Tässä on vanha pyöräni. Uskollinen sotaratsu, joka palveli aina jokaisen muistamasta legendaarisesta syksystä 2011 kevääseen 2016 saakka. Tästä pyörästä ei kuitenkaan "pitkästä" palveluajasta huolimatta jäänyt kauheasti positiivisia muistoja. Oikeastaan kaikenlaisia muita senkin edestä. Eikä se lopulta ollut edes kovin uskollinen.
Kun minua, karaistunutta diplomi-insinöörikarpaasia katselee, voi olla vaikea uskoa että minäkin olen joskus ollut fuksi. Näin kuitenkin oli, syksynä 2011, kun olin vasta Ouluun muuttanut hentoinen ihmistaimi. Ihmistaimi, jolla ei ollut pyörää. Kuitenkin fuksisuunnistustapahtuma oli tuloillaan, ja minulle vinkattiin että pyörä olisi menoa mukavoittava väline. Matka yliopistolta keskustaan kun tuppaa olemaan vähän turhan pitkä jalan (kuutisen kilsaa, ei pysty ei kykene).
Niinpä sitten marssin Halpa-Halliin ja ostin Xtreme Strada-polkupyörän alennusmyynnistä kohtuulliseen 199 euron hintaan. Fuksisuunnistuksen sitten poljin varsin tyytyväisenä uuden pyörän kanssa. Aamuyöstäkin muistaakseni vielä suhailin varsin tyytyväisenä uudella pyörällä kotia. Voisikin tiivistää, että noin 48 tuntia ostoksen jälkeen olin varsin tyytyväinen pyörään. Tässä vaiheessa olin kuitenkin vielä onnellisen tietämätön minkälaisen helvetin läpi tämä mankeli minut lopulta veisi.
Suunnistuksen jälkeen alkoivat sitten ongelmat, joita jatkui oikeastaan niin kauan kuin käytin pyörää. Ensimmäinen vika oli, että takarenkaassa ei pysynyt ilma. Mielenkiintoisen ongelmasta teki se, että renkaassa ei ollut reikää, ja venttiilikin piti ilmaa hyvin. Myöskin jos rengas oli kämpässä, se piti ilmaa, mutta jos rattaan erehtyi ruuvaamaan kiinni, se tyhjeni tunnissa parissa. Aluksi epäilin että kyseessä oli kujeileva naapuri, mutta kun sama alkoi tapahtua kodin ulkopuolella, hylkäsin tämän ajatuksen. Tai sitten naapuri olikin stalkkeri, joka seurasi joka paikkaan.
Joka tapauksessa, tämä ongelma korjautui vaihtamalla sisäkumia. Hankala sitä on ehjää rengasta paikatakkaan. Probleemana saattoi olla pyörän mukana tulleet Halpa-Hallin omat sisäkumit, joissa venttiili oli oudonmallinen, Sisäkumeja pääsikin vaihtamaan tiuhaan, sillä renkaat puhkeilivat jatkuvasti viiden vuoden ajan. Toki fiksumpi ihminen olisi hoksannut tämän aiemmin, mutta viime kesänä paikatessa kumia tuhannetta kertaa huomasin päällykumista törröttävän lasisirpaleen, joka ilmeisesti puhkoi rengasta tasaisin väliajoin. Aina ei voi olla kovin fiksu.
Toinen vakio-ongelma tässä pyörässä oli joka ikisen mahdollisen mutterin ja pultin löystyminen. Esimerkiksi etulokasuojaa/etuheijastinta paikallaan pitävä pultti ei ikinä pysynyt kireällä, mikä aiheutti kaksi ongelmaa: ensinnäkin, jyräsin pyörällä heijastimen säleiksi kun pultti irtosi ja heijastin tippui. Toisekseen, etulokasuoja tipahti jatkuvasti renkaan päälle, mikä aiheutti kasvaneen polkuvastuksen lisäksi sen, että kaikki mahdollinen lumi, loska ja vesi roiskui suoraan housujen lahkeille.
Tämän lisäksi esimerkiksi tarakan kiinnikeruuvit ovat hävinneet johonkin. Iso ongelma tässä on se, että en ole vielä onnistunut löytämään reikään sopivia pultteja, joten tarakka laahaa pyörän perässä. Toisinaan joku on meinannut hypätä kyytiin, mutta onneksi olen estänyt ajoissa. Näiden kahden pulttiepisodin lisäksi ainakin penkkiä, runkolukkoa, käsijarruja ja takapyörää kiinnipitävät pultit ovat ratkaisevilla hetkillä pettäneet.
Ketjut ovat myös mielenkiintoinen tarina. Jos pitää tylsä tarinoita mielenkiintoisina. Ketjut olivat nimittäin ilmeisesti valmistettu laadukkaasta kiinalaisesta teräksestä, sillä ne venähtivät puolen vuoden sisään niin pitkiksi, että pyörällä polkemiseen sai käyttää tuplasti lihasta ketjujen pomppimisen takia. Toki kun sitten hankin jossain määrin laadukkaamman ketjun, katkoin sen liian lyhyeksi ja kiroilin ääneen kaksi kertaa. En minäkään täydellinen ole.
Käsijarruissa oli taas se ongelma, että jarruvaijerilla oli tapana irtoilla itse jarrusta. Tämä puolestaan johti siihen hupaisaan tilanteeseen, jossa alamäessä jarrukahvan nykimisellä oli vaikutusta vauhtiin tasan nolla. Onneksi jalkajarrut pelastivat näissä kiusallisissa tilanteissa. Ja se tosiasia, että pyörä ei oikein tykännyt muutenkaan kerätä kauheasti vauhtia alamäkeen. Kai tämänkin olisi voinut korjata, mutta suoraan sanottuna motivaatio korjata yhtään mitään tästä pyörästä oli myöskin tasan nolla. Korjasi nimittäin mitä tahansa, se oli viikon sisään uudestaan rikki.
No, onneksi viimein sain tänä keväänä hankittua sen verran rahaskua että pystyin ostamaan uuden pyörän. Tai käytetyn. Neljälläkympillä. Mikä on oikeastaan erittäin kohtuullinen hinta Tunturista. Sanotaan nyt näin, että neljän kuukauden aikana en ole joutunut tekemään _mitään_ korjausoperaatioita uudelle pyörälle, en edes pumppamaan ilmaa renkaisiin, kun taas edellinen pyörä alkoi hajota neljän päivän sisään. Eli voisi jopa väittää, että halvin vaihtoehto ei aina olekaan paras.
Ainoa hyvä puoli vanhassa romussa oli se, että se ei kelvannut edes varkaille. Eikä ole vieläkään kelvannut, olen jättänyt sen pihalle odottamaan jotakuta pyörän tarpeessa olevaa narkkia, joka veisi sen pois ja minä itse käärisin vakuutusrahat. Vaan ei. Muistan kyllä löysien ketjujen aikaan, että baariin mennessä nostin aina ketjut pois paikoiltaan että kukaan ei pyörää ainakaan ajamalle vienyt pois. Pyöränpumppu piti luonnollisesti olla mukana kaiken varalta jos rattaat taas olisivat päättäneet tyhjentyä bailatessa.
Tosin pyöränpumppukaan ei pelastanut kun baarista palatessa takahammasratas päätti irrota vanteesta. Tai kun vaihteisto levisi kesken matkan. Ei ollut suinkaan harvinaista, että piti soittaa aamuyöstä soittaa joku hakemaan sekä minut että pyörä, se kuuden kilsan matka oli kuitenkin suhteellisen ankea taluttaa. Ei ollut missään vaiheessa elämää, päivällä tai yöllä, työ- tai viihdematkalla, kauhean harvinainen ajatus, että koko pyörä teki mieli työntää ojaan ja jättää sinne.
Toivon mukaan tämä blogiteksti toimii varoituksena niille ihmisille, jotka harkitsevat halvan pyörän ostamista. Vähentää nimittäin aika monta baaria verenpainetta kun ei tarvitse jatkuvasti tapella polkupyörän kanssa, vaan voi keskittyä sillä ajamiseen. Se muutama satanen, mitä sillä huonolla pyörällä säästää, ei todellakaan ole oman mielenterveyden menettämisen väärti. Myöskin, jos joskus näet jonkun polkevan Xtreme-polkupyörällä, voit olla satavarma ettei hän ole tyytyväinen pyöräänsä.
Kirjoittaja ei enää ikinä osta halpaa pyörää Halpa-Hallista tai muualtakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti