Matkapäiväkirja: (Net-)Split 1/2

Muutama viikko takaperin tovin kestänyt hiljaisuus johtui siitä, että kävin ulkomailla ottamassa aurinkoa, Suomesta kun sitä tuntui saavan aika kitsaasti (eikä tilanne suoranaisesti ole parantunut sen jälkeen). Viiden urhean teekkarin iskuryhmä suuntasikin Oulusta kohti Splittiä, varsin suosittua rantalomakohdetta Kroatiassa, keltaisen taivaalla möllöttävän ydinreaktorin etsinnässä. Kuvia reissusta minulla kertyi vähän vähemmänlaisesti, johtuen siitä yksinkertaisesta syystä, että toisessa kädessä oli yleensä olut, ja kuvien ottaminen yhdellä kädellä on vaikeaa.

"Fade to Black" on erittäinkin osuva nimi loman alkamisen kunniaksi korkattavalle ensimmäiselle oluelle.

Lentopelkoista ihmistä lohdutti matkan ensimmäisen etapin, Oulu-Helsinki, taittuminen yöjunalla. Pätkä taittuikin rattoisasti ravintolavaunussa, jossa tuli ihmeteltyä oluen hintaa, moneen otteeseen. Melko varmasti kyseessä olikin reissun kalleimmasta päästä ollut yksittäinen istunto. Makuuvaunulotossa minulla sattui käymään vain vähän onneton tuuri, sillä jouduin satunnaisen ihmisen kanssa samaan hyttiin. Ei siinä onneksi mitään vakavampaa käynyt, nukuimme vain tyytyväisinä päällekkäin. Eri sängyissä tosin.

Näiden lippujen eteen tuli kiroiltua hyvin, hyvin, hyvin paljon. Aluksi yritin tulostaa näitä töissä, mutta koska Outlook on mm. kusta ja paskaa, en saanut ladattua kuin yhden lipun kymmenestä kerrallaan. Ajattelin, että sama sitten tehdä kotona rauhassa. Oulussa oli kuitenkin myllertänyt päivällä ukkosmyrsky, ja internet oli poikki puolesta Oulua, joten pöytäkoneellakaan lippujen lataaminen ei onnistunut. Valitettavasti en myöskään ollut tunkannut uuteen kannettavaan tulostimen ajureita, joten sillä ei tulostaminen onnistunut. Koin lopulta pienimmäksi vaivaksi jakaa kännykän netin läppäriin, jolla lataisin liput, jotka siirtäisin muistitikulla pöytäkoneelle, jolla sitten tulostaisin ne. Tähän väliin mahtui kuitenkin vielä epäonnistunut Windowsin päivitys ja rikkinäinen muistitikku ennen kuin sain hienot paperit lopulta käsiini.

Ja sitten oli vielä se VR:n lakko, jolloin puolet lipuista jäivät muutenkin käyttämättä. 1/5

Ja olisihan liput tietty voinut näyttää kännykästäkin. 0/5

Ja olisihan tämän kaikin puolin fiksumminkin voinut hoitaa. -1/5

Aamulla kuitenkin oli pakko joutua lentokoneeseen, ja sitä ennen piti tietenkin joutua lentokentälle. Junassa on se huono puoli, että sieltä joutuu vielä pitemmän kaavan mukaan värkkäämään itsensä lentoasemalle. Lentokoneiden etu on se, että ne kuitenkin (yleensä) laskeutuvat kentälle, jossa voi sitten tyytyväisenä tallustella toiseen koneeseen. Ei värkkääminenkään kuitenkaan huono ole, jos mukana on matkaolutta, jota voi sitten hyvin tyytyväisenä ja häpeilemättä ryystää terminaali 2:n oven edessä.

Turvatarkastus on oikeastaan lentämisessä se kuumottavin puoli, check-inin ohella. Koska kuka nyt kumihanskasta haluaisi. Tällä kertaa kuitenkin pääsin vähällä, en edes unohtanut käsimatkatavaroihini täyttä jaloviinapulloa, jonka olisin joutunut hylkäämään taakseni. Lentokenttäkokemus jäi kuitenkin vähän vajavaiseksi, sillä 1) ei tullut käytyä Oak Barrelissa 2) en tehnyt Facebookiin päivitystä "hei matkustan paikasta Oak Barrel paikkaan x". Olutta sai kuitenkin muualtakin, ja kuten Prahan reissun yhteydessä tuli todettua, sillä saa jopa vähän juotua lentopelkoa pois. En toki tiedä miten hyvin tämä taktiikka toimisi jossain 16 tunnin lennoilla.

Lento oli vähän tylsä, joskin kapteeni tykkäsi pelotella ennakkoon huonolla säällä. En kuitenkaan kuollut, tälläkään kertaa. Perillä sen sijaan kirjaimellinen kuumotus iski heti +30:n celsiusasteen muodossa. Mikäs sen hienompaa, reaktori löytyi yllättävän helposti pilvettömältä taivaalta. Paikalliselta taksikuskilta opin myös näppärän tempun jos punaiset valot ahdistavat. En valitettavasti osaa kuvailla sitä sanoin, mutta sanotaanko näin, että jos suoraan palavat punaiset ja oikealle kääntyville vihreä, on pienellä liikennesääntöjen luovalla tulkinnalla mahdollista päästä etenemään suoraan kieltoväristä huolimatta.

En tiedä tekeekö tämä kuva vain entistä enemmän hallaa huonosti selitetylle asialle, mutta ainakin yritin.

Asumispaikka olikin sitten kuumottavuutta lisäävä tapaus, ja yhtäkkiä +30 alkoi tuntua enemmän +60:ltä. Kyseessä oli asunto hyvinkin betonisesta kerrostalosta, ja sisäpuolelle päästessä rappukäytävässä silmään pistäneet graffitit, hakaristit ja epämääräiset, luodinreikää muistuttavat kolot ikkunoissa eivät kauheasti mielialaa kohottaneet. Asunnon piti olla kolmannessa kerroksessa, johon saapuessa mitään ei kuitenkaan näkynyt. Koska ulkomailla joskus lasketaan kerroksia eri tavalla, ja kolmonen onkin nelonen, piti yhdet portaat vielä nouseman. Joskaan neljännestäkään kerroksesta ei löytynyt mitään. Henkinen lämpötila alkoi kovasti jo huikennella sataa astetta tässä välissä. Lopulta asunto löytyi kuitenkin viidennestä kerroksesta, sillä ilmeisesti kerrostalossa oli kaksi pohjakerrosta. Koska syyt.

On teoriassa toki täysin mahdollista, että kyseessä ei ole luodinreikä, mutta ei tämä välittömän hyvää ensivaikutelmaa ainakaan tehnyt. Ja ulkomailla nyt voi aina olla kaikesta vähän huolissaan muutenkin. Varsinkin jos sattuu asumaan alueella, jossa asuu muitakin kuin aina luotettavia, rehtejä ja rehellisä turisteja. Eli natiiveja. Iik.

Asunto itsessään oli huomattavasti siistimpi kuin mitä rappukäytävä antoi ymmärtää. Mikä ei sinänsä vaatinut muuta kuin tussauksien puutteen seinistä ja ehjät ikkunat. En ottanut yhtään kuvaa sisältä, mutta tässä on maisemakuva parvekkeelta. Maisemat parvekkeelta olivat hieman kolkot, mutta toisaalta ihan oma syy kun ei majoitu luotettavien, rehtien ja rehellisten turistien seurassa.

Ensimmäisenä päivänä oli saman tien hyvä täyttää matkan vaatima kulttuurikiintiö vetämällä paikallista grilliruokaa, cevapia. Koska mikä kertoo paremmin kulttuurista kuin paikallinen mättö (ja kokis). Alkuperäisenä ajatuksenani oli ostaa tätä namia oululaiselta kiskalta ja tehdä tiukka vertailu, mutta krapulan vuoksi en Oulussa päässyt jalkeille. Hyvää se oli ainakin Kroatiassa.

Amerikkalaisen kapitalismikokiksen pilaaman kulttuurikokemuksen jälkeen kaltaiseni sivistynyt herrasmies jäi kaipamaan vielä lisää ruokaa, ennen kaikkea aivojen ruokaa. Vajaaksi jäänyttä elämystä pystyikin täydentämään vierailemalla kaupunginmuseossa. Mitään kovin jännää sieltä ei löytynyt (eli se oli aidosti sivistävä kokemus), lähinnä muutaman tusinan verran keihäänkärkiä ja karttoja enemmän kuin tarpeeksi. Ja lutka. Joka ilmeisesti tarkoittaa kroatiaksi nukkea.

Advanced humor for mature people.

Venesatamassa oli aikaa miettiä, kuinka hillitön massipäällikkö pitää olla, että on varaa ostaa tällainen järjettömän iso huvipursi. Luultavasti aika hillitön, mutta hillittömämpi on se hynkkykeisari, joka ostaa järjettömän ison huvipurren, ja sen takapaksin päälle vielä helikopterin. 

Päivä kului lähinnä vanhaa kaupunkia ympäriinsä talsiessa ja maisemia ihmetellessä, mikä on sinänsä ihan hyvää tekemistä ensimmäiselle lomapäivälle. Saattoi olla, että suusta pääsi myös pari kertaa "täällä on lämmin" ja "onpas hiki". Helteessä on kuitenkin se positiivinen puoli, että silloin ei tee mieli syödä niin paljon. Välillä kuitenkin on pakko, ja iltamyöhään ruokapaikaksi valikoitui paikka "jossain vanhassa kaupungissa", jossa sisäänheittäjä oli varma että tämä on se paikka missä haluamme syödä. Tarjolla oli maailman toiseksi parasta pihviä, tai toisin sanottuna, siihen astisen elämäni parasta pihviä, eli ei hän aivan hakoteillä ollut.

Nukkuma-aika koitti kuitenkin hyvissä ajoin, aamuviideltä tulleen herätyksen ja laadukkaassa seurassa nukutun (tai valvotun) junayön jälkeen uni nimittäin maistui aikaisin. Seuraavana päivänä oli vuorossa jokaiseen lomaan kuuluva, ehdottoman pakollinen rantapäivä. Aamun valmistautumisrutiiniin sisältyi luonnollisesti viiden miehen öljyämisrinki, sillä eihän kukaan tietenkään halunnut korventaa nahkaa jo toisena lomapäivänä, ei edes selästä. Samalla huomasin, että jos hiusgeeli/vaha/muu mälli unohtuu reissusta, ei syytä huoleen. Aina voi käyttää korvikkeena hien ja aurinkorasvan yhdistelmää.

"Absolutely disgusting and borderline offensive"-hair day

Rannalla on luonnollisesti hyvä järjestää piknikki, johon värkit löytyivät läheisestä Lidlistä. Joka oli muuten järjettömän ahdas, ja jossa suomalaisella oli vähän ikävä olla kun kaikki olivat melkein sylissä. Sieltä kuitenkin onneksi löytyi kaikki hyvään piknikkiin tarvittava, eli olutta, radleria (toimii helteessä kuin peruna pakoputkessa), ja tarjouskorista mukaan poimittu Captain Morgan. Rommin tarjousmyynti on jossain määrin hämmentävä, ainakin näin suomalaisen silmin. Pakko oli kuitenkin ottaa kun halvalla sain.

Hämmentävä havainto kuitenkin iski rannalle asti päästessä: kukaan muu rantaleijonista ei pitänyt täydellistä rantapiknikkiä oluen, radlerin ja Kapteenin seurassa. Ei oikeastaan minkään muunkaan alkoholijuoman kanssa. Tämä oli jossain määrin hämmentävää, ainakin näin suomalaisen silmin. Oli kuitenkin lopulta (ainakin omasta mielestä) hauskaa popittaa Ukkometsoa (kohtuullisella volyymilla) ja juoda kaljaa (kohtuullisesti) ja kastaa teekkarilakki Välimeressä (täysiä). Ja tietysti ottaa aurinkoa, koska rannalla ei kauheasti muitakaan vaihtoehtoja ole, yleisen pahennuksen aiheuttamisen lisäksi.

Pitkästä ilosta seuraa kuitenkin poikkeuksetta pitkä itku. Tällä kertaa itku tuli rantavesistössä sijainneen polvenkorkuisen kiven muodossa, johon löin, kyllä vain, nilkkani. Verta tuli kuin hanasta. Sellaisesta hanasta, jossa on tiiviste vähän löysänä ja joka vuotaa pikkuisen. Mutta kun haavan päälle lätkäisee suolavettä, on kirvely todellinen tosiasia. Yllättävän pitkään kuitenkin rannalla viihtyi. Sieltä pois kävellessä vastaan tuli baari, jossa rapsutin koiraa ja join Grimbergeniä. Hyvä minä.

Illalla oli sitten vuorossa monella tapaa maailman parasta ruokaa, jälleen kerran paikassa jonka nimeä ei voi enää ihminen muistaa, ja josta ei ole sen tarkempaa muistikuvaa kuin että "jossain vanhassa kaupungissa". Eurooppalaiset vanhat kaupungit ovat vaikeita, niihin eksyy ihminen poloinen. Tarjolla oli onneksi maailman ensimmäiseksi parasta pihviä, tai toisin sanottuna, siihen astisen elämäni parasta pihviä. Suosittelen kuitenkin käymään, jos tästä kuvasta onnistuu paikan tunnistamaan.

Ruoan päälle unijuomaksi sai läheisestä juottolasta jännittävää hunajalikööriä, jossa hunaja ei todellakaan ollut vähättelyä. Ihme sinänsä että litku valui edes ulos lasista. Pieni pettymys oli tosin se, että juomalistassa likööri oli listattuna "moonshinenä", mutta pontikkaa se ei ollut. Ainakin näkö on vielä tallella. Paikka oli kuitenkin hyvä, nimeltään Leopold's, ja oikeastaan ainoa olutbaari mikä löytyi. Mielenkiintoista että ruokapaikat unohtuvat, mutta juomalat jäävät elämään ainiaan. Olutbaarina paikka oli hyvin tyypillinen, eli tupakka haisi ja puoliakaan listalla olleista oluista ei ollut tarjolla. Mutta silti, paras.

Ja Kroatia on siitä jännä maa, että siellä toimii Uber. Ainakin toistaiseksi. Erittäin näppärä palvelu, kun kyydin voi maksaa ennakkoon, jolloin omaksi henkilökohtaiseksi osuudeksi jää lähinnä autoon sisään ja ulos könyäminen, mikä on ulkomailla erittäin mukava juttu pikkupäissään. Tässä vaiheessa toista päivää olikin aika karauttaa urhealla, joskin hieman kärsineellä, ratsulla kohti unten maita.

Osan 2 matkapäiväkirjasta voit lukea täältä.

Muutto

Oletko huonossa kunnossa?

Kaipaatko elämääsi älyllisiä haasteita?

Onko henkinen polkusi kateissa?

Näihin ja moniin muihin ongelmiin on olemassa yksinkertainen ratkaisu: muutto.

Muuttaessasi tunnet välittömästi, kuinka lihasvahvuutesi pääsee koetukselle nostaessasi lipastoa, joka on painonsa puolesta ilmeisesti valettu betonista jossain itä-blokin puolella. Notkeutta puolestaan pääsee kehittämään pakettiautossa kikkaillessa, kun yrität pelata tetristä hyvinkin erilaisilla muutettavilla tavaroilla, samalla varoen muussaamasta mitään arvokasta sekä välttäen turhaa pään kolistelua liian matalaan kattoon. Twisterkään ei vedä ihmistä yhtä pahaan solmuun.

Aivoille sopivia pulmapähkinöitä saat aikaiseksi siirtäessäsi työhuoneesta pihalle omituisen ison tuntuista pöytää, aprikoiden kuinka se ikinä oli huoneeseen mahtunutkaan. Samanlaista haastetta pääsee kokemaan myös rappukäytävässä, jossa taiteilet kolmiulotteista sohvaa pitkin liian kapeaa portaikkoa, yrittäen keksiä kuinka sormia joutuisi liiskaamaan seiniä vasten mahdollisimman vähän. Rubikin kuutiokaan ei vedä ihmistä yhtä pahaan solmuun.

Syvällisempää kasvua on myös luvassa miettiessäsi miksi omistat neljä tietokoneen näyttöä, joista oikeastaan korkeintaan kahdelle on käyttöä. Jatkat edelleen pohdiskelua "miksi", kun siirrät kaikki neljä mukaan muuttokuormaan, myös sen jostain 90-luvun hämärästä lähtöisin olevan kuvaputkinäytön. Jotkut mysteerit jäävät ihmiskunnalle arvoituksiksi, mutta silti niitä suurimpia on aina hyvä pohtia. Kaikkeuden ajattelukaan ei vedä ihmistä yhtä pahaan solmuun.

Puolueettomien ja kliinisten tutkimusten mukaan muutto auttaa muun muassa myös heinänuhaan, Kannerin oireyhtymään ja akuuttiin sydäninfarktiin. Muuttoa voikin suositella kaikille, mielellään mahdollisimman kauas.

Kirjoittaja on ihan legitti lääkäri

Ohjelmiston porttaamisesta

Viime aikoina olen päässyt tekemään hommia ohjelmistojen porttaamisen kanssa. Lyhyesti selitettynä, porttaamisella tarkoitetaan sitä, että ohjelma, joka toimii ympäristössä X, käännetään toimimaan ympäristössä Y. Yksinkertaista, ainakin teoriassa. Käytännössä työ kuitenkin usein päättyy kiroiluun, tietokonelaitteiston vastaanottamiin yllättäviin fyysisiin iskuihin ja uran, elämän sekä maailmankaikkeuden kyseenalaistamiseen. Kerron kuitenkin miltä homma käytännössä tuntuu, vertauskuvan avulla.

Tilanne alkaa siitä, että asiakas antaa neliön muotoisen reiän, johon pitäisi tehdä sopiva puupalikka. Tässä vaiheessa onnellinen koodari saa tehtäväkseen tehdä täydellisesti koloon sopivan kappaleen, jota sitten testataan, hiotaan ja joka viimeistellään (pääasiassa) rakkaudella ja kauniilla lakkakerroksella. Elämä hymyilee, ja kaikki on hyvin.

Sitten tulee toinen, uusi asiakas, joka tarjoaa ympyrän muotoista reikää, jonka läpi pitäisi työntää puupalikka. Tässä vaiheessa jokainen fiksu ihminen hoksaa, että molemmista, neliöstä ja ympyrästä, pitäisi saada läpi palikoita. Päädytäänkin lopputulokseen, että on jo olemassa neliön muotoinen palikka, jota voisi helposti hyödyntää tässäkin projektissa.

stock-photo-happy-project-manager-holds-financial-report-shows-rising-stats-and-growing-graphs-to-colleague-670178647.jpg

Lisää yksi toistaiseksi onnellinen ohjelmoija, jonka tehtävänä on runnoa neliön muotoinen puupalikka läpi ympyrän muotoisesta reiästä. Alkaa pitkähkö vuolemisprosessi, jossa kappale muotoutuu uuteen reikään sopivaksi. Välillä tulee leikattua vähän liikaa, välillä taas vähän omaa peukalontyveä, mutta lopulta koodarin käsissä on puinen palikka, joka menee sekä ympyrästä että neliöstä läpi.

Ongelma on vain siinä, että kappale alkaa olla tässä vaiheessa jo aika kärsineen näköinen. Siitä murehtimiselle ei kuitenkaan ole aikaa, sillä ulko-oven takana odottaa uusi asiakas kolmion muotoisen reiän kanssa. "Onneksi" tässä vaiheessa hoksataan, että uusi kolmio alkaa muotona olla jo aika kaukana alkuperäisestä neliöstä, ja päätetään tehdä uusi projekti. Se ei tosin tarkoita, että ympyrän hiomiselle olisi aikaa.

Lisää yksi onneton ohjelmoija, jonka tehtävänä on kerätä edellisestä projektista ylijääneet sälät ja yrittää liimata niistä kasaan jonkinlainen kolmiota muistuttava esine. Välillä liimaa menee sormiin, välillä nenään, mutta lopputuloksena on kolmion täyttävä läjä "jotain". Tässä vaiheessa edes ohjelmoijakaan ei enää tiedä mitä, mutta aika iso osa siitä on varmasti kyyneleitä.

2033106-man-hold-a-laptop-like-a-roof-of-house-isolated-on-white-frustrated-programmer-earned-for-his-own-home.jpg

Ja kyllähän näitä palikoita pitää hallitakin, toimittaa asiakkaille ja muuta. Tästä saadaan tarinan koodarille hauska sivupesti jöngleerauksen muodossa. Aluksi on helppoa, yhden palikan ympäriinsä nakkeleminen onnistuu varmasti keneltä tahansa. Sitten tulee se hiomaton ympyrä. Siitä jää vähän tikkuja sormiin, mutta kyllä sekin vielä menee kohtuudella. Lopulta tulee kuitenkin se kolmio, johon ei enää oikein edes voi koskea paljain käsin ilman että se räjähtää käsiin.

Pallottelua varten rakennetaankin hieno robotti, joka hoitaa homman automaattisesti. Valitettavasti aikataulu ei riitä kunnon toteutukseen, sillä tähän väliin on saapunut asiakas tähdenmuotoisen reiän kanssa. Lopputuloksena onkin tietotekninen ystävä, jonka Skynet tuntuu ottaneen valtaansa ja joka on enemmänkin kiinnostunut ihmisten moukaroinnista puisilla objekteilla kuin jöngleerauksesta.

Tässä vaiheessa jostain saapuu asiakas kolmiulotteisen aika-avaruuden lakeja venyttävän reiän kanssa.

stock-photo-nuclear-explosion-in-an-outdoor-setting-symbol-of-environmental-protection-and-the-dangers-of-164761160.jpg

PS: Blogi palannee jossain määrin normaaliin kirjoitustahtiin kohdakkoin, pari viime viikkoa olen harrastanut mielenkiintoisempia asioita. Pikapuoliin luvassa on joko uusi matkapäiväkirja- tai maksakirroosi-postaus.

Krapulan huonot puolet

Tätä blogia pitempään harrastaneet ovat varmasti huomanneet toistuvan aihepiirin, jonka voisi lyhyesti tiivistää "kännissä on kiva olla kännissä kutkuttaa / kännissä kieria permannolla ja murheita hukuttaa". Missä ei sinänsä itsessään ole tietenkään mitään väärää. Kuitenkin tämän kolikon kääntöpuoli, eli se kärsittävä krapula, unohtuu usein, joko tarkoituksella tai tahattomasti.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että minulla oli eilen kosmisen huono olo, ja tänäänkin aika kova väsy. Tätä asiaa ei siis yksinkertaisesti voi enää sivuuttaa pitempään. Siksi koen vastuukseni kansan hyvinvoinnin parissa työskentelevänä kirjoittajana kertoa myös alkoholin nauttimisen huonosta puolesta, krapulasta, ja mitä kaikkea ikävää se voi saada aikaan.

Sairastut
Ei, en nyt puhu siitä väistämättömästä laattavyörystä, jonka saa aikaan ajattelemattomalla "varmuuden varalta juon kaiken"-asenteella. Vaan siitä, että varsinkin näin loppukesän aikaan juodessa/krapulassa tulee hölmöiltyä, kun ei hoksaa laskevaa ulkolämpötilaa, ja lopputuloksena on todennäköisesti kipeä kurkku, nuha ja muuta mukavaa. Joka ei muuten parane päivässä.

"Air is not good" on myös toteamus, johon varmaan voi samaistua.

Aluksi pelkäät, että kuolet, sitten pelkäät ettet kuolekaan, sitten tajuat kuolevasi.
Monelle on varmasti tuttu perinteinen sananparsi, että aluksi on niin huono olo, että pelkää kuolevansa (kokeiltu on), sitten on sen verran huonompi olo, että pelkää ettei kuolekaan (kokeiltu on). Vielä tätäkin huonomman olon kohdalla kuitenkin iskee se tunne, että tajuaa kuolevansa. Ei ehkä tänään tai huomenna, mutta joskus, ja krapulassa voikin sitten olemassaolon tuskan parissa miettiä miten hauskaa oli maata sunnuntaisin silmät punaisena hengitystä pidellen (kokeiltu on).

Yritin etsiä tähän kuvituskuvaa Shutterstockista eksistentiaalisesta kriisistä.

Saatat vahingossa kutsua Abaddonin, tuhon demonin.
Aamuyöstä huutaessasi taikasanoja toistaiseksi tuntemattomalla kielellä kylpyhuoneen pyhään uhriastiaan, on olemassa riski pieneen mokaan. Nimittäin siinä vaiheessa, kun oikeat äänteet livahtavat vahingossa posliiniastian pohjalle, on liian myöhäistä alkaa selittämään tuolle pahalle hengelle, että "en minä tahallaan, oli vain huono olo".

Tässähän pitää kohta asentaa Dota 2 uudestaan.

Muistikatkoset
Loppujen lopuksi se, mitä ei muista, voi olla kovempi morkkiksen aihe kuin se, mitä muistaa. Jos on esimerkiksi 100% mysteeri kuinka on päässyt kotia, miksi pyörästä on ketjut irti ja miksi sen korissa on kaksi rasiaa lähipitserian salaattia, herää ihmisellä väistämättä pieniä kysymyksiä illan kulusta. Toisinaan voi toki olla parempi ettei kaikkea aina tiedäkään.

Syöt pitsaa
Vaikka joskus olen onnistunut itselleni muuta uskottelemaan, niin pitsan syönti ei oikeasti ole terveellistä. Normaalisti en tällaisesta niin kauheasti välitä, mutta koska olen nykyään Aito Bodari, olen joutunut kiinnittämään asiaan huomiota. Siksi korvasinkin dagen efter-pitsan kahdella hampurilaisella, litralla mehua ja pötköllä digestive-keksejä. Mehussa oli omenaa, tai ainakin omena-aromia, joten kyllä tätä kattausta pidän parempana vaihtoehtona kuin pitsaa.

Et saa kirjoitettua viikottaista kiintiötekstiä blogiin.
Ehkä kauheinta krapulassa on kuitenkin kyvyttömyys tehdä mitään. Mielessä olisi niin paljon enemmän tai vähemmän tärkeää tekemistä, mutta jos ei paha olo estä, niin sitten väsymys. Ja jos ei väsymys, niin lopulta täydellinen keskittymiskyvyn puute. Näin saattoi käydä eilen, kun loppuillasta fyysisen olon helpottaessa aloin paniikissa kirjoittamaan tekstiä, ainoastaan lopulta unohtuen katsomaan GTA San Andreaksen 100% speedrunia.

Lyhyt 17 tunnin video. En katsonut loppuun asti.

Kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu yksien hyvien yöunien jälkeen. Mutta ehkä, mahdollisesti, ehkä, tätä kunnon jysäriä pitkästä aikaa voisi pitää myös hyvänä oppimiskokemuksena. Jos mitään muuta ei jäänyt käteen, niin ainakin tiedän millä loitsuilla Abaddonnia ei kannata enää yrittää loihtia. Ensi kerralla uudet taikasanat kehiin. Jos nimittäin Abaddonin saa kutsuttua, on krapula murheista pienin