sunnuntai 29. tammikuuta 2017

7 in 1 blogipostaus

Päässä lyö tyhjää, kun pakonomaisesti pitää blogiin keksiä kirjoitettavaa. Onneksi on olemassa Google, johon kirjoittamalla "blog post ideas" saa paljon tuloksia. Osa jopa aivan siedettäviäkin. Löysin tällaisen näppärän listan, joka sisältää 101 ideaa joiden avulla saa tehtyä blogistaan kuuman. Optimoin kuitenkin vähän tämän asian suhteen, ja ajattelin niputtaa yhteen tekstiin seitsemän huippujuttua, ja pistää tämän blogin kirjaimellisesti liekkeihin.

Jos on joskus pelannut vanhoja videopelejä, niin saattaa muistaa että iäkkäämmillä konsoleilla tuli vastaan toisinaan n in 1 pelikasetteja, jotka sisälsivät määrän n pelejä yhdellä kasetilla (kuten varmaan nimestäkin voi päätellä). Periaatteessa hyvä konsepti, mutta yleensä pelien laatu oli niin surkea ettei niistä saanut iloa edes yhden kokonaisen pelin vertaa. Onneksi tässä ei nyt käynyt niin. Jokainen otsikko sisältää yhden lämpimän blogitekstin idean, jonka alle on tiivistetty pala timanttia tekstimuodossa.

#6 Criticize a website/blog or a person
Kaikki on paskaa. Varsinkin joku Keksi Hyvä Nimi Myöhemmin -blogi, typerä nimi ja huonoa sisältöä. Kirjoittajakin täysi molopää.

#11 Share recent travel experiences
Kävin viikonloppuna Iissä. Tai no, suurin osa ajasta kului läheisellä mökillä, eikä Iistä oikein jäänyt muuta mieleen kuin Alko (mökiltä ei jäänyt mieleen senkään vertaa). Kyseinen kauppa oli aika pieni, oluthylly oli käytännössä puolet siitä mitä koti-Alkossa. Kyllä sieltä kaikki oleellinen onneksi kuitenkin löytyi, sillä ei Iitä todennäköisesti ilmankaan kestäisi.

#13 Write down a conspiracy theory
Tämä ei ole edes salaliittoteoria, vaan todellinen fakta (kuten kaikki muutkin salaliittoteoriat). Kerran kävi niin, että pesin sukkia pesukoneessa. Kun otin sukat pois pesukoneesta, molemmat sukat olivatkin tallessa. Olenkin varma, että ihmiset, jotka sanovat että sukat häviävät pesukoneessa, ovat valehtelijoita, peittelevät jotain ja ovat mukana isommassa juonessa. Tai vähintään päästään sekaisin.

#29 Tell a joke



Hauskaahan tässä on käänteisbukkake, eli että yksi mies mäjäyttää lastin 12 kaverinsa naamalle. Veikkaan että kuudennen kohdalla alkaa jo iskeä vähän väsy.

#45 Blog about marketing secrets
Kannattaa laittaa Facebookiin mainos, budjetiksi viisi euroa ja tavoiteyleisöksi koko maailma. Näin pystyt hyvin pienellä panoksella puhuttelemaan kaikkia maailman ihmisiä erittäin tärkeällä asiallasi. En oikeastaan tiedä muita markkinointisalaisuuksia, sillä kukaan ei kerro minulle markkinointi- tai muitakaan salaisuuksia, ja ehkä se onkin hyvä, sillä paljastaisin ne vain blogissa.

#86 Post a quote


Bitch on suomeksi narttu, ja suoraan sanottuna naaraspuoleisten koirien naiminen ei ole ikinä ollut minun juttuni. Mutta ehkä tällä sitaatilla halutaankin kannustaa ihmisiä viileän stoalaiseen suhtautumiseen elämään ja jättää väärien asioiden nasauttelu vähemmälle. Toisaalta, sanakirja.org tietää kertoa että bitch tarkoittaa myös "toisten vankien seksuaalisen hyväksikäytön uhrina oleva vankia", ja tähän voin antaa neuvon, että kannattaa valita se hintelän näköinen tyyppi.

#98 Ask some billionaire to write a post for you
Donald Trump, senkin kuspää köyhäläinen, tiedän että luet tätä. Kirjoita minulle jotain hauskaa. Ei voi olla mitään parempaa tekemistä. Trumpista tuli mieleen, että en malta odottaa sitä ensimmäistä päivää kun ei tarvitse uutisista/sosiaalisesta mediasta/yhtään mistään kuulla mitä Ameriikan Presitentti ja Maailman Kuningas on tänään suuressa viisaudessaan päättänyt.

Jos ei tällä sisällöllä lähde blogi liekehtimään niin todennäköisesti ei sitten millään.



Kirjoittajalla on kahden päivän juomisen aiheuttama krapula, tai ainakin väsymys, ja se saattaa näkyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti