Vanhoja strategiapelejä

Muutama postaus sitten muistelin strategiapelisarjaa, jota olen pelannut vuosikausia, eli Civilizationia. Sitä ennen (ja sen jälkeen) kuitenkin tuli pelattua monia erilaisia strategiapelejä, joskin tyyliltään ja skaalaltaan hieman vaatimattomempia. Yleensä vuosituhantisen sivilisaation sijasta pyrittiin rakentamaan kaupunkeja. Hauskoja ne pelit olivat siitäkin huolimatta. Koska olen toivoton nostalgikko, erehdyin myös muistelemaan näitä pelejä nyt tässä postauksessa.

Caesar III

Jotain kautta Caesar III:n demo luikerteli koneelle silloin kun tämä peli oli vielä uusi juttu. Eli 90-luvun viimeisillä hetkillä. Demossa oli kaksi kenttää, ensimmäinen tutoriaali ja toinen tutoriaali. Tutoriaali on hyvä valinta demoon koska se opettaa alkeet. Ymmärrystä kuitenkin haittasi se, että olin pikkupökäle, joka ei ymmärtänyt sanaakaan englantia. Riittävän pitkän satunnaisen naksuttelun jälkeen demo kuitenkin meni läpi. Riittävän monella yrittämällä molemmat kentät hakkasi pariin tuntiin läpi tietämättä mitä edes tapahtui.

Kului muutama vuosi, ja törmäsin cdon.comissa tähän peliin pitkästä aikaa. Hintakin oli kohtuullinen, kuusi euroa. Pakkohan se oli ostaa. Tällä toisella yrityksellä osasin jo enkkua, ja peli alkoi käydä aivan uudella tavalla järkeen. Esimerkiksi marketti olikin hyödyllinen rakennus, sillä ihmiset tarvitsivat ruokaa menestyäkseen elämässä. Vähän samanlainen yllätyshavainto kuin Civilizationissa. Mystinen "well" niminen rakennus ei tarjonnutkaan velliä, vaan vettä, joka sekin oli jossain määrin tärkeää ainetta.

Muuten mukava kaupunginrakentelupeli on vain pilattu todella tönköllä taistelusysteemillä, joka on syystä tai toisesta pitänyt liimata pelin päälle. Käytännössä komennat ukkelit paikkaan x ja toivot että vastustajan sotilaat loppuvat ennen omiasi. Onneksi nämä voi yleensä välttää. Ja ne aavikkokentät, missä "paloasemia" pitää rakentaa viiden metrin välein ettei kaikki räjähdä käsiin, ovat raivostuttavia. Pääasiassa kuitenkin rakentelu on kivaa, ja kaupungin kasvamista on hauska katsella. Visuaalista palautetta saa kasvavien ja (kirjaimellisesti) romahtavien talojen muodossa.

Puolet porukasta mätkii ohikulkevia seeproja, puolet kaivaa taskujen pohjia ja yksi taistelee barbaareita vastaan

Ostin tämän kuitenkin GoG:sta kun halvalla sain. Ja itse asiassa hukkasin sen alkuperäisen levyn johonkin, en ole kovin hyvä fyysisten asioiden kanssa. Edelleenkin varsin hauska peli, pitäisi taas jaksaa pelailla kampanjaa eteenpäin.

Knights & Merchants

Ehkä toinen tietokonepeli, jota tiedän pelanneen. Edelle menee ainoastaan NHL98. Tämä peli ilmeisesti myytiin vanhemmilleni väitteellä, että se on tarpeeksi helppo kenelle tahansa ja myyjä oli omien sanojensa mukaan naksutellut sen illassa läpi. Rohkea väite, eritoten kun itse olen nyt pelaillut peliä parikymmentä vuotta enkä edelleenkään ole päässyt puoltaväliä pitemmälle. Ei peli sinällään kauhean vaikea ole, lähinnä hidastempoinen.

Vaikka tämä peli oli englanniksi, kuten oli myös Caesar III, niin tämän pelaaminen onnistui jossain määrin koska pelin mukana tuli suomenkielinen manuaali. Harmi ettei näitä suomennettuja ohjeita enää tule missään. Eipä kyllä sen puoleen, ei tule englanninkielisiäkään. Tai mitään fyysistä. Toisaalta varmasti hävittäisin kaiken, eli ehkä parempi näin. Valitettavasti tämä manuaali ei kuitenkaan korjannut pelin kaikin puolin kankeaa ja toisinaan ikävystyttävää pelattavuutta.

Tässä pelissä on tönkön taistelusysteemin lisäksi tönkköä kaupunginrakentamista. Taistelusysteemistä on parhaiten jäänyt mieleen se, kuinka tarkkaan joukkojen rynnäköinnin saa ajoittaa. Jos esimerkiksi komentaa ukkelit rynnäkköön vähän väärällä hetkellä, he lähtevät juoksemaan 45 astetta väärään suuntaan, mikä taas yleensä johtaa varmaan kuolemaan kun vihulaiset kävelevät kylkeen. Kaupunginrakentelu taas yleensä jumahtaa siinä vaiheessa kun "ahkerat" "työntekijät" törmäilevät toisiinsa ja jäävät vain tuijottelemaan toisiaan tarpeettoman pitkäksi aikaa.

Selkeää hommaa.

Steamista tämän nykyään saa, mutta siinä ja hilkulla viitsiikö pelata. Ehkä nostalgian vuoksi korkeintaan kokeilla, muuten tökkivän pelin kanssa tuhertaminen aiheuttaa enimmäkseen pahaa mieltä. Yksi vaihtoehto olisi tietty oikeasti opetella pelaamaan peliä, sillä ilmeisesti hyvin optimoimalla ukkeleiden keskinäistä törmäilyä saa vähennettyä ja kylän menoa vähän jouhevammaksi.

...mutta sehän vaatisi aikaa ja vaivaa.

Merien Valtias

Tämän pelin puolestaan sain Suomen PC Gamerin (RIP in Peas) mukana, kun pelilehtien mukana tuli vielä niitä hienoja demokiekkoja. Paitsi että tämä ei ollutkaan demo, vaan kokonainen peli! Niin jännittävää ja eksoottista. Pelin tavoitteena oli tottakai tulla nimensä mukaisesti merien valtiaaksi kaupan- ja/tai sodankäynnillä. Tästä aiheesta on varmasti tehty tuhat ja yksi peliä, mutta miten monessa niistä on suomenkielinen ääninäyttely?

Tottakai, kun ilmaiseksi saa kokonaisen pelin, niin kyllähän siitä on pakko tykätä. Tällä kertaa edes kielimuuri ei noussut esteeksi (tai tekosyyksi), sillä kaikki oli suomeksi. Sinänsä surullista, mutta loppujen lopuksi kielellä ei ollutkaan mitään merkitystä, sillä menestys tässäkin pelissä jäi aika laihaksi. Ilmeisesti en ollut kovin häävi strategikko silloinkaan "joskus kauan sitten". Moninpelissä sentään (muistaakseni) myllytin pikkuveljeä, koska sitä varten pikkuveljet ovat olemassa.

No, kävi niin että tämäkin levy hävisi johonkin vuosien saatossa. Monta kuunkiertoa myöhemmin törmäsin kuitenkin uudestaan kiekkoon, joskin sen eri yksilöön. Tottakai peli piti laittaa saman tien testiin. Oliko aika kullannut muistot sitten tämänkin pelin suhteen? Oli. Käyttöliittymä oli aika nihkeä, ja pelikin itsessään hieman monotoninen, kuten nämä meripelit aika usein tuppaavat olemaan. Sentään kapteenin apupojan (tälle on varmasti jokin hieno termi, jota en tiedä) suomenkielinen ääninäyttely oli yhtä hauska kuin ennenkin.

Antakaa niiden tuntea keulamme ( ͡° ͜ʖ ͡°)

Tässä pelissä on vain se ongelma ettei sitä saa enää mistään. Ei. Mistään. Joten ajattelin olla poikkeuksellisen höveli, ja laitoin sen PC Gamerin demolevyn levykuvan ladattavaksi tänne, jos en äskeisillä haukuilla onnistunut pelottelemaan pois uteliaita sieluja. Tuttuun tapaan tämäkin vanhempi peli vaatii aika runsaasti tunkkia, eli virtuaalikone ja Dosbox saattavat olla tarpeen. Ja siltikin hiiri ei oikein tykännyt toimia, varmaan Dosboxin asetukset olivat kenossa.

Kuumoittava varoitus. Jos sattuu omistamaan SCSI-kovon.

Loppukaneettina voin todeta, että jos jollakulla on vanha peli jonka parissa viihtyi ennen tuntikausia, nyt ei ole liian myöhäistä uudelleentutustua siihen peliin, ja pettyä siihen kuinka tönkkö se olikaan.

Kuukauden soittolista: Syyskuu 2016

Kaikki musiikkbloggarit ja -toimittajat pitäisi ampua kuuhun.



Toistuvat yllätykset feat. Joosu J - Uii
Tänä kesänä jäi talviturkki heittämättä, joten kasvatellaan sitä taas ensi vuoteen. Uimafiiliksiä voi kuitenkin tästä räpistä fiilistellä. Melkein kaduttaa nyt etten kastautunut.

Risto - Levy-yhtiön jätkät
Pahan päivän biisi selkeästi. Juurikin tästä syystä on ollut aika kovalla kuuntelulla viime aikoina. Sisältää useita elämään varsin hyvin soveltuvia pätkiä.

Kohta vedän turpaan kaikkia

Ja pyyhin perseen teijän naamaan

Klamydia - Pyyntö
Klamydialla on aika lailla kahdenlaisia biisejä: "kännissä ja läpällä"-biisejä, ja lähinnä kiusaantumista aiheuttavia "koskettavia" biisejä. Tämä valahtaa jälkimmäiseen kategoriaan.

Satellite Stories - Miracle
Kuuntelin tässä yksi päivä radiosta Satellite Storiesin haastattelua ja tajusin kuinka ärsyttävältä Oulun murre kuulostaa. Pahoittelut kaikille, jotka joutuvat kuulemaan sitä minunkin suustani. Tämä biisi on uusi, vähän uudenlainen soundi (mistähän johtuu) mutta kyllä bändin heti tunnistaa.

Jimmy Eat World - Get Right
Tästä amerikkalaisesta rock-bändistä ei ole kuulunut mitään vuosiin ainakaan minun korviin. Samalta kuitenkin kuulostaa kuin silloin muinoin vuonna 2008. Mukava huomata, että jotkut asiat eivät koskaan muutu.

Yellowcard - The Hurt Is Gone
Selkeästi nyt on jokin teinivuosieni rokkibändien comeback-aika, koska tämäkin bändi on tuttu vuosien takaa. Yksi harvoista rock-bändeistä, joissa tiedän olevan viulunsoittajan, ja kyllä tässäkin sitä vingutusta saa kuunnella.

Devin Townsend Project - Stormbending
Townsendin eeppinen rock-ooppera uppoaa aina. Livenä näin 2013 Jurassic Rockissa, ja sen hyvin hämmentävän audiovisuaalisen tykityksen jälkeen olin myyty.

Trentemøller - River in Me
Tämä tanskalaisen konemusiikkisedän (liekkö nykyään jo bändi) tuotos olikin tullut jo alkukesästä, mutta hoksasin vasta nyt. Ja sitten sen jälkeen tulikin uusi biisi. Mutta tämä oli parempi, joten se on nyt tässä.

Röyksopp feat. Susanne Sundfør - Never Ever
Jos Trentemoller on mielenkiintoisin tanskalainen artisti elektronisen musiikin saralla, niin naapurimaan Norjan kohdalla Röyksopp on sitten vastaavanlainen tapaus. Ei tämä uusinkaan diskohtava kipale petä.

Frankmusic - Overdrive
Pakollinen kasarivivahtainen konemusapläjäys, joka kertosäkeessä nousee yllättävänkin isoksi ja eeppiseksi kappaleeksi.

Underworld - Nylon Strung
Nyt taisi löytyä tämän listan iäkkäin naftaliinista kaivettu bändi, kun kerran vanhoja ehdin jo aiemmin muistella. Underworld aloitti nimittäin jo 1980. Sedät vissiin vieläkin jaksavat heilua, vaikka vähän rennompi tapaus kyseessä nyt onkin.

Adrian Hour - Like This
Yksi päivä halusin kuunnella tech housea. Ja kuuntelin tämän. Ja tykkäsin tästä. Tech house on siitä haastava genre, että siitä ei oikein voi sanoa mitään: se on lopulta vain yksitoikkoista pauketta.

Steve Aoki & Felix Jaehn feat. Adam Lambert - Can't Go Home (Crystal Lake Radio Edit)
Aluksi yllätyin positiivisesti, että kerrankin Steve Aokilta kuunneltava biisi. Sitten hoksasin että siinä oli muitakin mukana. Sitten hoksasin että se olikin remixi. Hyvä silti (tai juuri sen vuoksi). Mukana menossa Adam Lambert, joka tunnetaan parhaiten BB-Saulin entisenä poicciksena. Ihanaa.

Die Antwoord - Banana Brain
En varsinaisesti pidä Die Antwoordista, jonka musiikki aika pitkälti perustuu sen shokkiarvoon, mutta tästä tykkäsin. Tai tykkäsin ainakin niistä osista, joissa tyypit olivat hiljaa.

Knife Party feat. Tom Morello - Battle Sirens
Haiskahtaa halvalta yritykseltä kerätä irtopisteitä laittamalla Rage Against Machinen kitaristi rämpyttelemään introon suhteellisen "tavallisessa" konemusaränkytyksessä. Ihan hyvä, mutta olisi nyt voinut olla paljon parempikin.

Iltalehden laatuläpät.

Tuntuu, että aina kun käy Iltalehden sivuilla, siellä on suosituimpana "uutinen" jonkun julkkisnaisen vähäpukeisesta Instagram-kuvasta. Ei minulla mitään tällaista pehmopornoa vastaan sinänsä ole, mutta jos menen "uutissivustolle" niin haluaisin lukea jotain muuta. Muutenkin uutiskynnys tuntuu löytyvän päivä päivältä syvemmältä maan keskipisteestä, ja kohta ollaankin jo niin kuopassa että uutiskynnys alkaa jälleen nousta, joskin Australian puolelta.

Mutta onko todellisuudessa niin, että tisseillä pääsee aina Iltalehden luetuimmaksi jutuksi? Päätin ottaa asiasta selvää, ja kirjoitin yksinkertaisen Python-scraperin. Käytännössä tämä koodinpätkä käy kymppiminsan välein katsomassa Iltalehden 20 suosituinta otsikkoa, tallettaa ne listaan ja antaa niille pisteitä: suosituin saa 20, toiseksi suosituin 19 jne. Pisteet sitten kasautuvat ajan mittaan jatkuvasti listan kärjessä roikkuville otsikoille. Mitään kovin syvää ymmärrystä tällä tavalla ei saavuteta, mutta sen verran että siitä saa rivin tai kaksi blogiin.

Aloitin loggauksen torstaina iltakympin tienoilla ja lopettelin joskus viikonlopun aikana. Oikeastaan loggeri itse lopetti, koska olin vahingossa munannut yhden importin, ja en valitettavasti laittanut mitään timestamppeja mihinkään, joten en tiedä tarkkaa päättymisaikaa. Tällä aikavälillä suosituimmiksi otsikoiksi joka tapauksessa nousivat seuraavat:

1. Sairaanhoitaja paljasti rintansa ja antoi suuseksiä potilaalle - "tarjosin vain henkistä tukea"
2. 10-vuotiaan murha: Äiti antoi miesten raiskata tytärtään - "Urani karmein rikos"
3. Juha Tapiolla 20. hääpäivä: julkaisi harvinaisen yhteiskuvan vaimonsa kanssa
4. Nainen heräsi aamuyöllä koiran haukuntaan - eteisessä seisoi tuntematon nainen
5. Tästä kotimaisesta musiikkivideosta puhutaan nyt, mutta miksi? Katso itse!
6. Asema-aukion pahoinpitelyn uhriksi joutuneen pojan isä: "Lääkäri kertoi, ettei mitään ole tehtävissä"
7. Susanna Penttilä paljastavassa poseerauksessa: "Pitkän viikonlopun unelma"
8. Autoilija pakeni poliisia Jyväskylässä, hengenlähtö senteistä kiinni - katso video
9. 18-vuotias Eetu Selänne on armottomassa tilanteessa - Teemu Selänne: "Nyt on noustava"
10. Kysy nämä 5 kysymystä ennen avioliittoa tai asuntolainaa - vastaukset paljastavat suhteen kestävyyden
11. 28-vuotiaana kuolleen Jimin kohtalo koskettaa - Rautatieasemalle tuodaan kynttilöitä
12. Jesse, 24, on tienannut tänä vuonna yli 300 000 euroa pelaamalla tietokonepeliä
13. Leijonien tuleva vastustaja täräytti ratkihauskan lausunnon Leo Komarovista
14. Ensimmäinen lapselle tehty eutanasia Belgiassa - laki sallinut lasten armokuolemat kaksi vuotta
15. Leijonille raju ryöpytys kiekkoraamatulta: NHL:n ehkä huonoin pelaaja, käsittämätöntä peluutusta...
16. 7 asiaa, jotka ovat vaaran merkki suhteen alussa - mutta harmittomia, jos pari on ollut yhdessä pitkään
17. Palomestari kertoo kahden lapsen hengen vaatineesta tulipalosta: "Urani pahin paikka"
18. Naapuri Raahen tulipalosta: "Isä tuli itkien halaamaan"
19. Sara Sieppi ja Sabina Särkkä juhlivat Kämpissä - kuvat hotellihuoneesta
20. Nyt tuli 7000 euroa helpolla: Haluatko miljonääriksi? - ohjelmassa kysyttiin nuorison yleisesti käyttämän lyhenteen merkitystä

Eli vaikkei Instagram-nakuilulla ykkösotsikoksi pääsekkään, niin kyllä se silti seksi on joka myy tämän tilaston perusteella. Vaikka olihan siellä toki kiintiöuutinen Susanna Penttilästä, jonka julkisuuden/olemassaolon syy on itselleni vähän mysteeri. Ja Sara Siepistä, mutta hänestä tiedänkin että hän oli joskus missi. Ilmeisesti myös jääkiekko kiinnostaa ihmisiä. Ja pahoinpitelyt. Tähän vielä kun lisäisi alkoholin niin siinähän olisi täydellisen perjantai-illan ainekset kasassa. Python-koodin voi katsoa GitHubin puolelta jos tällaiseen tuntee halua.

Aktiivisemmin blogia seuranneet saattavat muuten muistaa tekemäni megafuntimes.com-hauskojen kuvien sivuston. Sitä ei enää ole. Kävi nimittäin niin, että AWS EC2-instanssi, joka pyöritti serveriä, meni niin juntturaan ettei siihen saanut enää SSH-yhteyttä uudelleenkäynnistyksen taikka asetusten sorkkimisen jälkeen. Jouduin siis käytännössä tuhoamaan virtuaalikoneen. Tästä tuli onneksi "vain" kaksi ongelmaa: ensinnäkin, en tehnyt varmuuskopioita, koska ne ovat ihmisille, jotka eivät uskalla elää reunalla.

Toisekseen, olin nohevana koodarina tehnyt muutoksia koodikantaan suoraan "tuotantoserverille", enkä oikeastaan ikinä viitsinyt kommitata muutoksia GitHubiin talteen. En millään tasolla jaksa muistaa mitä muutoksia olin tehnyt, eikä se oikeastaan kiinnostakaan. En nimittäin ikinä jaksanut päivittää sivua tai sen sisältöä sen ensimmäisen julkaisun jälkeen, vaikka sen pitikin olla "automaattinen" juuri minun kaltaiselleni laiskalle lusmulle. Näillä puheilla, lepää rauhassa megafuntimes.com.

Toit elämäämme iloa kuuden kuvan verran.

Sohaisu tasa-arvoiseen muurahaispesään.

Homojen oikeudet ovat taas viime aikoina olleet pussilakanoiden ja käsipyyhkeiden lisäksi tapetilla, kun eduskunnassa juteltiin tasa-arvoisen avioliittolain kumoamisesta. Tai näin oli viikko sitten, kirjoitan aiheesta taas auttamatta myöhässä. Enkä edes vaivautunut tarkastamaan mitä siellä eduskunnassa asian tiimoilta rupateltiin (varmaan ihan mukavia), mutta faktojen tarkistamatta jättäminen ja myöhässä nillittäminen ovat jokaisen poliittisen blogin kulmakiviä.

En nyt kauheasti lapsista tiedä, mutta ei kai lapsia näin pidellä hallussa?

Tällä hetkellähän tilanne on se, että eduskunta meni hyväksymään tasa-arvoisen avioliiton mahdollistavan kansalaisaloitteen 2014, ja lain pitäisi astua voimaan 2017. Tästä sitten mielensä pahoittaneena jokin ihmisryhmä kyhäsi kanslaisaloitteen, jolla kumottaisiin tämä edellisen kansalaisaloitteen lakimuutos, ja tämä uusi kansalaisaloite on nyt "jo" jossain byrokratian jauhettavana. Perusteluksi tälle aloitteelle on mainittu "jokaisen lapsen oikeus äitiin ja isään".

Party mild.

Ajatuksena tämä on varsin näpsäkkä, mutta mielestäni se nostaa esille pari ongelmaa. Pääasiassa avioerot, joista ihmiset jaksavat aina muistuttaa kun tulee puhe Aidosta Avioliitosta. Avioerojen jälkeen lapselle jää joskus vain yksi vanhempi, ainakin joksikin aikaa. Toki jos tehtäisiin lakialoite, että avioerotessa pitäisi olla jo uusi, vastakkaista sukupuolta edustava puoliso valmiina, vältyttäisiin stressaavalta siirtymäjaksolta. Helpompaa olisi kuitenkin lähtökohtaisesti kieltää avioerot.

Kuvauksissa ei vahingoitettu oikeasti lapsia. Toivottavasti.

Tokihan avioerojen estäminen on yksi askel oikealle tielle, mutta entä kun "sen toisen" naama alkaa todella vakavasti hajottaa? Perisuomalaiseen (ei perussuomalaiseen) tapaan tässä vaiheessa yleensä tehdään anneliauerit ja hankkiudutaan siitä toisesta väkisin eroon. Tämä kuitenkin taas johtaa alun ongelmatilanteeseen, jossa lapsipololta häviää joko äipskä tai ipskä. Paitsi tietty jos jysäyttää myös itsensä autuaammille avioliittomaille.

Tämän vuoksi olisikin järkevää, että avioerojen kieltämisen lisäksi tehtäisiin aloite, jossa toisen aviopuolison kuoltua myös toisenkin olisi lain mukaan kuoltava. Tällä tavoin ikävältä tilanteelta, jossa lapsella olisi vain toista sukupuolta edustava huoltaja, vältytään varsin mallikkaasti. Tapaturmaisten kuolemien lisäksi tämä tottakai pätee myös luonnollisiin kuolemiin. Luonnollisen kuoleman voi nimittäin lavastaa, joten tämäkin porsaanreikä saataisiin tukittua.

WTF stock photos-materiaalia.

Samaa "kaikki tai ei mitään" periaatetta voitaisiin toisaalta jatkaa hieman pitemmälle: entä jos avioliitot olisivatkin kiellettyjä? Tämä idean jalo aate on "jokaisen lapsen oikeus vittu ei mihinkään", mikä vastaa paljon paremmin reaalimaailmaa. Väestön ylläpitämiseksi voitaisiin adoptoida Ruotsista ja Norjasta ylimääräiset lapset kuljeksimasta pois ja työntää heidät isoon BB-talon kaltaiseen paikkaan, jossa he voisivat kasvaa ilman huolta vanhempiensa sukupuolista.

Noni, suutu jo, vitun hintti

Tokihan tämä ei estä lapsien hankkimista avioliiton ulkopuolella, mikä on problemaattista. Olisikin tarpeen tehdä vielä kaiken tämän lisäksi aloite, jossa kaikki syntyneet lapset takavarikoitaisiin valtiolle. Valtio taas kasvattaisi lapset erityisissä hoitolaitoksissa, joissa on hoitajia tasan 50%/50% sukupuolijakaumalla. Näistä paikoista sitten pääsisi ulos kun täyttää 18. Tällaisilla eväillä varmasti saataisiin kasvatettua fiksuja ja tasapainoisia ihmisiä tähän maahan.

Jos kolmessa kuukaudessa saadaan pihalle tällaisia ihmisiä, niin ajatelkaa miten käy parissakymmenessä vuodessa.

Huonot vitsit sikseen, on minulla oikeasti kanta tasa-arvoiseen avioliittoon. Minulla on Spotifyssä suosikeissa Pet Shop Boysia, ja jos se ei kerro jotain minun kannastani niin sitten ei mikään.

Kirjoittaja odottaa jo kansalaisaloitteen kumoavan kansalaisaloitteen kumoavaa kansalaisaloitetta

Teit meistä kauniin.

...teit meistä kauniimpaa kuin muut jne jne.

Kävin leffassa. Ajatuksena on itse asiassa ollut jo pari kuukautta käydä, mutta aina kun on ohjelmistoa katsonut, ei sieltä mitään kovin kiinnostavaa ole löytynyt. Viime viikonloppuna sitten oli Apulannan alkuvuosista kertovaa elokuvaa tarjolla. Vaikka en mikään bändin superfani olekaan, niin ihan puhtaasta mielenkiinnosta piti käydä katsomassa. Kerrankin kuitenkin suomalainen elokuva, johon ensireaktio ei ole automaattinen "meh".

Jos mitään muuta leffasta ei jäänyt mieleen, niin ainakin se, että Suomessa oli 90-luvun alussa lama ja Heinola on paska paikka. Traileri ei ehkä kauheasti houkuta katsomaan leffaa, onneksi en nähnyt ennen elokuvan katsomista.

Ihan puhdas dokumentti ei onneksi ollut kyseessä, vaan enemmänkin normaali draamaelokuva, joka sattui kertomaan Apulannan historiasta. Elokuvasta saattaisi ehkä saada enemmän irti jos olisi ollut hengissä 90-luvun alkuaikoina, jossa ajallisesti kikkaillaan. Mielenkiintoista on kuitenkin se, että entinen bändin jäsen Tuukka Temonen on ohjannut elokuvan. Tämä välillä näkyi siinä, että tuntui katsovansa Tuukka "Heinolan mulkuin jätkä" Temosen elämästä kertovaa elokuvaa Apulanta-leffan sijasta.

Pääasiassa hommat kuitenkin pysyivät riittävästi tasapainossa ja elokuvaa jaksoi seurata loppuun asti. En edes katsonut kelloa välissä, mikä on sinänsä jo saavutus. Välillä kyllä teki vähän mieli. Näissä tositapahtumiin perustuvissa elokuvissa on se hyvä puoli, että niistä oppii uusia asioita. Ei välttämättä mitään hyödyllistä, mutta silti. Mielenkiintoista oli myös yrittää tunnistella orkesterisovituksia Apiksen biiseistä. Kuten sanottua, en ole kovin superfani, joten taisin tunnistaa vain yhden: Maanantain. Muutkin kuulostivat tutuilta mutta nimet eivät tulleet päähäni.

Vain kaksi asiaa lähinnä jäivät lopulta kaivamaan: Roope Salmisen naama, joka tulee liian monessa paikassa vastaan ja Finnkinon lippujen hinnat. Toisen voi mahdollisesti välttää kiertämällä Finnkinon teatterit kaukaa, ja toisen voi kiertää katsomalla jonkin toisen elokuvan. Väittäisin kuitenkin että kyllä tämä katsomisen arvoinen oli, Salmista kuitenkin tasapainottaa "se tyyppi joka näytteli salkkareissa Karia". Naurut sai, välillä olisi herkempi mies itkenytkin (itse en, koska olen Macho) ja [mini-spoiler] Uniikki sai turpaan. 4,5/5.

Ja kuten kunnon vastakäännynnäinen fanipoika, kävin myös leffan jälkeen syömässä Hesburgerin "Teit meistä kauniin" -aterian. Eli varsin raflaavasti nimetyn triplasipuliaterian. Maistui aika pitkälti valkosipulille, ilmeisesti sisälsi kuitenkin myös paahdettua ja rengastettua sipulia. Valkosipulimurskaa en välistä löytänyt, joten oletan että joku oli vahingossa kipannut maustepurkin sisällön väliin. Söisin silti toisenkin kerran, koska siinä oli pekonia ja kaloreita, kahta lempiasioistani.

"Joo-o, on siinä kolme sipulia, voi sitä hyvinkin kutsua triplasipuliksi."

Kivilisaatio

En tiedä oletteko hoksanneet, mutta roomalaisilla numeroilla viisi on V, joka on sattumalta suomen kielen numero viiden alkukirjain. Itse hoksasin nyt. Jännä homma.

Jos käy niin, että videopeleihin kuluttaa aikaa sen verran paljon ettei ehdi kirjoittaa blogia, voi vaihtoehtoisesti myös lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja kirjoittaa pelistä blogiin. Koska kirjoittaminenhan tunnetusti on vähintäänkin yhtä hauskaa kuin pelaaminen. Tosin sain nyt onneksi viimeisimmän pelin Civilizationissa päätökseen, ja yritän parhaani etten aloita uutta. Sitten nimittäin menee taas illat sen parissa.

Mikäli on oleskellut kiven alla pelien suhteen, saattaa olla että Civilization ei ole tuttu. Pelisarja on kuitenkin ollut olemassa jo vuodesta 1991 (paras vuosikerta mille tahansa asioille, myös ihmisille), joten aikaa on ollut törmätä ainakin johonkin tämän pelin inkarnaatioon. Itse olen tainnut pelata kaikkia paitsi neljättä versiota. Muistaakseni jopa numerojärjestyksessä. Vähän toki jälkijunassa, ensimmäisen Civilizationin julkaisun aikoihin olin noin puolen vuoden ikäinen.

Civ I. En oikeastaan osannut yhtään pelata tätä, yhden kerran taisin päästä niin pitkälle että vastustaja sai atomipommin. Sanomattakin selvää että se peli loppui sitten siihen. Törmäsin tähän peliin (ja pelisarjaan) oikeastaan vahingossa, kun kauan sitten ostin jonkin pelilehden, jonka mukana oli niitä klassisia demokiekkoja. Tällaisen levyn kautta päädyin sitten omistamaan ensimmäisen Civilizationin.

Tavoitteenahan pelissä on tottakai olla parempi kuin muut pelaajat. Käytännössä tämä tarkoittaa oman sivilisaation sotilaallisen, tieteellisen, diplomaattisen ja/tai kulttuurillisen ylivoiman saavuttamista vuoropohjaisella valtakunnanhallitsemisella. Oma suosikkini on sotilaallinen ylivoima, koska muut voittotyypit tuppaavat menemään vähän next turnin hakkaamiseksi ja pelin loppumisen odotteluksi.

Näin kävi esimerkiksi kun suoritin yhden kaupungin haastetta Venetsialla Civ V:ssä. Käytännössä vain työnsin rahaa kaupunkivaltioille ja optimoin tutkimuksen globalisaatioon. Tämän jälkeen odottelin että saisin riittävästi delegaatioita diplomatiavoittoon, jossa kaupunkivaltiot äänestäisivät minut maailman johtajaksi. Helpohkoa, mutta tylsää. Sotilaallisella maailmanvalloitusvoitolla pelissä sentään piisaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Civ II. Tämän kanssa alkoi jo selvitä jossain määrin, vaikka valikot ja niiden määrä vieläkin hämmensivät. Tykkään siitä, kuinka ui-elementit ovat Windowsin natiivielementtejä. Kakkosen löysin ilmaiseksi netistä. Aikoinaan kun tuli pelattua paljon abandonwarea, sillä ei kone paljoa muuta pyörittänyt, ja jostain sivulta tämä sitten löytyi. Muistaakseni Abandoniasta. Josta sitä ei enää saa. Pettymys.

Peli paljastaakin pelaajastaan ehkä vähän kyseenalaisempia puolia (erityisesti moninpelissä). Itse esimerkiksi mietin, että miksi ydinpommin pudottamista varten pitää julistaa sota toista valtiota kohtaan? Itse pidin sitä enemmänkin varoituksena muille sivilisaatioille siitä, että muiden kuin minun ei kannata rakentaa näitä pommeja. Diplomatia on hassu laji. Pudottamatta se kuitenkin jäi. Ehkä parempi niin.

Civ III. Vähiten pelaamani Civ III, jota kuitenkin voin sanoa pelanneeni. Tämä peli oli jälleen edeltäjään helpompi ymmärtää, en tiedä johtuiko kehittyneestä pelistä vai kehittyneestä pelaajasta. Ainakin käyttöliittymä on nyt oikeasti vähän miellyttävämmän näköinen. Kolmosessa tuli muistaakseni kaikenlaista uutta jännää, esimerkiksi sivilisaatioiden uniikit yksiköt. En tainnut ikinä pelata yhtään peliä tätäkään Civiä loppuun asti.

Civilization on hyvin tunnettu pelinä, jossa "vielä yksi vuoro"-efekti on poikkeuksellisen voimakas. Tämän lisäksi toisinaan havahtuu kesken työpäivän miettimään Ottomaanien ja Marokon välistä sotaa ja ystävällismielistä yllätysinterventiota, jonka heille voisi tarjota. Jälleen kerran, diplomatia. Valtakunnan hallitseminen voikin olla varsin kokonaisvaltainen kokemus. Silloin ei jää aikaa edes kirjoittaa blogia.

Civ V. Eniten pelaamani Civ. Veikkaisin, että tämän pelaamisen jälkeen ymmärtäisi paremmin myös aikaisemmatkin versiot. Jatkuvasti silmille hyppivät advisorit pelastivat ensimmäisellä kerralla hyvinkin paljon, ja kertoivat esimerkiksi mihin ruokaa tarvitaan. Uskomatonta, mutta sitä tarvitaan kaupungin kasvattamiseen. Mutta mitä ovat nämä heksat?

Ja nythän on sitten syksyllä tulossa Civ VI, jota en ainakaan ihan heti osta. Pelisarjalla on kuitenkin tapana julkaista aina läjä lisäosia ja DLC:tä julkaisun jälkeen, joten odottelen ehkä jotain Goty-versiota, joka niputtaisi koko setin kohtuuhintaiseen pakettiin. Eli varmaankin vuosi tai pari pitäisi malttaa odotella ennen kuin pääsee uuteen versioon käsiksi, mutta ehkäpä se on sen väärti. Tai ehkä uusi versio onkin huono enkä jää mistään paitsi. Vaikea vielä sanoa.

Vieraissa buffeteissa: PizzaBuffa

Tämä blogi sisältää paljon juttuja aiheesta Rax, ja Raxin pitsabuffetti. Siitä onkin muodostunut yksi elämäni, ja tämän blogin, tukipilareista vuosien saatossa. Eilen kuitenkin tein jotain täysin ennenkuulumatonta: kävin toisessa buffetissa! Kohteeksi valikoitui "se toinen" pitsabuffetketju, eli S-ketjun ihkaoma Raxintappaja PizzaBuffa, joka syystä tai toisesta kääntyy aina suussani buffoksi. Muutama vuosi sitten kävin viimeksi, mutta tarjolla silloin oli lähinnä pettymystä.

Nyt haluat pitsaa.

Kuten niin usein elämässä rakkaita asioita pettäessä, ensimmäinen tunne on jännitys. Kaikkia uusia, herkullisia pitsoja. Bratwursti-chorizo-sipulitäytteillä jopa, kuinka eksoottista! Ruokapuolelta saa pyttipannua, ja salaattipöydästä löytyy yllättävän hyvää valkosipulimajoneesia. Uskomatonta kuinka paljon vihreämpää ruoho on aidan toisella puolella, kun sinne uskaltaa vain kurkata.

Sitten iskee realismi. Salaattipöydästä ei saakaan ananasta tai fetajuustoa. Tai edes sipulia. Pitsojenkin taso on loppujen lopuksi tasan sama kuin tutussa ja turvallisessa Raxissa. Vaikka täytteet maistuvatkin hieman eriltä, niin samaa mahdollisimman halvalla kyhättyä buffetpitsaa se lopulta on. Pyttipannu onkin suolatonta ja mautonta. Loppujen lopuksi se vihreämpi ruoho on vain ruohoa, ei mitään sen jännempää.

Viimein kaikki päätyy katumukseen. Tästäkö minä maksoin 10,95? Olisinhan minä voinut samalla hinnalla saada Raxista minulle henkilökohtaisesti tuttua ja rakasta evästä. Tai vaikka käydä Prisman puolelta hakemassa jotain helppoa sapuskaa, säästää pitkän pennin ja syödä ehkä jopa vähän terveellisemminkin. Eli sama kai se olisi ollut lopulta olla omilla kämpillä istuskelemassa syömässä sitä ruohoa.

Nyt et halua pitsaa.

Lopputulemana voisin siis sanoa, että kyseessä aika pitkälti samaa settiä aika pitkälti samassa paketissa. Eli käytännössä ihan sama. Eli kävisin tottakai uudestaan. Eli mitään en oppinut. Pitsa on pitsaa vaikka voissa paistaisi. Tietääkseni.

Classic Programmer Paintings

Classic Programmer Paintings on kuvasivu, jossa vanhoihin tuherruksiin on keksitty uusi, hauska, ohjelmointiin liittyvä nimi. Esimerkiksi Eero Järnefeltin (Suomi, torille) "Raatajat rahanalaiset" on saanut huomattavasti osuvamman nimen "Programmers at work maintaining a Ruby on Rails application".

Hehe.

Mutta miksi kaikki hauska pitäisi olla jossain toisessa blogissa? Enkö minä voisi varastaa tämän idean itselleni ja ottaa kaiken kunnian aiheesta? Kyllä voin, ja sen teenkin, koska juurikin niin Internet toimii. Tässä hupaisia klassisia maalauksia, joilla on nimet, joihin voin itse samaistua kovasti.

Projektin päätösjuhlallisuudet.

Uraansa aloittava insinööri avaa HW-spesifikaation ensimmäisen kerran.

Sattumalta ensimmäinen kerta jäi myös viimeiseksi.

Vanhempi ohjelmistokehittäjä työstää entistä rakastaan COBOLia.

Projektivastaava kuulee kuinka uusin versio ohjelmistosta toimitettiin asiakkaalle testaamatta.

Laiteläheisen ohjelmoinnin spesialisti opastaa harjoittelijaa kirjoittamaan ensimmäistä ajuriaan.

Legacy-haara yhden kommitin jälkeen.

Tosin aktiivinen haarakin näyttää juuri samalta kommitin jälkeen.

Linjaesimies antaa rakentavaa palautetta kehityskeskustelussa.

Dijsktran algoritmi kuvattuna Piet-ohjelmointikielellä.

Asiakas pohtii uusia ominaisuuksia ohjelmistoon kahdeksan kuukautta projektin aloittamisen jälkeen.

Mutta oikeasti, jos edes osa nauratti, niin sitten kannattaa tutkia Classic Programmer Paintingsin antia. Se on hauska.

Krapulassa olen kirja-arvostelija

Olen oppinut itselleni varsin hyödyllisen taidon elämässä: lukemisen. Tämä kyky on tullut hyödylliseksi eritoten kirjojen kanssa, sillä niistä saa huomattavasti enemmän irti jos osaa lukea. Eräänä päivänä kävinkin kirjastossa katsomassa kirjoja, ja lainasinkin jopa pari, jotka sain luettua. Ihme sinänsä.

Umberto Eco - Numero Zeron tapaus

 
Econ pakinakokoelma "Miten käy" on yksi suosikkikirjoistani ikinä. Luen kyllä laiskasti, ja vaihtoehtoja suosikkikirjaksi onkin n. kuusi, mutta kirja, joka pohtii esimerkiksi kuinka ihmisen ruumiin saisi lentokentän turvatarkastuksesta läpi, ei voi olla kovin huono kirja. Toiminut eräänlaisena inspiraationa tällekin blogille.

Mutta se siitä kirjasta, ja nyt tästä kirjasta. Kirja oli romaani tekaistusta lehdestä, jonka ajatuksena on levittää mahdollisimman valheellista tietoa hyödyttäkseen sen omistajaa. Kuten arvata saattaa, niin tällä kirjalla on opetus, että ihan kaikkia uutisia ei kannata suodattamatta ottaa aivoihinsa vastaan.

Kirja oli kohtuullisen lyhkäinen, joten sen lukaisi aika äkkiä läpi. Juoneltaan juttu jäi köykäiseksi, ja suurin osa tekstistä kului lähinnä lehdistön manipulointikeinoja ja salaliittoja pohtiessa. Pienehkö pettymys kirja oli, takakansi antoi ymmärtää jännempää tapausta. "Miten käy"-kirjan jälkeen mikään ei tunnu enää miltään.

Ari Turunen - Ettekö te tiedä kuka minä olen? Ylimielisyyden historiaa

Tämän kirjan olinkin itse asiassa jo lukenut aiemmin kun olin lainannut samaisen läpyskän Haapaveden kirjastosta, enkä tällä kertaa hoksannut ennen kuin oli liian myöhäistä. Eipä sillä sinänsä väliä, kuitenkin hyvän kirjan viitsii lukea useampaankin otteeseen. Kyseessä oli siis lähinnä mielenkiintoisia historiallisia anekdootteja ja kevyttä paasausta sisältävä kirjanen.

Mitään ei suoranaisesti kirjasta jäänyt päähän, paitsi se että ei kannata olla ylimielinen kuspää. Ja keskiajalla paavit (ja oikeastaan kaikki muutkin) olivat keskimäärin ikäviä ihmisiä. Mutta nämähän kaikki tietää muutenkin. Kuitenkin kirja, jonka luki mielellään toiseen kertaan, historia on yllättävänkin jännää. Ehkä olen nyt hieman parempi ihminen. Tai vähintäänkin täydellinen.

Ei minusta taidakaan olla kirja-arvostelijaksi. Varmaankaan ei riittävän kova krapula siis.

Ajankohtainen delfiiniblogiteksti

Kävipä niin, että syntyi kohu! Delfiineistä! Tai tarkalleen ottaen niiden siirtämisestä! Tai en tiedä onko kyseessä edes kohu, koska en ehdi ajatella kun on kohu, mutta lisää vettä myllyyn!

Kävipä eräänä lauantaina niin, että Särkänniemen aiemmin suljetun delfinaarion delfiinit siirrettiin uuteen paikkaansa Kreikkaan. Valitettavasti tästä vain unohdettiin ilmoittaa muun muassa kaikille, josta luonnollisesti seurasi paljon pahaa mieltä. Kukaan turboaktivisti ei päässytkään paikalle mielenosoituksessa esittelemään sitä hienoa banderollia, jota oli askarellut kuukauden päivät.

Koska siirto-operaatio Särkänniemen päässä oli peitetty, kukaan ei oikeastaan tiedä kuinka delfiinit tarkalleen rekkoihin lastattiin. Olen kuitenkin saanut tietää luotettavista lähteistä, että verhojen takana delfiineihin olisi muun muassa kaiverrettu myyttisiä riimuja vanhalla kunnon moralla, tavoitteena itsensä Cthulhun palauttaminen maan kamaralle. Valitettavasti yritys kuitenkin epäonnistui, joten delfiinit työnnettiin sitten suosiolla autoihin.

Tämän jälkeen rekat ajelutettiin lentokentälle, jossa delfiinitankit lastattiin koneeseen. Yhdellä delfiinillä iski tässä vaiheessa ilmeisesti hätä. Voin samaistua tilanteeseen, sillä itsekin pelkään lentämistä. Todennäköisesti en myöskään selviäisi vedellä täytetyssä sammiossa kirjaimellisesti minuuttia pitempään (hauskaahan tässä on se, että oikeasti delfiinien pitää hengittää happea, joten sammio ei voi olla äärimmilleen täynnä vettä ja saattaisin selvitäkin siellä). Koska ihmisillä on tästä koko operaatiosta nyt kuitenkin ilmeisesti paha mieli, keksin kaksi erilaista vaihtoehtoa, jotka olisivat olleet todennäköisesti parempia.

1. Pistetään delfiinit Näsijärveen
Kun nyt ongelmallista oli se kuljettaminen, niin eikö delfiinit silloin kannattaisi dumpata lähimpään mahdolliseen vesistöön? Tällöin säästyttäisiin kuljetuksen aiheuttamalta kärsimykseltä, elukka saisi elää vapaana luonnossa ja paikallinen väestö voisi ihastella selällään uivaa delfiiniä. Ei se ole kuollut, se vain nukkuu. (hauskaahan tässä on se, että delfiini ei varsinaisesti nuku, sillä muuten se hukkuisi. Onkin olemassa teoria, jonka mukaan delfiinien aivopuoliskot nukkuvat vuorotellen)

"Muttakun ei se selviä siellä önnönnöö". Sanotaan, että delfiini älykäs eläin. Voisi jopa väittää, että jotakuinkin yhtä älykäs kuin keskivertobloggaaja. Joten jos minä selviän yhden viikonlopun Tampereella niin ei sen pitäisi liikoja vaatia näin nokkelalta elukalta. Sitä paitsi delfiini osaa uida, siinä on jo yksi taito enemmän kuin mitä minulla.

2. Pistetään delfiinit lihoiksi
Tällä ratkaisulla ei olisi tarvinnut kuljettaa näitä aamupuuron värisiä öllejä yhtään mihinkään. Näin oltaisiin myös vältytty ihmisten välisiltä kätinöiltä Iltalehden keskustelupalstoilla, sillä tämä olisi luultavasti ollut kaikkien mielestä yhtä huono vaihtoehto. Näin ollen kaikki ihmiset voisivat puhkua ja puhaltaa yhteen hiileen vihaisena. Tosin yksi ihmisryhmä tästä ei välttämättä niinkään pahoittaisi mieltään: varakkaat kuspäät.

Jos nimittäin kävisi niin, että Ravintola Näsinneulassa tarjottaisiin delfiinipihviä, olisi sillä kohtuullisen suuri hinta. Delfiinin lihalla ei kuitenkaan ole kovin suurta tarjontaa, mutta aina löytyy joku rikas molopää, joka siitä olisi valmis maksamaan mitä vain. Ja myönnettäköön, ehkä itsekin saattaisin uteliaisuudesta maistaa vähän. Sitä paitsi delfiinin lihasta saa eläimen myyttiset taikavoimat. Kalleista pihveistä saadun tuoton voisi sitten lahjoittaa vaikka Välimeren puhdistukseen.

 

Ehkä lähtökohtaisesti paras vaihtoehto olisi kuitenkin ollut olla ottamatta delfiinejä haltuun, mutta se juna taisi mennä jo (31 vuotta sitten jos tarkkoja ollaan). Jos delfiinit olisi nyt päätetty kiikuttaa vaikka johonkin merialtaaseen, joista on ollut puhetta, olisi ne kuitenkin pitänyt lennättää sinne. Itämereen kun ei oikein sellaista voi tehdä. Enkä oikein usko, että siinäkään tilanteessa Särkänniemeltä olisi haluttu ylimääräisiä töllistelijöitä viereen ilmoittamalla asiasta viikkotolkulla ennakkoon. Lopputulos ja kohu olisivat kai sitten olleet sama. Ehkä olisi ollut helpompaa, jos ihmiset olisivat vain unohtaneet delfiinit "sinne jonnekin" akvaarioon. Tai mikä ehkä olisi vielä piirun parempaa, sinne jonnekin mereen.

Pääasia kuitenkin on, että kaikilla on paha mieli asiasta ja että minä olen oikeassa ja kaikki muut väärässä.