torstai 25. toukokuuta 2017

Kuukauden soittolista: Toukokuu 2017

Juuri kun luulit, että Roope Salminen & Koirat ja/tai Ellinoora ei voi ärsyttää enempää, he julkaisevat biisin, jonka kertosäkeessä lauletaan "älä maindaa raffii elämää". Ihan kauheaa kuunneltavaa. Tai presiisisti terribleä listenablea.

Tätä kuvaa voi soveltaa myös kuukauden soittolistan analysointiin.



Jostain syystä vaikuttaisi siltä, että Spotify ei halua antaa toimivaa upotetta soittolistalle. Jos lista ei näy, niin tässä linkki.


Die Woodys - Fichtl's Lied
En tiedä kuka tämän klassikkokappaleen halusi Spotifyyn, mutta siellä se nyt on. Wappu meni jo, mutta kyllä sen ehti vielä omalle Wappulistalle laittaa odottamaan ensi vuotta.

Takeo Ischi - New Bibi-Hendl (Heimatsender-mix)
Tästä puolestaan tiedän tasan tarkalleen kuka halusi tämän biisin: minä. Tai oikeastaan halusin vain selvittää mikä ja mistä tämä oli, joskus lyhyen pätkän kuulleena se oli jäänyt päähäni kummittelemaan, ja yllätyksekseni löytyi myös Spotifystä. Kannattaa kuunnella, saksaksi jodlaava japanilainen tekee kanaääniä, siinä on mielestäni riittävästi perustetta.

The Qemists & Hacktivist - The Jungle
Suomen kansalaisena olen lain mukaan velvoitettu sanomaan, että tässä biisissä mainitaan Suomi, ja jatkamaan tätä ilmoitusta vielä toteamuksella "torilla tavataan".

Martin Garrix feat. Dua Lipa - Scared To Be Lonely (Alpharock Remix)
Kaikin puolin keskinkertaisesta ränkytyksestä väännetty kaikin puolin keskimääräistä parempi drum'n'bass ränkytys. Peukku.

Bossfight - Mescalink
Kappale, josta tykkäsin kovasti, josta tuli sitten vähän syyllinen olo. Yleensä biisit sisältävät jonkinlaista melodian tynkää, mutta tämä oli jo aika puhtaasti kaaoottista rutinaa, kohinaa ja möykkää, ja alkaa varmaan olla siinä rajoilla lasketaanko musiikiksi. The8BitDrummer teki hyvän rumpucoverin tästä:




Destructo feat. Problem - Dare You 2 Move
Tässä biisissä on ehkä yksi eniten tunteella tulleista "fuck me"-lausahduksista mitä olen kuullut levytettynä, ajassa 2:20. Eeppistä G housea, siinä määrin kun G housea voi pitää eeppisenä.

Fatum - Superfecta
Vähän tylsähkösti alkava trancekikkula saavuttaa huippunsa breakdownissa, kun tarttuva ja muutenkin hyvin ihq melodia pääsee irti. Kuuntelin töissä. Ei tähän liity mitään hyvää tarinaa, seuraava biisi kiitos.

Scandroid - The Force Theme
Kuukauden synthwave-pläjäys. Varsin hyvän kuuloinen remix Star Warsin "siitä yhdestä biisistä". Rohkeampi voisi veikata että Force Themestä. Jos Tähtein Sota sisältäisi enemmän neonvaloja lasereiden sijasta, tämä olisi varmaan ihan osuva veto suoraan soundtrackille.

Edu Kehäkettunen - Kun Pertti Tuli Kylään
Minulla on ongelma suomiräpin kanssa. Aina kun tulee joku hyvä ja letkeä biisi, josta tykkään, niin saan jälkikäteen tietää, että se on jonkinnäköinen viittaus pilven polttamiseen. Tästäkään en enää tiedä kehtaanko julkisesti myöntää pitäväni.

Peter Bjorn and John - What You Talking About?
Koukuttavan kertsin lisäksi tämä kappale jäi mieleen siitä, että sen video on kuvattu kokonaan pystysuorassa. Ymmärrettävästä (ja täysin ansaitusta) syystä katselukerrat YouTubessa ovat aika vähäiset.



Francesco Gabbani - Occidentali's Karma
Jos kappale kuulostaa euroviisubiisiltä, se todennäköisesti on sitä. Tämä on niin malliesimerkki aiheesta kuin vain voi olla. Oli ilmeisesti ennakkosuosikkikin. Kertoo jotain ko. kilpailusta. Kertoo jotain myös tästä listasta kun siihen laitetaan euroviisukappaleita. Enää voisi vajota alemmas ainoastaan Vain Elämää -biiseillä.

Mustaa - Jutut, jotka ottaa valtaan
Vähän hölmöstä nimestä huolimatta loistavan kuuloista rokahtavaa indiepoppia. Tai popahtavaa indierokkia. Siinä on sekä kitara että syntikka, menee vaikeaksi erottaa nämä kaksi toisistaan.

Satellite Stories - Waiting For
Bändi, joka on aika lailla paras asia mitä Oulusta on tullut. Hyvä oli uusi levykin, vaikka ei ihan paras asia mitä tästä bändistä on tullut. Waiting For oli oma suosikkini, ja uusin singleveto, ja mikseipä olisi, sillä se oli oma suosikkini, joka on hyvä peruste ottaa se singleksi.

Kalevauva.fi - Mies syö lapsen vanukkaat !!
Duo, joka vetää sanoituksensa vauva.fi-foorumilta. Miksi en ole aiemmin kuullut/kuunnellut tätä. Isot ovat kyllä ihmisten murheet. Ja kyllä, olen mies joka vetää vanukkaita.

HÄN - Aina samat jätkät
HÄN on ilmeisesti bändi, joka koostuu mm. Teksti-TV 666:n jäsenistä (vai jäsenestä, en tiedä). Tämä on olennaista siksi, että tämä biisi kuulostaa juurikin tasan tarkalleen Teksti-TV 666:lta. Ei se minua haittaa, olen sopeutuvainen ihminen.

Olli Lindholm - Lindholmin Ollie (Frontside Ollie)
Se oli siinä sitten, kiitos ja hyvää yötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti