sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Negatiivisuushaaste

Huomasin Facebookissa "haasteen", joka on kuin tehty minulle: negatiivisuushaaste. Tavoitteena on ruikuttaa kaikesta turhasta paskasta kolme päivää. Eli samaa, mitä teen oikeassakin elämässä. En ymmärrä mikä tässä nyt on suoranaisesti se haaste. Tarvitsee ainoastaan kirjoittaa ylös, mikä ottaa kupoliin. Tämä juttu suoraan sanottuna kirjoittaa itse itsensä.


Torstai 11.05.2017
Ristikääntäjät
Ristikääntäjät ovat periaatteessa ihan hyvä keksintö. Niiden avulla pystyy tekemään koodia sulautetuille laitteille ja muille pikkutietokoneille, joissa itsessään ei riitä vääntö koodin kääntämiseen. Niissä on vain yksi ongelma: ne eivät keskimäärin tykkää toimia oikein. Eritoten ohjelmilla, joita ei ole suunniteltu ristikäännettäviksi, mutta jotka on pakko kääntää, kiireellä, mieluiten jo eilen. Kahden kokonaisen työpäivän ähisemisen jälkeen alkaa aika vahvasti vituttaa kun yhden ja saman ongelman parissa työskentely ei tuota hedelmää.

Feikkikatselut blogissa
Aiemmin tällä viikolla mussutin siitä, kuinka blogilla on liian vähän katseluita. Ei sekään kuitenkaan kovin hyvältä tunnu kun jenkeistä yhtäkkiä pamahtaa 200 latausta, jotka olivat aika selkeästi tulkittavissa botin/scraperin tuotoksiksi. Sama juttu 40:n itärajan takaa tulleen mysteerilatauksen kanssa. Parempi tusina sivukatselua ihmisiltä kuin tusina tusinaa robotilta. Vaikka onko silläkään loppujen lopuksi mitään merkitystä.

Musiikkihommat (tai harrastukset ylipäätänsä)
Harrastukset ovat ihan hyviä, ja musiikin tekeminen varsin mainio sellainen. Pääsee valuttamaan luovia mehuja itsestään ulos, samalla haaveillen maailmanmaineesta ja hillittömästä massimäärästä. Huono puoli on vain se, että tässä(kin) puuhassa uppoaa yllättävän herkästi aikaa. "Yhden äänen pikainen tuunaminen" päättyy kaksi tuntia myöhemmin, kun huomaa että kello on puoli kaksitoista ja pitäisi olla jo nukkumassa että jaksaa takaisin töihin, jossa ei tarvitse haaveilla rahasta taikka julkisuudesta. Pahintahan tässä koko kuviossa on se, että en edes osaa tehdä kovin hääviä musiikkia.


Perjantai 12.05.2017
Turha pessimismi
Suotta kai sitä ihminen pienistä asioista päiväänsä pilaa. Ristikääntäjät ovat loppujen lopuksi ihan jees. Minulle nimittäin kävi kuten Jeesukselle, ja nousin kuolleista kolmantena päivänä, ja sain sen kulmikkaan vittusaatanan viimein kääntymään. Vähän kuitenkin jälkikäteen iski negatiivinen olo turhasta pessimismistä ja stressistä, joita olin onnistunut repimään tästä kääntäjäongelmasta. Kyllä kaikki loppujen lopuksi selviää, ja sekös vasta ketuttaakin kun sitä ei ajoissa tajua.

Housut
Vaikka kyllähän sitä aina vähän voi lisää ruikuttaa, en nimittäin usko ikinä saavuttavani zenmäistä tilaa, jossa jokin ei olisi pielessä. Housut ovat aihe, jotka ottavat vähän päähän päivästä toiseen. Missään ei nimittäin oikein myydä sopivia housuja. Ovat joko liian pitkiä lahkeista, kireitä pohkeiden/reisien kohdalta tai parhaassa tapauksessa molempia. Hankalaa olla keskimääräistä lyhyempi koipikuningas, joka hyppää tasajalkaa vaikka kuuhun. Toiseksi paras urheilusaavutukseni on yläasteelta, kun hyppäsin kuntotestissä ylöspäin tasajalkaponnistustestissä high scoren.

Se Pekka Poudan säävideo, tiedät kyllä. Jos asut kiven alla etkä ole nähnyt, niin tässä, ole hyvä.
Tämä on hauska. Tai oli, sen ensimmäiset pari kolme kertaa. Mutta Facebook, ja oikeastaan jokainen muukin päivittäisen median lähde, päätti työntää videota silmistäni alas jatkuvalla syötöllä. Jossakin vaiheessa se hauskinkin juttu alkaa olla vähemmän hauska, ja lopulta se muuttuu lähinnä tympeäksi. Vaikka ei siinä, kyllä tuo sääkin alkaa oikeasti vituttamaan. Pakko ihailla ihmistä, jota jaksaa naurattaa lumisade tässä vaiheessa kevättä.


Lauantai 13.05.2017
Kuntoilu
On se urheilu vaan keskimäärin aika perseestä. Hiki tulee, joka paikkaan sattuu, ja jos salilla käy, niin joutuu jatkuvasti välttelemään kiusallisia katseita muiden ihmisten kanssa kun levittelee koipiaan jossakin laitteessa, josta ei tiedä onko se kuntoilua vai pornoleffaa varten. Aloittaessani kuntosalilla käynnin valitin siitä, kuinka ihmiset ähisevät ja huutavat kovaan ääneen. Tätä ei hetkeen ole kuulunut, mutta tänään taas joku pöhisi kyllä niin että huone raikasi. Eipä siinä, aika bodarin näkönen ukkeli oli, että ehkä se hänelle suotakoon. Ääntely saattoi myös johtua kyseisen herran tarpeettoman kireistä shortseista, jotka puristivat väärästä paikasta (kyllä, katsoin sinne).

Jääkiekko
Nythän on tosiaan jääkiekon MM-kisatkin meneillään. Jos pelejä ei katso, niin tulee vähän syyllinen olo ettei tule seurattua tätä suurta urheiluspektaakkelia, jota voi katsoa "vain" kerran vuodessa. Jos taas katsoo, niin siitä se paha olo sitten vasta tuleekin Suomen peliä tuijotellessa. Tänäänkin Norjaa vastaan tuli vasta jatkoajalla 3-2 voitto, vaikka tokihan se olisi huonomminkin voinut mennä (5-1 nevör foget). Sunnuntaina sitten vastassa Sveitsi, jota vastaan tilanne näyttää vielä vähän pahemmalta. Voi olla, että vähemmällä vitutuksella pääsee kun jättää katsomatta.

Tekopyhät ihmiset
Tottakai, ketäpä nämä eivät ottaisi päähän. Olen ollut muutaman päivän yksin kämpillä, ja jotakuinkin ainoa ihminen kenen kanssa olen ollut vuorovaikutuksessa, on minä itse. Ja kyllä, olen huomannut että minä itsekin ehkä lukeudun tähän epämiellyttävään ihmisryhmään. Aamuisen liikuntasuorituksen jälkeen nimittäin kävin Salessa hakemassa palaria, vihanneksia ja Skyrriä, kaikkea mitä ihminen kyseisessä tilanteessa tarvitsee vaikuttaakseen terveeltä yksilöltä. Sen jälkeen kuitenkin hain viereisestä känkkylästä lihaskuntoa palauttavan ja kohottavan iskenderin. Oli muuten hyvää.


Kaiken kaikkiaan, voisi sanoa että elämä on loppujen lopuksi ihan jees. Varsinkin kun on hetkittäin vaikea keksiä useampaa negatiivista asiaa siitä. Paitsi torstaisin. Voisi kuitenkin lisätä vielä yhden jutun:

Facebook-haasteiden tekeminen blogissa
Mikä järki?

Tein minä tosin yhden haasteen ihan oikein Facebookissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti