Joskus kauan sitten yritin vähän opetella 3d-mallintamista. Vaihto-opiskellessa oli aikaa kokeilla kaikenlaista villiä, kun opintoihin ei tarvinnut panostaa niin paljoa. Tämä kokeilu kuitenkin opetti, miksi jotkut ihmiset harjoittelevat tätä taiteenalaa vuosikaudet, ja miksi 3d-mallintaminen on usein täysipäiväistä työtä, eikä jotain mitä huitaistaan vasemmalla kädellä muun homman ohessa. Olen taktisesti hukannut nämä mallitiedostot, joten kukaan ei pääse kritisoimaan niitä, mutta pari kuvakaappausta sattui vielä löytymään.
![]() |
Tämä taas oli puolestaan pyssykkä, jonka tein ilman mallia. Mallin puute on aika selkeästi huomattavissa. |
Joskus minulla oli myös mielenkiintoa ja aikaa koodailla Androidilla juttuja. Tein esimerkiksi live-taustakuvan, eli suomeksi sanottuna interaktiivisen taustakuvan. Interaktio jäi tosin vähäiseksi, sillä se koostui ainoastaan ruudulla liukuvasta pingviinistä ja sen tuijottelusta. En myöskään ikinä käyttänyt kauheasti taustakuvaa, sillä se söi akkua aika rajusti. Apk-paketti löytyi, sen saa ladata täältä. Olen kuitenkin nohevasti kovakoodannut pingviinien y-koordinaatit, jolloin suurempiresoluutioisilla puhelimilla pingviinit lentävät ilmassa maalla liukumisen sijasta.
![]() |
Kuvittele tämä, mutta liikkuvalla pingviinillä, kännykkäsi näytöllä. Kuvittele miten hienoa. |
Joskus, kun ajat olivat todella epätoivoiset, minulta löytyi aikaa myös kokeilla rom-hackien tekemistä. Tällä yleensä välttelin tentteihin lukemista, kotitöitä tai muuta tärkeämpää puuhaa. Lopulta tein vain yhden ainoan valmiin hackin: Super Moustache Bros, ja sekin oli äärettömän simppeli. Käytännössä kyseessä oli Super Mario Bros, mutta ilman viiksiä. Tästäkään ei ole todistusaineistona muuta kuin yksi kuva, sillä en ilmeisesti osaa ottaa kunnon varmuuskopioita. Se on sinänsä sääli, sillä tämä on jotain, mitä jokaisen ihmisen tulisi kokea.
![]() |
Toinen vaihtoehto olisi voinut olla Super Hippo Bros, koska jotenkin onnistuin saamaan Marion naamasta erittäin epämuodostuneen näköisen. |
Ja joskus tykkään tehdä pelejä, ja tykkään edelleenkin. En tarkalleen ottaen tiedä missä huuruissa olin tätä allaolevaa Hohto-elokuvan videopelisovitusta tehdessäni. Toivoisin kuitenkin että jostain löytyisi taas tällainen mielentila. Tämän pelin projektitiedoston jopa löysin, mutta koska ilmeisesti Unity käyttää jossain absoluuttisia tiedostopolkuja, on muutama juttu kenollaan enkä oikein viitsi sellaista projektia laittaa jakoon. Video kuitenkin sisältää oikeastaan kaiken, mitä pelillä on tarjota.
Sisältää jumpscaren tapaisen yllätyksen.
Ehkä kuitenkin kauhein asia, mitä tällä kertaa löytyi, oli League of Legendsin installeri. Näin vannoutuneena Dota-ihmisenä onkin vähän häpeällistä myöntää, että joskus olen LoLiin koskenut. Tähänkin kuitenkin löytyy selitys synkistä Puola-vuosista, kun kaikki kämppikset nakuttivat lolia, ja lopulta saivat minutkin pakotettua siihen. En pitänyt yhtään, vaikka sainkin jonkin verran kehuja supportina pelaamisesta. Eli tein sen, mitä muut sanoivat, enkä ajatellut ollenkaan mitä tein. Mikä on juurikin supportin rooli. /sarcasm
Niin, ja sitten löysin tietysti tämän videon swf:nä. Mukava nähdä, että olen ennenkin pitänyt tyhmistä asioista:
Aiemmat kovon kaivelujutut löytyvät täältä ja täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti