Kuinka elämä on kohdellut bloggaria viime aikoina, eli tarina siitä mitä jännittävää minulle on tapahtunut.

Uusi vuosi tuli. Joulukin meni. Ja sain joululahjaksi taas vaikka mitä jännää. Kovimmalla käytöllä on varmaan ollut hieno lasinen vesipullo, josta juon oikeastaan joka päivä töissä. On yllättävän hankalaa muistaa niinkin yksinkertainen asia kuin (veden) juominen jos pöydällä ei ole (vesi)pulloa siitä koko ajan muistuttamassa.

Kolme litraa päivässä pitää palkalliset pissatauot lähellä.

Toinen kovalla käytöllä ollut lahja on ollut porakone, jota tuli käytettyä muun muassa kyyneleisiin päättyneessä tulostimenpelastusoperaatiossa. Onnellisempi loppu onneksi oli yritykselläni porata reiät tv-tason takapaneelin. Jotenkin hölmön tuntuista tehdä tv-tasoon selkeästi kolo Betamax-nauhurille, kun kuitenkaan takapaneelissa ei ole tarvittavia reikiä johtoja varten. Onneksi olen näppärä tee-se-itse-ukkeli.

Halusin vain esitellä teille reikäni.

Lopputulos on aika siisti. Verrattuna siihen, että kaikki konsolit lötköttivät telkkarin vieressä.

Nyt kun tulostimestakin tuli taas puhetta, niin itse asiassa tuota korjausepisodia seuranneena päivänä päätin kokeilla vanhan PSP:n softmodaamista. Siihen sentään oli helpot ohjeet netissä, apinallekin riittävä "lue tämä, tee näin"-tasoinen. Vähän samalla tavalla kuin Androidin roottaamiseen, jonka onnistuin joskus kauan sitten tyrimään. Näin jälkikäteen olen selvittänyt tuon aiemman epäonnistumisen syyn: en lukenut ohjetta enkä tehnyt niinkuin ohjeessa sanottiin.

Kuvan henkilö on minua kyvykkäämpi tietoteknisissä haasteissa.

Voin kuitenkin nyt tämän jälkeen ylpeänä kertoa saavuttaneeni ainakin apinan älykkyystason, sillä sain PSP:n vielä käynnistymään sillä leikkimisen jälkeen. Tai ainakin olen oppinut jo lukemaan. Mikä kuitenkin on parasta tässä kaikessa, sain PSP:n myös käynnistymään custom-firmwarella, mikä oli tavoitteenakin. Sitten vielä kun riittäisi aika pelata tällä kapistuksella mitään.

God of War: Chains of Olympus. Uudenvuoden lupauksena lupasin pelata yhden pelin, ehkä se voisi olla tämä.

Elämäni on oikeastaan ollut aika tylsää sairastumisestani lähtien. Siis viime lauantaista, kun nenä meni tukkoon ja otsa lämpeni 0.5 celsiusastetta normaalilämpötilan yläpuolelle. Onkohan vaihtolämpöisillä eläimillä ikinä kuumetta? Yritin, ja kävinkin, kuitenkin maanantaina töissä, ja keksin parhaan kappaleen, jota voi vastamelukuulokkeilla kuunnella: tunti pinkkiä kohinaa.

Tämä kuva kertoo kaiken oleellisen pinkistä kohinasta. Kuva lainattu Wikipediasta, älkää huoliko, palautan sen vielä joku päivä.

Kuuntelemani pinkki kohina ei tosin ollut täysin puhdasta pinkkiä kohinaa, vaan siihen oli lisätty jotain ambient-mölinää ja sydämenlyöntejä. Albumin nimi "Womb sounds" paljasti oikeastaan mistä tässä oli kyse. Tosin jos rentouttavia sydämenlyöntejä haluaa lisätä kohinaan, niin olisi hyvä varmistaa että joka kahdeksas lyönti ei jää väliin lopulliselta nauhalta. Ei niin rauhoittavaa kun pumppu pettää.

"Ei vittu, ei saatana, kahvinkeitinkin jäi päälle"

Jäi vain vaivaamaan, että tällaistako suhinaa on kuunnellut yhdeksän kuukautta elämästä, töissä jaksoin juuri ja juuri kaksi tuntia. Tuskin kukaan muistaa mitä silloin pikkusikiönä kuuli, ja tuskin kukaan on sen jälkeen enää käynyt tarkistamassakaan kohdun akustiikkaa. Toisaalta, ymmärrän kyllä miksi tällainen filtterin läpi ajettu kohina tuntuu hyvältä avokonttorissa. Se antaa mahdollisuuden rauhoittua, ja oma toimistokuutio tuntuu hetken turvalliselta tilalta. Kuin kohdulta.

Kantaaottava performanssitaideteos toimistotyöläisten oloista.

Jossain välissä oli myös sen verran makuaistia, että tein köyhiä ritareita. Satsin viimeinen ritari vain meni kirjaimellisesti munille, sillä kastaessani sitä munamaidon viimeisin tilkkoihin huomasin että suurin osa kananmunasta olikin valunut kulhon pohjalle. En ollut nimittäin muistanut enää sekoittaa munamaitoa alun jälkeen. Kostuke pohjalla olikin lopulta enemmän maitomunaa kuin munamaitoa, ja köyhä ritari muistutti jo melkein munakasta. Liiallisella kermavaahdolla ja hillolla senkin sai onneksi paikattua.

Unohdin ottaa kuvan eväistä, mutta tässä on nyt yhdenlainen köyhä ritari.