lauantai 31. joulukuuta 2016

Uusi vuosi, uudet lupaukset

Lähestyykö uusi vuosi (kyllä) ja onko sinulla ongelmia tehdä uuden vuoden lupauksia (ehkä)? Itse tein kasan lupauksia, joita en todennäköisesti pysty pitämään, kuten lupauksiin olennaisesti kuuluu. Ehkä näistä lupauksista saat insipiraatiota omiisi, jotta voit luvata muutakin kuin perinteiset "ole kesäkunnossa" ja "lopeta tupakointi".

Matkusta ulkomaille
Yhdet lentoliput ulkomaille on jo hankittuna, mutta ehkä toisetkin vielä voisi. Tai sitten voisi harkita majoituksen hankkimista ensimmäiselle matkalle, vaikka ei puistopenkissä petinä sinällään mitään vikaakaan ole. Joka tapauksessa ulkomaille. Tai sitten ainakin risteilylle, maissa ei tarvitse käydä. Tai Helsinkikin on hyvä jos ei laivaan asti jaksa. Tai ainakin Oulun keskustan eteläpuolelle. Tai Heinäpäähän.

Käy Burger Kingissä
Kävin Burger Kingissä viimeksi kesällä, ja kovasta "nyt voisi käydä BK:ssa"-mentaliteetista ja elämänasenteesta huolimatta en päässyt sinne ikinä toista kertaa tänä vuonna. Aina jouduin jonkinlaiseen oikeaan ravintolaan, jossa söin jonkinlaista oikeaa ruokaa. Ensi vuonna syön ainakin satoja Chili Cheese Bitesejä.

Namnam

Juo sata kaljaa
Nyt kun kerran satasista tuli puhe. En tietenkään juo kerralla, vaan tasaisesti vuoden mittaan. Eli olut suunnilleen kolmen päivän välein. Ei kuulosta liian haastavalta. Tai sitten voisi ottaa tavoitteeksi juoda sataA kaljaa, eli kolmen päivän välein joisi erilaista olutta. Jännittävää. Kolmen päivän väli on aika tiukka, eli muutama ylimääräinen juomakin tulee juotua, mutta ehkäpä se ei haittaa.

Rapsuta ainakin kolmea koiraa
Tässä on se ovela juttu, että asun kahden koiran kanssa. Niinpä yritän rapsuttaa yhtä koiraa, joka ei ole kämppikseni. Pitää valita tarkkaan mille koiralle tämän kunnian antaa. Eihän toki ensimmäistä söpöliininaminassukarvakuonoa sovi rapsuttaa. Neljän koiran rapsuttelu vuoden mittaan kuitenkin kuulostaa hurjastelulta, saattavat omatkin koirat olla mustasukkaisia sellaisesta.

Kumpaa sinä rapsuttaisit.

Tee peli, jonka tekemiseen on käytetty yli viisi tuntia
Jos viisi tuntia ei riitä mestariteokseen, niin kyllä kuudessa saa varmasi jo uskomattoman tapauksen valmiiksi. Varsinkin jos pelin tekee kännykälle, jolla olevat "pelit" näyttävät usein kolmessa ja puolessa tunnissa tehdyiltä halvoilta rahastuksilta.

Käy salilla
Sen tarkemmin määrittämättä salilla käymisen tiheyttä, juhlallisesti lupaan, näiden todistajien läsnäollessa, että seuraavan vuoden aikana käyn salilla. En tosin uskalla antaa lupausta siitä mitä salilla teen. Varmaan voltin.

Tee kiljua
Jäin tästä teinivuosien ykkösharrastuksesta paitsi, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä laittaa limpparipulloa vaatekaappiin pöhisemään. Todennäköisesti haluan jättää litkun itse juomatta, mutta jos kiljun laittaa umpinaiseen pulloon ja tarjoaa valmiiksi päihtyneille ystäville sahtina, siitä voi olla mahdollista päästä eroon.

Tein itse ja säästin.

Osta uudet verkkarit
Jokin aika sitten ostin uudet verkkarit Stadium Outletistä. Takuuvarmaa Fruit of Loomin laatua, eli koko on aivan väärä ja saumat on ommeltu miten sattuu. En kuitenkaan uskaltanut mennä kauppaan valittamaan, joten nyt pidän omituisen muotoisia collegehousuja, jotka kiristävät toisesta lahkeesta. Voisin periaatteessa hemmotella itseäni ostamalla enemmän housuja muistuttavan kangaskappaleen.

Aloita tupakointi
Voi olla vaikeaa uskoa, mutta minulla on hieman ongelmia katu-uskottavuuden kanssa. Tupakoinnin aloittaminen varmasti auttaisi tähän ongelmaan, koska mikään ei ole suusta lähtevää savua siistimpää. Toinen vaihtoehto olisi ostaa musta nahkatakki, mutta en ole valmis sitoutumaan siihen niin vahvasti että tekisin siitä uudenvuoden lupauksen.

Neljä kertaa coolimpi.

Ole kesäkunnossa
Aiempien sali-, BK ja kaljalupausten jälkeen tämä on vain luonnollinen jatkumo. Tavoitteena on olla siinä kunnossa, että etsin aina hyvää tekosyytä ottaa paitaa pois kesällä, ja muut sitten ajattelevat "miksi tuo aina kulkee ilman paitaa, eihän se edes näytä hääviltä". Eli vähän sama kuin nytkin. Eli lupaan olla tekemättä mitään.

Vaikka olisihan tällainen toiminta siistiä.

Ala miljonääriksi
Verrattuna edelliseen lupaukseen, olettaen siis että oikeasti alkaisin rantaleijonaksi, tämä olisi helppo toteuttaa. Tarvitsee ainoastaan yhden miljoonan arvoisen idean, ja kaksi miljoonaa sen idean toteuttamiseen. Kolme miljoonaa markkinointiin, ja lopulta viisi miljoona velkojen maksamiseen. Pitää soittaa pankkiin.

Pelaa yksi peli läpi
Jos yhden ainoan pelin pelaisi läpi. Tänäkin vuonna aloitin varmaan lähemmäs 20 peliä, joista yksi tai kaksi tuli pelattua lopppuun asti. Eniten kadun sitä, etten pelannut Grim Fandangoa alkua pidemmälle. Jäin pelissä jumiin varmaan ensimmäiseen puzzleen, joskin keksin siihen ehkä ratkaisun. En vain ole saanut aikaiseksi käynnistää peliä ja kokeilla olisiko ratkaisu toimiva.


Ehkä Silent Hilliä en uskalla pelata läpi, mutta odotan jostain pelistä vähintään yhtä hyvää lopetusta, joka vetää kaiken yhteen yhtä täydellisesti.

Teitpä lupauksia tai et, hyvää uutta vuotta. Itse vietän aaton kotona sairastellessa. Tavallaan oma syy, sillä toivoin viikolla että olisin sairaana ettei tarvitsisi jaksaa lähteä minnekään. Jos olisin tiennyt että toiveeni kävisi toteen, olisin ennemmin toivonut kartongin verran norttia uuden tupakointiharrastuksen aloittamiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti