Maakuntamatkailua Seinäjoella

Viikonloppu lähestyy. Samalla todennäköisyydellä kuin aurinko nousee vielä kaksi kertaa, saapuu myös perjantai. Ennen kuin kuitenkaan siirrytään ajasta ikuisuuteen tai uuteen viikonloppuun, niin on hyvä kaivella aivolohkojen välistä hataria muistikuvia viime viikonlopulta. Tapahtui nimittäin kerrankin jotain jännää: kävin Seinäjoella katsomassa Apulantaa avokin ja parin paikallisen kaverin kanssa.

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tämä tarina on selitettynä aika pitkälti kuvakollaasin muodossa. Harmi, että sama selitys ei purrut tietoverkkoliiketoiminta-kurssin luennoitsijaan, joka vaati kirjoittamaan ainakin 3000:n sanan mittaisen esseen jostakin tietoverkossa liiketoimintaa harjoittavasta yrityksestä. Itse tein huuto.netistä.

Parasta talvessa on kun pitää ajaa pimeällä. Mielellään vielä niin, että penkoilla ei ole lunta, että on varmasti oikeasti pimeää. Mielellään vielä niin, että tihuuttaa vettä sellaisella tahdilla, että pyyhkijät pyyhkivät joko liian nopeaa (jolloin kuivan lasin pyyhinnästä kuuluu ikävää rutinaa) tai liian hitaasti (jolloin lasista ei näe läpi). Mielellään vielä niin, että kaikki edessä ajavat autot vetävät lokaa naamalle.

Hesen läski-ateria pitää miehen tiellä ja kolesterolin verisuonissa. Mega-ateria taitaa olla virallinen nimi, mutta 1095:llä kilokalorilla (+266 kcal ranskiksista ) läski-ateria on ansaitumpi nimi. Ylivieskassa on hampurilaisravintola nimeltä King Meal, jossa erään hampurilaisen nimi on Fatboyhampurilainen. Se on kirjaimellisestikin läskiateria, jonka valitseminen hävettää jo tilatessa.

Muutama joulu sitten Fazerilla oli piparisuklaata, joka oli kohtuullisesti liioiteltuna jotakuinkin paras asia joulussa. Ja sitten sitä ei enää saanutkaan. Koska Fazerilla kuitenkin osataan ilmeisesti vittuilla aiheesta, niin täksi jouluksi tuli "Rapeat keksimurut ja jouluiset mausteet"-suklaata. Tyhmempi voisi luulla, että tämä on vain kiertoilmaus piparisuklaalle. Ei ollut. Ihan syötävää, mutta edelleenkin vaadin piparisuklaata takaisin. Kansalaisaloite tulille.

Reippahien yöunien jälkeen matka jatkui sitten kohti Seinäjokea. Ankeaa maisemaa ikkunasta katsellessa tuli mieleen, että vanhan "Suomen kesä on lyhyt mutta vähäluminen"-murjaisun kaveriksi voisi myös todeta "Suomen talvi on lyhyt mutta vähäluminen". Mikäs sen masentavampaa.

Mistä tietää olevansa Seinäjoella? Siitä, että "Pohjalaiset Suurmarkkinat" on kirjoitettu kylttiin "Pohjalaaset Suurmarkkinat". Mukaan tarttui uusi hieno lompakko. Aitoa poronnahkaa, väitti ainakin murtaen suomea puhunut mies. Viimeksi kun ostin "aidon nahkalompakon" murtaen suomea puhuvalta mieheltä Tallinnasta, se hajosi aika pian. Toisaalta, jos maksaa "aidosta nahkalompakosta" seitsemän euroa, ei voi oikein syyttää ketään muuta kuin itseään.

Seinäjoella on muuten myös yksi parhaista buffet-paikoista jossa olen käynyt, Piikki. Aina ennen ryyppy-/keikkailtaa on nimittäin erittäin hyvä idea vetää itsensä ähkyyn. Onneksi, kuten kuvasta näkyy, tarjolla oli myös salaattia, jota söin ainakin vähän. Sitä nimittäin viitsii syödä, jos tarjolla fetaa tai muuta fetan korviketta. Tästä voisi eräs tunnettu buffet-ketju ottaa opikseen.

Hyvää suomalaista olutta. Höhötystä aiheutti vasemmanpuoleisimman pullon (Humaloven Winter Moo) etiketistä bongattu "my milkstout brings all the boys to the yard"-teksti. Siinä oli myös hauska kuva lehmästä pipo päässä. Pääsin myös viimein maistamaan oikeaa diplomi-insinööriä (Ruosniemen panimon Diplomi-insinööri). Toinen pullo vasemmalta (Foundersin Dirty Bastard) ei herätä kauheasti muistikovia, ja toista puolloa oikealta (joku pullo, jota Alkon myyjä kertoi edellisenä iltana juoneensa. Oli kuulemma hyvää) en edes muistanut juoda. Suosikiksi valikoitui lehmäolut.

Rytmikorjaamo on paikka, josta on tullut kuultua useasti, mutta ikinä siellä ei ole päässyt käymään. Pitkälti jo siitäkin yksinkertaisesta syystä, että se on kaukana. Nyt kuitenkin sinne vihdoin pääsi, ja pihalla kiireellä viimeisiä kaljoja vetäessä ennen sisälle sukeltamista iski nostalginen olo jostain teinivuosilta, vaikka paikan päällä ikinä ei ole ollutkaan. Sisältä en muistanut ottaa kuvia, mutta keikkapaikkana varsin mainio, joskin vähän pienempi kuin mitä odotin. Kaksi lavaa sinne kuitenkin oli saatu ängettyä.

Jos katsoo tarkasti, niin kuvasta voi ehkä tunnistaa Apulannan logon. Itse en meinannut nähdä lavalle asti, mutta joku kaljupää siellä lauleskeli menemään, eli eiköhän se oikea keikka ollut. Apulanta on kyllä siitä mukava livebändi, että he eivät keikoilla yleensä keskity uusimpaan levyynsä ja sen tuotoksiin, vaan enemmänkin niihin hitteihin joita on vuosien varrella kertynyt. Taitaa kuitenkin olla niin, että bändin isoimmat biisit ovat siellä menneisyydessä. Ainakin ne, joista itse pidän eniten. Esimerkiksi Mato-biisi tuli.

Siellä oli myös sinisiä valoja.

Oli siellä vihreitä myös. Kamerakännykällä on hankalaa ottaa tätä jännempiä kuvia.

Oli myös hetki, jolloin lavalla ei ollut enää ollenkaan valoja. Tai kaikki valot, miten sen tykkää ajatella.

En tiedä johtuiko kahdeksanvolttisista kaljoista, vieraasta yösijasta vai veden konkreettisesta muuttumisesta viiniksi, mutta seuraavana aamuna happi oli aika heikolla. Sunnuntaiaamuisin televisiosta kuitenkin tulee onneksi pari kertaa nähtyjä Simpsoneita, jotka ovat krapulaviihdettä parhaimmillaan: kaikki jaksot ovat jo ennestään tuttuja, joten niihin ei tarvitse täysillä keskittyä, ja ulkomuistista voi hörähdellä niille hauskoille kohdille. Ei edes haittaa vaikka nukahtaa kesken jakson. Niin taisi käydä nytkin.

Lopulta kuitenkin oloista onnistui toipumaan, ja edellisillalta jääneen Maraboun Oreo-suklaalevyn jämät lounaana nauttittuna ajoivat ilmeisesti asiansa (paljon parempaa kuin Fazerin "Rapeat keksinmurut yms yms"-levy). Ajamista sitten riittikin, kun reilu kolmesataa kilometria piti körötellä samana iltana että ehtisi maanantaiksi töihin. Koska krapulan tuottama kylmä hiki ei vielä poltellut tarpeeksi, päätti moottorivalo syttyä suunnilleen puolivälissä matkaa ja lyödä lisää kosteutta kiukaana toimineelle otsalohkolle. Tämä ei tosin (yleensä) ole (tällä autolla) vakavaa, ja pieni jännämyyrä päällä loppumatka tuli ajeltua kotia.

The end. Onnellinen loppu.

PS: Koska Blogger on jotakuinkin huonoin blogauspalvelu, en pysty esikatselemaan postauksia, ja todennäköisesti tässäkin on layout vähän mitä sattuu, ja olen siitä pahoillani. Sorge.