sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Kuinka vaihtaa työpaikkaa

Työpaikan vaihtaminen on kohtuullisen yksinkertainen prosessi. Siinä on kuitenkin muutama muistamisen arvoinen asia, jotka saattavat unohtua kiireessä. Lisäksi osaan ilmeisimmistä asioista voi kaivata pientä opastusta, ettei tule vahingossa irtisanouduttua väärällä tavalla. Itse olen tietotekniikan alalla töissä, joten ei kannata hämmentyä jos osassa kohtia lista saattaa vaikuttaa erityisesti toimistotyöntekijälle suunnatulta, mutta pääasiassa ohjeet pätevät kaikille.

Hanki uusi työpaikka
Tämä on toki teoriassa valinnainen kohta, mutta jos on lähtemässä työpaikastaan, on ihan järkevää ennakkoon ajatella mitä meinaa jatkossa tehdä. Paitsi jos on vaihtamassa yrittäjäksi, sitä varten ei kannata tehdä minkäänlaista ennakkosuunnitelmaa, vaan vetää puhtaasti intuitiolla ja "kyllä se itsestään selviää"-periaatteella. Ja toisaalta, voihan sitä kuulemma tarkoitushakuisesti mennä kortistoonkin. Pääasia kuitenkin on, että päätös lähtemisestä on, ja hyvä bonus on jos on ajatellut ennakkoon mitä sen jälkeen.


Ilmoita esimiehellesi "sopivissa ajoin"
"Sopivissa ajoin" riippuu vähän esimiehestä. Toiselle voi kertoa hyvissä ajoin, jo uuden paikan hakuvaiheessa että on etsimässä uutta työtä ennen varsinaista irtisanoutumista. Toiselle paras ratkaisu on jättää joku päivä vain tulematta töihin. Yleensä paras vaihtoehto on kuitenkin ilmoittaa saman tien kun jatkosuunnitelmat on varmistettu. Irtisanoutuminen ja ilmoitus siitä kannattaa joka tapauksessa tehdä kirjallisena, jotta myöhemmin välttyy ikäviltä epäselvyyksiltä. Lisäksi irtisanoutuminen ja sopimuksen purkaminen ovat kaksi eri asiaa, joita ei kannata sekoittaa.

Ilmoita työkavereillesi ajoissa
On hyvä ilmoittaa myös työkavereille, etenkin heille, joiden kanssa työskentelee päivittäin, että on poistumassa yrityksestä. Näin voit varmistaa, että kaikki tärkeä tieto päästäsi siirtyy tulevien ex-kollegoidesi päähän, he pystyvät kertomaan sinulle mitä sinun vielä pitäisi ainakin saada aikaiseksi ennen lähtöä ja voit käydä viimeisellä ehtoollisella (tai lounaalla) tuttujen naamojen kanssa. Lisäksi heille voi läpytellä ja huudella TJ:tä kun lähdön päivä lähestyy. Jos olet vaihtamassa "parempaan paikkaan", niin siitäkin kannattaa muistaa ilmoittaa monta kertaa.


Hoida viimeiset tehtävät kunnialla
Kun viimeiset nakkihommat ovat selvillä, ne kannattaa tehdä mahdollisimman hyvin. Tällä tavoin pystyt lähtemään vanhasta työpaikastasi hyvällä omallatunnolla ja aloittamaan uudessa hommassa reippain mielin puhtaalta pöydältä. Kaiken hoitaminen voi vaatia vähän extratuntien tekemistä, ja kaiken tekeminen oikeasti hyvin vaatii varmasti vielä enemmän, mutta toisaalta lopputilissähän nämäkin saa takaisin. Kannattaa joka tapauksessa varautua siihen, että viimeiset pari viikkoa tulevat olemaan kohtuullisen hektiset.

Polta sillat
Työsuhteen päättymisen jälkeen voi olla ärsyttävää jos joutuu edelleen hoitamaan vanhan työpaikan asioita. Siksi kannattaa varmistaa ettei kukaan enää halua olla sinuun yhteydessä. Tämä ei kuitenkaan sulje pois aiempaa viimeisten tehtävien hoitamista maaliin saakka. Hommien laiminlyömisen sijasta voit käyttää enemmän mielikuvitusta esimerkiksi laittamalla nastan pomon tuolille, tehdä palaverissa hassuja pieruääniä (vielä parempaa, piere oikeasti) tai kokeilla montako työkonetta saat heitettyä toimiston ikkunoista pihalle ennen kuin joku saattaa sinut ystävällisesti ulos.


Pyydä työtodistus
Kun viimeiset päivät ovat käsillä, karkaa ajatus jo herkästi edessä oleviin haasteisiin. On kuitenkin tärkeää muistaa pyytää todistus jo kärsityistä haasteista. Tokihan todistuksen saa jälkikäteenkin, mutta silloin kukaan ei muista enää mitä on tullut tehtyä, joten työtodistus herkästi jää "tämä tyyppi oli täällä ja teki jotain"-tyyppiseksi. Lisäksi, jos sillat on poltettu riittävän hyvin, todistuksen kysyminen ja saaminen voi olla tuskallinen ja omanarvontunnolle ottava urakka.

Jätä easter egg
Easter eggillä tarkoitetaan ohjelmistokehityksessä lopputuotteeseen piilotettua hauskaa yllätystä, mutta kyllä tällaisen voi muuallekin kuin tietokonekoodiin jättää. Tällä jekulla varmistat, että muistosi jää elämään työpaikalle vaikka itse olisitkin ollut jo kauan poissa. Ohjelmoijalle hyvä paikka tällaiselle yllätykselle on esimerkiksi jossain kesäaikasiirtymässä, sillä tällainen temppu jää herkästi huomaamatta, mutta on ilmeinen sitten heti aamuyöstä kun kello nytkähtää (tai pitäisi nytkähtää) tunnilla johonkin suuntaan. Muille voin suositella klassista kalan laittamista ilmastointiputkeen.


Kuten johdannossa mainitsin, irtisanoutuminen ja töiden vaihtaminen on suhteellisen helppoa. Vaikein osuus on varmastikin uuden työpaikan löytäminen, jos siis töiden tekeminen sattuu olemaan se sinun juttusi. Toivottavasti näistä ohjeista kuitenkin löysit jotain, mikä helpottaa seuraavaa irtisanoutumisprosessiasi.

1 kommentti:

  1. Eksyin blogiisi, sillä minua kiinnostaa aihe kovasti. Minulle on tehty työtarjous yrityksestä, joka valmistaa hygieniasuojapukuja hoitokoteihin. Kiitos vinkistä toimittaa irtisanoutuminen kirjallisesti. https://www.suomenlaitostekstiilit.com/hygienia/

    VastaaPoista