sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Otsikko

Kuvituskuva.

Viime aikoina minulla on ollut ongelmia blogin kanssa. Ei niinkään tekstien kanssa, juttua piisaisi jotakuinkin niin paljon kuin ehtisi kirjoittaa (ehtiminenkin tosin meinaa jostain syystä olla iso probleema). Ongelma on enemmänkin otsikoiden keksiminen näille jutuille. Otsakkeen kehittely on kuitenkin jotakuinkin vaikein asia mitä blogissa voi joutua tekemään, ellei sitten käytä otsikkona päiväystä, tyyliin "12. maaliskuuta 2017". Se on kuitenkin tylsää ja mielikuvituksetonta.

Otsikon pitäisi kuitenkin olla kuvaava. Sen verran kuitenkin on jäljellä itsekunnioituksen rippeitä, että puhdasta klikkiotsikkoa ei yleensä kehtaa laittaa: "tämä mies kirjoitti blogin - katso mitä tapahtui seuraavaksi!". Klikkiotsikot ovatkin kuvaavuuden vastakohta. Yleensä asia on kuitenkin hankala tiivistää otsikkoon. Päiväys olisi toisaalta sinällään kuvaava, se kertoo minä päivänä juttu on tehty ja sisältää kronologisen aikajatkumon eri tarinoille.

Sitten otsikon pitäisi olla lisäksi houkutteleva. Suurin osa ihmisistä ei lue tästäkään jutusta varmasti otsikkoa enempää. Mitä parempi tuo otsikko, ja jutun ensivaikutelma, kuitenkin olisi, sitä isompi olisi tekstin lopulta lukevien ihmisten määrä. Vaikka onhan kyllä päiväyskin periaatteessa houkutteleva: se kertoo tämän päivän tapahtumista, ja on kyllä takuulla ajankohtainen, mikä aina kiinnostaa.

Ja tottakai otsikon pitäisi olla hauskakin, tai edes jollakin tavalla nokkela. Ehkä jos jostain näistä pointeista voi joustaa, niin se on tämä, hauska otsikko kuitenkin olisi usein harhaanjohtava kun katselee usein tämän blogin sisältöä. Päiväys voisi oikeastaan olla hauska. Tällainen otsikko luo ajanvirrassa lipuvaan ihmiseen huumorinsäväytteisen pintakosketuksen, joka värähtelee monella eri tasolla sielun harmoniassa.

Sitten kaikki tämä pitäisi saada ahdettua muutamaan hassuun sanaan. Vaikeaa. Päiväys on lyhyt. Erittäin hyvä.

Ehkä siirrynkin päiväysotsikointiin. Olisi se keskimäärin varmasti parempi kuin "Juhannus oli ja meni" ja "Iltalehden laatuläpät" kaltaiset älynväläykset. Tai sitten jokaisen blogipostauksen otsikko on tästä lähtien pelkkä viiva, -, mikä varmasti tuo mukavan yllätyselementin aina linkin klikkaamiseen.

12. maaliskuuta 2017, Oulun tienoilla
Esa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti