Vajaa vuosi sitten tässä blogissa keksin käyttöä "sähköiselle henkilökuljettimelle", jonka lopullinen kutsumanimi jäi itselleni tosin vähän hämärän peittoon. Tämä muotioikku on kuluneen vuoden aikana pääasiassa hävinnyt, koska yllättäen talvella sellaisella ei mitään tee. Ja todennäköisesti kiinalaadun tuntien joka ikinen näistä kapistuksista on jo muutenkin tuhoutunut. Tosin yksi päivä joku körötteli sellaisen päällä vastaan, joten ehkä ne tekevät comebackin samaan aikaan kuin kesäkin. Eli toivottavasti ei ikinä.
Päivän teema ei kuitenkaan ole sähköinen henkilökuljetin, vaan tämän hetken kuumin turhake, fidget spinner. Tai tällaisen kuvan näiden suosiosta saa ainakin Facebookia selaamalla, sillä joka toinen verkkokauppa yrittää näitä tyrkyttää minulle. Kyseinen laitehan on pääasiassa kuulalaakerin ympärille kasattu läjä muovia, jota sitten pyöritellään. Lasten vanhemmat voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä kun Kimmo-Kameliina-Kevätsuvanto päättää haluta tällaisen, lompakkoa tarvitsee keventää ainoastaan parilla eurolla parin sadan euron sijasta, kuten kävi vuosi sitten.
Mutta mitä tällaisella kapistuksella sitten tekee, sen pyörittämisen lisäksi tietty. Siinä missä henkilökuljettimella on jokin selkeä hyötytavoite (ihmisten liikuttaminen paikasta x paikkaan y mahdollisimman idioottimaisella tavalla), on spinnerin olemassaolo perusteltu lähinnä "höhö se näyttää hauskalta kun se pyörii höhö" ja "vau olen niin rentoutunut kun tämä hyrrä pyörii pöydällä vau". Vaikka ei siinä, ovathan molemmat ihan kauniita ajatuksia.
Internetissä on heitetty paljon vitsiä siitä kuinka tämä laite on lähinnä turhaa ryönää ja "autismin materialisoituma". Itse en kuitenkaan alennu näin alhaiselle huumorin tasolle miettiessäni fidget spinnerin käyttöä. Tässä on listattuna tekemistä kyseisen kapistuksen parissa:
Työnnä spinneri perseeseen ja pyöräytä sitä siellä
Hupia piisaa koko illaksi, ja saatat oppia itsestäsi uusia asioita.
Pitkän ja unettoman yön aikana en keksinyt oikeastaan mitään tätä parempaa käyttöä (en kokeillut itse, en). Ja tämäkin on loppujen lopuksi vain spinnerin pyörittämistä. Sori. Joskin ehkä vika ei ole minussa, vaan laitteessa.
PS: Blogilla tuli 10 000 katselukertaa täyteen eilen. En tiedä onko se paljon vai vähän (todennäköisesti vähän), mutta ainakin se on pyöreä luku, jossa on enemmän nollia kuin pankkitilini saldossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti