Matkapäiväkirja: Haaparanta

Jokaisella on tarpeita. Minun viimeaikaisin tarpeeni oli uusi työpöytä. Sellainen fyysinen, jonka päälle laitetaan tietokonenäyttö ja jonka ääressä sitten istutaan liiallisuuksiin asti. Vanha nimittäin alkoi olla täynnä tavaraa, eikä sen ääreen meinannut enää mahtua. En kuitenkaan onnistunut löytämään läheltä sopivaa pöytää, joten oli suunnattava katse Länteen. Ruotsista, Haaparannasta, Ikeasta löytyi se minulle oikea pöytä- ja laatikkoratkaisu, ja viime viikonloppuna kävinkin sen hakemassa.

Heti rajan ylityksen jälkeen kuitenkin iski autolla liikkuessa kuumotukset. Liikennemerkit olivat nimittäin pääasiassa tuttuja, mutta niissä olevat tekstit olivat kirjoittetuna vähän eri fontilla kuin kotipuolessa. Tämä puolestaan loi vähän lisää jännitysmomenttia ajamiseen, kun koko ajan tiedosti olevansa ulkomailla. Tai itse en ajanut, avokki ajoi, mutta olisin kyllä ahdistunut jos olisin ratin taakse päässyt.

Miten tästä muka voi selvitä. AAAAAAAAAAAA

Suuren maailman fiilistä sai myös jo heti siitä, että paikallisen Prisman tapaisen (=ICA Max) pihalla joku viiksekäs mies soitti haitaria. Aamukasilta. Kaupan puolelta puolestaan löytyi ei yhden, ei kahden, vaan kolmen erin sorttisia Werthersejä, karkkeja, joita en ollut vuosikausiin syönyt. Tottakai mukaan piti ottaa kaikkia niistä. Ja Pigalleja. Ja inkiväärin makuista Pepsi Maxia. Pari ensimmäistä hörppyä maistui jännittävän raikkaalta, mutta sen jälkeen alkoi vähän tökkiä.

I have seen the heaven.

Hyvin sokeripitoisen brunssin jälkeen oli aika suunnata Ikeaan, tuohon parisuhteiden salakarikkoon. Tunnetusti suhteellisen hyvä testihän on mennä yhdessä kultsimurun kanssa ko. kauppaan, ja jos vielä samalla autolla lähdetään pois, niin hyvin on mennyt. Onnekseni en tarvinnut taksia, ja kaivatut kalusteetkin löytyivät, vaikka hetken jännittikin joutuisiko kysymään myyjältä apua. Ei siinä muuten mitään outoa olisi, mutta kun on Ruotsissa, niin ikinä ei voi olla varma mitä saa vastaukseksi.

Niin hyvää lastulevyä.

Tämän jälkeen apinanraivolla aikataulun kiristyessä piti suunnata Nuuskakairan tukkuun. Ikea on kuitenkin paikka, jossa menee aina pitempään kuin on ennakkoon ajatellut. Mukaankin tarttui tuoppeja ja muuta tärkeää bonussälää. Nuuskakauppa oli kaikin puolin hyvin iljettävä paikka. Haju oksetti aika kovasti, mutta nuuskaa kuitenkin piti saada. Kaupassa hämmentäviä olivat jättisäkit, jotka olivat täynnä nuuskapusseja, ja se, että jotkut kokivat hyväksi ideaksi raahata lapset kyseiseen paikkaan. Vaikka olihan siellä kyllä irtokarkkeja.

Onneksi itse kuitenkin olen hyveellinen mies, joka vetää vain alkoholia, ja sitäkin sen verran kohtuudella, ettei aina tarvitse kaakeloida kylppärin lattiaa uusiksi. Siksi loppusuoralla matkaa piti vielä tykittää Systembolagettiin, josta sai ostaa melko halpaa olutta. En enää muista mitä kaikkia pulloja/tölkkejä/muuta mukaan tarttui, koska niillä oli vaikeat nimet, jotka olivat ruotsiksi, ja sattuivat vielä tämän pahan lisäksi olemaan niin hyviä että livahtivat vauhdilla alas. Perus Kungia oli tottakai, mutta se ei nyt ollut se mieleenpainuvin kokemus. Vaikka onkin ainoa mistä nimen muistaa.

I have seen the hell.

Ja sitten turbo päällä kotia, että ehti töihin/Wappua juhlimaan. Kaiken kaikkiaan hyödyllinen ja sivistävä reissu, joskin yleensä Oulusta Haaparantaan lähtiessä olisi hyvä ostaa halpaa tavaraa sen verran paljon että saisi edes bensakulut peittoon. Nyt ei tainnut käydä niin. Suosittelen kuitenkin kohdetta kaikille halpojen huonekalujen ja oluiden faneille sekä nuuskan ystäville. Niin, ja Wertherseistä pitäville luvassa on myös erityisherkkua.

PS: Ikean kalusteiden kasaaminen krapulassa ei ole niin terapeuttista mitä voisi kuvitella. Kyllähän siitä valmista tuli, mutta ei ilman tuskan hikeä, tuskan verta ja tuskan kyyneleitä. Sitä paitsi nyt on lipastossa taustalevy väärinpäin.

PPS: Ostin myös Candy Worldista Twinkiesejä. Olivat lähinnä kallis pettymys.