olivat melkein sylissä. Sieltä kuitenkin onneksi löytyi kaikki hyvään piknikkiin tarvittava, eli olutta, radleria (toimii helteessä kuin peruna pakoputkessa), ja tarjouskorista mukaan poimittu Captain Morgan. Rommin tarjousmyynti on jossain määrin hämmentävä, ainakin näin suomalaisen silmin. Pakko oli kuitenkin ottaa kun halvalla sain.
Hämmentävä havainto kuitenkin iski rannalle asti päästessä: kukaan muu rantaleijonista ei pitänyt täydellistä rantapiknikkiä oluen, radlerin ja Kapteenin seurassa. Ei oikeastaan minkään muunkaan alkoholijuoman kanssa. Tämä oli jossain määrin hämmentävää, ainakin näin suomalaisen silmin. Oli kuitenkin lopulta (ainakin omasta mielestä) hauskaa popittaa Ukkometsoa (kohtuullisella volyymilla) ja juoda kaljaa (kohtuullisesti) ja kastaa teekkarilakki Välimeressä (täysiä). Ja tietysti ottaa aurinkoa, koska rannalla ei kauheasti muitakaan vaihtoehtoja ole, yleisen pahennuksen aiheuttamisen lisäksi.
Pitkästä ilosta seuraa kuitenkin poikkeuksetta pitkä itku. Tällä kertaa itku tuli rantavesistössä sijainneen polvenkorkuisen kiven muodossa, johon löin, kyllä vain, nilkkani. Verta tuli kuin hanasta. Sellaisesta hanasta, jossa on tiiviste vähän löysänä ja joka vuotaa pikkuisen. Mutta kun haavan päälle lätkäisee suolavettä, on kirvely todellinen tosiasia. Yllättävän pitkään kuitenkin rannalla viihtyi. Sieltä pois kävellessä vastaan tuli baari, jossa rapsutin koiraa ja join Grimbergeniä. Hyvä minä.
Ruoan päälle unijuomaksi sai läheisestä juottolasta jännittävää hunajalikööriä, jossa hunaja ei todellakaan ollut vähättelyä. Ihme sinänsä että litku valui edes ulos lasista. Pieni pettymys oli tosin se, että juomalistassa likööri oli listattuna "moonshinenä", mutta pontikkaa se ei ollut. Ainakin näkö on vielä tallella. Paikka oli kuitenkin hyvä, nimeltään Leopold's, ja oikeastaan ainoa olutbaari mikä löytyi. Mielenkiintoista että ruokapaikat unohtuvat, mutta juomalat jäävät elämään ainiaan. Olutbaarina paikka oli hyvin tyypillinen, eli tupakka haisi ja puoliakaan listalla olleista oluista ei ollut tarjolla. Mutta silti, paras.
Ja Kroatia on siitä jännä maa, että siellä toimii Uber. Ainakin toistaiseksi. Erittäin näppärä palvelu, kun kyydin voi maksaa ennakkoon, jolloin omaksi henkilökohtaiseksi osuudeksi jää lähinnä autoon sisään ja ulos könyäminen, mikä on ulkomailla erittäin mukava juttu pikkupäissään. Tässä vaiheessa toista päivää olikin aika karauttaa urhealla, joskin hieman kärsineellä, ratsulla kohti unten maita.
Osan 2 matkapäiväkirjasta voit lukea täältä.