maanantai 21. marraskuuta 2016

Parhaat joululaulut

Vielä ei olla joulukuun puolella, mutta kuten todelliseen oikeaan länsimaiseen jouluun (ja joulublogiin) kuuluu, niin ensimmäinen jouluaiheinen postaus on tehtävä tehtävä viimeistään marraskuussa. Olen yllättynyt kuinka jaksoin pidätellä joulujuttuja näinkin pitkään, lähikaupassa ovat joulukalenterit olleet jo myynnissä yli kuukauden. Mutta itse asiaan:

Joululaulut, hot or not? Jaksaako kuunnella samoja jollotuksia Prismassa lokakuusta asti joka ikinen vuosi? Ainoa oikea vastaus on keskimäärin ei. Nimenomaan keskimäärin, sillä ainakaan niitä kaikista kuluneimpia ja mitäänsanomattomimpia renkutuksia ei enää ihminen kestä. On kuitenkin olemassa muitakin joululauluja, joista pystyy nauttimaan kellon, vuoden ja maailman ympäri. Joten tule mukaan listaamaan top-7 joululaulut, joita todennäköisesti et kuule jouluostoksilla.

Ilme kuvastaa enemmänkin lehdykän sisällöstä järkyttymistä kuin laulamista.

Steel Panther - Sexy Santa
En nyt kauheasti pidä tästä, joulupukin ja seksin yhdistämisestä. Tulee vain mieleen lihava alaston partamies tekemässä lantiotyöntöjä. Missä ei tietysti lähtökohtaisesti ole mitään väärää, mutta kun se partamies on joulupukki, jonka lanteilla on pienenä istunut, niin kylmät väreet alkavat tunkea pitkin karaistuneemmankin bloggarin selkäpiitä. Mutta laulussa kuitenkin puhutaan seksistä, ja seksi on kuitenkin yksi tämän blogin kantavista voimista, joten se saa paikan listan sijalta seitsemän.



Tiernapojat
Teknisesti ottaen tämä ei ole niinkään laulu, vaan kokonainen mixtape, joka sisältää kasan lauluja ja hauskoja läppiä. Takin' it back to the old school. Ainoa, mitä tästä oikeasti ikinä muistan, on "OO JOOS MIINÄ OOLEN MUUSTA"-kohta. Joku tyyppi myös pyöräyttelee sitä tähteä silloin tällöin. Yhden joulun Prisman kassasetänä kuuntelin, kun paikallinen urheilujoukkue tjsp. veti tätä vieressä rahankeruutavoitteella. Toivoittavasti heillä tärppäsi, itse en saanut mitään extraa. Raivostuttavuuskertoimet ovat sen verran korkealla, että sijaan kuusi on tyytyminen.


 
Henrik - Pieni Rumpalipoika
PAARAPPARAPAPPAA. Tätä lähemmäs klassista joululaulua ei tällä listalla (onneksi) pääse, tämä voi tulla jopa jossain vastaan, ja siihen kannattaa henkisesti varautua. Kappale pääsee listalle ihan silkalla absurdiudellaan. Miten oikeasti voi olla laulu, jossa melkein puolet sanoista on tasoa PARPARRAPPA. Tulee lähinnä mieleen tämä takavuosien hitti. Salaa kuitenkin pidän tästä laulusta jollain perversillä tavalla, joten listan sija viisi on kai sitten jossain määrin ainakin ansaittu.



Petri Nygård - Sika
Juice Leskisen Sika on joululaulu, joka on luikerrellut yllättävän monelle joululevylle, siitäkin huolimatta että siinä ei mainita joulupukkia, tonttua eikä edes enkeliä. Petri Nygård on puolestaan valitettavan tunnettu suomiräppäri, joka myöskin on päässyt tarpeettoman monelle levylle. Mitä saa kun nämä yhdistää? Taideteoksen, joka ei ainakaan jätä kylmäksi. Ja jouluhan on tunnetusti tuhansien tunteiden aikaa, joten kyllähän tämä ehdottomasti parhaiden joululaulujen listalle kuuluu.



Susanna Lehto - Konsta Jylhän joululaulu
Onko joulu mielestäsi ilon aikaa? Väärin. Onko joulu mielestäsi uskonnollinen juhla, joka on ehkä liikaa kaupallistunut, mutta josta kuitenkin pidät? Väärin. Onko joulu mielestäsi masentavaa paskaa, kuten kaikki muutkin juhlapyhät, ja oikeastaan koko elämä? Oikein. Tämä laulu on niin ankea tapaus, että sille ei kukaan viitsinyt edes keksiä oikeaa nimeä. Ruikutus saavuttaa kuitenkin jo lähestulkoon tragikoomiset mittasuhteet, ja kyllä pronssipaikka menee oikeaan osoitteeseen.



Jeff Mills - The Bells (Xmas Edit)
Lyhyt, mutta sitäkin ytimekkäämpi joululaulu. "Lyhyestä virsi kaunis", tapasi vanha kansa sanoa. Ja mitä vähemmän näitä iänikuisia sävelmiä joutuu rusikoimaan korvakäytävästä sisään, sitä parempi. Näillä puhein: toinen paikka. Mitä siitä enempää jauhamaan.



Niko - Night of Fire (For Christmas Mix)
Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja hyvän joulun toivotukset. Tästä laulusta löytyy kaikki, mitä ihminen viihtymiseen tarvitsee. Lisäksi jos jaksaa tampata urakalla, niin tämän tahtiin voi vaikka pistää humpaksi, mikä on aika harvinaista joululaulun kohdalla. Laulu ei ehkä ole sulavinta, mutta tunteen määrä korvaa puuttuvan taidon. Ehdoton ykkössija. Paras. Joululaulu. Ikinä. Haluan joululahjaksi ainoastaan valkoisen Toyota Corolla AE86 Truenon. (Tässähän pitää tietää)



Nyt kun kerran musiikista tuli puhe, niin loppuun vielä pieni mainos. Soitan teknoa Oulun 45 Specialissa 2.12.2016 vanhalla tuttu-puttu DJ-aliaksella Eddie Icicle. Tule paikalle tai ole neliö.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti