lauantai 20. toukokuuta 2017

Tein jutun: Bryz


Minulla oli rutkasti aikaa viime viikolla, sillä kuluttelin päiviä yksin kotona koirien ja paremman puolis(k)on lomaillessa toisaalla. Niinpä tein sitä mitä aina teen kun minulla on liikaa aikaa: haaveilin. Tällä kertaa kaivelin mieleni perukoilta unelman olla maailman paras, kuuluisin, suurin, kaunein, älykkäin ja rikkain DJ. Haaveilu itsessään ei vain ole kauhean hedelmällistä puuhaa. Siksipä tekaisin parin päivän aikana hittibiisin, joka linkoaa minut maailmanmaineeseen. Yhdessä yössä.




Paitsi että eihän se minua minnekään singonnut. Mutta ainakin siitä olen tyytyväinen, että se on ehdottomasti paras kappale, jonka olen tehnyt. Tokihan tapauksessani tämä on vähän sama kuin jos valkkaisin biojäteastiastani banaaninkuoria, ja olisi sitten tyytyväinen siihen vähiten mädänneeseen ja sanoisin ylpeänä "minä söin tämän". Muut sitten painaisivat tämän banaaninkuoren korvalleen, ja sanoisivat että siinä on vähän huonosti miksatut vokaalit ja lättänät rummut.

Kappaleen nimi Bryz tulee "legendaarisesta" venäläisestä maalivahdista Ilya Bryzgalovista. Yksi ilta, juurikin viime viikolla, katselin hauskoja videoita netistä yömyöhään, ja törmäsin kyseisen hepun "It's only a game, why you have to be mad"-haastattelupätkään (katso alla oleva video). Aloin rakentamaan tämän hassuttelusamplen ympärille bass house-kappaletta parin YouTube-tutoriaalin avulla, ja lopputulos on nähtävillä yllä. On se oikeasti mielestäni hyvä.




Olihan se kappale jopa niin hyvä, että osallistuin sillä Lenovon Jätä Jälki-kilpailuun. Sitä kautta sitten pääsen festareille esiintymään ja viimein maailmanmaineeseen. Toki hyvä (ja todennäköisempi) palkinto on pelkkä osallistumisen ilo. Kilpailua varten jouduin vain harmikseni pudottamaan haastattelusamplen pois, koska tekijänoikeudet. Säännöissä oli tosin muutama vähän enemmänkin epäilyttävä kohta, esimerkiksi lause "Lain sallimissa rajoissa osanottajat luopuvat ehdoitta ja peruuttamattomasti kaikista lain turvaamista henkilökohtaisista oikeuksistaan" kuulostaa jännittävältä. Mutta hei, saahan siitä ilmaisen läppärin korvaukseksi, mielestäni reilu diili.

Jos haluat auttaa minua pääsemään eroon humanitäärisistä oikeuksistani, käy äänestämässä kappaletta täällä. Vaikka en tiedä, saattaahan se toki olla että pelkkä kilpailuun osallistuminenkin riittää laukaisemaan mainitsemani ehdon, ja Lenovo on jo varannut minulle yhden suunnan lipun Siperiaan louhimaan jäätä ja viihdyttämään paikallisia liikemiehiä paikallisessa hämärässä limaluolassa. Kaikki tämä, ilman housuja. Kyllä se Lenovo Yoga siinä vaiheessa lämmittää sielua ja ennen kaikkea ruumista. Toivottavasti, muuten tulee kylmä.

Toiveikkain mielin kuitenkin päätän tämän teksin Ilyan rohkaiseviin sanoihin:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti