Lohtutekstiä kaljuuntuville

Jossain aiemmassa tekstissä mainitsin sivulauseessa, että täytin tässä pari viikkoa takaperin vuosia. 26 kappaletta tuli täyteen, mikä on oma henkilökohtainen ennätykseni. Juhlistaakseni tätä merkittävää virstanpylvästä elämässäni huomasin hiusrajani eturintamasta uhkaavasti ammottavan aukon. Tämä, jos mikä, muistuttaa ihmistä ikääntymisestä ja ajan vääjäämättömästä kulumisesta.

Hiukset ovatkin nimittäin tärkeät identiteetille. Niiden menettäminen ottaa koville. Hiusten kanssa olen Esa, mutta ilman niitä olen pelkkä vaatimaton kalju-Esa. Jotain positiivista tässä on kuitenkin oltava? Ehkä voin luoda itseni nyt uudestaan? Ehkä kalju-Esa onkin vahvempi, voimakkaampi ja robustimpi kuin perus-Esa?

Pahis
Äkkiseltään tulee heti mieleen, että nyt voin viimein alkaa hiomaan sitä pahan pojan lookkiani. Leffoissa ja sarjoissa pahis on kuitenkin aika usein kalju. Tämä johtuu varmaankin siitä, että kaljut ihmiset ovat kusipäitä, mikä taas puolestaan johtuu siitä, että kaljuja ihmisiä ottaa päähän puuttuvat hiukset. Tukan hävitessä kallosta sinne mahtuu paljon enemmän vihaa (hiuksellisia) ihmisiä vastaan.

Don't worry, mama. Things won't get weird. 

Viisas
Kaljuus on pahuuden lisäksi myös viisauden merkki, ja jotkut sanovatkin että hiukset eivät mahdu samaan päähän kuin järki (jokin tässä väitteessä tosin mättää, sille itselläni harvenee hiukset samaa kyytiä kuin aivot). Viisaus ja viha ovatkin tässä suhteessa hyvin samankaltaisia. On siis varmaan järkevää olettaa, että on viisasta olla vihainen.

Vanhuus ja kaljuus samassa paketissa. Sehän on sama kuin tuplaviisas. Oo-la-laa.

Peili
Jotkut ihmiset pystyvät avaamaan pulloja hampaillaan. Toisten hyvin kiillotetuista kupoleista pystyy ihastelemaan omaa kuvajaistaan kuin Narkissos ikään. Jokainen ihminen on hyödyllinen omalla tavallaan. Ehkä voinkin alkaa rakentamaan uutta identiteettiä valoa heijastavan pääpinnan varaan, jos pahiksen uralla moraalikäsitys muodostuu liian tiukaksi. Viisasta minusta ei tule vasarallakaan pakottamalla.

Harmi ettei muu naama ole yhtä kiiltävä.

Malli
Vaikka suurin osa mallitöistä on varattu kauneille, tuuhean hiuspehkon omaaville ihmissankareille, niin myös kaljuille ruppanoille löytyy muutamia hyviä keikkoja. Esimerkiksi Rogaine-paketin kylkeen "ennen"-kuvan malliksi tai keilapallodesignereille luomaan inspiraatiota uusiin, vallankumouksellisiin keilapalloihin.

Varmaan aika kovaa joutuu painamaan että saa sormet noihin reikiin.

Hoikka poika
Valitettavasti kaikista meistä ei ole malleiksi, ei edes keilapallomalleiksi. Yleensä tämä johtuu puutteellisesta pärstäkertoimesta, asiasta johon ei oikein voi vaikuttaa. Onneksi voi kuitenkin lohduttautua malliuden hyödyllisimmällä asialla: BMI-indeksillä, joka on alle 17. Hiukset nimittäin painavat, ainakin useita grammoja. Kun kaljuuntuu niin painokin putoaa itsestään. Onko laihtuminen ikinä ollut näin helppoa?

Mitä sitä painoilla enää tässä vaiheessa kun hiukset on jo leikattu?

Koe-eläin
Jos nyt kuitenkin niin hassusti kävisi, että en ikinä pääsisi sinuiksi karvakerroksen päälaelta häviämisen kanssa, niin voisin aina alkaa testaamaan erilaisia lääkeseoksia ja kemikaaleja. Ihmiskunnan hyödyksi. Joillain mömmöistä saattaisi olla sivuvaikutuksena karvoituksen määrän lisääntyminen, ja hyvällä tuurilla tämä kasvuspurtti osuisi jopa jonnekkin päänahan seutuville.

Näinkin voi käydä. Mutta onhan tuo komea hiuspehko.

Jos joku tietää muita ehdottomasti positiivisia puolia kaljuuntumisesta niin haluan tietää. Jotenkin tuntuu, että nämä eivät oikeasti kovinkaan paljon lohduta. Ainakaan minua.

Yritin myös löytää vertaistukea kuuntelemalla musiikkia kaljuudesta. Ei löytynyt. Googlen suositusten mukaan ihmisillä muka voisi olla isompiakin ongelmia, joita varten tarvitisi voimaantumismusiikkia. Mikään ei kyllä mielestäni nouse kaljuuntumisen rinnalle.

Vatsalihasteni tilanne

Olen viimein saanut potkittua itseäni kuntosalille, ja olenkin nyt muutaman kerran käynyt ihmettelemässä hienoja puntteja. Unohdin kuitenkin mihin asti salikorttini oli voimassa, mutta kävin pari viikkoa juoksumattoa polkemassa murehtimatta asiaa. Yksi päivä töiden jälkeen kävin lopulta selvittämässä, ja kävi ilmi, että kortti on vanhentunut jo kuukausi sitten. Eli olisin varmaan voinut käydä ilmaiseksi vaikka loppuikäni, ovet aukesivat hyvin ja sain leimattua itseni salille ilman ongelmia vanhallakin kortilla. Tarinan opetus: jos jokin toimii, ei kannata sorkkia asiaa liikaa.

Toisaalta, hyvä puoli on se, että nyt voin erinomaisella omallatunnolla nukkua aamuisin vähän pitempään kun ei tarvitse herätä bodailemaan. Itse asiassa, jos periaatteessa kävin kuukauden ajan salilla ilman että minulla oli oikeutta siihen, oikeastaan minun pitäisi hyvittää tekoni jättämättä käymättä salilla saman ajan verran. Itsensä huijaaminen on taitolaji.

Salilla käymisen puutetta korvaamaan ostin kotini pyhyyteen ensimmäisen oman kuntolaitteeni: leuanvetotangon. Lähempänä totuutta tosin kuitenkin taitaa olla lihanriiputustanko, sillä näillä pulkanraiskaamilla pakkasnaruilla muun ruhon nostaminen kolmea senttiä enempää on fyysinen mahdottomuus. Toisaalta, roikkuminen on ilmeisesti parasta mitä konttorityöntekijänä voi hartioilleen tehdä, joten ehkä tämä on jopa parempi näin.

Koska hyvään kuntoon pääsemiseen kuuluu myös dietaaminen, ainakin jossain määrin, googlettelin ihmekeinoja laihduttamiseen. Yleisin neuvo tuntui olevan järkevän syömisen lopettaminen, mikä tuntuu ikävältä. Niinpä kehitin itse oman huippudieetin: kilojouledieetin. Se on erittäin helppo, ja siinä saa syödä mitä haluaa. Dietissä vain korvataan kalorit kilojouleilla, eli jos päiväsuosituksesti normaalisti on 2000 kaloria, niin dietissä syöt 2000 kilojoulea. Helppoa! Ja saat tuloksia nopeasti! Lähetä vain 100 euroa pankkitililleni!

Niin, ja ne vatsalihakset ja niiden tilanne tietty. Niille ei kuulu mitään uutta. Sama epämääräinen kasa soluja kuin aina ennenkin. Mutta kesään mennessä on kasassa sellainen lihaspatteristo, että sillä pystyy vaikka murskaamaan melonin. Tämä on lupaus. Samanlainen lupaus kuin se, että teen kiljua.

Kuukauden soittolista: Helmikuu 2017

Musiikin kuvaileminen on yleensä erittäin rasittavaa. Spotifyssä on soittolista nimeltään "tuorein, kuohkein indie". Ymmärrän kyllä tavallaan miten musiikki voi olla tuoretta, mutta miten se voi olla kuohkeaa? Kuohkeus muodostuu yleensä kiinteän tai nestemäisen kappaleen sisältämistä kaasukuplista. Musiikki ei ole kiinteää taikka nestemäistä, eikä se voi sisältää ilmakuplia, sillä musiikki käytännössä on ilmaa (tai itse asiassa ääni "väliaineen" värähtelyä, mutta yleensä se väliaine on ilmaa, jonka värähtely sitten tutisee korvissa). On idioottimaista sanoa musiikkia kuohkeaksi. Tai moneksi muuksikaan asiaksi.

Se on aalto. En tosin ole täysin varma onko se ääniaalto.

Justice for the Damned - Deep Rotting Fear

Aina kannattaa aloittaa lista hyvällä, helposti kuunneltavalla kappaleella, joka houkuttelee kuuntelemaan loput soittolistasta.

House vs. Hurricane - Give It Up
Aika hauska nimi bändille. Laittaisin rahani hurrikaanin puolesta. Se, mikä itseäni vähän häiritsee, on se että muuten hyvän kuuloisiin mättöbiiseihin pitää laittaa joku kuoropoika laulamaan kertosäettä. Ei tosin kähinäkään hurjasti tässä vakuuttanut. Menee hyvät aggressiot hukkaan. Varmaan kuuntelen väärää genreä.

Kreator - Totalitarian Terror
Minulla oli syntymäpäivät viime viikonloppuna, ja meinasin kokea asiasta jälleen kerran pientä ikäkriisiä. Aina voi yrittää lohduttautua ajatuksella, että on olemassa bändejä, jotka ovat vanhempia kuin minä (Kreator perustettu -82).

High Contrast - Shotgun Mouthwash

Tiedän Trainspotting-elokuvasta kaksi asiaa: siinä on huumeita ja Underworldin Born Slippy-biisi. Uudesta Trainspotting 2-elokuvasta tiedän, että tämä biisi on sen soundtrackilla. Huumeista en osaa sanoa.

Haezer & Holly - BEASTS
Pelottavaa jurnuttavaa teknoa. Musiikkia, jota voi kuvitella kuulevansa futuristisessa trillerissä kun on jossain hukassa. Itse eksyin kerran humalassa Puolassa, vähän samanlainen fiilis.

Heavyweight feat. Kasmir - On the Edge
Monen vuoden jälkeen tämä on edelleenkin yksi parhaista house-biiseistä mitä tiedän. Hauska nippelitieto, tässä on se Vadelmavene-Kasmir laulamassa englanniksi ennen kuin hänestä tuli koko kansan tuntema Hankoon Helsinkiä pakoon Hankoon -Kasmir.

Tarmo - Iron Lazer

Tarmo on nimi, josta tulee mieleen aina lähinnä se lähikauppa ja sen logon pullea kauppias. Tässä kappaleessa pulleinta on varsin jymäkkä basso. (huomaa, kuinka käytin adjektiivia pullea kuvaamaan musiikkia, vaikka ei musiikki voi olla pulleaa. Kaksinaismoralismi bestest)

Major Lazer feat. PARTYNEXTDOOR & Nicki Minaj - Run Up

Tässä biisissä Nicki Minaj sanoo "45 Special", en ymmärrä missä kontekstissa, mutta ainakin se on baari Oulussa. Jotain epämääräistä höpinää myös spagettikastikkeesta ja sokerista siinä oli, ei pää kestänyt kuunnella.

Teflon Brothers - Lähestymiskieloja
Tefloneilla on myös ihan oikeasti mielenkiintoisia biisejä, mutta ne eivät vain yleensä soi radiossa. Tai on ne uudemmatkin ihan jänniä. Esimerkiksi uusi hitti "Siivet" kertoo siitä, kuinka joku ajaa itsensä hengiltä kännissä. Tai näin ainakin sen olen itse sen tulkinnut. Kunnon bilebiisi.

Sere feat. Gettomasa - Junantuoma
Yksi elämäni suurimmista häpeistä on se, etten ole Hesalainen. Aina voi lohduttautua ajatuksella, että niin ei ole muuten suurin osa muistakaan suomalaisista. Saatikka maailman ihmisistä.

Disco Ensemble - Das Boot
Olin tavallaan innostunut, kun huomasin Disco Ensembleltä tulleen uuden levyn. Harmiksi kuitenkaan sieltä ei löytynyt muita kovin iskeviä biisejä kuin tämä. Toisaalta, jos levyltä löytyy edes yksi hyvä biisi, se on jo enemmän kuin keskimääräiseltä levyltä. Windows 7:n asennusmedia on esimerkiksi suurimmalta osin kuraa, mutta kyllä sieltäkin yksi hitti löytyy: Bob Acrin Sleep Away.

Haloo Helsinki! - Hulluuden Highway

Joskus mainitsin siitä, kuinka Kaija Koon musiikki muistuttaa melkein enemmän teknoa kuin suomirokkia. Haloo Helsinkiä ei kyllä enää voi edes pahalla tahdolla väittää rokiksi tämän jälkeen. Mikä ei sinällään ole kauhean uutta, kun miettii että yksi aiempi biisi (Beibi) oli lähestulkoon tyylipuhdasta d'n'b:tä

Kaapo - Tavaratalojen Alttareilla
Muistatteko sen lastenohjelma, jossa oli se nelivuotias Kaapo, jonka pää muistutti pääasiassa keilapalloa? Hyvä. Sillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Topi Saha - Se, joka karkuun pääs
Demonstratiivipronominia "se" käytetään yleensä kuvaamaan elottomia esineitä, eläimiä ja epämukavia työkavereita. Koska esineet harvemmin mihinkään karkaavat, ja työkavereista ei pääse eroon vaikka toivoisi, niin oletan että tämä kappale kertaa pakoon pötkineestä lemmikkipapukaijasta.

En keksi mitään hyvää otsikkoa

Katsoin pitkästä aikaa salkkareita. Severi on ilmeisesti edelleenkin sarjassa hengissä. Viimeksi kun katsoin Salattuja Elämiä, Severi oli vielä pieni sylivauva. Ja hänen äitinsä, jonka nimeä en muista, oli jonkinsortin hermoraunio. Tai hullu. Koska kaikki ovat enemmän tai vielä enemmän hulluja saippuasarjoissa. Severistä oli kuitenkin olemassa aika hauska kuva. Kuva, jolle nauran aina, ja jonka pohjustamiseen piti keksiä näin pitkästi tarinaa.

Se on hauskaa, koska Severi on melkein sama sana kuin serveri. Hauskaa on myös se, että serverin hoitaminen vaatii vähintään yhtä paljon työtä kuin vauvan. Ero toisaalta on se, että vauvaa hoitaessa vauva on se joka paskoo alleen, servereitä hoitaessa se on se hoitaja kun pöntön kyljessä alkaa vilkkua punaisia valoja pitkässä rivissä.

Pitkästä aikaa pelasin myös muistipeliä, lasta (ei omaa) vastaan. En ole suoranaisesti tunnettu hyvästä muistista, oikeastaan päinvastoin. Jos kuitenkin pelaa ala-asteikäistä lasta vastaan, ei voi pelata aivan täysillä. Heti pelin alkuvaiheissa aloin kuitenkin ottamaan sen verran pahasti pataan, että jouduin pistämään vähän enemmän yritystä kehiin. Eli käyttämään koko muisti- ja keskittymiskapasiteetin. Hävisin silti.

Lisäksi päivitin blogin ulkoasua pari viikkoa sitten, jotakuinkin ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun vuosi sitten sen edellisen pistin. Olihan se vanha aika ruma. Ja tylsä. Ja mielikuvitukseton. Tietyssä määrin tekijänsä näköinen tuotos. On tämä uusikin, mutta jospa tämä on kuitenkin vähän hassumpi, koska tässä blogissa ei huumorista ja eritoten sen laadusta tingitä.

Se on hauskaa, koska se on nimilappu, mutta nimen sijasta siinä lukee "keksi hyvä nimi myöhemmin".

Luin netistä hauskan jutun. Siinä kerrottiin mitä elämässään onnistunut entrepreneur (lausutaan öntröprönöö) tekee. Esimerkiksi entrepreneur (lausutaan entrepreneur, kovalla ärrällä) sietää elämässään epämukavuusaluetta. Saattaisikin olla, että minusta tulisi erittäin hyvä entrepreneur (lausutaan yrittäjä), sillä tuntuu että viime aikoina elämästä 50% on pelkkää epämukavuusaluetta.

Ilmeeni kun olen töissä.

En ole edes ehtinyt pelata, esimerkiksi viimeksi Steamissa on tullut pelattua jotain 20. joulukuuta. Mihin se kaikki aika sitten valuu? Sen kun tietäisi. Pleikkarilla sentään on ehtinyt pelata jonkin verran "uutta" Fallouttia. On se ainakin minulle uusi. Siinä missä vuoropohjaisissa peleissä on "vielä yksi vuoro"-henki vahva, niin Falloutissa se taitaa olla "vielä yksi karttamarkkeri". Mielenkiintoinen peli. Hauska vetää kaikkia yllätyskirveellä niskaan.

Tässä voisi olla hassu screenshotti pelistä, mutta koska en osaa ottaa käyttää pleikkarilla print screeniä, on tähän tyytyminen.

Toisaalta, hyviä uutisia tuli siitä että Eläkeläiset tulevat kesän aikana rakkaaseen kotikylääni Haapavedelle esiintymään "kaupungin" viralliselle festarille. Kyllä jokaisella pikkukylällä pitää kuitenkin oma festari olla. Qstockissa on ilmeisesti puolestaan Marilyn Manson ja Alice Cooper, mikä on mielestäni hassua, sillä sekoitin nämä kaksi aina keskenään kun olin pieni. Molemmat ovat pelottavia vanhoja setiä, joilta en ottaisi karkkia.

Vieraissa buffeteissa: Park Buffet

Olen tehnyt syntiä. Olen käynyt muissa buffeteissa kuin pyhässä Golden Rax Pizza Buffetissa. Puolustuksekseni voin kuitenkin sanoa, että paikallinen Linnanmaan Rax suljettiin. Pihalle ilmestyi kaivuri, joka ilmeisesti myllyttää pihaa elokuuhun asti. Ja senkin jälkeen tilalle tulee jotain muuta kuin Rax.

Voi jukupätkä miten pieniä pitsoja.

Koska kuitenkin ihmisellä on luonnollinen tarve syödä pitsaa niin paljon että hengittäminen pelottaa, koin oikeutetuksi etsiä muualta uusia ruokanautintoja. Niitä löytyi Oulun keskustan Park Buffetista. Paikalla on pitkä ja maineikas historia: Park Buffet oli Oulun Ideaparkissa joskus, vuokrasopimus purettiin vähän sen jälkeen (että tilalle saatiin Rax, oh the irony) ja ruoat siirrettiin keskustaan, missä pizzat nykyään pitävät majapaikkaansa.

Täällä kävin joku aika sitten katsastamassa millaista evästä olisi tarjolla. Salaattipöytä oli ankeahko. Pelottavan väristä salaattia, pelottavahkon väristä tomaattia ja vihreää kurkkua. Kaikin puolin turhahko tapaus. Mutta niinhän salaattipöydät yleensä ovat. Ehkä eniten kuitenkin hämmentää se, miten erilaiselta valkosipulimurska voi maistua eri paikoissa. Eihän se ole kuin murskattua valkosipulia öljyssä. En toisaalta tunnista pinaattia basilikasta, joten ehken ole paras tuomari asialle.

Itse ruokapuoli oli sitten sitäkin parempaa. Kebabia, ranskalaisia ja herkkunakkia. Tai nakki ei mitenkään erityistä ollut. Mutta buffetti, jossa saa syödä niin paljon kebabia kuin haluaa, on hyvä buffetti. Pitsaakin oli. Varsin hyvää pitsaa jopa. Satuin tosin paikalle hiljaiseen aikaan, ja tarjolla ollut pitsa oli ehtinyt vähän elähtää, mutta tuoreet lätyt olivat hyviä.

Saavu suuhuni.

Kaiken kaikkiaan, jos kebabia saattaa syödä (miksei saattaisi), niin ehdottomasti pakkovierailun arvoinen paikka. Ilmeisesti tarjolla on myös "oikeaa ruokaa", käydessäni taisi olla jotain kana- ja jauhelihakastikkeita, joten jos sattuu päässä viiraamaan, eikä ole saanut vielä kanakastiketraumaa, niistäkin voi nauttia. Pitsa oli parempaa kuin Raxissa, joskin reunaa oli vähän liikaa.

Hyvitykseksi tästä ei-Raxissa käynnistä teen ainakin kaksi Ave Mariaa ja ruoskin itseäni sensuellisti. Näin saan sielulleni rauhan.

Tein jutun: Kilju

Uutena vuotena lupasin tekeväni tänä vuonna kiljua. Kai tälle lupaukselle oli jokin erittäinkin hyvä syy, jota ei voi enää itse muistaa. Koska kuitenkin olen sanani mittainen mies (169cm, aika lyhyt), päätin viimeinkin tehdä sen mitä tuli luvattua. Eli kiljua omalla tyylilläni kokin tapaan.

Kuten jokainen varmaan tietää, kiljuun tarvitsee pääasiassa kolmea ainetta: hiivaa, vettä ja sokeria. Rohkea mieli on ehdottomasti plussaa. Aloitinkin liottamalla hiivan kädenlämpöiseen maitoon, sillä vesi oli loppu. Maito on kuitenkin vähintään yhtä pohja kuin vesikin.. Kotitaloustunnilla muistettiin korostaa kädenlämpöisyyden tärkeyttä, sillä muuten on riski että hiiva KUOLEE. Eikä kukaan varmaankaan halua olla kylmäverinen tappaja.

Lisäsin vielä pari kananmunaa emulgoimaan seosta, jotta mössö pysyisi yhtenä nättinä settinä ja vältyttäisiin tilanteelta, jossa eri kohdissa sammiota olisi erilaatuista herkkua. Lisäksi pyttyyn päätyi suolaa tuomaan kiljun parhaat aromit entistä voimakkaammin esille ja öljyä, jotta juoma livahtaisi näppärästi kurkusta alas.

Tämän jälkeen sokeri, josta muodostuu hiivan avustuksella herkullista naminamietanolia. Aito ja rehellinen kilju olisi tässä, mutta itse halusin vielä maustaa juomaa. Jos on pakko kerran laittaa maha kuralle, niin laitetaan sitten ainakin hyvän maun saattelemana. Niinpä lisäsinkin sammioon jonkin verran vehnäjauhoja tuomaan hieman vehnäoluen makua.

Kun ainekset olivat riittävän hyvin sekaisin, oli aika laittaa astia käymään. Laitoin kulhon vesihauteeseen pörpöttämään jotta se kypsyisi hieman nopeampaa. Aika on rahaa, ja tässä vaiheessa kaikki tämä keittiötarpeiden kanssa puuhastelu aiheutti lähinnä akuuttia janoa. Onneksi tässä oltiinkin tekemässä juomapuolta eikä mitään marttakerhon sämpylöitä.

Puolen tunnin odottelun jälkeen kilju näytti hyvin käyneeltä. Maistoin vähän, mutta mielestäni se kaipasi vielä jotain erityistä. Lisäsin vähän lisää sokeria toivoen että se vielä hiivan kanssa toisi potkua, ja kanelia tuomaan hieman säväystä tarpeettoman vehnäiseen makuun. Pikainen maistaminen todisti nämä pari lisäystä varsin toimiviksi.

Tässä vaiheessa aloin kuitenkin kiinnittää huomiota kiljun kiinteyteen. Niinpä pilkoin (koska hyvää kannattaa nauttia pienissä erissä) ja laitoin sen vielä toviksi uuniin, toivoen että lämpö hieman notkistaisi saosta. Tämä on aika radikaali toimenpide kiljun valmistuksessa, sillä tietääkseni kukaan ei ole ikinä sitä uuniin laittanut, mutta tulevaisuuden teknologiathan syntyvät kun kaiken maailman propellihatut innovoivat laboratorioissaan.

Ja lopputulos olikin varsin namia, vaikka ei siitä edelleenkään nestemäistä tullut. Mielestäni kuitenkin kehitin vallankumouksellisen askeleen vehnäkanelikiljun valmistukseen kun laitoin sen uuniin. Suosittelen kokeilemaan. Maistuu erityisen hyvältä kahvin kanssa.

PS: Jos oikeasti haluat tehdä kiljua, katso vaikka tämä.

PPS: Jos oikeasti haluat (jostain kumman syystä) tehdä korvapuusteja, katso vaikka tämä.

Piirsin jutun: sarjakuva

Miten moni muistaa Kiroilevan Siilin? Hassu sarjakuva, jossa siili sanoi että "helvetti". Välillä suusta lipsahti "saatana" tai "perkele". Lopulta siili päätyi ihmisten kahvimukeihin, penaaleihin ja rintaliiveihin. Viime aikoina en tosin ole aivan niin useasti törmännyt tähän manaavaan syheröön kuin ennen. Kehittelin kuitenkin omasta elämänkokemuksestani vähintään yhtä söpön ja samaistuttavan hahmon.

Kiroilevan ohjelmistokehittäjän.

Kannattaa mahdollisesti zoomata.

Ei perustu tositapahtumiin. Tai perustuu siinä määrin, että joku on joskus minulle kertonut että tekemässäni softassa on bugi. Yleensä reaktio on kuitenkin enemmänkin hiljaiseen epätoivoon vajoamista kuin suuttumista.

Ehkä piirrän joskus toisen sarjakuvan, oli pitkästä aikaa mukava kaivaa piirtolauta esiin ja tuherrella jotain. Ensi kerralla myös voisi Photoshopissa piirtää hahmot läpinäkyvälle taustalle niin saisi jopa värejä.

Ei minulla ollut muuta tällä kertaa. Kolmen vuoden päästä nämä veijarit seikkailevat sinunkin kalsareissasi.

Runeberg, kolvaus ja Sean Paul

Runebergin päivä oli. Pitkästä aikaa kunnioitin kansallisrunoilijaa syömällä hänen nimikkoleivoksiaan, todennäköisesti ala-asteikäisenä olin viimeksi tällaista namia syönyt. Kun lähtee asenteella "ei se niin paha voi olla kuin mitä muisteli", yllättyy aina positiivisesti. Niin myös tälläkin kertaa, sillä aika hyviä sokeriherkkuja nämä loppujen lopuksi ovat. Ehkä rommi ja punssi tekivät tehtävänsä, tai ainakin niitä osaa arvostaa paremmin vanhalla iällä.

Kohta ollaan vitun päisn.

Pitkästä aikaa jaksoin myös soittaa teknoa teknolaitteella. Kerta kerran jälkeen tulee siedettävämmän kuuloista jälkeä. Parit pikkuviat sain toki näinkin lyhyeen pätkään mukaan, eritoten efektien kanssa kikkaillessa, mutta pääasiassa kohtuullisen sulavaa settiä. Siis sikäli mikäli tech house ja techno uppoaa. Ehkä ensi kerralla jotain menevämpää.



Olen yrittänyt opetella kolvaamaan. Tulin nimittäin siihen lopputulokseen, että kolvaus on varmasti jossain määrin hyödyllinen taito tietotekniikan alan ammattilaiselle. Niinpä ostin Kiinasta parin euron ledisarjan ja Lidlistä kympin kolvin ja aloin suuttumaan molemmille asioille yhtaikaa. Kiinni kolvaamisen lisäksi pääsinkin harjoittelemaan esimerkiksi komponenttien irroitusta, kun aloin kolvaamaan komponentteja väärinpäin. Samassa rytäkässä paskoin myös piirilevyn. 5/5 harrastus, kannattaa kokeilla.

Kuka on niin tyhmä, että kolvaa ledit tuolle reikäpuolelle missä on nuo kuparilätkät? Minä. Oppia ikä kaikki. Kieroonkin menivät mokomat pienet perkeleet, onneksi ne sai vielä kuitenkin irrottaa. Valitettavasti niitä ei sitten enää saanut takaisin kiinni.

Lisäksi olen viime aikoina taas kyrpiintynyt Sean Pauliin. Kyseinen hiippari on nimittäin fiittaamassa Clean Banditin Rockabye-biisillä, joka tulee radiosta. Kukaan muuhan ei nimittäin osaa sisäistää yksinhuoltajien kokemaa elämää, tuskaa ja kärsimystä yhtä hyvin kuin Sean Paul. Tämä käy helposti ilmi siitä, että mies huutaa perinteisen "BEIBI GÖRL" möläytyksen sijasta "DAILY STRUGGLE", koska, tiedättehän, rankkaa on.

Muutenkin sen näköinen janari että todennäköisesti enemmänkin tuottaa maailmaan yksinhuoltajia kuin huolehtii niistä.

Olisipa vain enemmän aikaa, tai vähemmän harrastuksia. Viime päivinä on tuntunut että päivistä loppuvat tunnit kesken. Voisi lopettaa työt, tai nukkumisen.

Tietohead - Value for Spades

Huono puoli nykyajassa on se, että jo puolikkaassa viikossa kaikki meemit ehtivät vanhentua, ja kun viikonloppuna olisi aikaa tehdä jotain hassua aiheeseen liittyvää, niin koko juttu alkaa tuntua jo kuolleen hevosen ruoskimiselta.

Joka tapauksessa, tällä viikolla kävi niin hassusti että Tieto, tuo Tieto teknisten ratkaisujen tarjoaja, siirtyi IT-alasta jotain tietävien sisäpiirin vitsistä koko kansan vitsiksi. Kaiketi firman sisäiseen jakeluun tarkoitettu hassutteluvideo lähti leviämään nettiin, koska ilmeisesti internet toimii tällä tavalla. (Joku foliohattu voisi veikata tätä myös viraalimainoskampanjaksi)



Vähän on epäselvää tapahtuiko Tieto murto, eli varastiko joku hakkeri videon, vai Tieto vuoto, eli jakoiko vain joku kyrpiintynyt työntekijä videon nettiin muiden naurettavaksi. Epäilen jälkimmäistä, sillä Tieto murto oli päästäni heittämä sanaleikki. Niin tai näin, alkuperäinen video poistettiin YouTubesta, mutta se palautui hyvin pian sinne uudestaan seuraanaan muutama hauska remixi, koska ilmeisesti internet toimii tällä tavalla.

Joka tapauksessa, näin netissä hauskan kuvan.

Ja sain idean.



Eli Motörheadin Ace of Spadesin ja Tiedon Value for Lifen mash-up. Vähän kiireellä tein, ja parilla efektillä olisi ehkä vähän nätimmin saanut vokaalit irtoamaan taustoista, mutta en suoraan sanottuna usko että tämä on sellainen projekti mihin kannattaa tuntikausia elämästään panostaa. Hyvä se on, nauttikaa olkaa hyvät.

Varmaan sanomattakin selvää, että tulevaisuudessa on turha haikailla Tiedolle hommiin.

Clock-speed is fast but we'll survive.

Vaihtoehtoisia koiranvirkoja

Koirat, nuo yhteiskuntamme mahdollisesti hyödyllisimmät vekkulit, ovat osoittautuneet korvaamattomiksi joissakin ammateissa. Lähinnä töissä, joissa tarvitaan tarkkaa nenää ja/tai teräviä hampaita, kuten huume-, tulli- tai poliisikoiran hommissa. Koirilla on kuitenkin myös luovempi puoli, joka näissä ammateissa jää usein valitettavasti varjoon. Tänään koiria lenkittäessä mietinkin, että mitä muuta nämä karvakuonot pystyisivät tekemään.

Puutarhuri
Aina kun toista koiraa käyttää pihalla, ja kävellään jonkin pensaan ohi, niin siitä pensaasta pitää syödä marjat. Jos ei ole marjoja, niin kukat. Hätätilanteessa myös lehdet käyvät jos kumpaakaan ei ole tarjolla. Joka kodin pikkupuutarhuri pitääkin huolen, että pensas ei pääse liikaa rehottamaan eivätkä sen antimet pääse mätänemään ennen aikojaan.

Kaivinkonekuski
Tämä tuskin paljon perusteluja vaatii. Koirat ja kuopat, erottamaton yhdistelmä. Siinä kuitenkin missä oikea kaivurihenkilö vaatii rahaa, koira tekee työt silkasta työn ilosta. Kuoppa saattaa olla vähän väärässä paikassa, ja mahdollisesti vielä väärän kokoinenkin, mutta harvassa ne työmiehet muutenkin ovat joiden jälkiä ei joutuisi jälkikäteen paikkaamaan.

Siivooja
Tämä on sitten puolestaan enemmän sen toisen lenkittämäni koiran hommia. Aina kävelyllä tulee vastaan jokin jännittävä roska, joka pitää noukkia suuhun. Yleensä tämä roska pitää sitten kantaa kotia asti, jossa sen voi laittaa alaoven vieressä olevaan jäteastiaan. Roska päivässä, ja maailma pelastuu. Tai ainakin näyttää vähän nätimmältä tuhoutuessaan. Siivous onnistuu myös sisällä, kun lattialle tipahtanut ruoanmuru ei siellä kauaa pysy. Alan moniammattilainen.

Pizza Enrico
Miten moni muistaa Pizza Enricon? Kyseessä oli joskus vuosituhannen alkupuolella vaikuttanut läppähahmo, jonka pääasiallinen hassuttelupointti oli se, että pitsasta löytyi karvoja. Koska hän oli karvakäsi. Jokainen koiran omistaja kuitenkin tietää, että myös koirien kanssa kokkaillessa eväisiin päätyy herkästi karvoja, koska koirilla on myös karvaiset kädet. Eli kyllä koirillakin olisi yhtä lailla täysi pätevyys koko Suomen huumoripitsa-artisteiksi.



Palkkamurhaaja
Tämäkin perustuu tositapahtumiin. Toisella koiralla on hauska taipumus tulla makaamaan lähelle. Erittäin lähelle. Toisinaan jopa liiankin lähelle. Esimerkiksi naaman päälle, ja tällä on puolestaan ikäviä vaikutuksia hengittämiseen. Koiran päästämällä samaan huoneeseen nukkuvan ihmisen kanssa voikin saada aikaan jonkinlaisen ketjureaktion, jonka jälkeen poliisi(koira)lle riittää taas vähän enemmän töitä.

Marjapensaiden ja ihmiskunnan kauhu

Paperinpaino
Vaikka ketään tuskin oikeasti palkataan paperipainoksi, niin aika usein toimistotyössä tuntuu tulevan vastaan ihmisiä joiden jotakuinkin ainoa tehtävä on suoristaa hiemaan rutistuneita dokumentteja. Koiralle sopivaksi tehtäväksi tämän keksin kun yritin miettiä toiselle sesselle toista sopivaa ammattia. Kyllähän molemmilla pitää olla yhtä monta ettei tule mökömieli. On vähän hankala keksiä ammattia koiralle, jonka erikoistaito on lähinnä nukkuminen, mutta tähänhän se sopisi kuin nakutettu.

Jätteiden ja herkästi tuulen ilmaan puhaltamien ruttuisten papereiden kauhu.

PS: Kävin tänään ostamassa perjantain kunniaksi pitsan. Voi miettiä miten hukassa elämän realiteetit ovat kun viikon kohokohta on Prismasta haettu pakastepitsa. Ei edes oikea pitseriassa tehty pitsa, vaan kuiva pakastelätty. Hyh.

Tämä suorastaan huutaa syömään.

Tipaton tammikuu

Tipaton tammikuu, tuo jokavuotisista perinteistä suurin, hienoin ja kaunein, päättyi vihdoin ja viimein tänään. 31 pitkää, vedentäyteistä päivää on ohitse. En maininnut tästä aiemmin, mutta tottakai itsekin osallistuin tähän kunnianhimoiseen kunnostusprojektiin. Ja mikä parasta, pidin siitä päiväkirjamaista lokia, jossa kävin lävitse tuntemuksiani tämän prosessin varrella. Ehkä saat siitä voimaa, uskoa ja inspiraatiota aloittaa, tai mahdollisesti jatkaa, alkoholitonta elämäntapaa.

Onko lasissa olutta? Vai teetä? Ainoastaan kuvan nainen tietää. Mutta ilmeestä päätellen veikkaisin olueksi.

Päivä 1.
Kuten uudenvuodenaattopäivän postauksesta voi muistaa, olin sairaana tämän viikonlopun. Ajattelinkin lääkitä itseäni napakalla kossusnapsilla. Olo ei oikeastaan kohentunut, joten otin pienen lasillisen rommia. Tällä ei vielä fiilis parantunut, mutta kolmannen törpöllisen jälkeen olo alkoi viimein helpottaa.

Eihän sitä lasketa, jos lääkkeeksi ottaa.

Päivä 2.
Vuoden ensimmäinen maanantai. Vuoden ensimmäinen työpäivä. En tiedä kumpi tuntui aamulla pahemmalta, joten päätin lohdutukseksi napata muutaman kaljan illasta. Raskaan maanantaipäivän päätteeksi saattelinkin itseni petiin parilla oluella ja huokaisin helpotuksesta: ensimmäinen oikeasti epämukava vuorokausi tälle vuodelle selätetty kunnialla.

Eihän sitä lasketa, jos maanantaina ottaa.

Päivä 6.
Loppiainen, vuoden ensimmäinen juhlapyhä. Ja kaiken lisäksi vielä keskellä viikkoa, eli palkallinen vapaa. Vapaapäiviä on aina syytä juhlistaa, ja kyllähän muinaisetkin ihmiset pyhiä juhlistivat alkoholiuhreilla. Niinpä itsekin uhrauduin, koska oli pakko, ja nautiskelin puolikkaan pullon viiniä. Tuntui kuitenkin pahalta jättää toinen puolikas happanemaan, joten uhrauduin jälleen ja join myös sen pois.

Eihän sitä lasketa, jos pyhäpäivänä ottaa.

Ammattilaisen ottein.

Päivä 11.
Puolivälinkrouvi lähestyy. Oispa kaljaa. Alkoholiton elämäntyyli on osoittautunut yllättävän haastavaksi. Sisulla vain pitää painaa.

Päivä 14.
"Lauantai. Mikä ihana tekosyy." Näin sanoisi ihminen, jolla ei ole lainkaan itsehillintää. Itse kuitenkin hallitsen omia himojani ja ajattelin "Lauantai. Mikä ihana syy", sillä kyseessähän on oikea ja validi syy napauttaa kova känni. Niinpä kävin Salesta poistamassa mäyräkoiran ja nappailin sen illan mittaan pois.

Eihän sitä lasketa, jos viikonloppuna ottaa.

Päivä 20.
Kun käsky käy niin sitä on toteltava. Tällä kertaa käsky oli juoda pari olutta keskustassa. Onneksi sentään tarjolla oli mukavien ihmisten seuraa, joten en joutunut kieltäytymään kunniasta. Siksipä nautin pari olutta baarin puolella, ja vielä illan päälle muutaman lisää, sillä säälihän se olisi ollut hyvä nousu parin jälkeen lopettaa.

Eihän sitä lasketa, jos hyvässä seurassa ottaa (sitä paitsi oli pakko).

Tämän kuvan kohdalla en epäile sekuntiakaan etteikö tuopissa olisi sitä itseään, eli raikasta ja ravitsevaa kaljaa.

Päivä 24.
Ajattelin kerrankin piristää harmaata arkipäivää kokkaamalla jotain vähän hienompaa. Eli kokkasin pinaattifetapastaa. Tämä ei välttämättä kuulosta erityisen hienolta, mutta jos normaalisti syö vain jauhelihakastiketta, on pinaattikin tervetullut poikkeus. Hieno ruoka kuitenkin ansaitsee hienon viinin, ja pastan kyytipoikana menikin pullollinen Lambertin Pinot Grigiota. Erinomainen valinta tällaiseen kasvisruokaan, suosittelen kokeilemaan.

Eihän sitä lasketa, jos ruoan kanssa ottaa.

Päivä 27.
Kerrostalossa asuminen on siitä ikävää, että saunaan pääseminen on joskus kovan vaivan takana. Esimerkiksi nykyisessä asunnossa pitäisi soittaa taloyhtiöön, kysellä vapaita vuoroja ja vielä sovittaa jokin vapaa aika omaan kiireiseen aikatauluun. Ei hyvä. Siksipä, kun pääsee mökillä viimein vapaasti saunaan, on sitä hyvä kunnioittaa perinteisellä saunaoluella. Tai parilla.

Eihän sitä lasketa, jos saunassa ottaa.

Päivä 28.
Edellinen saunailta menikin vähän pitempään, ja saunakin lämpesi aika lailla koko yön, joten seuraavana aamuna tuli herättyä vielä kevyessä hiprakassa. Koska mökiltä ei kuitenkaan tarvinnut vielä kotiutua, ja pieni pelko takaraivossa jyskytti huomisista oloista, päätin jatkaa heti aamusta varsin tervehenkistä tinttaamista.

Eihän sitä lasketa, jos humalassa ottaa, varsinkin jos sillä saa ehkäistyä krapulan.

Päivä 29.
Kaikesta edellisen päivän preppaamisesta huolimatta pahimmat pelot kuitenkin kävivät toteen ja krapula iski kuin miljoona volttia. Lääketieteen mukaan tähän oloon auttaa kuitenkin vain yksi asia, ja se on alkoholi. Niinpä nappasin tujun viikkoannoksen verran tätä krapulantappajaa, ja kas kummaa, olo oli taas mitä mainioin.

Eihän sitä lasketa, jos krapulassa ottaa.

Jos mikään ei riitä,
Millä saamme tämän jatkumaan
Jos mikään ei riitä.
Sanat tyhjää jäävät kaikumaan
Tiedämme mikä merkitsee,
Kokonaiseksi minut tee
Helposti kaikki häviää,
Jos mikään ei riitä

Päivä 31.
En kestänyt enää. Yhteiskunta painostaa minua juomaan. Näin Facebookissa oluen kuvan, jonka jälkeen vaivuin jonkinlaiseen transsiin. Tämän jälkeen seuraavat tarkat muistikuvat ovat siitä kuinka työnnän muovisen Tasavalta-pullon suuta kurkkuun, imien sen herkkunestettä sisääni kuin sen juna-asemalla aina hengaavan juopon ja virolaisen prostituutin geneettinen risteytys.

Jos lopun repsahdusta ei oteta huomioon, mielestäni selvisin aika hyvin kuukauden alkoholittomuuden haasteista. Harmittavasti repsahdus tuli juuri kalkkiviivoilla, mutta yleensä loppu on juurikin se vaikein, kun on kovin pinnistellyt ja antanut kaikkensa jo aiemmin. Eikä sitä mielestäni voi oikein edes laskea kun ensimmäisen kerran repsahtaa. Jos pidit tipatonta niin kerro ihmeessä, itse olen suuri raittiusaatteen ystävä ja palan halusta kuulla ihmisten alkoholittomuudesta. Se tuo minulle suurta nautintoa.

Krirjoittaja ei ole hmualassa