Kävin leffassa. Ajatuksena on itse asiassa ollut jo pari kuukautta käydä, mutta aina kun on ohjelmistoa katsonut, ei sieltä mitään kovin kiinnostavaa ole löytynyt. Viime viikonloppuna sitten oli Apulannan alkuvuosista kertovaa elokuvaa tarjolla. Vaikka en mikään bändin superfani olekaan, niin ihan puhtaasta mielenkiinnosta piti käydä katsomassa. Kerrankin kuitenkin suomalainen elokuva, johon ensireaktio ei ole automaattinen "meh".
Jos mitään muuta leffasta ei jäänyt mieleen, niin ainakin se, että Suomessa oli 90-luvun alussa lama ja Heinola on paska paikka. Traileri ei ehkä kauheasti houkuta katsomaan leffaa, onneksi en nähnyt ennen elokuvan katsomista.
Ihan puhdas dokumentti ei onneksi ollut kyseessä, vaan enemmänkin normaali draamaelokuva, joka sattui kertomaan Apulannan historiasta. Elokuvasta saattaisi ehkä saada enemmän irti jos olisi ollut hengissä 90-luvun alkuaikoina, jossa ajallisesti kikkaillaan. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että entinen bändin jäsen Tuukka Temonen on ohjannut elokuvan. Tämä välillä näkyi siinä, että tuntui katsovansa Tuukka "Heinolan mulkuin jätkä" Temosen elämästä kertovaa elokuvaa Apulanta-leffan sijasta.
Pääasiassa hommat kuitenkin pysyivät riittävästi tasapainossa ja elokuvaa jaksoi seurata loppuun asti. En edes katsonut kelloa välissä, mikä on sinänsä jo saavutus. Välillä kyllä teki vähän mieli. Näissä tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa on se hyvä puoli, että niistä oppii uusia asioita. Ei välttämättä mitään hyödyllistä, mutta silti. Mielenkiintoista oli myös yrittää tunnistella orkesterisovituksia Apiksen biiseistä. Kuten sanottua, en ole kovin superfani, joten taisin tunnistaa vain yhden: Maanantain. Muutkin kuulostivat tutuilta mutta nimet eivät tulleet päähäni.
Vain kaksi asiaa lähinnä jäivät lopulta kaivamaan: Roope Salmisen naama, joka tulee liian monessa paikassa vastaan ja Finnkinon lippujen hinnat. Toisen voi mahdollisesti välttää kiertämällä Finnkinon teatterit kaukaa, ja toisen voi kiertää katsomalla jonkin toisen elokuvan. Väittäisin kuitenkin että kyllä tämä katsomisen arvoinen oli, Salmista kuitenkin tasapainottaa "se tyyppi joka näytteli salkkareissa Karia". Naurut sai, välillä olisi herkempi mies itkenytkin (itse en, koska olen Macho) ja [mini-spoiler] Uniikki sai turpaan. 4,5/5.
Ja kuten kunnon vastakäännynnäinen fanipoika, kävin myös leffan jälkeen syömässä Hesburgerin "Teit meistä kauniin" -aterian. Eli varsin raflaavasti nimetyn triplasipuliaterian. Maistui aika pitkälti valkosipulille, ilmeisesti sisälsi kuitenkin myös paahdettua ja rengastettua sipulia. Valkosipulimurskaa en välistä löytänyt, joten oletan että joku oli vahingossa kipannut maustepurkin sisällön väliin. Söisin silti toisenkin kerran, koska siinä oli pekonia ja kaloreita, kahta lempiasioistani.
 |
| "Joo-o, on siinä kolme sipulia, voi sitä hyvinkin kutsua triplasipuliksi." |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti