keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Tärkeä tiedote

Vieroittaudun blogista ja elämästä muutenkin lomailemalla ulkomailla loppuviikon (ja vähän ensi viikon alusta). Tällä viikolla siis tuskin tulee toista tekstiä, enkä ensi viikonkaan suhteen pidättelisi hengitystä kahta juttua odotellessa. Riippuu toki miten paikan päällä pystyy tai jaksaa kirjoittaa mitään, mutta tuskin mahdottomasti kiinnostelee Prahan upeaa (olut)arkkitehtuuria ja (olut)kulttuuria ihastellessa. Seuraava juttu on sitten varmaan jonkinlainen matkapäiväkirja, ehkä.

Viimeiset paniikkipakkaamiset ovat juurikin nyt tulilla. Koitin netistä katsoa mitä ainakin tarvitsee mukaan, mutta esimerkiksi Aurinkomatkojen lista aiheutti lähinnä epätoivoa. Passin ja muiden tavaroiden tärkeyden lisäksi arvuuttelen myös paljostako haluan vakuuttaa itseni jos satun kompastumaan ja kuolemaan, tai ainakin sairastumaan malariaan. 

Koin kuitenkin parhaaksi ideaksi siirtää enimmät rahat säästötilille ennen lähtöä. Jos joku sattuu kortin pöllimään, niin tilillä ei sitten kauheasti olekaan tuhlausvaraa. Ja sitten on voi ajatella olevansa vastuullinen ihminen kun säästötililläkin on vähän enemmän rahaa. Ehkä aamuviidestä viimeistä tuoppia hakiessa kaduttaa kun pankkikortti tarjoaa ei-oota. Pankissa tuli käteistä vaihtaessa kyllä massipäällikköfiilis kun kassa laski seteleitä viiteen tonniin asti. 

Voin kyllä kuvitella miten virkeänä sitä on sitten tiistaina töissä pitkän viikonlopun ja 6-7 tunnin yöunien jälkeen. Toivotaan nyt kuitenkin, että yhtenä kappaleena tullaan takaisin, kaikki muu on plussaa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti