Formuloista, vaseliinista ja parturista

Katsoin pitkästä aikaa formuloita, lähestulkoon kymmenen vuoden tauon jälkeen. Muistelin että laji oli vähän tylsä, eikä edelleenkään mikään huikean jännittävä urheilumuoto ollut kyseessä. Joskin Monacon kilpailun katsominen hurjien ohitusten vuoksi on vähän sama kuin katsoisi Suomen jalkapalloilua odottaen mitään muuta kuin pettymystä (kohta tulee vastaan Liechtenstein, peli jännäksi). Kapealla katuradalla kun ei kauheasti ohitella. Nyt kun mietin, niin en muista yhtään ohitusta, lukuunottamatta varikko-ohituksia. Mutta se kuulostaa juurikin Monacon radalta.

Tällaiset muistikuvat on lapsuudesta jäänyt Monacosta. Grand Prix 2 kyseessä, klassikkopeli.

Toki muutama hieno kolari tuli, mikä on aina lajin jännittävintä antia, ja tosiaan kun Monte Carlossa köröteltiin, niin ihan nätit olivat myös maisemat. Kelpaisi siellä itsekin huvijahdin kannella vetää shampanjaa ja katsoa kun huutavat lasikuituläjät vilahtavat ohitse. Pistin tosin merkille, että ilmeisesti nykyään autot toimivat joko polkuvoimalla tai mustalla magialla, sillä bensaa ei autoihin enää laiteta varikolla käynnin yhteydessä.

Yllättävän helposti tällainenkin auto ilmeisesti kippaa. (Kun joku joskus päättää poistaa videon, niin yllä pitäisi olla Buttonin ja Wehrleinin kolari, voi googlettaa).

Taas kerran pistin lisää rahaa palamaan, tällä kertaa humppaurkujen muodossa. Löytyy sisäänrakennettu rytmikone ja ainakin 150 erilaista instrumenttia, joista en osaa soittaa yhtäkään. Joskus penskana opin jonkin verran soittamaan pianoa, mutta 1) siitä on aikaa 2) en osannut silloinkaan kovin häävisti. Nyt tavoitteena on oppia paukuttamaan Casiolla muutakin kuin Ukko Nooa. Ensimmäisenä pitää opetella Doomista tuttu At Doom's Gate. Osaan soittaa sen jo __hitaasti__. Oikeastaan osaan soittaa mitä vain, mutta hitaasti ja epätahdissa.



Pakollinen yksi kappale töistä. Töissä menee taas niin hyvin, että yksi päivä katselin netistä paljonko maksaisi ukulele. Jos lopettaisi hommat ja siirtyisi Havaijille riippumatoon rämpyttelemään. Kyllä silläkin varmaan elannon saisi. Lisäksi kaipailin yksi päivä vaseliinia. En niinkään sitä kuviteellista nyrkkiä varten, jota joka päivä rektumiin työnnetään, vaan huuliin. Huuliin vain. Vaikka voihan sen nyrkin suuhunkin laittaa. Mutta sitä varten riittää kuvitteellinen vaseliini.

Yritin myös yksi päivä käydä parturissa M Roomilla. Paino sanalla yritin. Pulju toimii vaan mielestäni siinä mielessä typerästi, että sinne ei voi varata aikoja, vaan kaikki otetaan saapumisjärjestyksessä. Tai teoriassa näin. Moni muu parturi toimii samalla tavalla, mutta minulla hirtti M Roomissa kiinni se, että voit ostaa kortin, jolla pääset kiilaamaan jonon keulille (oli toki siinä muitakin etuja, esimerkiksi sellainen pikkujuttu kuin ilmainen hiustenleikkaus).

Puolisen tuntia jaksoin katsoa kun porukka vetää jonossa edelle, sitten riitti. Ja oikeastaan parturi meni muutenkin kiinni ja lensin ulos kun tuli oikeita asiakkaita. Voisihan sen kortin itsekin hankkia, mutta lähemmäs 400 euroa vuodessa parturista tuntuu vähän paljolta kun käy nelisen kertaa siinä ajassa leikkaamassa päätään. Toki olisihan se siistiä vetää keskarit pystyssä jonon ohi. Kaippa tämän kaiken ruikutuksen voi tiivistää lyhyesti "köyhät kitisee (ja näyttää rumalta (ja haisee pahalta))".

Ilmeeni kun.

Söin vanukasta yksi päivä, ja huomasin, ettei siinä ollut yhtään e-koodia. Siistiä! Paitsi että kyseessä olikin salajuoni. On nimittäin saavutettu sellainen sivilisaation taso, että E-koodit, jotka alun perin kehitettiin helpottamaan tuotepakkausten lukua, ovat nykyään pahoja ja ne kirjoitetaan auki tuoteselosteeseen, vaikeuttaen paketin ymmärtämistä. Eli on tehty varsin näppärä 180 asteen käännös. Kohta varmaan aletaan taas tehdä tuotteita ilman lisäaineita, ja sekös vasta hirveää olisikin. Tästä vanukaspaketista löytyi kuitenkin lopulta seitsemän erilaista koodia. Elämäni oli pilalla ja itkin vähän.

Toisaalta asesulfaami k:n nimestä tulee mieleen lähinnä joku hermokaasu, joten ymmärrän kyllä vähän ihmisten lisäainepelkoja. En minäkään haluaisi syödä TAPPAVAA MYRKKYÄ.

Käyttöä Fidget Spinnerille

Vajaa vuosi sitten tässä blogissa keksin käyttöä "sähköiselle henkilökuljettimelle", jonka lopullinen kutsumanimi jäi itselleni tosin vähän hämärän peittoon. Tämä muotioikku on kuluneen vuoden aikana pääasiassa hävinnyt, koska yllättäen talvella sellaisella ei mitään tee. Ja todennäköisesti kiinalaadun tuntien joka ikinen näistä kapistuksista on jo muutenkin tuhoutunut. Tosin yksi päivä joku körötteli sellaisen päällä vastaan, joten ehkä ne tekevät comebackin samaan aikaan kuin kesäkin. Eli toivottavasti ei ikinä.

Päivän teema ei kuitenkaan ole sähköinen henkilökuljetin, vaan tämän hetken kuumin turhake, fidget spinner. Tai tällaisen kuvan näiden suosiosta saa ainakin Facebookia selaamalla, sillä joka toinen verkkokauppa yrittää näitä tyrkyttää minulle. Kyseinen laitehan on pääasiassa kuulalaakerin ympärille kasattu läjä muovia, jota sitten pyöritellään. Lasten vanhemmat voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä kun Kimmo-Kameliina-Kevätsuvanto päättää haluta tällaisen, lompakkoa tarvitsee keventää ainoastaan parilla eurolla parin sadan euron sijasta, kuten kävi vuosi sitten. 

Mutta mitä tällaisella kapistuksella sitten tekee, sen pyörittämisen lisäksi tietty. Siinä missä henkilökuljettimella on jokin selkeä hyötytavoite (ihmisten liikuttaminen paikasta x paikkaan y mahdollisimman idioottimaisella tavalla), on spinnerin olemassaolo perusteltu lähinnä "höhö se näyttää hauskalta kun se pyörii höhö" ja "vau olen niin rentoutunut kun tämä hyrrä pyörii pöydällä vau". Vaikka ei siinä, ovathan molemmat ihan kauniita ajatuksia.

Internetissä on heitetty paljon vitsiä siitä kuinka tämä laite on lähinnä turhaa ryönää ja "autismin materialisoituma". Itse en kuitenkaan alennu näin alhaiselle huumorin tasolle miettiessäni fidget spinnerin käyttöä. Tässä on listattuna tekemistä kyseisen kapistuksen parissa:

Työnnä spinneri perseeseen ja pyöräytä sitä siellä
Hupia piisaa koko illaksi, ja saatat oppia itsestäsi uusia asioita.

Pitkän ja unettoman yön aikana en keksinyt oikeastaan mitään tätä parempaa käyttöä (en kokeillut itse, en). Ja tämäkin on loppujen lopuksi vain spinnerin pyörittämistä. Sori. Joskin ehkä vika ei ole minussa, vaan laitteessa.

PS: Blogilla tuli 10 000 katselukertaa täyteen eilen. En tiedä onko se paljon vai vähän (todennäköisesti vähän), mutta ainakin se on pyöreä luku, jossa on enemmän nollia kuin pankkitilini saldossa.

Kuukauden soittolista: Toukokuu 2017

Juuri kun luulit, että Roope Salminen & Koirat ja/tai Ellinoora ei voi ärsyttää enempää, he julkaisevat biisin, jonka kertosäkeessä lauletaan "älä maindaa raffii elämää". Ihan kauheaa kuunneltavaa. Tai presiisisti terribleä listenablea.

Tätä kuvaa voi soveltaa myös kuukauden soittolistan analysointiin.

Jostain syystä vaikuttaisi siltä, että Spotify ei halua antaa toimivaa upotetta soittolistalle. Jos lista ei näy, niin tässä linkki.

Die Woodys - Fichtl's Lied
En tiedä kuka tämän klassikkokappaleen halusi Spotifyyn, mutta siellä se nyt on. Wappu meni jo, mutta kyllä sen ehti vielä omalle Wappulistalle laittaa odottamaan ensi vuotta.

Takeo Ischi - New Bibi-Hendl (Heimatsender-mix)
Tästä puolestaan tiedän tasan tarkalleen kuka halusi tämän biisin: minä. Tai oikeastaan halusin vain selvittää mikä ja mistä tämä oli, joskus lyhyen pätkän kuulleena se oli jäänyt päähäni kummittelemaan, ja yllätyksekseni löytyi myös Spotifystä. Kannattaa kuunnella, saksaksi jodlaava japanilainen tekee kanaääniä, siinä on mielestäni riittävästi perustetta.

The Qemists & Hacktivist - The Jungle
Suomen kansalaisena olen lain mukaan velvoitettu sanomaan, että tässä biisissä mainitaan Suomi, ja jatkamaan tätä ilmoitusta vielä toteamuksella "torilla tavataan".

Martin Garrix feat. Dua Lipa - Scared To Be Lonely (Alpharock Remix)
Kaikin puolin keskinkertaisesta ränkytyksestä väännetty kaikin puolin keskimääräistä parempi drum'n'bass ränkytys. Peukku.

Bossfight - Mescalink
Kappale, josta tykkäsin kovasti, josta tuli sitten vähän syyllinen olo. Yleensä biisit sisältävät jonkinlaista melodian tynkää, mutta tämä oli jo aika puhtaasti kaaoottista rutinaa, kohinaa ja möykkää, ja alkaa varmaan olla siinä rajoilla lasketaanko musiikiksi. The8BitDrummer teki hyvän rumpucoverin tästä:




Destructo feat. Problem - Dare You 2 Move
Tässä biisissä on ehkä yksi eniten tunteella tulleista "fuck me"-lausahduksista mitä olen kuullut levytettynä, ajassa 2:20. Eeppistä G housea, siinä määrin kun G housea voi pitää eeppisenä.

Fatum - Superfecta
Vähän tylsähkösti alkava trancekikkula saavuttaa huippunsa breakdownissa, kun tarttuva ja muutenkin hyvin ihq melodia pääsee irti. Kuuntelin töissä. Ei tähän liity mitään hyvää tarinaa, seuraava biisi kiitos.

Scandroid - The Force Theme
Kuukauden synthwave-pläjäys. Varsin hyvän kuuloinen remix Star Warsin "siitä yhdestä biisistä". Rohkeampi voisi veikata että Force Themestä. Jos Tähtein Sota sisältäisi enemmän neonvaloja lasereiden sijasta, tämä olisi varmaan ihan osuva veto suoraan soundtrackille.

Edu Kehäkettunen - Kun Pertti Tuli Kylään
Minulla on ongelma suomiräpin kanssa. Aina kun tulee joku hyvä ja letkeä biisi, josta tykkään, niin saan jälkikäteen tietää, että se on jonkinnäköinen viittaus pilven polttamiseen. Tästäkään en enää tiedä kehtaanko julkisesti myöntää pitäväni.

Peter Bjorn and John - What You Talking About?
Koukuttavan kertsin lisäksi tämä kappale jäi mieleen siitä, että sen video on kuvattu kokonaan pystysuorassa. Ymmärrettävästä (ja täysin ansaitusta) syystä katselukerrat YouTubessa ovat aika vähäiset.



Francesco Gabbani - Occidentali's Karma
Jos kappale kuulostaa euroviisubiisiltä, se todennäköisesti on sitä. Tämä on niin malliesimerkki aiheesta kuin vain voi olla. Oli ilmeisesti ennakkosuosikkikin. Kertoo jotain ko. kilpailusta. Kertoo jotain myös tästä listasta kun siihen laitetaan euroviisukappaleita. Enää voisi vajota alemmas ainoastaan Vain Elämää -biiseillä.

Mustaa - Jutut, jotka ottaa valtaan
Vähän hölmöstä nimestä huolimatta loistavan kuuloista rokahtavaa indiepoppia. Tai popahtavaa indierokkia. Siinä on sekä kitara että syntikka, menee vaikeaksi erottaa nämä kaksi toisistaan.

Satellite Stories - Waiting For
Bändi, joka on aika lailla paras asia mitä Oulusta on tullut. Hyvä oli uusi levykin, vaikka ei ihan paras asia mitä tästä bändistä on tullut. Waiting For oli oma suosikkini, ja uusin singleveto, ja mikseipä olisi, sillä se oli oma suosikkini, joka on hyvä peruste ottaa se singleksi.

Kalevauva.fi - Mies syö lapsen vanukkaat !!
Duo, joka vetää sanoituksensa vauva.fi-foorumilta. Miksi en ole aiemmin kuullut/kuunnellut tätä. Isot ovat kyllä ihmisten murheet. Ja kyllä, olen mies joka vetää vanukkaita.

HÄN - Aina samat jätkät
HÄN on ilmeisesti bändi, joka koostuu mm. Teksti-TV 666:n jäsenistä (vai jäsenestä, en tiedä). Tämä on olennaista siksi, että tämä biisi kuulostaa juurikin tasan tarkalleen Teksti-TV 666:lta. Ei se minua haittaa, olen sopeutuvainen ihminen.

Olli Lindholm - Lindholmin Ollie (Frontside Ollie)
Se oli siinä sitten, kiitos ja hyvää yötä.

Oman elämänsä Memento

Memento on elokuva miehestä, joka selvittää vaimonsa murhaa. Ongelma on vain se, että ukkelin muisti ei riitä kymmentä minuuttia pidemmälle, joten hän joutuu jättämään itselleen erilaisia muistutuksia asioista ja johtolangoista mm. kuvilla ja tatuoinneilla ettei ajojahti loppuisi lyhyeen. Muistaakseni tämä on leffan juoni, siitä on tosin muutama vuosi kun elokuvan katsoin.

Miten tämä elokuva sitten liittyy omaan elämääni? Yksi päivä selailin kännykkää, ja katselin kirjoittamiani muistiinpanoja. Olin jossain vaiheessa kokenut tärkeäksi kirjoittaa muistilapun "lamppu vinossa" heti avausnäytölle. Tämä herätti aika paljon kysymyksiä. Mikä lamppu, missä, miten vinossa, ja ennen kaikkea, miksi tämä on pitänyt kirjata ylös? Tietääkseni en ratko kenenkään murhaa, ja muistinkin toisinaan pelaa yli kymmenen minuuttia, mutta mitään järjellistä syytä tälle en keksinyt. Aloin kuitenkin muistella Mementoa ja sitä, olinko unohtanut jotain tärkeää.

Vähän samanlaista epämääräistä muistelua aiheutti pian perään suorittamani kännykän yhteystietojen selailu. Sieltä löytyi esimerkiksi hyvin nimetyt kontaktit "Jee", "Hlorsi", "Matkanjohtaja" ja "Matkanjohtaja yksi". Matkanjohtajat tosin sain päässäni selvitettyä, ne ovat kertyneet erinäisten matkojen varrelta. Hlorsia epäilen jonkin sortin typoksi. Eniten kuitenkin kiinnostaa kuka vastaisi puhelimeen jos soittaa "jeelle". Todennäköisesti joku siisti tyyppi, niin kuin vaikka paavi.

Pengoin vielä perään kännykän screenshotteja, kuin etsien jonkinlaista yhteistä nimittäjää näille epämääräisille tiedonmuruille. Kuvankaappauksia oli paljon, ja niilläkin on varmasti ollut jokin kaunis ajatus taustalla, mutta sekin tuntui unohtuneen ja hävinneen ajan virtaan.

Säätilanne Seinäjoelta joskus menneisyydestä. Vettä ainakin on tullut.

Huonosti cropattu kuva, ilmeisesti jonkinlaisesta Linuxin kernelin dokumentaatiosta.

Screenshotti perusnäytöstä, varustettuna varsin lohduttavalla "You are safe"-ilmoituksella.

Jokin oikea peruste näille kuville varmastikin on olemassa, koska Androidilla screenshotin ottaminen on sen verran työlästä ettei sitä oikeastaan ikinä tapahdu vahingossa. Varsinkaan kun onnistuin särkemään suojakuoresta toisen toimenpiteeseen vaadituista napeista.

En kuitenkaan pysty keksimään näille asioille mitään yhteistä punaista lankaa, ainakaan kovin järkevää sellaista. Ehkä kova sade on kääntänyt lampun vinoon Seinäjoella, jossa olen ollut koodaamassa kerneliä paavin kanssa, ja olen halunnut vain muistuttaa itseäni että olen turvassa, eikä tässä vähän hassussa tilanteessa ole mitään pelättävää. Tai ehkä paavi onkin tekoälyllä toimiva robotti, jossa on lamppu vinossa ja joka on karannut Seinäjoelle, jossa se on sitten sateessa tuhoutunut.

Eivät ne varmasti ainakaan kenenkään murhaan liity, sillä en ole vielä löytänyt itsestäni yhtään "lamppu vinossa"-tatuointia. Kannattaa kuitenkin katsoa se Memento.

Tein jutun: Bryz

Minulla oli rutkasti aikaa viime viikolla, sillä kuluttelin päiviä yksin kotona koirien ja paremman puolis(k)on lomaillessa toisaalla. Niinpä tein sitä mitä aina teen kun minulla on liikaa aikaa: haaveilin. Tällä kertaa kaivelin mieleni perukoilta unelman olla maailman paras, kuuluisin, suurin, kaunein, älykkäin ja rikkain DJ. Haaveilu itsessään ei vain ole kauhean hedelmällistä puuhaa. Siksipä tekaisin parin päivän aikana hittibiisin, joka linkoaa minut maailmanmaineeseen. Yhdessä yössä.




Paitsi että eihän se minua minnekään singonnut. Mutta ainakin siitä olen tyytyväinen, että se on ehdottomasti paras kappale, jonka olen tehnyt. Tokihan tapauksessani tämä on vähän sama kuin jos valkkaisin biojäteastiastani banaaninkuoria, ja olisi sitten tyytyväinen siihen vähiten mädänneeseen ja sanoisin ylpeänä "minä söin tämän". Muut sitten painaisivat tämän banaaninkuoren korvalleen, ja sanoisivat että siinä on vähän huonosti miksatut vokaalit ja lättänät rummut.

Kappaleen nimi Bryz tulee "legendaarisesta" venäläisestä maalivahdista Ilya Bryzgalovista. Yksi ilta, juurikin viime viikolla, katselin hauskoja videoita netistä yömyöhään, ja törmäsin kyseisen hepun "It's only a game, why you have to be mad"-haastattelupätkään (katso alla oleva video). Aloin rakentamaan tämän hassuttelusamplen ympärille bass house-kappaletta parin YouTube-tutoriaalin avulla, ja lopputulos on nähtävillä yllä. On se oikeasti mielestäni hyvä.




Olihan se kappale jopa niin hyvä, että osallistuin sillä Lenovon Jätä Jälki-kilpailuun. Sitä kautta sitten pääsen festareille esiintymään ja viimein maailmanmaineeseen. Toki hyvä (ja todennäköisempi) palkinto on pelkkä osallistumisen ilo. Kilpailua varten jouduin vain harmikseni pudottamaan haastattelusamplen pois, koska tekijänoikeudet. Säännöissä oli tosin muutama vähän enemmänkin epäilyttävä kohta, esimerkiksi lause "Lain sallimissa rajoissa osanottajat luopuvat ehdoitta ja peruuttamattomasti kaikista lain turvaamista henkilökohtaisista oikeuksistaan" kuulostaa jännittävältä. Mutta hei, saahan siitä ilmaisen läppärin korvaukseksi, mielestäni reilu diili.

Jos haluat auttaa minua pääsemään eroon humanitäärisistä oikeuksistani, käy äänestämässä kappaletta täällä. Vaikka en tiedä, saattaahan se toki olla että pelkkä kilpailuun osallistuminenkin riittää laukaisemaan mainitsemani ehdon, ja Lenovo on jo varannut minulle yhden suunnan lipun Siperiaan louhimaan jäätä ja viihdyttämään paikallisia liikemiehiä paikallisessa hämärässä limaluolassa. Kaikki tämä, ilman housuja. Kyllä se Lenovo Yoga siinä vaiheessa lämmittää sielua ja ennen kaikkea ruumista. Toivottavasti, muuten tulee kylmä.

Toiveikkain mielin kuitenkin päätän tämän teksin Ilyan rohkaiseviin sanoihin:

Negatiivisuushaaste

Huomasin Facebookissa "haasteen", joka on kuin tehty minulle: negatiivisuushaaste. Tavoitteena on ruikuttaa kaikesta turhasta paskasta kolme päivää. Eli samaa, mitä teen oikeassakin elämässä. En ymmärrä mikä tässä nyt on suoranaisesti se haaste. Tarvitsee ainoastaan kirjoittaa ylös, mikä ottaa kupoliin. Tämä juttu suoraan sanottuna kirjoittaa itse itsensä.

Torstai 11.05.2017
Ristikääntäjät
Ristikääntäjät ovat periaatteessa ihan hyvä keksintö. Niiden avulla pystyy tekemään koodia sulautetuille laitteille ja muille pikkutietokoneille, joissa itsessään ei riitä vääntö koodin kääntämiseen. Niissä on vain yksi ongelma: ne eivät keskimäärin tykkää toimia oikein. Eritoten ohjelmilla, joita ei ole suunniteltu ristikäännettäviksi, mutta jotka on pakko kääntää, kiireellä, mieluiten jo eilen. Kahden kokonaisen työpäivän ähisemisen jälkeen alkaa aika vahvasti vituttaa kun yhden ja saman ongelman parissa työskentely ei tuota hedelmää.

Feikkikatselut blogissa
Aiemmin tällä viikolla mussutin siitä, kuinka blogilla on liian vähän katseluita. Ei sekään kuitenkaan kovin hyvältä tunnu kun jenkeistä yhtäkkiä pamahtaa 200 latausta, jotka olivat aika selkeästi tulkittavissa botin/scraperin tuotoksiksi. Sama juttu 40:n itärajan takaa tulleen mysteerilatauksen kanssa. Parempi tusina sivukatselua ihmisiltä kuin tusina tusinaa robotilta. Vaikka onko silläkään loppujen lopuksi mitään merkitystä.

Musiikkihommat (tai harrastukset ylipäätänsä)
Harrastukset ovat ihan hyviä, ja musiikin tekeminen varsin mainio sellainen. Pääsee valuttamaan luovia mehuja itsestään ulos, samalla haaveillen maailmanmaineesta ja hillittömästä massimäärästä. Huono puoli on vain se, että tässä(kin) puuhassa uppoaa yllättävän herkästi aikaa. "Yhden äänen pikainen tuunaminen" päättyy kaksi tuntia myöhemmin, kun huomaa että kello on puoli kaksitoista ja pitäisi olla jo nukkumassa että jaksaa takaisin töihin, jossa ei tarvitse haaveilla rahasta taikka julkisuudesta. Pahintahan tässä koko kuviossa on se, että en edes osaa tehdä kovin hääviä musiikkia.

Perjantai 12.05.2017
Turha pessimismi
Suotta kai sitä ihminen pienistä asioista päiväänsä pilaa. Ristikääntäjät ovat loppujen lopuksi ihan jees. Minulle nimittäin kävi kuten Jeesukselle, ja nousin kuolleista kolmantena päivänä, ja sain sen kulmikkaan vittusaatanan viimein kääntymään. Vähän kuitenkin jälkikäteen iski negatiivinen olo turhasta pessimismistä ja stressistä, joita olin onnistunut repimään tästä kääntäjäongelmasta. Kyllä kaikki loppujen lopuksi selviää, ja sekös vasta ketuttaakin kun sitä ei ajoissa tajua.

Housut
Vaikka kyllähän sitä aina vähän voi lisää ruikuttaa, en nimittäin usko ikinä saavuttavani zenmäistä tilaa, jossa jokin ei olisi pielessä. Housut ovat aihe, jotka ottavat vähän päähän päivästä toiseen. Missään ei nimittäin oikein myydä sopivia housuja. Ovat joko liian pitkiä lahkeista, kireitä pohkeiden/reisien kohdalta tai parhaassa tapauksessa molempia. Hankalaa olla keskimääräistä lyhyempi koipikuningas, joka hyppää tasajalkaa vaikka kuuhun. Toiseksi paras urheilusaavutukseni on yläasteelta, kun hyppäsin kuntotestissä ylöspäin tasajalkaponnistustestissä high scoren.

Se Pekka Poudan säävideo, tiedät kyllä. Jos asut kiven alla etkä ole nähnyt, niin tässä, ole hyvä.
Tämä on hauska. Tai oli, sen ensimmäiset pari kolme kertaa. Mutta Facebook, ja oikeastaan jokainen muukin päivittäisen median lähde, päätti työntää videota silmistäni alas jatkuvalla syötöllä. Jossakin vaiheessa se hauskinkin juttu alkaa olla vähemmän hauska, ja lopulta se muuttuu lähinnä tympeäksi. Vaikka ei siinä, kyllä tuo sääkin alkaa oikeasti vituttamaan. Pakko ihailla ihmistä, jota jaksaa naurattaa lumisade tässä vaiheessa kevättä.

Lauantai 13.05.2017
Kuntoilu
On se urheilu vaan keskimäärin aika perseestä. Hiki tulee, joka paikkaan sattuu, ja jos salilla käy, niin joutuu jatkuvasti välttelemään kiusallisia katseita muiden ihmisten kanssa kun levittelee koipiaan jossakin laitteessa, josta ei tiedä onko se kuntoilua vai pornoleffaa varten. Aloittaessani kuntosalilla käynnin valitin siitä, kuinka ihmiset ähisevät ja huutavat kovaan ääneen. Tätä ei hetkeen ole kuulunut, mutta tänään taas joku pöhisi kyllä niin että huone raikasi. Eipä siinä, aika bodarin näkönen ukkeli oli, että ehkä se hänelle suotakoon. Ääntely saattoi myös johtua kyseisen herran tarpeettoman kireistä shortseista, jotka puristivat väärästä paikasta (kyllä, katsoin sinne).

Jääkiekko
Nythän on tosiaan jääkiekon MM-kisatkin meneillään. Jos pelejä ei katso, niin tulee vähän syyllinen olo ettei tule seurattua tätä suurta urheiluspektaakkelia, jota voi katsoa "vain" kerran vuodessa. Jos taas katsoo, niin siitä se paha olo sitten vasta tuleekin Suomen peliä tuijotellessa. Tänäänkin Norjaa vastaan tuli vasta jatkoajalla 3-2 voitto, vaikka tokihan se olisi huonomminkin voinut mennä (5-1 nevör foget). Sunnuntaina sitten vastassa Sveitsi, jota vastaan tilanne näyttää vielä vähän pahemmalta. Voi olla, että vähemmällä vitutuksella pääsee kun jättää katsomatta.

Tekopyhät ihmiset
Tottakai, ketäpä nämä eivät ottaisi päähän. Olen ollut muutaman päivän yksin kämpillä, ja jotakuinkin ainoa ihminen kenen kanssa olen ollut vuorovaikutuksessa, on minä itse. Ja kyllä, olen huomannut että minä itsekin ehkä lukeudun tähän epämiellyttävään ihmisryhmään. Aamuisen liikuntasuorituksen jälkeen nimittäin kävin Salessa hakemassa palaria, vihanneksia ja Skyrriä, kaikkea mitä ihminen kyseisessä tilanteessa tarvitsee vaikuttaakseen terveeltä yksilöltä. Sen jälkeen kuitenkin hain viereisestä känkkylästä lihaskuntoa palauttavan ja kohottavan iskenderin. Oli muuten hyvää.

Kaiken kaikkiaan, voisi sanoa että elämä on loppujen lopuksi ihan jees. Varsinkin kun on hetkittäin vaikea keksiä useampaa negatiivista asiaa siitä. Paitsi torstaisin. Voisi kuitenkin lisätä vielä yhden jutun:

Facebook-haasteiden tekeminen blogissa
Mikä järki?

Tein minä tosin yhden haasteen ihan oikein Facebookissa.

Kuinka teen onnistuneen mainoskampanjan Facebookissa.

Yhtenä päivänä minua vähän harmitti. Harmitti, että blogilla on aika vähän lukijoita. Ongelmanratkaisunmetodina käytin parasta ja maailmankaikkeuden historian aikana toimivimmaksi todettua keinoa: rahaa. Eli sijoitin ruhtinaalliset viisi euroa Facebook-mainokseen, jolla toin viime viikolla julkaisemaani Haaparanta-aiheista blogitekstiä ihmisten tietoisuuteen. Kyllä, näin alas on vajottu. Seuraavaksi alan vetämään piriä.

Tokihan homma lähti heti alkuun menemään reisille, kun Facebook varoitteli ettei mainosten luonti onnistu kovin häävisti jos Adblocker on päällä. Sinänsä järkeenkäypää. Sinänsä myös tekopyhää kyhäillä mainoksia ihmisten kiusaksi jos niitä itsekään ei viitsi katsella. Mutta ei minulla ole aikaa miettiä eettisiä asioita, minulla on vain aikaa julkisuudelle.

Pakkohan se Adblocker kuitenkin oli disabloida, jotta pystyin varmistamaan luomani mainoksen laadun ja vaikuttavuuden. Kampanjan uhriksi valikoin 23-37 suomalaiset, jotka olisivat kiinnostuneita joko blogeista (ilmeisistä syistä), matkailusta (kyllä Haaparantaan köröttelyä voi matkustamisena pitää) tai huumorista (tälle en kyllä keksi enää mitään perustetta). Vitosen budjetilla luvattiin 1200-3000 näyttökertaa yhden päivän aikana, mikä on tälle blogille enemmän kuin ansaittua.

Boost-nappi pohjaan ja odottamaan.

Miten sitten kävi? No.

Postaus sai lopulta kuusi tykkäystä, yhden naurureaktion ja yhden jaon. Ihan jees, itse asiassa huomattavasti parempi kuin se keskiverto "ei mitään"-reaktio joka yleensä tulee. Lisäksi sivulle tuli yksi uusi tykkäys. Edelleen ihan jees, näitäkin harvakseltaan tulee, parin kuukauden välein. Kävi kuitenkin niin, että näyttökertojen määrä jäi vähän reiluun 350:een, mikä on aika paljon vähemmän kuin luvattu minimi 1200.

Tämän lisäksi tykkäyksiä tuli aika hämmentävistä osoitteista, ja rohkenenkin epäillä, että osa näistä tulikin boteilta. Tähän suuntaan viittaisi myös se, että postaus sai seitsemän reaktiota ja sen yhden jaon, mutta kuitenkin vain kolme klikkausta. Tosin myönnettäköön, olihan se linkin kuvaus niin hauska, että kyllä senkin ansiosta voi suorilta tykkäysnappia painaa lukematta sisältöä. Toivottavasti edes osa tykkääjistä oli oikeita ihmisiä, ja jos oli, niin kiitos napin painamisesta.

"People are starting to respond" on ehkä vähän liioittelua tässä tilanteessa.

Mutta sitten se pääasia, se asian pihvi, se syy miksi tähän läjään työnsin käteni. Tuliko tästä lisää sivulatauksia?

Mainospäivät korostettu punaisella.

Ei. Ei tullut yhtään minkäänlaista paljaalla silmällä nähtävää tilastopiikkiä.

Kyllä tästä jotain kuitenkin oppi:
1) Huono juttu ei parane sitä mainostamalla. Pökäle on pökäle vaikka sitä miten puunaisi.
2) Vitosen voi käyttää monella eri tapaa. Osa vaihtoehdoista on hyviä, osa on Facebook-mainoksia.
3) Jokin tässä Facebookin mainoskuviossa haisee. Tai sitten itse en osaa. Tai ehkä en halua osata.

Eli vastauksena otsikon kysymykseen: ei mitään hajua.

Mä oon öissä töissä, en missää myymälöissä

Eilen töissä kävin komean diplomi-insinöörin pöydän alla tositoimissa. Eli rymysin johtoja kiinni omaan lattialla sijaitsevaan työasemaani.

No vitsi vitsi, kaksimielisyydet sikseen. Mutta myönnettävä on kuitenkin se, että töissä pistin jokin aika sitten vähän namia poskeen. Eli varastin aulan vieraskarkeista yhden ja söin sen.

Syyllisyyshään siitä jäi. Mutta lopetan nämä tällaiset jutut tähän. Joskin on todettava, että kosketin työkaveria.

Epämääräisten, monitulkintaisten ja ehkä vähän eroottistenkin asioiden lisäksi olen töissä oppinut taas Ubuntu-käyttöjärjestelmän hienoja puolia. Esimerkiksi sitä, kuinka sen avulla voi oppia elämään hetkessä. Yhtenä perjantaina sinulla voi olla vallan hienosti toimiva työkone, ja seuraavana maanantaina omistat lähinnä romurautaa muistuttavan kapistuksen työpisteellä. Ei ole aivan ensimmäinen kerta kun Ubuntu tekee tämän (=särkyy mystisesti), mutta ehkä joskus opettelen käyttämään muitakin käyttöjärjestelmiä. Tosin Windows ei ole käyttöjärjestelmä, se on virhe.

Kun töissä menee aikaa manaillessa toimimattoman tietokoneen parissa, on aikaa esimerkiksi lukea uutisia. Se toimii mukavana eskapismina tosimaailmasta, ja hetkittäin voikin iänikuisten tietoteknisten vaivojen ja pitkästyttävien palavereiden sijasta pohtia sitä, miksi kaikki on vähän kakkaa. Lisäksi voi ajatella, että tuntevatko eri aiheiden uutistoimittajat tietynlaista "tee työtä jolla on tarkoitus"-fiilistä. Esimerkiksi:

Uutinen: "Maailmalla on tänäänkin ammuskeltu"
Urheilu-uutinen: "Kuopiossa nähtiin jymypommi kun Kalpa voitti" (ei voittanut riittävästi *sad*)
Sää: "Utsjoella paistaa aurinko"
Viihdeuutinen: "Tällä bloggaajalla oli tänään housut jalassa - katso kuvat!"

Viimeinen uutinen ei voinut olla minusta, sillä minusta ei ole yhtään kuvaa (housut jalassa). Onneksi hommia tekee tuntipalkalla, ja palkka tippuu tilille tasaisin väliajoin, räjähtelevistä datakoneista ja uutistenlukijoiden sielunelmän pohtimisesta huolimatta. Saa nähdä tippuuko enää tämän tekstin jälkeen.

Lohduttautua voi aina onneksi sillä, että viime vuonna onnistuin laskemaan verot oikein, enkä saanut mätkyjä tai (liian isoja) palautuksia. Tämänkertainen onnistuminen ei tosin vedä vertoja elämäni huippusaavutukselle kun sain kuusi euroa mätkyjä. Huippusaavutus siksi, että verottajan kupongissa luki ettei tätä summaa peritä. Eli käytännössä sain valtiolta ilmaista rahaa. Jos olisin sijoittanut nuo kuusi euroa järkevästi, olisin varmasti miljonääri. Näin ei kuitenkaan ole päässyt käymään, kuten veropörssistä/Iltalehdestä voi lukea, joten hyvä arvaus on, että ostin jotain olutta niillä rahoilla.

Jos olisin säästänyt ne muutamat oluet, jotka silloin joskus ostin, niin niiden arvo olisi kasvanut huomattavasti. Olisin varmasti miljonääri. Näin ei kuitenkaan päässyt käymään, joten hyvä arvaus on, että join ne oluet.

PS: Kirjoitin alkuosan tästä jutusta vähän aiemmin kuin loppuosan, ja kävikin niin kiusallisesti, että Ubuntun särkyminen ei ollutkaan Ubuntun vika, vaan omani. Tai ei se minun vika ollut, tein vain niin kuin netissä sanottiin! Ja sitä paitsi, se vaikutti ihan järkevältä jutulta, sorkkia vähän ajureita ja udevia ja muuta sellaista. Jätin kappaleen kuitenkin tekstiin, koska kirjoitin sitä ainakin viisi minuuttia, ja olisihan se hukkaan mennyt sitten. Aika on rahaa.

Matkapäiväkirja: Haaparanta

Jokaisella on tarpeita. Minun viimeaikaisin tarpeeni oli uusi työpöytä. Sellainen fyysinen, jonka päälle laitetaan tietokonenäyttö ja jonka ääressä sitten istutaan liiallisuuksiin asti. Vanha nimittäin alkoi olla täynnä tavaraa, eikä sen ääreen meinannut enää mahtua. En kuitenkaan onnistunut löytämään läheltä sopivaa pöytää, joten oli suunnattava katse Länteen. Ruotsista, Haaparannasta, Ikeasta löytyi se minulle oikea pöytä- ja laatikkoratkaisu, ja viime viikonloppuna kävinkin sen hakemassa.

Heti rajan ylityksen jälkeen kuitenkin iski autolla liikkuessa kuumotukset. Liikennemerkit olivat nimittäin pääasiassa tuttuja, mutta niissä olevat tekstit olivat kirjoittetuna vähän eri fontilla kuin kotipuolessa. Tämä puolestaan loi vähän lisää jännitysmomenttia ajamiseen, kun koko ajan tiedosti olevansa ulkomailla. Tai itse en ajanut, avokki ajoi, mutta olisin kyllä ahdistunut jos olisin ratin taakse päässyt.

Miten tästä muka voi selvitä. AAAAAAAAAAAA

Suuren maailman fiilistä sai myös jo heti siitä, että paikallisen Prisman tapaisen (=ICA Max) pihalla joku viiksekäs mies soitti haitaria. Aamukasilta. Kaupan puolelta puolestaan löytyi ei yhden, ei kahden, vaan kolmen erin sorttisia Werthersejä, karkkeja, joita en ollut vuosikausiin syönyt. Tottakai mukaan piti ottaa kaikkia niistä. Ja Pigalleja. Ja inkiväärin makuista Pepsi Maxia. Pari ensimmäistä hörppyä maistui jännittävän raikkaalta, mutta sen jälkeen alkoi vähän tökkiä.

I have seen the heaven.

Hyvin sokeripitoisen brunssin jälkeen oli aika suunnata Ikeaan, tuohon parisuhteiden salakarikkoon. Tunnetusti suhteellisen hyvä testihän on mennä yhdessä kultsimurun kanssa ko. kauppaan, ja jos vielä samalla autolla lähdetään pois, niin hyvin on mennyt. Onnekseni en tarvinnut taksia, ja kaivatut kalusteetkin löytyivät, vaikka hetken jännittikin joutuisiko kysymään myyjältä apua. Ei siinä muuten mitään outoa olisi, mutta kun on Ruotsissa, niin ikinä ei voi olla varma mitä saa vastaukseksi.

Niin hyvää lastulevyä.

Tämän jälkeen apinanraivolla aikataulun kiristyessä piti suunnata Nuuskakairan tukkuun. Ikea on kuitenkin paikka, jossa menee aina pitempään kuin on ennakkoon ajatellut. Mukaankin tarttui tuoppeja ja muuta tärkeää bonussälää. Nuuskakauppa oli kaikin puolin hyvin iljettävä paikka. Haju oksetti aika kovasti, mutta nuuskaa kuitenkin piti saada. Kaupassa hämmentäviä olivat jättisäkit, jotka olivat täynnä nuuskapusseja, ja se, että jotkut kokivat hyväksi ideaksi raahata lapset kyseiseen paikkaan. Vaikka olihan siellä kyllä irtokarkkeja.

Onneksi itse kuitenkin olen hyveellinen mies, joka vetää vain alkoholia, ja sitäkin sen verran kohtuudella, ettei aina tarvitse kaakeloida kylppärin lattiaa uusiksi. Siksi loppusuoralla matkaa piti vielä tykittää Systembolagettiin, josta sai ostaa melko halpaa olutta. En enää muista mitä kaikkia pulloja/tölkkejä/muuta mukaan tarttui, koska niillä oli vaikeat nimet, jotka olivat ruotsiksi, ja sattuivat vielä tämän pahan lisäksi olemaan niin hyviä että livahtivat vauhdilla alas. Perus Kungia oli tottakai, mutta se ei nyt ollut se mieleenpainuvin kokemus. Vaikka onkin ainoa mistä nimen muistaa.

I have seen the hell.

Ja sitten turbo päällä kotia, että ehti töihin/Wappua juhlimaan. Kaiken kaikkiaan hyödyllinen ja sivistävä reissu, joskin yleensä Oulusta Haaparantaan lähtiessä olisi hyvä ostaa halpaa tavaraa sen verran paljon että saisi edes bensakulut peittoon. Nyt ei tainnut käydä niin. Suosittelen kuitenkin kohdetta kaikille halpojen huonekalujen ja oluiden faneille sekä nuuskan ystäville. Niin, ja Wertherseistä pitäville luvassa on myös erityisherkkua.

PS: Ikean kalusteiden kasaaminen krapulassa ei ole niin terapeuttista mitä voisi kuvitella. Kyllähän siitä valmista tuli, mutta ei ilman tuskan hikeä, tuskan verta ja tuskan kyyneleitä. Sitä paitsi nyt on lipastossa taustalevy väärinpäin.

PPS: Ostin myös Candy Worldista Twinkiesejä. Olivat lähinnä kallis pettymys.