Taas oli viikonloppuna pitkästä aikaa sen verran aikaa, että päätin tekaista täydellisen pelin viidessä tunnissa. Sitä se teettää kun ei tarvitse juosta pikkujouluissa ryystämässä kaljaa. Pelin teemaksi tällä kertaa valitsin "ohjelmistoprojektin", koska en saanut mistään suosituksia aiheesta ja ohjelmistoprojektit ovat olleet aina lähellä sydäntäni. Halusin sisäistää kaiken koodaamisen tuottaman tuskan, joten käytännössä pelin pointti on hakata näppäimistöä QWOP-tyyliin. Aivan kuten ammattilaiset.
Vastoin yleistä tapaani, aloitin tämän projektin tekemällä "grafiikat". Kymmenessä minuutissa sain piirrettyä etäisesti ihmisen osia muistuttavat palikat, ja viidessä minuutissa kasattua hyvin epämääräisen ohjelmoijan. Seuraavat 45 minuuttia sitten tuskailin ukon liikkeelle saamisessa. Lopulta kuitenkin koodarin käsi lähti heilumaan, aivan kuten itsellänikin parhaimpina päivinä. Opinpahan uutta Unityn tarjoamista 2D-nivelistä, jotka ovat kuin tehty tähän.
Pelkkä käsien heiluminen ei kuitenkaan riitä ohjelmointiprojektissa. Tarvitaan myös toimiva näppäimistö, johon nyrkin voi jysäyttää. Tätä varten piti koodata näppäimistön iskun vastaanottaja, ja nyrkkiin jonkinlainen iskuvoiman laskija. Myöskin, koska ihmiset ilmeisesti tykkäävät käyttöliittymistä, lisäsin kellon, koodipalkin ja näppärän tekstin, joka kertoo kuinka monta tuhatta riviä koodia tällä nyrkin iskulla saatiin luotua. Yleensä aika monta.
Koska yksin koodailu on tylsää, päätin lisätä työkaverin. Työkaveria ei kuitenkaan tieten tahtoen kannata muksia, sillä kaverin hakkaamisella menettää arvokkaita koodirivejä. Jotakuinkin näillä tienoin oli kolmisen tuntia arvokasta aikaa kulunut. Peli oli sinällään jo "valmis", toisin sanoen näppäimistöä pystyi paukuttamaan, siitä sai pisteitä (eli koodirivejä) ja jos sattui saamaan ajoissa riittävästi pojoja, voitti.
Neljäs tunti meni lisäillessä lihaa luiden ympärille, toisin sanoen valikoita, lopputekstejä yms. tärkeää. Eli jos et koodaakaan miljoonia rivejä päivässä, saat potkut. Jos koodaat, niin saat tulla vielä seuraavanakin päivänä töihin. Aivan kuten oikeassakin elämässä. Jotakuinkin tylsin tunti, joskin pääsin taas tekemään Illustratorilla tulevaisuuden sukupolville ihailtavaksi peliviihteen klassikkotaidetta.
Viidettä tuntia aloitellessa meinasi pieni tekemisen puute iskeä. Toisaalta, peli oli tässä vaiheessa vielä täysin mykkä, joten seuraava pysäkki oli jälleen kerran freesound.org. En halunnut pelkästään yhtä, vaan neljä erilaista ääniefektiä työkaverin höykyttämiselle. Vielä ääniefektien tunkkaamisenkin jälkeen aikaa oli, joten kaivoin pitkästä aikaa Abletonin ja tekaisin voitto- ja häviöfanfaarit. Lopun ajasta sitten siivosin projektia ja koodia. En suosittele jättämään viime tippaan, Unity ei aina tykkää hyvää jos assetteja viskoo ympäri projektia.
Lopullista tuotosta pystyy toki katsomaan videona:
Huomaa komeat tapetit. Voisin vaihtaa alaa sisustussuunnittelijaksi. Tai oikeastaan sisustusarkkitehdiksi, koska se on paljon hienomman kuuloinen nimi.
Kaiken kaikkiaan, pääasiassa olen ihan tyytyväinen mutta jos olin ehtinyt tarkkaan suunnitella projektia ennakkoon, niin tämä muistuttaisi vähemmän hallittua kaaosta. Suunnittelemattomuus näkyy esimerkiksi koodeja tai projektirakennetta tutkaillessa, sillä kaikki on enemmän tai vähemmän sekaisin. Lopettelin suhteellisen ajoissa, joten ehdin korjailla joitakin, mutta aika moni kohta nostattaa ilmoille isoja kysymysmerkkejä.
Plussat:
![]() |
Rentoa hommaa, eihän tässä edes tuolia tarvita. |
Pelkkä käsien heiluminen ei kuitenkaan riitä ohjelmointiprojektissa. Tarvitaan myös toimiva näppäimistö, johon nyrkin voi jysäyttää. Tätä varten piti koodata näppäimistön iskun vastaanottaja, ja nyrkkiin jonkinlainen iskuvoiman laskija. Myöskin, koska ihmiset ilmeisesti tykkäävät käyttöliittymistä, lisäsin kellon, koodipalkin ja näppärän tekstin, joka kertoo kuinka monta tuhatta riviä koodia tällä nyrkin iskulla saatiin luotua. Yleensä aika monta.
![]() |
Oma henkilökohtainen ennätyslyöntini. |
Koska yksin koodailu on tylsää, päätin lisätä työkaverin. Työkaveria ei kuitenkaan tieten tahtoen kannata muksia, sillä kaverin hakkaamisella menettää arvokkaita koodirivejä. Jotakuinkin näillä tienoin oli kolmisen tuntia arvokasta aikaa kulunut. Peli oli sinällään jo "valmis", toisin sanoen näppäimistöä pystyi paukuttamaan, siitä sai pisteitä (eli koodirivejä) ja jos sattui saamaan ajoissa riittävästi pojoja, voitti.
![]() |
Työpaikan sairasvakuutus korvaa. |
Neljäs tunti meni lisäillessä lihaa luiden ympärille, toisin sanoen valikoita, lopputekstejä yms. tärkeää. Eli jos et koodaakaan miljoonia rivejä päivässä, saat potkut. Jos koodaat, niin saat tulla vielä seuraavanakin päivänä töihin. Aivan kuten oikeassakin elämässä. Jotakuinkin tylsin tunti, joskin pääsin taas tekemään Illustratorilla tulevaisuuden sukupolville ihailtavaksi peliviihteen klassikkotaidetta.
![]() |
Tältä näyttää kun tulee kenkää. |
Viidettä tuntia aloitellessa meinasi pieni tekemisen puute iskeä. Toisaalta, peli oli tässä vaiheessa vielä täysin mykkä, joten seuraava pysäkki oli jälleen kerran freesound.org. En halunnut pelkästään yhtä, vaan neljä erilaista ääniefektiä työkaverin höykyttämiselle. Vielä ääniefektien tunkkaamisenkin jälkeen aikaa oli, joten kaivoin pitkästä aikaa Abletonin ja tekaisin voitto- ja häviöfanfaarit. Lopun ajasta sitten siivosin projektia ja koodia. En suosittele jättämään viime tippaan, Unity ei aina tykkää hyvää jos assetteja viskoo ympäri projektia.
Lopullista tuotosta pystyy toki katsomaan videona:
Huomaa komeat tapetit. Voisin vaihtaa alaa sisustussuunnittelijaksi. Tai oikeastaan sisustusarkkitehdiksi, koska se on paljon hienomman kuuloinen nimi.
Kaiken kaikkiaan, pääasiassa olen ihan tyytyväinen mutta jos olin ehtinyt tarkkaan suunnitella projektia ennakkoon, niin tämä muistuttaisi vähemmän hallittua kaaosta. Suunnittelemattomuus näkyy esimerkiksi koodeja tai projektirakennetta tutkaillessa, sillä kaikki on enemmän tai vähemmän sekaisin. Lopettelin suhteellisen ajoissa, joten ehdin korjailla joitakin, mutta aika moni kohta nostattaa ilmoille isoja kysymysmerkkejä.
Plussat:
- Opin viimeinkin ne Unityn jointit, joita olen pitkään miettinyt. Tai en tiedä opinko, mutta käytin niitä ainakin.
- Hauska peli ainakin sen yhden kerran, ja fysiikat osuivat suhteellisen kohdilleen. Ehkä vähän jäykät, mutta toimivat kuitenkin.
- Vaikka suurin osa äänistä tulikin taas freesoundista, niin tällä kertaa tein myös jotain efekteistä itse.
- Se toimii, ja aikaakin jäi yli.
Miinukset:
- Onhan se nyt ihan saakelin ruma oikeasti.
- Tein vähän ajattelemattomasti, ja se näkyy pellin alla.
- Jonkinlainen musiikki olisi joskus kiva näissä peleissä.
- Olisi myös hauskaa jos ukkeli, pöydät, näppäimistöt ja kaikki muu lentelisi villisti kun nyrkki heiluu.
Jos pelin projektitiedostojen vilkuilu kiinnostaa, niin se onnistuu Githubissa. Jos taas itse pelin pelaaminen kiinnostaa, niin Windowsille voi ladata pelipaketin täältä.
Ja toki, kuten asiaan kuuluu (ja Creative Commons velvoittaa), niin lopuksi vielä kiitos tekijöille seuraavista asseteista, joita käytin tässä projektissa:
InspectorJ, Smashing, Wooden Fence, C.wav -ääni http://freesound.org/people/InspectorJ/sounds/352208/
taavi55, big smash -ääni
http://freesound.org/people/taavi55/sounds/152396/
Trollarch2, Keyboard Typing -ääni
http://freesound.org/people/Trollarch2/sounds/331656/
Kalibrk, JirkaScream 2 -ääni
http://freesound.org/people/Kalibrk/sounds/339308/
adriancalzon, Scream 05 -ääni
http://freesound.org/people/adriancalzon/sounds/220623/
TheSubber13, Scream 1 -ääni
http://freesound.org/people/TheSubber13/sounds/239900/
redafs, Zombie Monster Scream -ääni
http://freesound.org/people/redafs/sounds/348310/
Pixel Sagas, Symtext -fontti
http://www.dafont.com/symtext.font
hypocore, Blank Clock -kuva
https://openclipart.org/detail/217092/blank-clock
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti